Job Lähihoitaja, sairaanhoitaja tai alan opiskelija Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Espoo on yli 250 000 ihmisen kasvava kotikaupunki, joka työllistää noin 14 000 henkilöä. Kaupungin vahvuutena on korkeasti koulutettu väestö sekä luova ja kehittämismyönteinen ympäristö. Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina Espoo on elävä, kasvava, kehittyvä ja viihtyisä asuinpaikka. Tarjoamme asukkaillemme monipuoliset palvelut, hyvät liikenneyhteydet, hyvin hoidetut viher- ja ulkoilualueet, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monia muita ihmisten hyvinvoinnille tärkeitä asioita. Hyvän asiakaspalvelun tekee henkilöstö, joka tuntee espoolaisten asiakkaiden tarpeet. Espoo on moniarvoinen ja -kulttuurinen kaupunki. Monimuotoiset työyhteisöt, joissa erilainen osaaminen ja kokemus yhdistyvät, ovat edellytys espoolaisten asiakkaiden kohtaamiselle. Hyvällä mielellä työskentelevät työntekijät käyttävät osaamistaan laajasti kaupunkinsa hyväksi. Haluamme, että työntekijämme voivat hyvin, kehittävät omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan sekä tuntevat työn iloa omasta työstään. Espoossa työskentelystä on etua. Me tarjoamme kannustavan työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä. Tarjoamme esimerkiksi apua asunnon hankintaan, taloudellista tukea opiskeluun ja itsensä kehittämiseen sekä työsuhdematkalipun ja liikunta- ja kulttuuriedun. Haluamme, että viihdyt Espoossa ja pääset kehittymään maan parhaiden osaajien joukossa. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Tervetuloa osaavaan joukkoomme sairaanhoitaja/lähihoitaja tai alan opiskelija! Haemme ensi kesän ajaksi sairaanhoitajia tai lähihoitajia/ tai alan opiskelijoita eri pituisiin sijaisuuksiin Olari Matinkylän kotihoitoon. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen ja kokemuksen hankkimiseen. Tarjoamme työpaikan, jossa voit työskennellä monipuolisesti omaa osaamistasi hyödyntäen. Työn aloitus sopimuksen mukaan. Lisätietoja tehtävästä antaa Matinkylä-Olari puh 050 413 4620 ja 050 413 4621 Jätäthän hakemuksesi sähköisesti järjestelmän kautta. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Kelpoisuusvaatimus: Sairaanhoitaja tai alan opiskelija 140 opintoviikkoa ja lähihoitaja hoidon ja huolenpidon opinnot suoritettu. Arvostamme ruotsinkielen taitoa ja ajokortti
Työnantajan nimi: Espoon kaupunki
Työnantajan osoite: Maapallonkuja 2, 02210 ESPOO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas-ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
CNC-koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Global Work on vastuullinen ja luotettava auktorisoitu rekrytointialan yritys. Palveluita ovat esimerkiksi Insights Discovery - esimies-, tiimi- sekä vuorovaikutusvalmennukset, SHL:n kompetenssipohjaiset soveltuvuusarvioinnit, Glow coaching - henkilöstön-
Lappeenrannan Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Hammashoitaja Nummelaan (tuntityö) -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Oral Hammaslääkärit Oyj on oman alansa edelläkävijä, kehittyvä ja kasvava, henkilöstöstään huolenpitävä suun- ja hammasterveydenhuollon palveluja tuottava valtakunnallinen ketju. Oral toimii
Oral Hammaslääkärit Oyj - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Moi olen Pete, 48-vuotias MS-tautia sairastava mies. Etsin luotettavaa, ennakkoluulotonta sekä normaalin maalaisjärjen omaavaa henkilökohtaista avustajaa vauhdikkaaseen päivittäiseen elämääni. Erityistä hoitokokemusta
Rauhio Petri - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Huolitsija -
Huolitsijat, tulli- ja laivanselvittäjät
Nurminen Logistics tuottaa korkealaatuisia logistiikkapalveluja. Palveluihimme kuuluvat huolinta- ja tavarankäsittelypalvelut sekä rautatiekuljetukset ja niihin liittyvät projektikuljetuspalvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi
Nurminen Logistics Oyj - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneen perämies -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme Vantaan rakennustyömaalle KOKENUTTA KAIVINKONEEN PERÄMIESTÄ Haemme kaivinkoneen perämiestä, jolla on kokemusta vesi -ja viemärirakennustyöstä sekä talon pohjien teosta kuvien perusteella. Työhön
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijä (hallinnolliset tehtävät) -
Yleissihteerit
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Kesätyöntekijöitä palveluneuvojiksi -
Lentoemännät, purserit
Finavia Oyj on lentoasemayhtiö, jossa ylläpidämme ja kehitämme omistamaamme lentoasemaverkostoa sekä koko Suomen kattavaa lennonvarmistusjärjestelmää.Toimintamme ydin on tinkimätön turvallisuus ja asiakaslähtöinen
Finavia Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ammattitaitoisia kokkeja tiimiimme vakituiseen työsuhteeseen. Olet ahkera, oma-aloitteinen ja reipas. Haluat kehittää itseäsi ravintola-alalla. Edellytämme työkokemusta ravintolassa vähintään vuoden
Ravintola San Pedro tex-mex Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kallio 5 lähipalvelualue Kotihoito on osa Helsingin sosiaali- ja terveysviraston toimintaa. Tarjoamme asiakkaillemme heidän hoidon tarpeisiinsa perustuvaa moniammatillista, osaavaa ja laadukasta hoitoa, jotta aktiivinen
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Hyvinkään kaupungin sivistystoimessa on haettavana vakinaista täyttämistä varten 1.8.2016 lukien LUOKANOPETTAJAN VIRKA Viran sijoituspaikka on Paavolan koulu. Kyky opettaa teknistä työtä katsotaan hakijalle eduksi
Hyvinkään kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Muu suoramyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Muuttoapulainen -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme alueemme asiakasyritykselle reipasta muuttoapulaista Järvenpäähän ja sen lähialueille. Työ on keikkaluontoista, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijalle tai muuten lisätyötä haluavalle. Sinulla
VMP Group, Järvenpää - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Partioaitta on maanlaajuinen ulkoilu- ja retkeilyvälineiden vähittäismyyntiin keskittynyt erkoiskauppa, jolla on 15 myymälää ympäri Suomen sekä verkkokauppa. Laaja ja laadukas tuotevalikoima tukee pyrkimystämme
Partioaitta Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Parturi-Kampaamo Rita Juvonen Oy - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa
Postimyyntiapulainen -
Yleissihteerit
Ovatko opiskelusi jo vaiheessa, jolloin voit itse määritellä aikataulusi? Kiinnostaisiko opiskelujen vastapainoksi vähän erilainen tekeminen? Kamelia Shop on pieni - yli 30 vuotta toiminut - naisten muotia myyvä postimyyntiyritys.
Kamelia Shop Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy Etelä-Suomessa toimiva rakennuttajatoimisto. Palveluksessamme työskentelee noin 50 rakennuttamisen ammattilaista. Liiketoimintamme ydinalueet ovat rakennuttaminen, hankkeen johtaminen, työmaavalvonta
Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Palvelun markkinoija/ sisäänostaja Suomen Jalometallikierrätys Oy on Suomen suurin jalometallien kierrätykseen erikoistunut yritys, markkinajohtaja alallaan, suomalainen osakeyhtiö ja Suomalaisen Työn Liiton jäsen. Toimipisteemme
Suomen Jalometallikierrätys Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ravitsemistyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Ravioli Meilahteen reipasta ja oma-aloitteista työntekijää lounasravintolan linjastotarjoilutehtäviin, kassatehtäviin sekä mahdollisiin muihin keittiön aputehtäviin. Olet erinomainen asiakaspalvelija, olet
HUS - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Ruokapalvelutyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitos, Stadin ammattiopisto Helsingin kaupungin palvelukeskus - liikelaitos (ent. Palmia -liikelaitos) tarjoaa asiakkailleen ateriapalveluja sekä puhelin- ja hyvinvointipalveluja. Palvelukeskus toimii Helsingissä
Helsingin kaupunki - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Ryhmänjohtaja -
Tuote-esittelijät
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä ryhmänjohtajia. Ryhmänjohtajana
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Etsimme sairaanhoitajaa määräaikaiseen tehtävään Porvoon sairaanhoitoalueen lastentautien poliklinikalle ajalle 1.8 - 31.12.2016. Toivomme sairaanhoitajalta vahvaa diabetes-osaamista. Tehtävään valittavan on
HUS - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Taidepedagogi -
Lastenhoitotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Vantaan varhaiskasvatus on innovatiivinen edelläkävijä. Taidekasvattajat varhaiskasvatuksessa (TAIKAVA) -hanke 2014-2016 on lopuillaan ja rekrytoimme pysyvään työsuhteeseen taidepedagogeja. Tule
Vantaan kaupunki - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Terveydenhoitaja/ sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Malminkartanon kotihoito Helsingin läntisessä kotihoidossa työskentelee noin 180 hoitoalan ammattilaista, 15 tiimissä ja yhdessä varahenkilöstöpoolissa 8 lähipalvelualueella. Kotihoidon
Helsingin kaupunki - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Toimistotyöntekijä, projektityöntekijä -
Yleissihteerit
Osa-aikainen projektityöntekijä Surunauha ry on valtakunnallinen vertaistukijärjestö, jonka tavoitteena on tukea läheisen itsemurhan kokeneiden selviytymistä ja lisätä avoimuutta itsemurhista puhuttaessa. Toiminnassamme
Surunauha ry - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtaja, rakennusala -
Rakennusalantyönjohtajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Haka pks Oy:lle TYÖNJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen. Toimeksiantajayritys Haka pks Oy on metallirakenteiden ja niiden osien valmistukseen erikoistunut asiantuntijayritys, jolla on pitkä historia julkisivujen
Uniflex Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vårdare -
Lähihoitajat
Vi söker EN VIKARIERANDE VÅRDARE (befattningsnummer 643) i heltid för tiden 1.4.2016-22.1.2017 till Fyrens serviceenhet i Hangö. Anställningen inleds 1.4.2016 eller enligt överenskommelse. Vårdarna ger personlig omvårdnad
Kårkulla samkommun, - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Karax Ky - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa