Job Lähihoitaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lähihoitaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Lähihoitajan tehtävänä on hoidon suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä tiiminsä kanssa. Toimintamme perustuu asukkaan omista voimavaroista lähtevään hoitotyöhön, kuntouttavaan työotteeseen, omahoitajuuteen ja tiimityöskentelyyn. Työyksikömme henkilökunta on motivoitunutta ja ammattitaitoista. Tarjoamme hyvän perehdytyksen työhön. Toiminnassamme pyrimme edistämään asukkaittemme kokonaisvaltaista hyvinvointia huolehtien virike- ja virkistystoiminnasta. Aurorakoti sijaitsee Järvenperässä, Träskendan puiston kupeessa, lähellä kehä III ja Vanhaa Turuntietä. Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) 8 §:n mukainen pätevyys. Lisäksi valittavan henkilön tulee täyttää vuorotteluvapaan sijaiselta vaadittavat edellytykset vuorotteluvapaalain mukaisesti. Vuorotteluvapaan sijaiseksi palkattavan täytyy olla työttömänä yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää ennen sijaisuutta. Työttömyyden kesto lasketaan vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden ajalta. Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias. Vuorotteluvapaan sijaisuutta hakevan tulee itse tarkistaa kelpoisuutensa sijaisuuteen ottamalla yhteyttä omaan TE-toimistoon. Tehtävässä edellytetään Suomen kielen taitoa. Lääkehoitolupaa tai luvan suorittamista työsuhteen alussa. Arvostamme Kokemusta vanhustyöstä.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Kuninkaantie 43, 02940 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Avainasiakaspäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme asiakkaallemme Helsingin Länsi-Pasilaan avainasiakaspäällikköä vakinaistuvaan työsuhteeseen. Asiakkaamme on digitaalisen markkinoinnin asiantuntijayritys. Työtehtävään sisältyy avainasiakkaiden
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Baaritarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme olutosaajia Pääkaupunkiseudulla sijaitseviin HOK-Elannon Oluthuoneisiin, mm. Rotterdam, Kaisla, Ølhusit ja William K:t. Hok Elannon Oluthuoneet tarjoaa asiakkailleen osaavaa, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Barnträdgårdslärare -

Lastentarhanopettajat
Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Beskrivning av jobbet: I Kartanonkosken päiväkoti finns sju barngrupper. En av barngrupperna kommer att vara svenskspråkig fr.o.m. augusti 2016 och gruppen är en s.k. syskongrupp för
Vantaan kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyjät
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Tmi S.Sorsa - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Experienced Mechanical Engineer -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
About Us KaVo Kerr Group is the world leader in smart products and processes that enable dental professionals to confidently optimize their work and lives. KaVo Kerr Group Tuusula site, previously known as Palodex Group Oy, is one of the leading R&D
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Hiab + vaihtolava kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuljettaja, haluaisitko työpaikan jossa voi myös viihtyä? Meillä Duologilla yli 200 ammattiliikenteen kuljettajaa operoi päivittäin asiakasyritystemme liikenteessä. Tarjoamme sinulle säännöllisen työn,
Duolog Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Järjestelmäasiantuntija -

Tietoverkkoteknikot
TYÖPAIKKA KUVAUS Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva keskusvirasto, jonka tehtävänä on valvoa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa, alkoholiin liittyvissä elinkeinoissa sekä ympäristöterveydenhuollossa
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilatyöntekijä/Barista -

Kahvila- ja baarimyyjät
Kokemusta omaavalle kahvilatyöntekijälle paikka italialaistyyppisessä kahvilassa. Erikoiskahvikokemusta (kahvakoneella) sekä anniskelupassi vaaditaan. Asiakaspalvelutaidot ja -kokemus edellytyksenä. Hyvät työajat. Olet
Ciao! Caffe. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönvälittäjä/myyntineuvottelija -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Haluatko välittäjäksi suomen näkyvimpään kiinteistönvälitysketjuun - Jethrolle töihin? Aninkainen.fi on vuonna 1964 perustettu yksityinen kiinteistövälitysketju. Valtakunnallisesti työllistämme
Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
PolarPro Logistiikka Oy on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöyritys. Kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu, sekä täyttää
Polarpro Logistiikka Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Lähi- tai lastenhoitaja -

Lähihoitajat
Haemme kahta lähi/lastenhoitajaa lasten kotisairaanhoitoyksikön kotihoitotiimeihin. Työ on ilta - ja yövuoropainotteista. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä lapsen vanhempien kanssa. Toivomme hakijalta
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Esperi Hoivakoti Tuulikannel sijaitsee Kauhajoen keskustan tuntumassa rauhallisella alueella. Hoivakoti tarjoaa tehostettua asumispalvelua eli ammattitaitoinen henkilökuntamme on läsnä ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Esperi Care Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Aurinkorinne on Espoon Mankkaalla sijaitseva Espoon kaupungin ostopalvelupäiväkoti. Työyhteisömme on innostunut, motivoitunut ja sitoutunut toteuttamaan päivittäin laadukasta varhaiskasvatusta ja ylläpitämään
Päiväkoti Kirsikkapuu Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Lehtori -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Opetusvirasto, Stadin ammattiopisto, hyvinvoinnin toimiala Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

LVI-suunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme nyt asiakasyritykseemme LVI-suunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin. Asiakkaamme on LVI-alaan erikoistunut insinööritoimisto. Yrityksen toiminta on alkanut vuonna 1973 ja tarjoaa asiakkailleen pääasiassa asuinkohteiden
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Muottitimpuri/kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Lahjoitamme jokaiselle työntekijällemme ylimääräisen 300 euron PARAS TYÖPAIKKA 2015 - BONUKSEN palkan päälle! Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä
Buusteri Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyntitoimiston vuorovastaava -

Myyntiedustajat
Haemme MYYNTITOIMISTON VUOROVASTAAVAA VANTAALLE! Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme vuorovastaavaa kesän ajalle. Työtehtäviisi kuuluu myyntitoimiston myynnin ja markkinoinnin kokonaisvaltainen hallinta päällikön
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Osastonylilääkäri -

Erikoislääkärit
HUS:n alueella on noin 500 keinomunuaispotilasta. Heitä hoidetaan paitsi sairaalayksiköissä ja satelliiteissa myös kotidialyysissä, jossa on yli 1/3 potilaista. Osastonylilääkäri tulee vastaamaan hallinnollisesti
HUS - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Perusopetuksen lehtorin viransijainen, vieraat kie -

Muut kieltenopettajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Kellokosken koulu on Pohjois-Tuusulassa toimiva 750 oppilaan yhtenäiskoulu,
Tuusulan kunta - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme tällä hetkellä Helsingin ydinkeskustassa toimivalle asiakkaallemme reippaita ja innokkaita rakennusapumiehiä ja -naisia. Työtehtäviin kuuluvat mm. kantotyöt sekä erilaiset raivaus- ja siivoustyöt peruskorjauskohteessa.
HR Yhtiöt - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennussaneeraaja -

Muut rakennustyöntekijät
Etsitään vastuuntuntoista ja itsenäiseen työhön kykenevää rakennusmiestä/timpuria, jolla on kokemusta asuntojen ja toimistojen saneeraus- ja korjausrakentamisesta. Työkohteet ovat pääsääntöisesti
Veljekset Helenius Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmänjohtaja -

Tuote-esittelijät
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä ryhmänjohtajia. Ryhmänjohtajana
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kätilöopiston sairaalan naistentautien poliklinikalla hoidetaan erilaisten gynekologisten ongelmien vuoksi hoitoon hakeutuvia potilaita. Kätilöopiston sairaalan naistentautien poliklinikalla toimii myös HYKS sairaanhoitoalueen
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme ammattitaitoista teknistä kiinteistönhoitajaa vaativien kiinteistöjen huoltotehtäviin Helsinkiin. ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-,
ISS Palvelut Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Verhojen ripustaja -

Verhoilijat
PKS/ Verhojen ripustaja Henkilöstöratkaisut Canvas Oy vuokraa ja rekrytoi loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti jo vuodesta 2005. Toimipisteemme
Canvas Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 2.3339231014252 sekuntia