Job Lastenhoitaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Vanhainen, päivähoitoyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Lasta lähellä lännessä! Haaga-Kaarelan varhaiskasvatusalue sijaitsee hyvien juna- ja bussiyhteyksien varrella Länsi-Helsingissä. Alueemme, johon kuuluvat Malminkartano, Kannelmäki, Maununneva, Hakuninmaa, Lassila, Haaga ja Kivihaka, on monimuotoinen ja monikulttuurinen. Alueella järjestetään pedagogisia foorumeita ja työyhteisöissämme on vireää pedagogisen toiminnan kehittämistä. Käytämme toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa ryhmävasua. Olemme kouluttautuneet Ihmeelliset Vuodet- menetelmän käyttämiseen ja kehittäneet luontokasvatusta mm. Metsämörri-toimintana. Arvostamme lapsen leikkiä ja leikillisiä oppimisympäristöjä. Alue on lähellä luontoa ja monipuolisia liikkumismahdollisuuksia lasten kanssa. Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävän kuvaus: Lastenhoitajan tehtävät päiväkoti Vanhaisessa Vihernurkka nimisessä pienten lasten ryhmässä. Työn voit aloittaa 8.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettu lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava tutkinto esimerkiksi lastenohjaajan tutkinto (laki 272/2005). Suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Luemme eduksi: Mielestämme työstä pitää ja saa nauttia; ilon ja joustavan työotteen luemme eduksi. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
Työnantajan osoite: Soittajantie 10, 00420 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
KotiSun Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- ja lämpöjohtosaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset
KotiSun Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvottelija aamu- tai iltavuoroon -
Puhelin- ym. myyjät
Oletko työtön työnhakija tai kenties olet päättänyt viettää välivuoden opiskeluistasi ja tarvitset töitä. Tule meille töihin Helsingin Kamppiin! Palkkaamme 10 hyvän asenteen omaavaa henkilöä
Finnacta Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa
Aulapalveluhenkilö -
Yleissihteerit
Etsimme nyt energistä ja asiakaspalveluhenkistä aulapalveluhenkilöä Technopolis Oyj:lle Ruoholahden toimipisteeseen määräaikaiseen vanhempainvapaan sijaisuuteen 1.8.2016 alkaen. Työtä on tarjolla 37,5 h viikossa
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Etuputsari -
Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei, haen reipasta, tunnollista, tilannetajuista, luotettavaa ja työhöntarttuvaa naishenkilöä henkilökohtaiseksi avustajaksi keikkatyöhön. Hakijalla on oltava hyvä suomen kielen taito sekä hyvä fyysinen
Laakkonen Minna - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ilmanvaihtoasentaja -
Putkiasentajat
Suomen Hormistokeskus Oy, on alansa johtava yritys, jonka päätoimiala on savupiippujen ja horminkunnostustarvikkeiden maahantuonti ja myynti sekä hormien kuntokartoitukset, kunnostaminen ja asentaminen. Yritys on perustettu vuonna 2009,
Suomen Hormistokeskus Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Keikkatyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme nyt kesän sesonkiin työntekijöitä erilaisiin lyhytaikaisiin työsuhteisiin. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti aina tuotanto-/tehdastyöstä, varastotyöhön sekä muuttoapuun (kantajia).
Rimark Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Kunnossapitoasentaja -
Muut sähköasentajat
KONE Hissit Oy on KONEen maayhtiö Suomessa. KONE kuuluu alansa johtaviin yrityksiin ja tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä monipuolisia ratkaisuja niiden kunnossapitoon ja modernisointiin.
Kone Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee määräaikaista laitoshuoltajaa Kanniston koululle. Työ kestää 31.12.2018 asti. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lounaskokki Lehtisaareen -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme lounaskokkia Lehtisaaressa sijaitsevaan lounasravintolaan. Olethan alasi ammattilainen ja tunnet paloa myös asiakaspalveluun, koska työ sisältää myös kassatyöskentelyä. Työt alkaisivat
Lisäpalvelu Helsinki Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Markkinointipäällikkö/markkinointisuunnittelija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haetaan markkinointipäällikköä/markkinointisuunnittelijaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Tehtävinä verkkosivujen ylläpito, uutiskirjeiden tekstitys, myntiesitteiden ja palvelukuvausten valmistelu ja yhteistyö sidosryhmien
AinaCom Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Metallityöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
PolarPro on vaativiin henkilöstöratkaisuihin erikoistunut henkilöstöyritys. Kokemus ja osaamisemme ovat toimintamme perusteet. Meille on tärkeää tuntea sosiaalinen vastuu sekä täyttää asiakkaidemme
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Elisan myyntipisteelle Espoo-Kirkkonummen myyntitiimiin mahtuisi uusi myynnin taitaja. Reipas ja tuloshakuinen, aktiivisesta ständimyynnistä innostunut, MYYJÄ on siis haussa! Tärkein tehtäväsi on Saunalahden mobiili- ja laajakaistapalveluiden
Barona Palvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Puhelin- ym. myyjät
UUSI URA TAI KESÄTYÖ! Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan kaikille tuttuja, markkinat ovat siis rajattomat!
Turotim Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä (Premium osasto) -
Myyjät
Tele Finland tarjoaa suomalaisille edullisesti ja helposti matkapuhelin- ja nettiliittymät, sekä puhelimet, tabletit ja läppärit. Tele Finlandilla on tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat, jo kolmatta vuotta
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Myymälänhoitaja -
Myymälän esimiehet
Etsimme yrittäjähenkistä myymälänhoitajaa työsuhteeseen. Työtehtävässä vaaditaan vähintään 1 vuoden myyjän työkokemusta, englannin kielen osaamista ja ymmärrystä työskennellä
Zio Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Talking People Finland Oy on kansainvälinen, moderni Contact Center. Yrityksellemme on myönnetty Suomessa useana vuotena korkein mahdollinen luottoluokitus, AAA. Palveluksessamme Helsingin toimistolla on noin 70 vakituista, tai osa-aikaista
Talking People Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Neuropsykologi -
Psykologit
Hippo Terapiaklinikka saapuu Helsinkiin! Hippo Terapiaklinikka Oy on lääkäri- ja terapiaklinikka, joka tarjoaa moniammatillista asiantuntija-apua lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvoinnin edistämiseen, kuntoutukseen ja tutkimuksiin
Hippo Terapiaklinikka Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Perhetyöntekijä -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Pohjoisen lapsiperheiden kotipalvelu Tehtävän kuvaus: Lapsiperheiden kotipalvelun perhetyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista perheen arjen tukemiseen tarkoitettua työtä Helsingin kaupungin lapsiperheille.
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Pesulatyöntekijä -
Pesulatyöntekijät
Mattopesula City Clean Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolatyöntekijä /olutosaaja -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Il Birrificio on Helsingin keskustassa toimiva ravintola ja pienpanimo. Birrissä kokit, baristat, panimovastaava ja cervesariot tekevät yhteistyötä tarjotakseen vierailleen hyvää juomaa ja ruokaa, rennolla meiningillä.
F. Torrefazione Oy - 2016-03-26 - Helsinki-Uusimaa
Rengassesonkityöntekijä -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Ruokapalveluvastaava -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitos, Päiväkoti Longinoja Tehtävän kuvaus: Palvelukeskus Helsinki etsii uudelleen ammattitaitoista ruokapalveluvastaavaa päiväkoti Longinojaan. Tehtävässäsi vastaat
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja Karjaalle -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Supplier Quality Engineer -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
We are seeking a Supplier Quality Engineer for a permanent position with Evac's team in Espoo. This engineer will have a global role and report to our Product Quality Manager. The successful candidate will - Analyze customer claims alongside R&D
Evac Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija / tilaustarjoilija -
Tarjoilijat
Tule mukaan toteuttamaan maan parhaita hotelli- ja ravintolaelämyksiä! Opteam ja Clarion hakevat nyt yhteistyössä henkilökuntaa lokakuussa 2016 avattaviin Suomen ensimmäisiin Clarion-hotelleihin. Clarion-hotellit ovat inspiroivia
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Tarkastuspäällikkö -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Konsernihallinto johtaa, ohjaa ja valvoo koko kaupunkikonsernia kaupunginjohtajan johdolla. Se edistää hyvää hallintoa, päätöksentekoa, yhtenäisiä toimintatapoja,
Espoon kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Teräsrakenneasentaja -
Paksulevysepät ja rautarakennetyöntekijät
Etsimme teräsrakenneasentajia rakennustyömaalle. Työ vaatii piirrustusten lukutaitoa. Hyvää fyysistä kuntoa. Oma-alotteisuutta, kykyä toimia ryhmässä sekä yksin. Työn liikkuvuuden vuoksi tarvitsee
NCS Nordic Construction Services Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Terveydenhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävän kuvaus: Terveydenhoitajan tehtävät Vantaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Tehtävän sijoistuspaikka on itäinen läntinen kouluterveydenhuolto. Toiminnan painopiste on terveyden edistämisessä,
Vantaan kaupunki - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Toimitilahuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Liiketalon yleisten tilojen siivousta ja tilahuoltoa Mankkaalla Espoossa 5 x viikossa ma-pe 2,5 tuntia / päivä ja työn voi suorittaa klo 07.-18.00 välisenä aikana. Työssä tarvitaan hyvää suullista ja kirjallista
Suomen VEP-palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa