Job Lapsiperhetyöntekijä Lappi Sallan kunta. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lapsiperhetyöntekijä

Työnkuvaus:
Sallan kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta julistaa haettavaksi 1.8.2016 klo 14.00 mennessä LAPSIPERHETYÖNTEKIJÄN toimen alkusijoituspaikkana Kotihoito Lapsiperhetyöntekijä tulee työskentelemään pääsääntöisesti kolme päivää viikossa lapsiperheissä ja kaksi päivää viikossa muiden kuin lapsiperheiden parissa kotihoidossa. Lapsiperheiden kotipalvelu tarjoaa konkreettista ja ennaltaehkäisevää matalan kynnyksen tukea lasten- ja kodinhoitoon. Kotipalveluilla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Sallan kotihoidossa toimii alueellisia tiimejä. Kotihoidossa on käytössä Optimointi- toiminnanohjausjärjestelmä. Arvostamme vastuullisuutta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, sekä kehittämismyönteistä työskentelyotetta. Kotihoidossa toimitaan kuntouttavan hoitotyön periaatteella. Koulutamme ergonomiseen työskentelyyn. Lapsiperhetyöntekijän toimen kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai muu vastaava tutkinto (sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksesta annettu laki 272/2005/8§). Palkkaus ja muut työssäoloehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Työsuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Toimeen valitun tulee ennen työn vastaanottamista esittää terveydentilastaan hyväksyttävä lääkärinlausunto sekä alkuperäiset opinto- ja työtodistukset. Toimeen valitun tulee suorittaa lääkehoidon tentti hyväksytysti koeaikana tarvittaessa. Edellytetään voimassaolevaa ajokorttia sekä oman auton käyttömahdollisuutta. Salla on savuton kunta. Hakemukset tulee lähettää ensisijaisesti Kuntarekry -palvelun kautta www.kuntarekry.fi Sallassa 17.6.2016 SALLAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

Työnantajan nimi: Sallan kunta.

Työnantajan osoite: Postipolku 3, 98900 SALLA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Lappi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aineenopettaja/lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kemin kaupungissa on avoinna englannin ja ruotsin kielen lehtorin virka n:o 1002. Viran sijoituspaikka tehtävän hoidon alussa on Karihaaran koulu. Karihaaran koulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa on luokat 1. - 9. Hakijoilta toivotaan valmiutta
Kemin kaupunki - 2016-04-12 - Lappi

Baaritarjoilija -

Tarjoilijat
Etsimme asiakkaallemme Kemiin baaritaitoista tarjoilijaa. Tehtävässä menestyminen edellyttää aiempaa, vähintään kahden vuoden kokemusta sekä kiireisestä baarityöskentelystä että tarjoilijan
Green Islander Oy - 2016-05-03 - Lappi

Erityisluokanopettajan virka -

Erityisopettajat
Keminmaan sivistystoimi on haettavana Perusopetuksen erityisluokanopettajan määräaikainen virka (3091) ajalle 9.8.2016-4.6.2017 Toimipaikkana on Keminmaan keskuskoulun Saava Oy:n tilojen yhteydessä sijaitseva pienluokka. Luokan oppilaat
Keminmaan kunta - 2016-05-15 - Lappi

Esiluokanopettaja, pohjoissaamenkielinen opetus -

Lastentarhanopettajat
Uudelleen haettavaksi: Esiopettaja, 19 vuosiviikkotuntia (83%), opetuskieli pohjoissaame, ajalle 1.8.2016-31.7.2017, sijoituspaikkana Inarin koulu. Virassa on neljän kuukauden koeaika. Hakijalta vaadittava koulutus on luokanopettajan tutkinto tai
Inarin kunta - 2016-05-20 - Lappi

Järjestelmäasiantuntija (Rovaniemi) -

Käytön operaattorit
TYÖPAIKKA KUVAUS Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa toimialariippumattomat ICT- ja TUVE-palvelut valtionhallinnon organisaatioille. Valtori vastaa valtionhallinnon organisaatioiden tietoteknisestä alustasta ja kehittää
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori - 2016-07-15 - Lappi

Keittiömestari, Ravintola Kiisa, Levi -

Keittiöpäälliköt
Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen, sekä huolehtia Pohjois-Suomen ja pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin kehittämisestä. Ravintola Kiisa etsii KEITTIÖMESTARIA Keittiömestarina pääset
Osuuskauppa Arina - 2016-04-01 - Lappi

Kerroshoidon vuoropäällikkö, Rovaniemi -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Original by Sokos Hotels on Suomen suurimman hotelliketjun sydämellisin ja lämminhenkisin hotellityyppi. Original by Sokos Hotels tekee sen, minkä nimessään lupaa ja on uskottavasti
Osuuskauppa Arina - 2016-08-02 - Lappi

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Tarvitaan saneeraustyömaalle ammatti KIRVESMIES Rovaniemelle. Työ on koteloiden- ja alaslaskettujen kattojen tekoa. Työt pääsee aloittamaan nopealla aikataululla. Työmaan kesto 1-2 kk, jatko toisilla työmailla tilanteen
Värväämö Oy - 2016-08-02 - Lappi

KOKOONPANIJA -

Rakennussähköasentajat
Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöpalvelualan kasvuvoimainen ammattilainen. Työllistämme suomalaisen teollisuuden tehtäviin vuosittain satoja työntekijöitä ja teemme alan haastaviin tehtäviin kymmeniä
Sihti Oulu Oy - 2016-03-24 - Lappi

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Ärsyttääkö herätyskellon ääni aamuisin? Haluatko herättyäsi juoda aamukahvit rauhassa ilman kiirettä? Onko työmatkasi liian pitkä ja aikaa vievä? ja onko sinulla mahdollisuus työskennellä
A-Cuter Oy - 2016-06-22 - Lappi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
LÄHIHOITAJA (1) PALVELUKOTI MERIPUISTOSSA 1.6.2016 Alkaen Kokoaikatyö, vakituinen Hakuaika 6.4 - 22.4.2016 Käytössä on sähköinen hakemus kuntarekry.fi:ssä. Toimet ovat Kemin Sosiaali- ja terveyspalveluissa, nykyinen
Kemin kaupunki - 2016-04-12 - Lappi

lähihoitajat,terveydenhuollontt ja kodih. -

Lähihoitajat
KESÄTYÖPAIKAT SOSIAALITOIMI Tule kesäksi töihin Tunturi-Lapin huikean kauniisiin maisemiin Enontekiölle! Enontekiön kunnan sosiaalitoimessa on haettavana eri mittaisia kesäloman sijaisuuksia kotipalvelussa sekä
Enontekiön kunta - 2016-03-31 - Lappi

Laskuttaja -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät

Suomen Lait.tekst.Ky - 2016-02-25 - Lappi

Lasten päivähoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Haetaan kelpoisuuden täyttävää päivähoitajaa Pelkosenniemen vuoropäiväkotiin määräajalle 19.9.2016 - 30.4.2017. Kelpoisuutena soveltuva lastenhoitajan, päivähoitajan tai lähihoitajan
Pelkosenniemen kunta - 2016-09-10 - Lappi

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Suomen Lähikaupan myymälöihin Rovaniemen alueelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Keikkailevan myyjän työtehtäviin kuuluvat kaikki kaupan työt vaihtuvissa myymälöissä.
StaffPoint Oy - 2016-08-10 - Lappi

Myyjä -

Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jossa on paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristösta, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus kantavat
Jysk Oy - 2016-03-20 - Lappi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Aluksi haluamme todeta, että toimimme kuten kaikki muutkin sähköyhtiöt: toimitamme sähköä pisteestä A pisteeseen B. Muista sähköyhtiöistä meidät
Werel Oy - 2016-09-10 - Lappi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Lapin alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin lappiin. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla
Contact &Travel Finland Oy - 2016-07-15 - Lappi

Opettaja, vieras kieli -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Enontekiön sivistyslautakunta julistaa haettavaksi Perusopetuksen englannin kielen (velvollisuus opettaa myös ruotsin kieltä peruskoulussa) lehtorin viransijaisuuden, Hetan peruskoulu ja Enontekiön Erälukio. Viran täytössä
Enontekiön kunta - 2016-04-12 - Lappi

Palveluesimies Kemin ja Tornion alueelle -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Lappi

Projektipäällikkö -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Suomen metsäkeskuksen tehtävänä on metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpano ja metsätietoihin liittyvien
Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral - 2016-06-27 - Lappi

Putkiasentaja -

Putkiasentajat

Maanrakennus Juha Veikanmaa - 2016-04-27 - Lappi

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen. Tehtävät
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-22 - Lappi

Ravitsemistyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Hakuajan jatko. Aiemmin hakemuksen jättäneet huomioidaan. Kelpoisuusehtona on ravitsemisalan ammatillinen perustutkinto tai muu vastaava koulutus. Alan työkokemus katsotaan eduksi. Edellytetään henkilöauton ajokorttia ja
Kolarin kunta - 2016-04-24 - Lappi

Sähkönkilpailuttaja -

Myyntiedustajat
Me tulemme Tornioon, joten tule sinä meille töihin! Jatkamme laajentumistamme Suomessa ja avaamme uuden toimipisteen Tornioon syyskuussa. Palkkaamme 10 UUTTA TYÖNTEKIJÄÄ SÄHKÖNKILPAILUTUKSEN PARIIN! Aikaisempaa kokemusta
Prime Sales Oy - 2016-09-10 - Lappi

Team Leader Trainee, Fortum -

Myymälän esimiehet
Rainmaker ja Fortum ovat rakentaneet Shop-in-Shop myyntikanavaa 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat voidaan hoitaa kuntoon kätevästi hänen kauppareissulla. Haluamme olla mukana asiakkaidemme arjessa ja siksi olemme sijoittaneet
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Lappi

Tuotantotyöntekijä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Keitele Group on vakavarainen puutuotealan yksityinen yritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Keitele Groupin
Keitele Group - 2016-02-15 - Lappi

Tutkimusavustaja -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme nyt asiakkaallemme tutkimusavustajaa suorittamaan haastatteluita Kittilän lentokentälle. Tutkimus toteutetaan gallup kyselynä. Työn kesto on 1-2 päivää ja tutkimukset suoritetaan kahdessa osassa marras-joulukuun
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Lappi

Varaosamyyjä -

Myyjät
Valtra ja Fendt ovat avainbrändejä AGCO-konsernissa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden suunnittelija, valmistaja ja myyjä. Valtra-traktorit ovat tunnettuja yksilöllisyydestään ja asiakaslähtöisyydestään
Valtra Oy Ab, - 2016-04-16 - Lappi

 
 
site syntyy 7.0090668201447 sekuntia