Job Koulunkäyntiavustaja Helsinki-Uusimaa Keravan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulunkäyntiavustaja

Työnkuvaus:
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana vakituinen KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAN TOIMI (nro 035) 11.8.2016 alkaen. Tehtävän sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Savion koulu. Haemme joukkoomme koulunkäyntiavustajaa, jolta toivomme kykyä yleistä, tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien koululaisten ohjaamiseen koulupäivän aikana. Työhön sisältyy myös aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamista yleis- ja erityisopetuksen oppilaille sekä kehitysvammaisten oppilaiden loma-ajantoimintaan osallistuminen. Työaika on 38,25 tuntia viikossa. Luemme eduksi: - laaja-alaisen käytettävyyden eri opetusmuodoissa - aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamisen osaamisen - kokemuksen kehitysvammaisten lasten- ja nuorten kanssa toimimisesta - kyvyn tehdä tiimityötä. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäyntiavustajan tutkinto tai muu soveltuva koulutus. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävissä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Tehtävässä edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Keravan kaupunki

Työnantajan osoite: 04200 KERAVA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Koulunkäyntiavustajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Live Promoters Oy on keskittynyt laadukkaiden markkinointipalveluiden tarjoamiseen. Osoituksena laadustamme, yrityksellämme on mm. Soliditetin myöntämä korkein luottoluokitus AAA. Myös avainhenkilöillämme on vuosien
Live Promoters Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija taksikeskukseen -

Puhelinpalveluneuvojat
Helsingin-Uudenmaan Taksit Oy, tuttavallisemmin HUT, etsii yhteistyössä Wippii Work Oy:n kanssa uuteen taksikeskukseensa kahta osa-aikaista asiakaspalvelun ammattilasta välittämään taksitilauksia Kela-korvaukseen oikeuttaville
Wippii Work Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelupäällikkö, C Finance -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
C Finance Oy on kulutusluottoja tarjoava yritys. C Finance Oy on perustettu 2005 ja on palvellut pohjoismaissa jo yli 200,000 asiakasta helpottaen heidän arkeaan luotettavilla ja reiluilla rahoitusratkaisuillaan. Oletko etsimämme Asiakaspalvelupäällikkö?
Sharper - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Betoniautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Sotkamon Porakaivo on vuonna 1960 perustettu koko maassa toimiva maa- ja vesirakennusalan perheyritys. Kokemusta porausalalta on kertynyt yli 200 miestyövuotta ja olemme toteuttaneet huomattavan osan Suomessa tehdyistä teräsputkipaaluista.
SOTKAMON PORAKAIVO OY - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön pystyvää kirvesmiestä Länsi-Uudenmaan alueelle. Toivomme vähintään 3 vuoden työkökemusta. Työturvallisuuskortti ja oma auto katsotaan eduksi.
Pusulan Kolmiorakennus Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Klasslärare -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
LEDIGA TJÄNSTER INOM BILDNINGSSEKTORN Till Höjdens skola söker vi klasslärare, vikariat för tiden 15.8.2016 - 30.6.2017 Närmare uppgifter ger rektor Martin Kevin (tfn 019 289 3533). Vikariatet lediganslås att sökas
Raseborgs stad - Raaseporin kaupunki - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kokki, Varuskuntaravintola Sahara, Santahamina -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Huomio, ammattitaitoinen Kokki! Asiakkaamme tarvitsee sinua Santahaminan varuskuntaravintolaansa. Toivomme sinulta halua luoda asiakkaallemme päivän parhaita hetkiä. Tehtäviin kuuluu ruoanvalmistuksen lisäksi tavaran tilaamista
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

LÄHIHOITAJA -

Lähihoitajat
Ilmari Helanderin Vanhusten Säätiön toiminnassa pidetään tärkeänä vanhusten kunnioittamista ja yksilöllistä kohtaamista. Jokaisella on oikeus toteuttaa omannäköistään elämää.
Ilmari Helanderin Vanhusten Säätiö - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Hoivakoti Atzalea tuottaa tehostettua palveluasumista muistisairaille asiakkaille. Toimimme kodikkaissa toimitiloissa Vantaan Kaivokselassa Arvostamme muistisairaita asiakkaitamme ja kohtaamme heidät yksilöllisesti. Tavoitteenamme on toiminnallinen
Hoivakoti Atzalea Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme mukavaan, iloiseen ja reippaaseen siivoustiimiimme Kisakallion Urheiluopistolle laitoshuoltajan tai toimitilahuoltajan tutkinnon suorittanutta henkilöä. Siivoustyötä tehdään osin asiakkaiden käyttämissä
Kisakallion Syke Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lastenvalvoja -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme Perheasioiden yksikön 10-henkiseen lastenvalvojatiimiin lastenvalvojaa vakinaiseen virkaan 29.3.2016 lukien. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi
Espoon kaupunki - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme asikasyritykseemme LVI-asentajaa. Asiakkamme on suomalainen LVI-alan yritys, jonka pääpaikka sijaitsee Helsingin Konalassa. Haemme ammattitaitoisia ja itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä asiakapalveluhenkisiä LVI-asentajia
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Jesper Junior on Suomen suurin lastenvaatteisiin erikoistunut liikeketju. Valikoimiimme kuuluvat lastenvaatteiden johtavat merkit sekä oma tuotanto. Haemme kauppakeskus Sellossa sijaitsevaan myymäläämme reipasta ja aurinkoista MYYJÄÄ
Jesper Sello Oy c/o Jesper Junior - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä/hyllyttäjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ompelija -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
Haetaan ammattitaitoista, kokenutta ompelijaa vaativaan ompelutyöhön. Työ on joko osa-aikaista tai kokoaikaista sopimuksen mukaan. Työn voi halutessaan tehdä myös omalla toiminimellä,
VIP-Juhlapuvut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Operaattori -

Muut prosessityöntekijät
Haemme nyt asiakkaallemme operaattoreita arkena tapahtuvaan 2-vuorotyöhön, työvuoromalli muuttuu todennäköisesti 3-vuoroon myöhemmin kuluvana vuonna. Työ alkaa maalis-huhtikuun aikana määräaikaisella vuokratyösuhteella.
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Palkanlaskija -

Palkanlaskijat
Maximus Oy on vuonna 2001 perustettu yritys, joka välittää rakennusalan työpaikat ja löytää ammattilaiset talon- ja infrarakentamisen sekä talotekniikan yrityksiin. Toimintamme on voimakkaassa kasvussa, vuonna 2016
Maximus Oy - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

Hair Lounge 1 - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Personlig hjälpare -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Vi söker personlig assistent på deltid i Esboviken! Är du utåtriktad, glad och aktiv och söker ett deltids jobb på 30 timmar i månaden? Jag är en ung man som söker en svensktalande personlig assistent.
JAG Assistans Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusten kuntotutkija/sisäilmatutkija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Wise Group on suomalainen talonrakennusalan moniosaaja, joka tarjoaa konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluita uudis- ja korjauskohteisiin. Pitkäaikaisista ja uudistuvista asiakassuhteistamme kertovat yli 30 000 toteutettua kohdetta
Wise Group Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan ahkeraa ja luotettavaa siivoojaa kesätöihin kesäkuun alusta heinäkuun loppuun, sopimuksen mukaan. Tehtävän yksityiskotien siivous. Työtä on tarjolla 30-37,5 h/viikko ma-pe, päivittäinen työaika
Städhjälp-Siivousapu Charlotta Karlsson - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Siivouksen tiiminvetäjä -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Tykkäätkö pitää paikat järjestyksessä ja nautit siitä, kun näet työsi jäljen? Etsitkö vaihtelevaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sisustuskirvesmies (vakituinen) -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Suomen Henkilöstötalo on osa SHT Ryhmää, joka on nuori ja kasvava henkilöstö-, rekrytointi- ja palkkahallintopalveluita tarjoava konserni, jonka toiminta aloitettiin vuonna 2008. Nykyään liiketoiminta-alueena on
Suomen Henkilöstötalo - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Software Developer -

Sovellusohjelmoijat
We are looking for a Software Developer for our customer project in embedded systems. You should have experience in: - Developing embedded Linux systems - Linux - Embedded Linux - Qt - QML - Jenkins - C++ - C - Scrum Koodaripalvelut.com Finland provides
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Työmaainsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkaallemme työmaainsinööriä vakituiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudulle. Työmaainsinöörinä toimit vastaavan mestarin luottopakkina ja työmaajohdon tukena sekä tuotat tietoa
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakkaallemme Espooseen osa-aikasia varastotyöntekijöitä pientuotteiden keräilyyn. Työt alkavat hyvin nopealla aikataululla ja työvuoroja on arkisin klo 16 alkaen 1-3/viikko. Työsuhde on määräaikainen
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Viestinnän assistentti/suunnittelija -

Tiedottajat
Helsingin seudun kauppakamari on dynaaminen elinkeinoelämän vaikuttaja, jonka jäsenenä on lähes 7000 yritystä metropolialueella. Jäsenemme saavat meiltä runsaasti etuja, kuten maksutonta lakiasiain ja taloushallinnon
Helsingin Seudun Kauppakamari - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Yrittäjä -

WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä markkinoilla. Vuosittain WorkPowerin
Workpower Oy, Hki - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.64368510246277 sekuntia