Job Koulusihteeri Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulusihteeri

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Haetaan koulusihteeriä, joka toimii kolme päivää Vierumäen pääkoululla ja kaksi päivää Kulomäen opetuspisteessä. Koulusihteerin tehtäviin kuuluu mm. oppilas- ja henkilöstöhallintoon sekä taloushallintoon liittyviä tehtäviä, erilaisten rekisterien ylläpitoa, päätösten valmistelua ja tilausten tekemistä. Työnkuva on erittäin monipuolinen ja vaatii hyviä asiakaspalvelutaitoja. Koulusihteeri toimii läheisessä yhteistyössä rehtorikolmikon kanssa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Tehtävä on tarkoitus täyttää vakituisesti tammikuun 2017 alusta. Vierumäen koulu on n. 540 oppilaan ja kahden opetuspisteen alakoulu Korsossa. Pidämme arvokkaana hyvän tuulen työyhteisöä, jossa töitä tehdään tosissaan, mutta ei totisina. "Ongelmista ratkaisuun, siitä kasvaa Vierumäen koulun puu." Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Kelpoisuusehto: Soveltuva toisen asteen ammatillinen perustutkinto. Lisäksi edellytämme: Oppilashallinto- ja talousohjelmien käyttötaitoja ja myönteistä asiakaspalvelua. Luemme eduksi: Hyvät työyhteisötaidot ja kehittämismyönteisen työotteen.

Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki

Työnantajan osoite: Lehmustontie 9, 01450 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Toimistoavustajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Yleissihteerit
Haemme kesäapulaista asiakaspalvelun tehtäviin, ajalle 27.6. - 5.8.2016. Tehtäviin kuuluu mm. puhelimeen vastaaminen, sähköposti viestintä, asiakirja käsittely, avainhallinta, asiakkaiden palveleminen vastaanotossa.
Länsimäen Kiinteistöpalvelu Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Aulavartija -

Vartijat
Haemme aulavartijoita kesätyöhön asiakasyrityksiimme pääkaupunkiseudulle ja lähiympäristöön. Työ on kesälomatuurausta. Aulavartijan tehtävät koostuvat business park henkisessä työympäristössä.
StaffPoint Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

B2B-myyjä -

Myyntiedustajat
Undin on myynnin- ja markkinoinnin ammattilainen jo vuodesta 1992. Teemme erinäisiä myyntiin ja markkinointiin liittyviä projekteja riippuen toimeksiannosta. Haemme myyntineuvottelijoita myyntihenkiseen projektiin, joka on monen mielestä
Undin Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Front-end Kehittäjä -

Sovellusohjelmoijat
Haemme senioritason Front-end kehittäjää asiakasprojektiimme. Sinulla tulisi olla kokemusta: - JS Framework - ReactJS - Node.JS -alusta - RESTful - Stylus (tai Sass/LESS) - Front-end -testaus Koodaripalvelut.com Finland on vuonna 2002 perustettu
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Henkilöstöhallinnon harjoittelija -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Teknoloikka on Tekniikan Akatemia TAF:n ylläpitämä harjoitteluohjelma, jonka tavoite on kannustaa nuoria teknologia-alojen pariin. Harjoittelupaikkoja tarjoavat useat eri yritykset ympäri
Tekniikan Akatemia -säätiö - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haetaan reipasta ja tunnollista kahvilatyöntekijää osa-aikaiseen työsuhteeseen. Tutustu yritykseen: www.labaguette.fi Olet hakemamme persoona, jos olet: - Reipas, oma-aloitteinen ja täsmällinen - Olet ripeä käsistä,
La Baguette Coffee Shop - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä -

Myyntiedustajat
Etsitkö vieläkin kesätöitä? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä kun mietit kesätyöpaikkaa? Kenties arvostat mahtavia työkavereita, riemukasta työilmapiiriä ja tuntuvia ansioita. Etsimme yhtä
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Tärkeät-Tekijät Oy on perustettu vuonna 2014. Olemme henkilöstöpalvelutalo, joka tarjoaa yrityksille monipuolisia henkilöstöratkaisuja. Jos olet motivoitunut ja halukas liittymään nuoreen sekä innostuneeseen
Tärkeät Tekijät Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kodinsiistijä -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haetaan kodinsiistijää Sivinan toimipisteeseen Helsingissä. Sivina tekee jatkuvaa viikkosiivousta ja kodinhoitoa kotitalousasiakkailleen. Kotisiivousta on tehty jo vuodesta 1998. Sivina on valtakunnallinen kotipalveluketju ja tavoitteenamme
Sivina Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kokki (etniset ruuat) -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Davan Helsinki Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Aavarantaan vastaanottokeskukseen suurtalouskokkia jolla on muutaman vuoden kokemus suurkeittiöstä (yli 300 asiakasta päivässä) ja ehdottomasti hygieniapassi. Suomen ja englanninkielen tyydyttävä taito ja reipas
Tosmat Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Varhaiskasvatusvirasto Lasta lähellä lännessä! Haaga-Kaarelan varhaiskasvatusalue sijaitsee hyvien juna- ja bussiyhteyksien varrella Länsi-Helsingissä. Alueemme, johon kuuluvat Malminkartano, Kannelmäki,
Helsingin kaupunki. - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

LEAD-markkinoija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme kahta henkilöä markkinoimaan yhteistyökumppaneidemme tuotteita. Työssäsi kontaktoit tuotteistamme kiinnostuneita asiakkaita. Työskentelet viihtyisässä Vantaan Tikkurilan toimistossamme 7 tuntia päivässä.
Finnacta Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Liikenteenohjaaja -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Haemme kahta vastuuohjaajaa lasten liikunnallisille kesäleireille sekä lasten ja aikuisten yleisurheiluryhmille! Työt ovat 3.5.2016-24.6.2016 ja 1.8.2016-26.8.2016 välisinä aikoina. Työpisteet ovat toimistomme Otahallissa,
Espoon Tapiot Ry - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Muu ohjelmisto- , sovellustyön erityisasiantuntija -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Ohjelmistosuunnittelija. Catcher on innovatiivinen ja suomalainen iPad- sekä WEB-applikaationa toimiva järjestelmä, jonka avulla tehostetaan ja automatisoidaan asiakaspalautteen ja -informaation keruuta, markkinointia ja myyntiä keräämällä
App Studios Finland Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Päiväkodin johtaja -

Lastenhoidon johtajat
Haemme päiväkodin johtajaa Ohjastien Touhula liikuntapäiväkotiin Nurmijärvelle. Touhula Liikuntapäiväkodissa tarjoamme laadukasta ja virikkeellistä varhaiskasvatusta sekä viihtyisän päivähoitopaikan
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Palvelukoordinaattori -

Yleissihteerit
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
HenkilöstöPartneri Oy on erityisesti palvelualan henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalvelualan ammattilainen. Etsimme asiakasyrityksillemme Palvelutori-osaajia päivittäistavarakauppoihin
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Pienoislinja-auton kuljettaja -

Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Oletko asiakaspalvelun ammattilainen, tieliikenteen taitaja sekä positiivisesti periksiantamaton persoona ? Hyvä, etsimme juuri sinua ! Kajon Oy on vuonna 1997 perustettu, Suomen suurin henkilöliikenteeseen erikoistunut yhtiö. Toimintamme
Kajon Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Kommunikointikeskus Arki Oy on kommunikoinnin erityisosaamiskeskus, jossa kuntoutuksen lähtökohtana on asiakkaiden arkikommunikoinnin sujuvuus ja itsenäisen ilmaisun ja asioinnin tukeminen. Kommunikointikeskus Arki hakee palvelukseensa
Kommunikointikeskus Arki Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Puistotyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Nuori? Reipas? Innokas? Etsitkö töitä? Tarjoamme paikkaa oma-aloitteiselle, sanavalmiille puistotyöntekijälle. Haemme reipasta puistotyöntekijää HopLop on pohjoismaiden
HopLop Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Barona Rakennus työnantajana Etsitkö tilapäistä työtä vai vakituista työsuhdetta ? tai luotettavaa työnantajaa? Me olemme Suomen suurin ja yksi vanhimpia alan toimijoita. Hyvät työntekijät ovat toimintamme
Barona Teollisuus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Etsimme asiakasyrityksellemme särmääjää Keravalle. Asiakkaamme on ohutlevyosien sopimusvalmistaja ja heidän asiakaskuntansa koostuu pääasiassa merkittävistä elektroniikkateollisuuden sekä sairaala-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Tiedottaja -

Tiedottajat
Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating for Health" - tuotamme innovatiivisia tuotteita ja palveluita edistämään tutkimusta ja varhaista diagnostiikkaa. Biohitin
Biohit Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tulkki, albania -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Haemme meille töihin albanian kielen tulkkeja. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa ja yhteistyökykyä erilaisten ihmisten kanssa. Jos olet etsimämme henkilö, lähetä pikaisesti työhakemuksesi osoitteeseen
Tulkkipalvelu Creative Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Turvallisuuskouluttaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Haemme kouluttajia pitämään turvallisuuskursseja. Toivomme, että sinulla olisi muutamia esim. seuraavista kouluttajapätevyyksistä: -Työturvallisuuskorttikoulutus (TTK)
Suomen Turvallisuusasiantuntijat Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimuskonsultti -

Yleissihteerit
Innolink Research Oy on Suomen suurin räätälöityjen , asiakasyrityksen liiketoimintaa hyödyttävien tutkimuspalvelujen tarjoaja. Tuotamme tietoa asiakasorganisaation keskeisiin kohderyhmiin liittyen. Näitä ovat markkina
Innolink Research Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Työterveyshoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kotimainen Diacor on enemmän kuin lääkäriasema. Meillä on 13 täyden palvelun lääkäriasemaa pääkaupunkiseudulla, yksi Turussa ja Suomen vanhin yksityinen sairaala Helsingin Ruoholahdessa Tarjoamme
Diacor terveyspalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Väliseinätimpuri -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 17.087996006012 sekuntia