Job Kuntokeskusvastaava Varsinais-Suomi Poolia Suomi Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kuntokeskusvastaava

Työnkuvaus:
Fitness24Sevenin toiminta sai alkunsa Ruotsissa, kun ensimmäiset Fitness24Seven-kuntokeskukset avattiin Etelä-Ruotsin Malmöön ja Lundiin vuonna 2003. Ensimmäinen Suomen Fitness24Seven-kuntokeskus avattiin tammikuussa 2012 Vantaan Martinlaaksoon. Tästä lähtien toimintamme kasvu on ollut vahvaa ja tälläkin hetkellä Fitness24Seven on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava kuntosaliketju. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Puolassa. Työyhteisömme on saanut runsaasti vaikutteita ruotsalaisesta yrityskulttuurista - meille on tärkeää toistemme tukeminen ja tiimihengessä toimiminen! Koulutamme henkilökuntaa aktiivisesti hyödyllisissä ja mielenkiintoisissa koulutuksissa, millä varmistamme palvelun laadukkuuden. Luotamme työntekijöihimme, annamme vastuuta ja tarjoamme kilpailukykyisen palkan. Koko henkilökuntaamme yhdistää positiivinen asenne ja yrittäjähenkisyys. Vahvan kasvun myötä palkkaamme jatkuvasti lisää työntekijöitä. Haemme nyt Fitness24Sevenille KUNTOKESKUSVASTAAVAn tuuraajaa Kuntokeskukseen Turkuun. Tehtävä on kiireapua sekä tuurausta joten tunnit vaihtelevat. Työtehtävät - Myynti ja asiakaspalvelu - Kuntokeskuksen toimivuudesta ja siisteydestä huolehtiminen. - Aktiivinen lisäravinnetuotteiden myynti, tuotetilaukset, varastosaldon ylläpito - Vastuu salikohtaisista pankkitilityksistä ja päivittäisistä tilastoista - Työaika sijoittuu välille ma-pe klo 11.15-19.15 Edellytykset Etsimme henkilöä, joka pystyy tekemään vuoroja joustavasti ja lyhyelläkin varoitusajalla. Toivomme hakijalta aikaisempaa työkokemusta kassa- ja asiakaspalvelutyöstä sekä kielitaitoa: suomi ja englanti. Kuntokeskusvastaavan työtehtävä on itsenäinen ja vastuullinen ison ketjun asettamissa raameissa. Työtehtävässä on tärkeää olla sosiaalinen, proaktiivinen, oma-aloitteinen, kuitenkin ketjun vahvoja rutiineja ja standardeja seuraten. Edut Kuntokeskusvastaavana Sinulla on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja saada lisää vastuuta organisaatiossa. Saat myös monipuolista koulutusta, kuten ensiapu- ja paloturvallisuuskoulutusta, ravinneoppia, myynti- ja asiakaspalvelukoulutusta jne. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Työnantajan nimi: Poolia Suomi Oy

Työnantajan osoite: 20100 TURKU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myymälän esimiehet

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakashankkija -

Myyntiedustajat
Lomaa on kulunut jo kuukausi, eikä kesäduunia ole vieläkään löytynyt? Kesästä olisi mukava nauttia, mutta lompakko ammottaa tyhjyyttään? Eipä hätää, sillä tarjoamme kesätyöpaikan
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

CNC-koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme palvelukseemme CNC-koneistajaa pystykaraiselle työstökeskukselle. Hakijalta odotamme: - Aiempaa työkokemusta CNC-koneistuksesta - Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja oma-aloitteisuutta - Kuvien lukutaitoa ja mittavälineiden
Konepaja Litzen Oy - 2016-05-30 - Varsinais-Suomi

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Oletko reipas tiimityöntekijä? Kiinnostaako elintarvike-ala ja olet vielä vailla kesätöitä? Haemme asiakkaallemme ELINTARVIKETYÖNTEKIJÖITÄ Lietoon kesän ajaksi. Työ sisältää lihan leikkuuta,
Personalhuset Staffing Group - 2016-04-26 - Varsinais-Suomi

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Fysioterapeutin ensisijaisena sijoituspaikkana on kotihoito. Laitilan kaupungin kotihoito toimii kolmessa ryhmässä. Kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan tutkinto (esim. fysioterapeutti). Palkkaus on
Laitilan kaupunki - 2016-05-19 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajavälitykseen ja kotihoitoon erikoistunut yritys. Olemme välittäneet hoitoalan ammattilaisia vuodesta 2001 ja nykyisin kauttamme työskentelee satoja hoitajia kuukausittain. Laadukkaan hoitotyön
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-04-26 - Varsinais-Suomi

Kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät

Cleinnus Oy, Trappi - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Kirvesmies, Varsinais-Suomi -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakasyrityksellemme kokemusta omaavia kirvesmiehiä eri mittaisiin toimeksiantoihin. Odotamme kunnollista kokemusta, omien käsityökalujen käyttömahdollisuutta, omaa autoa, voimassa olevia kortteja ja oikeaa asennetta työntekoa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi

Kitkahitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Henkilöstöpalvelu GroupPro Oy on Varsinais-Suomen alueella toimiva henkilöstöpalveluyritys. Henkilökuntamme on alalla kokenutta ja omaa vahvan paikallis- sekä seudun teollisuusrakenteen tuntemuksen. Palveluihimme kuuluvat
Grouppro - 2016-06-01 - Varsinais-Suomi

Kodinkonemyyjä (tieto- ja viihde-elektron.) -

Myyjät
Haemme Veikonkone-myymäläämme ammattitaitoista ja asiakaspalveluhenkistä KODINKONEMYYJÄÄ kokoaikaiseen työsuhteeseen. Toivomme useamman vuoden kokemusta asiakaspalvelun ja myynnin saralta. Arvostamme kokemusta alalta,
Loimaan Sähkö Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Kokki-kylmäkkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Loma-asuntojen siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivooja mökkien ja loma-asuntojen siivoustyöhön. Tehtävänä on asiakkaiden lähtösiivous ja tarpeen mukaan piha- ja ranta-alueen haravointia ym. Työtä on 8-20 h/vko, pääosin maanantaisin ja tiistaisin
Meripesä Oy Ab - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Pidätkö myynnistä? Oletko kiinnostunut tekemään myynti- ja asiakaspalvelutöitä esimerkiksi opiskeluiden ohessa? VideoBranding on turkulainen videotuotantoyhtiö, joka tuottaa yrityksille ja tapahtumille videoita
VideoBranding - 2016-05-22 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Tarvitsemme myyntihenkistä asiakaspalvelijaa puutarhamyymäläämme Perniöön kevään ja kesän sesonkiin. Työ on monipuolista sisältäen vaihtelevasti myyntiä sekä puutarhatyötä
Lehtisen Puutarha Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat.Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Myyntiagentti -

Puhelin- ym. myyjät
Etsimme joukkoomme kuutta myyntiagenttia työskentelemään Suomen suosituimpien tuotteiden parissa! Finnacta Oy pähkinänkuoressa: - ASML:n jäsen, eli toimimme reilun pelin sääntöjen mukaan kaikessa mitä
Finnacta Oy - 2016-03-01 - Varsinais-Suomi

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Salon kaupungin sosiaalityön palveluissa kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnassa on haettavana ohjaajan määräaikainen työsuhde ajalle 1.8.2016-30.6.2018 (242 070). Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnassa
Salon kaupunki - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

Ompelija -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
Henkilöstöliiga on Turun talousalueen suurimpia henkilöstöpalveluyrityksiä. Olemme keskittyneet teollisuuden, logistiikan, rakentamisen, kaupan alan ja toimistotyön henkilöstöpalvelujen
Henkilöstöliiga Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Osastonsihteeri (Neurokirurgia) -

Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on haettavana osastonsihteerin sijaisuus Turun yliopistollisen keskussairaalan Neuron toimialueen neurogirurgian osastolla. Sijaisuus alkaa 29.6.2016 ja kestää 8.8.2017 asti. Osastonsihteerin toimenkuvaan
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Pakkaus/myynti/toimistotyö (kesä) -

Myyjät
Kesätöitä Paimiossa. Haemme 1-2 henkilöä joiden tehtäviin kuuluvat marjojen pakkaus, myymälän myyntityö sekä toimiston tehtävät. Olet vähintään 17 vuotias ja omaat myyntihenkisyyttä.
Kajanoja Kari - 2016-02-24 - Varsinais-Suomi

Personal Trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PT BY FITNESS24SEVEN ON FITNESS24SEVENIN PT-ORGANISAATIO, joka tarjoaa laadukkaita Personal Training -palveluita alan parhaaseen hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella ja omistautumisella auttaa ihmisiä saavuttamaan täydet voimavaransa.
Fitness24Seven Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Projektipäällikkö, tiiminvetäjä -

Systeemisuunnittelijat
Talokeskus Yhtiöt Oy on vakavarainen konserni, joka tarjoaa asiantuntijapalveluita ja ohjelmistoja kiinteistön koko elinkaarelle. Olemme kehittäneet kiinteistöalan toiminnanohjauksen ohjelmaa Tampuuria jo 16 vuoden ajan, ja tänä
Talokeskus Yhtiöt Oy - 2016-04-19 - Varsinais-Suomi

Prosessityöntekijä/seosvalmistaja -

Kemianteollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme kemianalan asiakasyrityksellemme työntekijöitä prosessityöntekijän/seosvalmistajan tehtävään. Tehtävänä on puolivalmisteiden valmistus useilla erilaisilla valmistuslaitteistoilla eri osastoilla
VMP Group, Turku - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Puhdistustyöntekijä -

Jätteiden kerääjät
Etsimme puhdistustyöntekijää vaativiin puhdistustöihin telakoille, teollisuuteen, rakennustyökohteisiin ja liikennöiviin aluksiin. Valittavien henkilöiden tulee olla ripeäotteisia ja oma-aloitteisia. Valittavalta
Innolink Staff Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-03-11 - Varsinais-Suomi

Rappaaja -

Rappaajat
Veljet Mäkilä hakee rapparia/maalaria Työkohde on kerrostalojen parvekeremontit Haemme henkilöitä joilla on kokemusta elementtiseinien betonipaikkauksesta, maalauksesta ja epoksilattioiden tekemisestä. Odotamme: - kokemusta
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Sähköasentaja, teollisuus -

Muut sähköasentajat
Haemme asiakkaallemme Kaarinaan sähköasentajaa. Edellytämme sähköalan tutkintoa ja hieman työkokemusta, voit olla myös vastavalmistunut. Toivomme, että olet joustava tiimipelaaja ja valmis työskentelemään
Opteam Turku Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Städare (restaurang) -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vi söker en städare till Restaurang Malmen. Till uppgifterna hör restaurang städning. Arbetet är deltid 20 timmar i veckan. Vi önskar du har tidigare erfarenhet av städarbete. Ifall du blev intresserad så sänd
Sjörövarnästet Ab - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Työnjohtaja, muut teollisuuden alat -

Teollisuuden työnjohtajat

Grouppro - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Urheiluvarainhankkija (osa-aikainen) -

Myyntiedustajat
Tarvitsetko lisätuloja. Miltä tuntuisi tilipäivänä saada 400-1100€ kuukaudessa palkkaa? Teet töitä 10-20h/vk ja päätät työaikasi itse, siten ettei se häiritse koulunkäyntiä ja vapaa-aikaakin
Finnacta Oy - 2016-03-18 - Varsinais-Suomi

Yrittäjä -

unspecified
Talorax P. Elo - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.48008298873901 sekuntia