Job Koulutus betonituotetyöntekijäksi (palkallinen) Pirkanmaa Innolink Staff Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulutus betonituotetyöntekijäksi (palkallinen)

Työnkuvaus:
TYÖLLISTY TÄSMÄKOULUTUKSELLA BETONITUOTETYÖNTEKIJÄKSI (hakuaikaa jatkettu, jo aiemmin hakeneet huomioidaan) Haemme rakennusalalta valmistuneita TAI työkokemuksen kautta rakennusalan perusteet omaavia motivoituneita tekijöitä täsmäkoulutettavaksi (palkallinen koulutus) betonielementtityöntekijän työtehtäviin VaBe Oy:n palvelukseen. Koulutuksen tavoite on tarjota valituille heti pitkäaikainen vakaa työpaikka rakennustuoteteollisuuden työtehtävissä. VaBe:n vahvasta kasvusta ja laajentumisesta johtuen etsimme koulutuksen kautta n. 20 uutta työntekijää työllistymään kesän 2016 aikana. Ensimmäinen koulutus alkoi toukokuussa 2016 ja nyt etsimme hakijoita toiseen koulutuserään, joka alkaa elokuussa 2016. Koulutus toteutetaan Valkeakoskella VaBe Oy:n tiloissa sisältäen noin viikon mittaisen palkallisen teoriaosuuden sekä noin kuukauden kestävän palkallisen työharjoittelun, jonka jälkeen mahdollista solmia pidempiaikainen työsopimus. Hakijoilta odotamme erityisesti työhöntarttuvaa asennetta, ahkeraa työotetta ja aitoa halua työllistyä betonituoteteollisuuteen pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Toivomme hakijoiden omaavan myös jo rakennusalan perusosaamisen sekä kuvanlukutaidon perusteiden hallitseminen katsotaan eduksi. Valmius vuorotyöhön edellytetään, sillä työvuorot sijoittuvat kuudelle päivälle viikossa (maanantai - lauantai) ja työtä tehdään 8-10h/pv (40h/vk). Hakuprosessia hoitaa Innolink Staff Oy. Hakemukset sähköpostilla osoitteeseen hakemukset (at) innolinkstaff.fi otsikolla "Täsmäkoulutus VaBe" tai jätä ansioluettelosi/täytä työhistoriasi oheisella hakulomakkeella. ________________________________________________________ VaBe Oy on vuonna 1993 perustettu perheyhtiö. Yritys tarjoaa asiakkailleen betonielementtejä, niiden asennusta sekä suunnittelua. Päätuotteita ovat erilaiset julkisivuelementit, eristetyt ja eristämättömät sisäkuori-elementit, väliseinäelementit ja parvekelinjastot sekä myös kaikki muut tarvitsemasi betonielementit sekä betonituotteet. VaBe työllistää n. 100 henkilöä ja liikevaihto on yli 12m€ (2015). Lisätietoja www.vabe.fi.

Työnantajan nimi: Innolink Staff Oy

Työnantajan osoite: 37600 VALKEAKOSKI

Työn lyhyt kuvaus: Talonrakentajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la carte tarjoilija, Tampere -

Tarjoilijat
Nyt etsimme asiakkaillemme kesäksi loistavan asiakaspalveluasenteen omaavia osa-aikaisia A LA CARTE TARJOILIJOITA Työtehtäviin kuuluu a la carte- ja baaritarjoilua, mutta tarpeen mukaan myös aamiaistarjoilua, kokouskahvitusten hoitoa,
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Avustavia kirjanpitäjiä -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Oletko vastavalmistunut/valmistumassa oleva taloushallinnon tradenomi tai laskentatoimen KTM; haetko työkokemusta avustavan kirjanpidon tehtävistä? Mikäli näin, tartu tilaisuuteen!
Barona Palvelut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Betonipumppaaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Bitumieristäjä -

Eristäjät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-30 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen teitä ihmiset, jotka sytytte elämästä ja otatte sen vastaan kaltaisessani paketissa! Haen avustajaa Tahko Spalle suuntautuvalle joulun lomamatkalle aj. 23.12-26.12.2016. Päivittäinen työaikasi 21 h/vrk:ssa. Tehtävänäsi
Emilia Mäkiranta - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Ikkunanpesijä -

Ikkunanpesijät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Java-sankari -

Systeemisuunnittelijat
Bitwise Oy on energinen ja ennakkoluuloton ohjelmistotalo, jossa työskentelee 70 ohjelmistoalan huippuosaajaa. Ohjelmistoprojektit liittyvät sulautetuista järjestelmistä web-, mobiiliteknologioihin. Vuosien varrella olemme tehneet
Bitwise Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Koodaava tuoteomistaja -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Haemme kasvumme myötä kokenutta koodaavaa tuoteomistajaa työskentelemään tietojärjestelmien ja toimintamme kehittämisen sekä liiketoimintojen digitalisoinnin parissa. Merkityksellistä on, että sinulla
Leanware Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Tampereen kaupunki - 2016-02-24 - Pirkanmaa

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan mielellään runsaan kokemuksen omaavaa siivoustyöntekijää Pälkäneellä sijaitsevaan leipomoon. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta, joustavuutta, huolellisuutta sekä ymmärrystä
Risto Pitkänen Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Haemme lasten- ja kodinhoitajaa lokakuussa 8- ja 6-vuotta täyttäville lapsillemme. Tehtävänä on hakea vanhempi lapsi koulusta ja nuorempi esikoulusta ja kävellä yhdessä lasten kanssa keskustasta kotiimme Lapinniemeen.
Minna Timo - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Levyseppä-hitsaaja -

Ohutlevysepät
Etsimme hyvämaineiselle asiakasyrityksellemme Tampereelle levyseppä-hitsaajaa. Pääasiassa mustan raudan mig-hitsaamista. Piensarjaa, vaihtelevaa ja monipuolista alihankintatyötä. Työtä tehdään verstaalla
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Matematiikan ja fysiikan tuutori/Tutor i matematik -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Uplus yksityisopetus on koulutuspalveluita tarjoava yritys. Tavoitteemme on auttaa ja motivoida kaiken ikäisiä oppijoita pääsemään tavoitteisiinsa. Tarjoamme yksityisopetusta kaikissa oppiaineissa, opetamme opiskelutekniikkaa
Uplus Yksityisopetus Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Myynninassistentti -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Haemme ammattitaitoiseen joukkoomme uutta osaajaa: MYYNTIASSISTENTTI Nautitko yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa ja tarkkuutta vaativista tehtävistä? Haluatko toimia tiiviissä yhteistyössä myyntiorganisaation kanssa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Tehtävän kuvaus: Myyntiedustajana huolehdit monipuolisesti yksityisasiakkaiden henkilöturvasta ja vahinkovakuutuksista. Kartoitat asiakkaan elämäntilanteen ja tarpeet tarjotaksesi hänelle parasta turvallisuuden, terveyden
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Myyntikoordinaattori, Novum Suomi -

Yleissihteerit
Olemme Novum Suomi - se leikkisä ja opettavainen yritys joka luo lasten kehitystä edistäviä oppimisympäristöjä. Novum on laadukkaiden ja turvallisien koulu- ja päiväkotikalusteiden toimittaja. Palvelemme asiakkaitamme
Job Services Finland Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

Pakkaajia -

Pakkaajat
Etsimme asiakkaallemme näppäräsormisia pakkaajia keikkatyöhön. Keikkojen kestot vaihtelevat muutamista päivistä viikkoihin. Työ on päivätyötä arkisin klo 8-16. Työpaikka sijaitsee Lempäälässä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-18 - Pirkanmaa

Projektipäällikkö -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Työtehtäviin kuuluu toimiminen projektipäällikkönä lähiruoka- ja elintarvikealan hankkeissa. Projektipäällikkö vastaa hankkeiden toteuttamisesta hankesuunnitelmien
Ahlmanin koulun Säätiö - 2016-03-11 - Pirkanmaa

Promootiotyöntekijä/brändilähettiläs -

Myyntiedustajat
Etsimme jatkuvasti uusia, energisiä proomotioiden ja tapahtumien osaajia. Työtehtävät ovat monipuolisia ja käsittävät koko kirjon aina yritystapahtumista messutapahtumiin ja festivaaleihin. Toimeksiannot vaihtelevat
Demande Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa

Puhdistustyöntekijä -

Jätteiden kerääjät
Etsimme puhdistustyöntekijää vaativiin puhdistustöihin telakoille, teollisuuteen, rakennustyökohteisiin ja liikennöiviin aluksiin. Valittavien henkilöiden tulee olla ripeäotteisia ja oma-aloitteisia. Valittavalta
Innolink Staff Oy - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

Puolaaja (määräaikainen) -

Kuitujenkäsittely-, kehruu- ja puolauskoneiden hoitajat
Tehtävän kuvaus: Haemme Valmet Technologies Oy:n Fabricsin liiketoimintayksikön Tampereen tehtaalle puolaajaa. Tehtäviin kuuluu kutomakoneilla käytettävien kudepuolien puolaaminen
Valmet Oyj - 2016-05-22 - Pirkanmaa

Putkieristäjä -

Eristäjät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-03-01 - Pirkanmaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme reipasta rakennussiivoojaa vaihteleviin kohteisiin pirkanmaan alueelle. Sinulla tulee olla: -Aiempaa kokemusta siivouksesta -Työturvallisuuskortti -Työhöntarttuva asenne Oman auton käyttömahdollisuus eduksi. Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tampereen Naisyhdistys ry tuottaa Lahdensivun kodissa tehostettua palveluasumista 63 ikäihmiselle. Yhdistyksellä on yli vuosisatainen kokemus laadukkaan vanhustyön toteuttamisesta. Lahdensivun kotiin haetaan vakituiseen toimeen sairaanhoitajaa
Tampereen Naisyhdistys ry/Lahdensivun koti - 2016-04-19 - Pirkanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaallemme ripeää ja oppivaa siivoojaa. Tarjolla on kokopäivätyötä, jossa kohteet vaihtelevat. Työtä on tarjolla joka päivälle ja täysiä päiviä. Asiakkaamme on Pirkanmaalla
Workpower Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Teollisuusmaalari -

Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen, ja meidät on valittu Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Viherrakentaja -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi Häme Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 2.8813080787659 sekuntia