Job Lähihoitaja Keski-Suomi Jyväskylän kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lähihoitaja

Työnkuvaus:
Jyväskylän kaupunki hakee Hovilan nuorisokotiin lähihoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.10.2016 alkaen. Tehtävänä on osallistua lastensuojelulain (2007/417) perusteella nuorisokotiin sijoitetun 12-17 vuotiaan lapsen tuen tarpeen arviointiin, huolenpitoon ja kuntoutukseen sekä lisäksi tehtävänä on myös tukea sijoitetun lapsen vanhempia ja huoltajia lapsen kasvatuksessa ja pyrkiä heidän kanssaan yhteistoimintaan ottaen ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Työntekijältä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja, psyykkisten ongelmien ja päihteidenkäytön tunnistamista, kriisityön menetelmiä sekä kokemusta lääkehoidosta. Lisäksi työssä edellytetään hyviä itsereflektiotaitoja, kykyä oman työnkuvan innovatiiviseen kehittämiseen, hyvää oppimiskykyä sekä kykyä reagoida nopeasti ja sujuvasti muuttuviin ja äkillisiin tilanteisiin. Työ on pääsääntöisesti yötyötä. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävä alkaa 1.10.2016 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi).

Työnantajan nimi: Jyväskylän kaupunki

Työnantajan osoite: 40100 JYVÄSKYLÄ

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Alihankkija/siivousyrittäjä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivousyrittäjä/ alihankkija, osa-aikainen/kokoaikainen, Jyväskylä H&H puhtaudenhallinta hakee alihankkijoita Jyväskylän talousalueelle vastaamaan rakennus-/ja loppusiivouksista. Jos omaat hyvän kokemuksen vähintään
H&H puhtaudenhallinta - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Asiakashankkija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Jäitkö ilman opiskelupaikkaa? Vapauduitko armeijan harmaista, etkä tiedä mitä tekisit? Oletko muuten vain ajatellut viettää välivuoden? Muuta vapaa-aikasi rahaksi, ja opiskele vaikka samalla itsellesi uusi ammatti!
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Esimiesharjoittelija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Toimintamme kivijalka on myyntineuvottelijoiden ja esimiesten rautainen osaaminen jonka ansiosta olemme markkinajohtaja useiden Suomen myydyimpien tuotteiden
Finnacta Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

F2F-varainhankkija / Feissari -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
SYÖPÄSÄÄTIÖ ETSII F2F-VARAINHANKKIJOITA (3) Tule mukaan Syöpäsäätiön F2F-kampanjaan Jyväskylään! Etsimme tiimeihimme F2F-varainhankkijoita
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-05-13 - Keski-Suomi

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Mikkelin Sateenkaari ry - 2016-06-22 - Etelä-Savo

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tehtävän kuvaus: Tule täydentämään osaavaa tiimiämme! Olet ammattitaitoinen, joustava, palveluhenkinen ja nopeasti asioita omaksuva lähihoitaja. Pidät vaihtelevista työtehtävistä ja -pisteistä.
Vantaan kaupunki - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy tuottaa ikääntyneille terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua tukevia palveluja, jotka antavat mahdollisuuden turvalliseen ja mielekkääseen elämään. Palvelemme
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Minsos Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Toimiminen omahoitajana pienissä ryhmissä kodinomaisessa ympäristössä. Työ on tiimityötä muiden hoitajien kanssa kuitenkin niin, että jokaisella on oma vastuuryhmänsä. Oma auto on tarpeellinen, koska
Jumping Beans English Daycare - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Lähihoitajan toimi terveyskeskuksen vuodeosastolla. Limingassa on 28 - paikkainen terveyskeskuksen vuodeosasto. Vuodeosasto on akuuttihoidon osasto, jossa hoidetaan aikuispotilaita kaikilta erikoisaloilta. Kuntouttava työote on tärkeä
Limingan kunta - 2016-02-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Metallityöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-08-02 - Keski-Suomi

Monitoimikoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat

Metsäkonetyö J&H Kolehmainen Ay - 2016-06-27 - Keski-Suomi

Muottikirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Jyväskylään ammattitaitoista MUOTTIKIRVESMIESTÄ Työtehtäviin kuuluu mm. muottien esivalmistus, pystytys, tuenta, sidonta, purku ja puhdistus sekä mittaus, telinetyö, muottien öljyäminen, työsaumojen
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-20 - Keski-Suomi

Muottikirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Jyväskylään ammattitaitoista MUOTTIKIRVESMIESTÄ Työtehtäviin kuuluu mm. muottien esivalmistus, pystytys, tuenta, sidonta, purku ja puhdistus sekä mittaus, telinetyö, muottien öljyäminen, työsaumojen
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-02 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
HAE KESÄTÖIHIN SUOMEN PARHAIMPAAN CONTACT CENTERIIN: Tienaa hyvin ja saat samalla arvokasta työkokemusta! COMMUNICARE FINLAND OY on vuonna 2011 perustettu ja vahvasti kasvava Contact Center -alan yritys. Toimimme yhdeksällä eri
Communicare Finland Oy - 2016-05-12 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
COMMUNICARE FINLAND OY on vuonna 2011 perustettu ja vahvasti kasvava Contact Center -alan yritys. Toimimme yhdeksällä eri paikkakunnalla: Akaassa, Iisalmessa, Jyväskylässä, Jämsässä, Lapinlahdella, Mikkelissä,
Communicare Finland Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Ohjelmistosuunnittelija /lopputyöntekijä -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Yrityksemme kasvaa voimakkaasti ja tarvitsemme uusia esimerkiksi C/C++, .NET, C#, LabView, CoDeSys, Robot Framework, Python ja HTML5 -tekniikoiden rautaisia ammattilaisia. Edellytämme hyvää opiskelumenestystä ja käytännön
Vision Development Oy - 2016-03-09 - Keski-Suomi

Päivähoitajan toimi -

Lastenhoitotyöntekijät
Äijälän päiväkoti on yhden ryhmän päiväkoti Laukaan Äijälän kylällä. Toimenkuvaan kuuluu työskentelyä 1-5 - vuotiaiden parissa. Työn hakijalta odotetaan monipuolista ammatillista
Laukaan kunta - 2016-03-19 - Keski-Suomi

Palomies -

Palomiehet
Keski-Suomen pelastuslaitos hakee kolmea palomiestä toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin Jyväskylän (2) ja Äänekosken (1) toiminta-alueille 2.10.2016 alkaen. Palomiesten viroissa työaika on voimassa olevan poikkeusluvan
Jyväskylän kaupunki - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Palveluvastaava kokoaikatyöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet
SOL Palvelut Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Perhetyöntekijä -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme perhetyön tiimiimme tuntityöntekijää Perhetyön asiakasmäärien kasvaessa haemme perhetyöhön lisävahvistusta. Tarjoamme aluksi tuntityötä ja mahdollisesti myöhemmin myös pidempiaikaista
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti r.y. - 2016-03-18 - Keski-Suomi

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Hei puheterapeutti, Oletko jo pitkään halunnut vaikuttaa oman työsi sisältöön ja ansiotasoosi? Haluaisitko jatkokouluttaa itseäsi joko Suomessa tai ulkomailla? Toivoisitko pääseväsi osaksi eri alan ammattilaisista
Tutoris Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Etsimme asiakasyrityksellemme itsenäiseen työhön pystyvää ja ahkeraa ohutlevy särmääjää. Aikaisempi kokemus tietokoneohjatun särmäyskoneen käytöstä plussaa, mutta ei välttämätöntä.Työ
Econia Yrityspalvelut Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Sosiaaliohjaaja maahanmuuttajatyöhön -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Laukaan kunnan kotouttamisohjelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa 7.3.2016. Kunnanvaltuusto on päättänyt 25.4.2016 tarjota 40 kuntapaikkaa myönteisen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille. Kuntapaikoista 24 olisi perheryhmäkodissa
Laukaan kunta - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Sosionomi -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
SOSIONOMI (tuntityö) LASTEN JA VANHEMMAN VÄLISTEN TAPAAMISTEN VALVONTAAN AKSON HOIVAPALVELUT OY on kasvussa oleva kotimainen ja paikallinen perheyritys, joka toimii Jyväskylän ja Laukaan alueella. Kuulumme kotimaiseen ja valtakunnalliseen
Akson Hoivapalvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-03-03 - Keski-Suomi

Uimavalvoja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Viitasaaren uimahalli Simmarissa on haettavana uinninvalvoja/uimaopettajan toimi, jonka päävastuualueena on uinninvalvonta ja uimaopetus. Pätevyysvaatimuksena on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton edellyttämä pätevyys.
Pihtiputaan kunta - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Yliopistonlehtori, filosofia -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija. Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja,
Jyväskylän yliopisto - 2016-04-24 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 4.0594320297241 sekuntia