Job Koulusihteeri Kanta-Häme Hämeenlinnan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulusihteeri

Työnkuvaus:
Toimi Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumisvaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Haemme koulusihteeriä Hakkalan kouluun ja Lammin lukioon. Koulusihteerin tehtäviin kuuluu mm. ylläpitää oppilas- ja opettajarekisteriä, valmistella henkilöstö- ja viranhaltijapäätöksiä, huolehtia laskujen käsittelystä, tilastoinneista, arkistonhoidosta, koulutarvikkeiden ja oppimateriaalien tilauksista, arviointikirjojen toimeenpanemisesta, koulukuljetuksista, todistuksista sekä osallistua ylioppilastutkinnon toimeenpanemiseen. Lisäksi keskeinen tehtävä on sisäinen ja ulkoinen asiakaspalvelu. Koulusihteerin toimi täytetään sijaisuutena ajalla 1.8.-31.12.2016 Hämeenlinnan kaupunki on savuton työpaikka. Kelpoisuusvaatimukset: Toimeen soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto Arvostettavat ominaisuudet: Arvostamme hyviä yhteistyötaitoja, asiakaslähtöistä työotetta, oman työn organisoinnin kykyä, täsmällisyyttä ja tietoteknisiä valmiuksia. Edellytämme koulusihteerin tehtävien tuntemusta, palvelussuhdeasioiden hallintaa (KVTES, OVTES), talouden perusasioiden hallintaa sekä koulun oppilashallinto- ja talousohjelmistojen hallintaa (Primus, Populus, Rondo). Vaadittavat luvat: Rikosrekisteriote Valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan Valittavan on esitettävä nähtäväksi lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote Koeaika: 6 kk

Työnantajan nimi: Hämeenlinnan kaupunki

Työnantajan osoite: Hakkalan koulu/OPE, 16900 LAMMI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus:
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Kanta-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asumispalveluohjaaja -

Lähihoitajat
HALUATKO OLLA EDISTÄMÄSSÄ HYVÄÄ ELÄMÄÄ? KVPS Tukena Oy on kehitysvammaista tai erityistä tukea tarvitsevaa ihmistä ja hänen läheisiään auttavien ja tukevien palveluiden omaisjärjestötaustainen
KVPS Tukena Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Vianor hakee Hämeenlinnan toimipisteeseen rengasasentajia kevään rengassesonkiin. Työ sisältää renkaiden asennusta, varastotyötä siivousta ym. Toivomme hakijoilta seuraavia ominaisuuksia: - rehti, reipas ja
Vianor Oy - 2016-03-11 - Kanta-Häme

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Haemme elintarviketyöntekijää. Hygieniapassi vaaditaan työntekijältä. Työpaikan sijainnin takia oma kulkuneuvo on käytännössä pakollinen. Hae pian, paikka täytetään heti sopivan työntekijän
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Kanta-Häme

erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Hausjärven yläasteella on haettavana määräaikainen erityisluokanopettajan tehtävä ajalle 10.8.2016-3.6.2017. Hakijalla tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998
Hausjärven kunta - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa Riihimäelle erityistä ohjausta ja tukea tarvitsevalle nuorelle miehelle vapaa-ajan avustukseen kodin ulkopuolelle. Eduksi lasketaan lähihoitajaopiskelijat. Avustat avustettavaa niissä tavanomaiseen
CityWork Häme Oy - 2016-05-28 - Kanta-Häme

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-02 - Kanta-Häme

Keittiöpäällikkö -

Keittiöpäälliköt
Kanresta Oy Verkatehtaan ravintolat hakee KEITTIÖPÄÄLLIKKÖÄ Verkatehtaan ravintolat Hämeenlinnassa tarjoaa ravintolapalveluja kokouksiin, konsertteihin ja yritystilaisuuksiin. Etsimme joukkoomme monipuolista osaajaa keittiöpäällikön
Kanresta Oy - 2016-03-15 - Kanta-Häme

Kerhoavustaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Sajaniemen Taidemäki ry hakee kahta oma-aloitteista ja aktiivista nuorta kesätöihin. Ensimmäinen työpaikka on ajalle 6.-23.6. ja työtehtäviin kuuluu Taidemäellä kerhojen vetämistä, siivousta, pihatöitä,
Sajaniemen Taidemäki kyläyhdistys ry - 2016-04-01 - Kanta-Häme

Kesätyöntekijöitä siivoukseen -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kesätyöpaikkoja Hämeenlinnan ja Hyvinkään yksikössä Haemme energisiä, reippaita ja oma-aloitteisia kesätyöntekijöitä. Kesätyöpaikkoja on tarjolla siivouksessa asiakaskohteissamme. Kohteet
RTK-Palvelu Oy - 2016-04-15 - Kanta-Häme

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme kokkia kesäkuukausiksi Hämeenlinnaan. Jotta pärjäisit tämän monipuolisen keittiötyön haasteissa, tulisi sinulla olla kerrytettynä kokemusta kokin työstä. Työ alkaa kesäsesongin startatessa,
Extremely Nice Job Oy - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Lastentarhanopettajan sijaisuus ajalle 8.9.2016-15.11.2016. Lastentarhanopettajan työtehtävät päiväkodin lapsiryhmässä. Ensisijainen sijoituspaikka Tammitarhan päiväkoti 1-3 -vuotiaiden ryhmä. Kelpoisuusehdot
Tammelan kunta - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Muu matemat. ja tilastotieteen erityisasiantuntija -

Matemaatikot, aktuaarit ja tilastotieteilijät
Pohjantähti on vuonna 1895 perustettu keskinäinen vakuutusyhtiö, joka palvelee lähes 40 toimipisteessä kautta maan. Työllistämme yhteensä 330 vakuutusalan ammattilaista ja tukitoimintojen henkilöä. Henkilökunnastamme
Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-03-04 - Kanta-Häme

Myyjä -

Myyjät
Haemme Hämeenlinnan keskustan Kultajousen myymälään osa-aikamyyjää. Etsimme sinua, joka olet: + myyntiorientoitunut + ymmärrät hyvän myyntityön ja asiakaspalvelun merkityksen+ positiivinen ja joustava
Kultajousi Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Valintatalo Oittiin asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat
StaffPoint Oy - 2016-02-28 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme Forssa alueelle myyntiedustajaa. Mondosec Oy on alansa nouseva toimija ikkuna- ja ovisaneeraus alalla. Jälleenmyymme laadustaan valtakkunnallisesti tunnettuja Pihla tuotteita avaimet käteen palvelulla. Etsimme nyt aktiivista ja menestyshaluista
Mondosec Oy - 2016-05-28 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Vakuutusalan asiamiehet
Tehtävän kuvaus: Etsimme myyntiedustajaa yrittäjäsuhteeseen vastaamaan LähiTapiola Loimi-Hämeen Hämeenlinnan Prisman toimiston henkilöasiakasmyynnistä. Elämänturvan ammattilaisena huolehdit monipuolisesti
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Nuorisotyöntekijä -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Toimi Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumisvaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Etsivään
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-04-24 - Kanta-Häme

Päivähoitajan toimet -

Lastenhoitotyöntekijät
Riihimäen sivistystoimen varhaiskasvatuksessa on haettavana kaksi päivähoitajan tointa, jotka on tällä hetkellä sijoitettu Jukolan päiväkotiin. Päiväkodissa toimii viisi lapsiryhmää ja kaksi
Riihimäen kaupunki - 2016-03-15 - Kanta-Häme

Pakettiautonkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Hyvä tyyppi hakusessa! Reipas ja työtäpelkäämätön, jolla asenne ja motivaatio kohdallaan. Pullakuskin hommat olis se ykköstehtävä, mutta myös siivousrätin olis hyvä pysyä hyppysissä
Suomisen Kahvilat Oy - 2016-05-28 - Kanta-Häme

Palvelutuotantojohtaja -

Terveydenhuollon johtajat
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä julistetaan haettavaksi palvelutuotantojohtajan virka. Virka on uusi ja se sijoittuu yhtymähallintoon. Viran hoitamisessa edellytetään vahvaa muutosjohtamisen osaamista. Palvelutuotantojohtajan
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-24 - Kanta-Häme

Perhetyöntekijä -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Riihenaika Oy on osa Arjessa Yhtiöitä. Arjessa Yhtiöt tuottaa lastensuojelu- ja hyvinvointipalveluja noin 800 sosiaali-, terveys-, opetus- ja kasvatusalan ammattilaisen voimin. Tiiviissä yhteistyössä toimivien Arjessa Yhtiöiden
Riihenaika Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Purkutyöntekijä -

Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme reippaita ja hyviä asiakaspalvelijoita Hämeenlinnan asiakasyrityksiimme. Toivomme hakijalta aitoa paloa asiakaspalvelua kohtaan, oma-aloitteisuutta ja energistä otetta työtä kohtaan. Edellytämme hakijalta 1-5v kokemusta
Lisäpalvelu kotka Oy - 2016-03-18 - Kanta-Häme

Tekstiilimyyjä -

Myyjät
Cubus on yksi Pohjoismaiden johtavista muotiketjuista, jolla on yli 300 liikettä kuudessa eri maassa. Johtavana vaatetusalan ketjuna panostamme naisten, miesten ja lasten vaatemallistoihin. Palveluksessamme on yli 3500 työntekijää,
Cubus Oy - 2016-05-05 - Kanta-Häme

Teollisuuspakkaaja -

Pakkaajat
Haemme asiakasyritykseemme Riihimäelle teollisuuspakkaajaa. Työtehtäviin kuuluu pakata raskaita teollisuuden koneosia puupakkauksiin, jotka lähtevät laivarahtiin. Työ edellyttää hyvää fyysistä kuntoa
Carrot Uusimaa Oy - 2016-06-14 - Kanta-Häme

Tiimivastaava (Kanta-Hämeen avopalvelut) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Mansikkapuisto Oy valtakunnallinen lasten, nuorten, perheiden palveluita tuottava yritys, joka on perustettu 1996. Haemme Kanta-Hämeen avo-ja asumispalveluihin, perhetyöhön ja lapsiperheiden kotipalveluun asiakaslähtöistä,
Mansikkapuisto Oy - 2016-04-29 - Kanta-Häme

Tiskaaja -

Avustavat keittiötyöntekijät

Vanajan juhlapalvelut Oy - 2016-02-22 - Kanta-Häme

Tuotantotyöntekijä elintarviketeollisuuteen -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ Elintarvikkeen tuotantolinjalle Hämeenlinnaan. Työtä tehdään pääsääntöisesti yhdessä vuorossa, mahdollisuus myös vuorotyöhön.
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-25 - Kanta-Häme

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Yrityskoordinaattori -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
Haemme YRITYSKOORDINAATTORIA toistaiseksi olevaan työsuhteeseen. Yrityskoordinaattori vastaa elinvoimapalveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta yhdessä kunnanjohtajan kanssa.
Tammelan kunta - 2016-02-26 - Kanta-Häme

 
 
site syntyy 2.02312707901 sekuntia