Job Lähihoitaja Helsinki-Uusimaa Wilhelmiina Palvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Wilhelmiina on Miina Sillanpään Säätiön omistama palvelukeskus senioreille, vanhuksille ja erityisryhmille Helsingin Pikku Huopalahdessa. Wilhelmiina on koti runsaalle 150 asukkaalle. Meillä inhimillisyys, ystävällisyys ja ihmisten kunnioittaminen yhdistyvät terveyden- ja sosiaalihuollon vankkaan asiantuntemukseen. Wilhelmiina Palvelut Oy on osa kokonaisuutta, johon kuuluu myös Avire Oy. Konsernin palveluksessa on noin 200 henkilöä. Henkilöstö on voimavaramme ja meillä pidetään henkilöstöstä huolta. Etsimme Wilhelmiinan tehostetun palveluasumisen ryhmäkotiin lähihoitajaa vakituiseen tehtävään kolmivuorotyöhön. Tarjoamme ammattitaitoista tukea ikääntyneille asukkaillemme heidän omaa rauhaansa ja tottumuksiaan kunnioittavassa yhteisössä. Sinun tehtäväsi muodostuu asukkaidemme päivittäisen hoidon ja hyvinvoinnin toteuttamisesta. Tavoitteena on asukkaan elämänlaadun ja toimintakyvyn ylläpitäminen. Toimintamenetelmät perustuvat korkeatasoiseen ammattitaitoon, muistisairauden ymmärtämiseen sekä asukasta ja hänen omaisiaan kunnioittavaan suhtautumiseen. Olet aidosti kiinnostunut työskentelemään ikääntyneiden parissa. Sinulle on eduksi, jos olet lähihoitajakoulutuksen lisäksi laajentanut osaamistasi geriatrian/muistiosaamisen opinnoilla. Työssä onnistuminen edellyttää asiakkaan kohtaamisen ja kuulemisen kykyä sekä monipuolista ikääntyneiden hoivatyön osaamista. Sitoudut työhösi ja tartut erilaisiin tehtäviin ripeästi. Asiakaspalvelun sujuvuuden kannalta on oleellista, että sinulla on riittävä suomen kielen taito. Kuntouttavan hoitotyön ymmärtäminen ja toteuttaminen on meille tärkeää. Toimimme arjessa niin, että Wilhelmiina on hyvä koti. Sinua odottavat viihtyisät ja avarat tilat sekä huumoritajuinen ja hyvin toimiva työyhteisö. Pidämme hyvää huolta myös henkilöstömme kehittymisestä ja työhyvinvoinnista.
Työnantajan nimi: Wilhelmiina Palvelut Oy
Työnantajan osoite: Taavetti Laitisen katu 4, 00300 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aamiaiskokki, Scandic Park, Helsinki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Scandic Park on upeasti uudistettu hotelli Helsingin keskustan tuntumassa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Etsimme Scandic Park hotelliin ammattitaitoista AAMIAISKOKKIA. Etsimämme henkilö saa olla oma positiivinen ja energinen itsensä
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
A'la carte tarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme ammattitaitoisia a'la carte tarjoilijoita aivan Helsingin keskustaan erilaisille asiakkaillemme. Työtä tarjolla keikkaluontoisesti, mutta hyville tekijöille tarjolla runsaat tunnit. Etsimme ehdottoman luotettavia, nuorekkaita ja
Kairest Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Apulaismarketpäälikkö -
Myyjät
Apulaismarketpäälikkö, S-Market Veikkola Osuuskauppa Varuboden-Osla etsii apulaismarketpäällikköä S-Market Veikkolaan vakituiseen työsuhteeseen, kokoaikatyöhön (keskim. 37,5h/vko). Työsuhde alkaa
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa
Asiakaspalvelija -
Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme reipasta asiakaspalvelijaa lounasravintolaan Vantaalle. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelua kassalla sekä avustavia keittiöpuolen työtehtäviä, kuten sämpylöiden ja salaattien valmistusta.
VMP Group, Järvenpää - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Baaritarjoilija / -työntekijä -
Baarimestarit
Tule mukaan toteuttamaan maan parhaita hotellielämyksiä! Opteam ja Clarion hakevat nyt yhteistyössä henkilökuntaa lokakuussa 2016 avattaviin Suomen ensimmäisiin Clarion-hotelleihin. Clarion-hotellit ovat inspiroivia kohtaamispaikkoja,
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Eftisledare -
Lastenhoitotyöntekijät
Vårt mål, barnets enhetliga lärstig från småbarnspedagogiken till slutet av andra stadiet, är en ledande tanke i allt vårt arbete. Inom bildningsväsendet finns aktivt och innovativt kunnande. Som arbetsgivare
Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-03-26 - Helsinki-Uusimaa
Head of Project Services & Consulting -
Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
Nebula Oy on voimakkaasti kasvava pilvipalveluyritys, joka ainoana palvelutarjoajana Suomessa hallitsee koko ICT-palveluketjun: laadukkaat kapasiteetti- ja toimistopalvelut, kattavat pilvipalvelut, tietoturvalliset ja nopeat yhteydet, korkeatasoiset palvelinkeskukset
Nebula Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Hyllyttäjä varastoon -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haetko pitkäkestoista varastotyötä? Kiinnostaako työ elintarvikkeiden parissa? Haemme Vantaalla ja Helsingissä sijaitseviin kohteisiimme varastotyöntekijöitä käsin tehtäviin keräily- sekä hyllytystehtäviin.
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kauneuskonsultti -
Kosmetologit ym.
Henkilöstöpartneri Vertico Oy on erityisesti palvelualan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Asiakkaamme on kansainväliseen konserniin kuuluva kosmetiikkayritys, joka tarjoaa
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijä avustaviin tehtäviin -
Yleissihteerit
Tehtävän kuvaus: Haukilahden lukio on 350 opiskelijan lukio, jossa toimii myös urheilulinja. Lukio siirtyy lukuvuoden 2016-2017 alusta lähtien väliaikaisiin tiloihin (5-7 vuodeksi) Otanimeen Aalto-yliopiston kampukselle. Kesätyötehtäviin
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijä -
Vartijat
Haemme nyt kesätyöntekijöitä piiri- ja paikallisvartioinnin tehtäviin Turkuun. ISS Security Oy tarjoaa yrityksille monipuolisia turvallisuusratkaisuja, jotka käsittävät turvallisuusjärjestelmät, vartioinnin,
ISS Palvelut Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Lähettämötyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme keikkatyöntekijöitä Starfood Finlandille LÄHETTÄMÖÖN kesäksi. Starfood Finland Oy syntyi yrityskaupan myötä kun LSG Lufthansa Service Europa/Afrika GmbH osti Finncatering Oy:n maaliskuussa 2014.
Opteam Vantaa Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Attendo Oy on Suomen johtava yksityinen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tuottaja. Tarjoamme monipuolisia terveys- ja hoivapalveluita yksityisille, yritys- ja kunta-asiakkaille. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja. Yli 6000 terveydenhuollon
Attendo Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haapaveden Kartanonväki - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Lead Concept Artist -
Kuvataiteilijat
Longing to be a part of a world-class international game development team with true professionals in a fun atmosphere? RedLynx can offer you this and much more. We are serious about fun! RedLynx, a Ubisoft Studio is a multiplatform game development studio
Redlynx Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä/koneenkuljettaja -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
POPPARI OY - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Markkinointivastaava -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Erikoiskaupan alalla toimiva, suomalaisia ja kansainvälisiä muotibrändejä edustava asiakkaamme hakee joukkoonsa osa-aikaista markkinointivastaavaa pitkään määräaikaiseen työsuhteeseen. Työpaikka sijaitsee
Barona Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Fiskars - vuosisatojen ylpeys ja innostus muotoilusta. Joka päivä. Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita ja jonka brändejä ovat
Fiskars Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Etsimme 2 myyntineuvottelijaa kokoaikaiseen työsuhteeseen Helsinkiin. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä ja työsuhteen arvioitu kestosta sovimme hakijan kanssa. Työssä menestyminen ei vaadi aikaisempaa
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Netti-TV-palvelunmyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNMYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja (sosiaaliala) -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti
Eteva kuntayhtymä - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme nyt reippaita RAKENNUSAPUMIEHIÄ Helsingin, Espoon ja Vantaan työmaille. Rakennusapumiehen työtehtäviin kuuluu työmailla monipuolisesti erilaisia kanto-, roudaus-, raivaus- ja siivoustöitä. Sinulla voi olla aikaisempaa
Värväämö Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Moo Gung Hwa Ky - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Ruuankuljettaja -
Avustavat keittiötyöntekijät
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Nurmijärvi - elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme SAIRAANHOITAJAA Nurmijärven terveyskeskuksen vastaanottotoimintaan määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2016 asti. Tehtävä edellyttää sairaanhoitajan
Nurmijärven kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää päivätyöhön
Inhouse Partners Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lasten ja nuorten palvelulinjalle haetaan perhesosiaalityöhön uuteen perustettavaan virkaan sosiaalityöntekijää. Karviaisen perhesosiaalityön päätoimipiste on Vihdin kirkonkylällä.
Perusturvakuntayhtymä Karviainen - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Taloushallinnon assistentti -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Asiakkaamme etsii taloushallinnon assistenttia kesäksi määräaikaiseen työsuhteeseen taloushallinnon tiimin tueksi. Tiimissä on 5 henkilöä, joten nopea sopeutuminen uuteen työympäristöön ja joustava
VMP GROUP / Tiinaliisa Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa
Työkalu- ja varaosamyyjä -
Myyntiedustajat
Artve Trading Oy on rakennus- ja maansiirtokoneiden, sekä henkilönostimien maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut suomalainen perheyritys. Artve Trading on osa Kallioinen Yhtiöt -konsernia, joka tarjoaa kokonaisvaltaista konepalvelua,
Artve Trading Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Varhaiskasvatusjohtaja -
Sosiaalihuollon johtajat
Järvenpää on Keski-Uudellamaalla, Ainolan kulttuurimaisemassa sijaitseva yli 40 000 asukkaan nuorekas ja aktiivisesti toimintaympäristöään kehittävä kaupunki. Toimimme asiakaslähtöisessä ja prosessimaiseen
Järvenpään kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa