Job Lastenhoitaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Tonttula, py Laajasuo-Tonttula Lasta lähellä lännessä! Haaga-Kaarelan varhaiskasvatusalue sijaitsee hyvien juna- ja bussiyhteyksien varrella Länsi-Helsingissä. Alueemme, johon kuuluvat Malminkartano, Kannelmäki, Maununneva, Hakuninmaa, Lassila, Haaga ja Kivihaka, on monimuotoinen ja monikulttuurinen. Alueella järjestetään pedagogisia foorumeita ja työyhteisöissämme on vireää pedagogisen toiminnan kehittämistä. Käytämme toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa ryhmävasua. Olemme kouluttautuneet Ihmeelliset Vuodet- menetelmän käyttämiseen ja kehittäneet luontokasvatusta mm. Metsämörri-toimintana. Arvostamme lapsen leikkiä ja leikillisiä oppimisympäristöjä. Alue on lähellä luontoa ja monipuolisia liikkumismahdollisuuksia lasten kanssa. Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävän kuvaus: Tule päiväkoti Tonttulaan monipuolisten osaajien joukkoon Etelä-Haagaan. Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen ammattitaitoista lastenhoitajaa. Tonttulassa sinulla on mahdollisuus haastaa itseäsi ja kehittää ammattitaitoasi. Päiväkoti tekee laadukasta varhaiskasvatuksen kehittämistyötä, joista viimeisimpänä tasa-arvoinen kohtaaminen varhaiskasvatuksessa- hanke. Toivomme, että olet tiimityöntekijä ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot. Omaat monipuolista pedagogista osaamista ja olet valmis sitoutumaan työhösi. Odotamme yhteydenottoasi! Työn voit aloittaa 23.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettu lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava tutkinto esimerkiksi lastenohjaajan tutkinto (laki 272/2005). Suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
Työnantajan osoite: Pajuniityntie 6, 00320 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiantuntija, sähkö ja automaatio -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Rejlers Oy on Pohjoismainen yli 2100 asiantuntijan suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, jonka palveluksessa on Suomessa yli 500 työntekijää. Tarjoamme suunnittelua, konsultointia ja turnkey -toimituksia energian, infran, rakentamisen
Rejlers Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Baarimestari -
Baarimestarit
Helsingin keskustaan Yliopiston kadulle avataan uusi monipuolinen ravintola kesäkuun aluussa. Haemme ravintolaan baarimestaria/vuoropäällikköä. Baarimestarin/vuoropäällikön vastuulla on vastuu baarin toiminnasta
NTCaverna Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Barnträdgårdslärare -
Lastentarhanopettajat
Vi söker en barnträdgårdslärare med förskolelärarutbildning (fastanställning) till ett privat svenskt språkbadsdaghem beläget på Drumsö, Helsingfors. Bamses Språkbad har en barngrupp med
oy bambam ab - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa
Digital Operations Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Oletko asiakaslähtöinen ja haluat auttaa yrityksiä menestymään? Fonecta on paikallisen tiedon asiantuntija, joka tarjoaa yrityksille laajan valikoiman digitaalisen markkinoinnin ja myynnin ratkaisuja sekä kuluttajille arkea
Fonecta Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Tämä tuore kirkkonummelainen maahantuojayritys etsii kasvavaan tiimiinsä eteenpäinpyrkiviä esimiesharjoittelijoita Odotamme sinulta - kykyä motivoida muita - ennakkoluulotonta asennetta - halu oppia uutta - sujuvan suomen
Haapasaari Marketing Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Haemme palvelukseemme henkilökohtaisia
Med Group Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1000 työntekijää eri puolilla Suomea. Haemme Järvenpäähän
Med Group Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneen perämies -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Koneasentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme venttiilitehtaallemme Vantaalle koneasentajia venttiili- ja venttiiliyhdistelmien valmistukseen. Työt sisältävät mekaanisia, sähkö-, automaatio- ja instrumentointi-asennustöitä,
Metso Oyj - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Laitoshuoltaja HUS-Desiko -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Laitoshuoltaja osallistuu sairaalahuolto- ja laitoshygieniapalvelujen puhtaanapitotehtäviin, joilla taataan korkea hygieniataso puhtaassa ja siistissä hoitoympäristössä. Lisäksi tehtäviin kuuluu kohteesta riippuen ruokahuollon
HUS - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Päiväkoti Tuikku Ry - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatuspalvelut kuuluu kasvatus- ja sivistystoimen kasvun ja oppimisen tulosalueeseen. Tuusulan kunta hakee Klaavonkallion vuoropäiväkoti Maininkiin lastentarhanopettajan hoitovapaan sijaista ajalle 1.8.-31.12.2016. Lisätietoja
Tuusulan kunta - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Maalari -
Rakennusmaalarit ym.
Rakmaster Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä / Kaivinkoneen perämies -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÄÄ / KAIVINKONEEN PERÄMIESTÄ pääkaupunkiseudulla sijaitseville työmaille. Työtehtävän kuvaus Työtehtäväsi sisältävät
Uniflex Suomi Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Muuttomies -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Muuttomies, Suomen Opiskelijamuutot, Helsinki TYÖNKUVAUS: Suomen Opiskelijamuutoissa nuorekas ja hyvä henkinen meininki. Haemme asiakaspalveluhenkisiä muuttoapumiehiä joukkoomme. Tulet toimimaan kokeneen muuttomiehen oikeana kätenä
Suomen Opiskelijamuutot Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Myyjiä -
Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiassistentti -
Yleissihteerit
Haemme teknologia-alalla toimivalle yhteistyökumppanillemme Kirkkonummelle MYYNTIASSISTENTTIA. Tehtävät ovat monipuolisia liittyen tilaus- ja toimitusprosessien koordinointiin ja hallintaan. Assistentin päivittäisiin työtehtäviin
Rimark Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Netti-TV-palvelunmyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNMYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Osastonsihteeri -
Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Töölön sairaalan kirurgian poliklinikalla on haettavana kaksi osastonsihteerin toimea. Töölön sairaalan kirurgian poliklinikka toimii lähete- ja jälkitarkastuspoliklinikkana sairaalan kaikille erikoisaloille, joita
HUS - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Päiväkodin johtaja Nurmijärven Touhula liikuntapäi -
Lastenhoidon johtajat
Haemme päiväkodin johtajaa Ohjastien Touhula liikuntapäiväkotiin Nurmijärvelle. Touhula Liikuntapäiväkodissa tarjoamme laadukasta ja virikkeellistä varhaiskasvatusta sekä viihtyisän päivähoitopaikan
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme ammattitaitoista ja osaavaa rakennussiivoojaa Asiakkaallemme määräaikaiseen työsuhteeseen Helsingin keskustaan. Arvostamme asennetta, luotettavuutta, joustavuutta sekä aikaisempaa kokemusta rakennussiivouksesta. Edellytämme
Joblink Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Ravitsemistyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Reippaita pakkaajia -
Pakkaajat
Etsimme reippaita pakkaajia erilaisiin pakkaustehtäviin Keravalle. Työnkuvaan kuuluvat erilaiset elintarvikkeiden käsittelyyn ja pakkaamiseen liittyvät työtehtävät. Näyttämällä hyvän asenteen
VMP Group, Järvenpää - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
SAP-Projektipäällikkö -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Haemme nyt Helsingin Pitäjänmäen toimipisteeseemme sinua SAP-PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Toimit asiakasprojekteissamme, joten toivomme sinulta vahvaa projektihallinnan kokemusta vähintään viiden vuoden ajalta erityisesti
Fujitsu Finland Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Taloushallinnon assistentti -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme vakituiseen tehtävään TALOUSHALLINNON ASSISTENTTIA Espooseen. Työssäsi vastaat laajalti taloushallinnon avustavista tehtävistä. Hoidat itsenäisesti muun muassa osto- ja myyntireskontraa sekä
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija harjoittelija -
Tarjoilijat
Ravintola Tokyo 55 hakee tarjoilija-harjoittelijoita (sushi-buffa) avustaviin tarjoilijan tehtäviin. Emme edellytä aikaisempaa työkokemusta alalta, vaan kiinnostusta alaa kohtaan. Opetamme työtehtävät ja annamme hyvän
Kaukoravintolat Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Toimitilahuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Päivittäin kaupunkilaisten arkea auttamassa työskentelee noin 1600 seurelaista. Seure - kun työllä on väliä! Tutustu
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Verkkokaupan valikoima-assistentti -
Tekstinkäsittelijät
Haemme nyt verkkokauppatiimiimme Vantaan Tammistoon VALIKOIMA-ASSISTENTTIA toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Työsuhteen keskimääräinen viikkotyöaika on sovittavissa, keskimäärin 30-37,5 h / vko. Verkkokaupan
Bauhaus & Co Ky - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Yritysmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Kauneusmaailma on kauneudenhoitotuotteiden maahantuontiin ja tukkumyyntiin erikoistunut yritys. Toimintamme laajentuessa haemme nyt avointa ja sosiaalista yritysmyyjää työskentelemään kauneudenhoitoalan tuotteiden parissa. Tehtävänäsi
Optira Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa