Job Lääkäri Satakunta Puolustusvoimat - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme lääkäriä vakituiseen virkaan Niinisalon terveysasemalle. Tehtävän sisältö: - varusmiesten yleislääkäritasoinen terveyden- ja sairaanhoito - palveluskelpoisuusluokkien lääketieteellinen arviointi - kenttälääkintään ja sotaharjoituksiin osallistuminen - palkatun henkilöstön työterveyshuoltoon osallistuminen - päällikkölääkärin sijaisena toimiminen SÄÄDETYT KELPOISUUSVAATIMUKSET Lääkäriltä vaaditaan, että hän on itsenäisesti ammattia harjoittamaan oikeutettu laillistettu lääkäri tai laillistettu yleislääkäri. Kielitaidon osalta vaatimuksena on virkamieheltä vaadittava molempien kotimaisten kielten taito. Kelpoisuusvaatimuksena olevan tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Puolustusvoimien virkaan nimitettävältä vaaditaan, että hän on Suomen kansalainen ja täyttää yleiset kelpoisuusvaatimukset valtion virkaan. Sen lisäksi, mitä yleisestä kelpoisuudesta valtion virkaan muualla laissa säädetään, Puolustusvoimien virkaan nimitettävältä vaaditaan tehtävien edellyttämää luotettavuutta. ODOTUKSET Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää aikaisempaa työkokemusta lääkärin tehtävästä. Henkilökohtaisista ominaisuuksista arvostamme kykyä itsenäiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä hyviä yhteistyötaitoja. Arvostamme kokemusta Puolustusvoimien terveydenhuollosta. EDUT Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm. - tutkitusti hyvä työilmapiiri - tukea oman osaamisen kehittämiseen laajan täydennyskoulutustarjonnan sekä systemaattisen tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla - joustavuutta työaikoihin - erinomaiset liikuntamahdollisuudet - virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön sekä - tuettu työpaikkaruokailu. Toivomme hakemuksia sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Viitenumero: 27-211-2016
Työnantajan nimi: Puolustusvoimat
Työnantajan osoite: 38840 NIINISALO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Yleislääkärit
Maa: Suomi
Alue: Satakunta
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
B2B -myyjä Rauma -
Myyntiedustajat
Asiakasyrityksemme on kotimainen Design-talo, joka suunnittelee ja valmistaa design- ja liikelahjoja Suomessa. Etsimme nyt heille B2B -MYYJÄ Raumalle Työtehtäviisi kuuluu asiakashankinta ja olemassa olevien asiakkaiden palveleminen alueellasi.
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-04-24 - Satakunta
Betonityöntekijä/ BETONEERIJA-ARMEERIJA -
Betonirakentajat ja raudoittajat
TÖÖ KIRJELDUS: Pakume tööd Soomes Rauma piirkonnas (ca 250 km Helsingist) kogemustega BETONEERIJATELE-ARMEERIJATELE (5-10 meest) suuremastaabiliste pindade ehitustel. Vajadusel teostatakse ka muid vajalike ehitustöid. Tööd
Resrent Finland Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Cost Controller -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are looking for COST
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-04-28 - Satakunta
Erityisopettajan sijaisuus -
Erityisopettajat
Haemme erityisopettajan sijaista Kourujärven koululle (1.-6. lk) 1.8.2016 - 3.6.2017 väliseksi ajaksi. Tehtävään sisältyy tunteja myös Kodisjoen koululla. Tehtävä on kaupunkikohtainen ja saattaa vielä
Rauman kaupunki - 2016-05-24 - Satakunta
Grillimyyjä -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Sinisaaren Autogrilli on palvellut asiakkaita yli kaksikymmentä vuotta Häpläntiellä, Sinisaaren laidalla tarjoten perinteisiä grilliherkkuja niin suureen kuin pienempäänkin
SiniMix - 2016-05-03 - Satakunta
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lounais-Suomen Avustajakeskus/TSLY ry välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Yhteyshenkilönä toimii Avustajakeskuksen työntekijä mutta avustajan valinnasta päättää
Turun seudun lihastautiyhdistys ry - 2016-09-10 - Satakunta
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Anonyymi työnantaja - 2016-02-15 - Satakunta
Huoltoasentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Combitech Oy on turvallisuus- ja tietoturvaratkaisuja tarjoava yritys, joka työllistää Espoossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Säkylässä noin 60 turvallisuusalan huippuasiantuntijaa. Combitech rakentaa turvallisuutta
Combitech Oy - 2016-03-11 - Satakunta
I&C Result Record Sheet and database responsible -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are now looking for I&C Result Record Sheet and database responsible
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-05-28 - Satakunta
I&C Self standing system commissioning engineer -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are now looking for I&C Self standing system commissioning engineer for our client in Olkiluoto. Work starts as soon as possible
Nipromec Oy - 2016-06-04 - Satakunta
Junior Rekrytoija -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Enersense on projektityön pioneeri, jolla on erityislaatuinen kokemus suurten rakennusprojektien resursoinnista ja hallinnasta. Enersense tarjoaa aina kansainvälisesti laadukkaimmat energia-alan
Enersense International Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Haemme Raumalle kirjanpitäjää, jolla alan opinnot painottuneet pääasiassa kirjanpitoon ja laskentatoimeen. Työkokemuksen katsomme eduksi, mutta myös juuri valmistunut henkilö, jolla kirjanpidon idea ja hyvä
Waterhouse Real Estate Investment Oy - 2016-02-28 - Satakunta
Koneinsinööri -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme vähintään viiden vuoden työkokemuksen omaavaa insinööriä,
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Kotisiivooja/sopimusyrittäjä -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Falttu Kaisa Tmi - 2016-05-03 - Satakunta
Koulunkäynninohjaaja / lähihoitaja -
Koulunkäyntiavustajat
Henkilökohtainen koulunkäynninohjaaja jatkuvaa hoitoa ja ohjausta tarvitsevalle vaikeimmin kehitysvammaiselle oppilaalle. Työhön sisältyy aamuhoitoa kotona, ohjausta koulussa ja vammaispalvelun päivätoimintaa koulun
Ulvilan kaupunki - 2016-06-22 - Satakunta
Lähihoitaja, kesä, Huittinen -
Lähihoitajat
Tehtävä Kaksi lähihoitajan sijaisuutta Huittisten kotihoidossa: 1. 13.6.-21.8.2016, työskentelyalueina Lännen, Etelän ja Pohjoisen alueet 2. 6.6.-7.8.2016, työskentelualueina Idän ja Pohjoisen alueet Työsuhde
Seuturekry Oy - 2016-04-29 - Satakunta
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-12 - Satakunta
Määräaikaisia Iltapäiväkerhon ohjaajia -
Ohjaajat ja tuottajat
Haemme määräaikaisiin työsuhteisiin iltapäiväkerhon ohjaajia ajalle 8.8.2016 - 31.12.2016. Tehtäviin valittujen henkilöiden toimipaikka tarkentuu ennen syksyn 2016 toiminnan alkua ja tehtävään saatetaan
Rauman kaupunki - 2016-04-12 - Satakunta
MIG-hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme metallin alihankintateollisuudessa toimittavalle asiakasyrityksellemme itsenäiseen työhön pystyvää MIG-hitsaajaa. Mahdolliset luokat MIG-hitsauksessa plussaa. Työt alkavat todennäköisesti viikolla 9. Laita
Econia Yrityspalvelut Oy - 2016-02-15 - Satakunta
Muu palvelutyöntekijä -
Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Kesätyö, Kaupan alan aputyöt, mm. pullokoneen hoitaminen sekä ostoskorien ja -kärryjen kerääminen. Tehtävä ei sisällä myyntityötä. Työn suorittaminen edellyttää voimassaolevaa
Securitas Oy, Pori - 2016-02-19 - Satakunta
Muu sosiaalialan ohjaaja ja neuvoja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Lastensuojelulaitos Ravani Oy on aloittanut toimintansa Ulvilassa v. 2003. Ravanikodissa on kaksi yksikköä, joista toinen sijaitsee Ulvilassa ja toinen Porissa. Ravanikoti on tarkoitettu 11- 21-vuotiaille sijaishuollon tai jälkihuollon
LASTENSUOJELULAITOS RAVANI OY - 2016-02-28 - Satakunta
Myyjä -
Myyjät
Etsimme pikaisella komennuksella Myyjiä Porin Giganttiin Etsimme kahta aktiivista ja myynti- ja palveluhenkistä myyjää Gigantin Porin Paanakedonkadun myymäläämme kodinkone- ja Computing/ Telecom -osastoille. Gigantin
Gigantti Oy, Pori - 2016-07-15 - Satakunta
Myyjä -
Myyjät
MYYJÄKSI TEKNIKMAGASINETIIN Olemme pohjoismainen vähittäismyyntiketju, jonka laajasta tuotevalikoimasta löytyy mm. niin viihde-elektroniikkaa, radio-ohjattavia, matkapuhelin- ja pelitarvikkeita, harjoittelu- ja hygieniatuotteita kuin
Teknikmagasinet Finland Oy - 2016-04-21 - Satakunta
Myyntiedustaja -
Myyjät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-08-10 - Satakunta
Myyntiedustaja, Satakunta -
Myyntiedustajat
PolarVilla Oy on vuonna 2009 perustettu yläpohjien lisäeristykseen erikoistunut yritys, joka toimii koko eteläisen Suomen alueella. Yrityksemme laajenee muodostamaan kokonaisvaltaisen kotien energiansäästöratkaisuja tarjoavan
PolarVilla Oy - 2016-03-24 - Satakunta
NI Maintenance Mechanical Methods Engineer -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-06-22 - Satakunta
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Hopeakoto Oy - 2016-02-15 - Satakunta
SP SYSTEM LEAD HVAC -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the
Kaiku HR Oy - 2016-03-22 - Satakunta
Tuotekehitysinsinööri -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Amcor on maailman johtava pakkausmateriaalien valmistaja, jolla on Suomessa tuotantolaitokset Kauttualla ja Lieksassa. Tehtaat ovat osa joustopakkauksia valmistavaa Amcor Flexibles Europe & Americas
Amcor Flexibles Finland Oy - 2016-02-15 - Satakunta
Varastonhoitaja -
Varastonhoitajat ym.
Haemme varastonhoitajaa vakituiseen virkaan Rannikkoprikaatiin Kirkkonummelle. Tehtävä sijoittuu Upinniemen varuskunnan Varusvaraston alus- ja liinavaatevarastolle. Varastonhoitaja vastaa vastuualueensa materiaalin laskennasta sekä sen
Puolustusvoimat - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa