Job Lähihoitaja Kymenlaakso Valkealan Iltatähti r.y. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lähihoitaja

Työnkuvaus:
Haemme Valkealan Iltatähden ryhmäkotiin lähihoitajaa. Haluamme, että sinulla on reipas ote työhön, kykenet tekemään itsenäisiä päätöksiä, mutta pystyt myös toimimaan ryhmässä ja omaat hyvät vuorovaikutustaidot. Olet kiinnostunut haastavasta vanhustyöstä muistisairaiden parissa, haluat vaikuttaa omalta osaltasi ikäihmisten hyvinvointiin, teet työsi vanhuksia kuunnellen ja kunnioittaen. Työ on kaksivuorotyötä ja alkaa heti sopimuksen mukaan. Kelpoisuutena tehtävään on alalle soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai muu vastaava tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran terveydenhuollon ammattihenkilöstön keskusrekisteriin. Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Iltatähti sijaitsee Kouvolassa Valkealan kirkonkylän keskustan välittömässä läheisyydessä. Iltatähteen kuuluu senioritaloja, kaksi erillistä palvelupuolta sekä ryhmäkoti. Ryhmäkodissa hoidetaan ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevia asukkaita. Henkilökuntaa yksikössä on vastaava sairaanhoitaja ja 12 lähi- ja kodinhoitajaa. Lisätiedot ja yhteydenotot Arja Kaitainen p. 044 703 5610 tai Elsi Palmu p. 040 559 3057

Työnantajan nimi: Valkealan Iltatähti r.y.

Työnantajan osoite: Keskitie 17, 45370 VALKEALA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Kymenlaakso

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Call Center Työntekijä -

Myyntiedustajat
Call-Center toiminnot ovat vahvassa kasvussa Suomessa. Call Center työ on mm asiakaspalvelua, ratkaisumyyntiä ja palveluneuvontaa. Fin Kotimaan Puhelinpalvelut ovat yksi merkittävimmistä Call Center palvelutuottajista ja yrityksen
Opteam - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Geriatri/ geriatriaan erikoistuva lääkäri -

Erikoislääkärit
Muistipoliklinikkamme on muuttunut geriatrian poliklinikaksi vuoden vaihteessa. Haemme nyt joukkoomme vakituiseen virkaan geriatria/ geriatriaan erikoistuvaa lääkäriä geriatrian poliklinikalle. Työyhteisössä on hyvä
Kouvolan kaupunki - 2016-03-08 - Kymenlaakso

Julkinen oikeusavustaja, määräaikainen -

Asianajajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Kymenlaakson oikeusaputoimisto on oikeusministeriön hallinnon alalla toimiva virasto, jonka tehtävänä on oikeusapupalvelujen tarjoaminen sekä holhoustoimen yleisen edunvalvonnan järjestäminen. Toimistolla
Kymenlaakson oikeusaputoimisto - 2016-03-18 - Kymenlaakso

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Leipomo Seppo Varpenius Ky on 28 vuotta alalla toiminut perheyritys, jonka käsintehtyjä tuoreita tuotteita myydään Kouvolan alueen kahviloissa. Kahvila Naapantuura sijaitsee Kouvolan keskustassa ja Veturissa sekä Kausalassa, jossa
Leipomo Seppo Varpenius Ky - 2016-05-02 - Kymenlaakso

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Palvelukseen halutaan kuorma-autonkuljettaja. Ammattipätevyys, digipiirturikortti ja työturvakortti vaaditaan. Työ on pääasiassa elintarvike- ja kappaletavarajakelua. Työaika sijoittuu pääsääntöisesti
Suomen Kylmäkuljetus Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Med Group on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Haemme palvelukseemme lähihoitajia
Med Group Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kontula 3 lähipalvelualue Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt itäiselle kotihoitoyksikölle tunnustuksen 2015. Työpaikan vetovoimatekijöiksi on tunnistettu muun muassa mahdollisuus
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Haaga 4 kotihoito Tehtävän kuvaus: Haaga 4 kotihoidossa avautuu lähihoitajan äitiysloman sijaisuus ajalle 1.2.2016 - 20.12.2016. Sijaisuus täytetään heti sopiva henkilö löytyy.
Helsingin kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteisesti omistama henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin. Kauttamme
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

lähihoitaja -

Lähihoitajat
Hoivia Oy tarjoaa kotipalvelua, palveluasumista, pitkäaikaishoivaa ja päivätoimintaa ikäihmisille. Haemme lähihoitajan sijaista 1 vuodeksi kotipalveluun. Työ alkaa 27.06.2016. Hakijalta edellytämme lähihoitajan
Hoivia Oy - 2016-03-08 - Kanta-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Lähihoitaja vastaa ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan toteutuksesta yhdessä työryhmän kanssa. Toimintaperiaatteina ovat asiakaslähtöisyys ja toimintakykyä edistävä työote. Kelpoisuusvaatimuksena
Kouvolan kaupunki - 2016-08-10 - Kymenlaakso

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Utsjoen kunta julistaa haettavaksi 8.8.2016 klo 15:00 mennessä - lähihoitajan toimen 1.10.2016 alkaen Toimen ensisijainen sijoituspaikka on kotipalvelu Utsjoki/ lapsiperhetyö. Kotipalvelun työtehtävät ovat pääsääntöisesti
Utsjoen kunta - 2016-07-15 - Lappi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tammenlehväkeskus tarjoaa laadukkaita asumis-, kuntoutus- ja terveydenhuollon palveluja Tampereen seudulla. Haemme yhteisömme asumispalveluihin lähihoitajia. Kysy myös lyhytaikaisia sijaisuuksia. Odotamme sinulta lämminhenkistä
Tammenlehväkeskus Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-05-15 - Pirkanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Kotona tapahtuva hoitotyö. Lähihoitaja, sairaanhoitaja, muu soveltuva tutkinto ja kokemus. Työnantaja/hoidettava 76-vuotias nainen, pyörätuolissa. Tarve ilta- ja yökäynnille, jonka yhteydessä iltatoimet, yöllä
Räsänen Irma, Lieksa - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
ODL on säätiöpohjainen sote-alan pohjoissuomalainen toimija, joka tunnetaan asiatuntevasta henkilökunnasta ja huippulaatuisesta palvelusta. ODL tuottaa palveluja, jotka kuntouttavat ja edistävät terveyttä, tarjoavat
ODL Hoivapalvelut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Pudasjärven terveyspalveluissa, hoito-osastolla, on avoinna lähihoitajan vakituinen toimi. Lähihoitajan tehtävään kelpoisuusvaatimuksena on laillistettu lähihoitaja. Tehtävien hoitamisessa edellytetään
Oulunkaaren kuntayhtymä - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Lähihoitajan tehtävä pitkäaikaissairaanhoidossa. Yksikössä on monisairaita ja päivittäisissä toiminnoissaan paljon apua tarvitsevia vanhuksia. Yksikön toiminta on asukaslähtöistä ja virikkeellistä.
Turun kaupunki. - 2016-03-19 - Varsinais-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme Hoivakoti Mäntykotiin, Raisioon reippaita ja ammattitaitoisia LÄHIHOITAJIA kesälomasijaisuuksiin. Työ on luonteeltaan 3-vuorotyötä ja se alkaa 2.6.2016. Tehtävä on vastuullista ja monipuolista hoiva- ja asiakaspalvelutyötä
Esperi Care Oy - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Mittariasentaja (Kouvola) -

Rakennussähköasentajat
Haemme Kouvolan seudulla toimivalle asiakkaallemme kahta MITTARIASENTAJAA loppuvuoteen kestävään määräaikaiseen työsuhteeseen. Toivomme hakijoilta sähköasentajan koulutusta sekä vähintään
Go On Yhtiöt, Kouvola - 2016-08-17 - Kymenlaakso

Myyjiä kesäkaudelle -

Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi päivittäistavarakaupan asiakkaallemme Kotkan seudulle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Nuoriso-ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ankkapurhan kulttuurisäätiön tarkoituksena on nuorisotyön kehittäminen ja tukeminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä nuorisokeskustoimintana. Lisäksi säätiön tarkoituksena on vaalia Ankkapurhan
Ankkapurhan Kulttuurisäätiö - 2016-06-22 - Kymenlaakso

Öljysäiliön pesijä -

Muut puhdistustyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-06-14 - Kymenlaakso

Projektikoordinaattori -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kouvolassa järjestetään asuntomessut kesällä 2019. Projektikoordinaattori hoitaa asuntomessuprojektin koordinointia projektipäällikön johdolla, ja toimii tarvittaessa projektipäällikön sijaisena.
Kouvolan kaupunki - 2016-05-20 - Kymenlaakso

Puutarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät

Juha Herrala - 2016-02-28 - Kymenlaakso

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme Kotkan ja Karhulan Kotipizzoihin reipasta ja haasteita pelkäämätöntä pizzalähettiä ja/tai pizzakokkia. Työpisteet vaihtelevat kaikkien työntekijöidemme suhteen. Tavoitteenamme on, että kaikki
Kotipizza Esa Tirkkonen Oy - 2016-08-02 - Kymenlaakso

Somistaja / myyjä -

Myyjät
Kouvolan Veturiin lokakuussa avattavaan Luhta Brand Store myymälään haetaan nyt myyjä / somistajaa! Haemme asiakaspalvelutyöstä innostuvaa visualisesti lahjakasta huippumyyjää myyjä / somistajan rooliin! Tämä
L-Fashion Group Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Talonmies -

Kiinteistöhuollon työntekijät

Suulisniemen Huolto Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Tarjoilija -

Tarjoilijat

Kotkan Futis Oy - 2016-04-21 - Kymenlaakso

Työterveyshoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme Kotkansaaren toimipisteeseen työterveyshoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.9.-31.12.2016. Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn työterveyshuollon moniammatillisessa tiimissä. Edellytämme
Kymijoen Työterveys - Liikelaitos - 2016-08-02 - Kymenlaakso

 
 
site syntyy 1.7669019699097 sekuntia