Job Lastenhoitaja Pohjois-Pohjanmaa Raahen kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kirkkokadun päiväkoti, vuorotyöedellytys Ollinsaaren päiväkoti Onnelan päiväkoti, vuorotyöedellytys Mikäli paikat täytetään sisäisin siirroin, avoimet paikat täytetään niihin yksiköihin, joista henkilöt siirtyvät. 30.6.2016 mennessä valmistuvat huomioidaan. Lastenhoitajan tehtäviin on kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun lain 272/2005 mukainen kelpoisuus. Lastenhoitajan perustehtävien lisäksi yhteistyö- sekä työyhteisötaidot ovat edellytyksenä tehtävän hoitamiselle. Sitoutuminen Raahen kaupungin varhaiskasvatuspalveluiden yhteisten tavoitteiden toteutumiseksi edellytetään. Tavoitteena vuonna 2016 on lapsen ja huoltajien osallisuuden lisääminen jatkumona edellisen vuoden pienryhmätoiminnan kehittämiselle. Valitun tulee esittää ennen toimen vastaanottamista pätevyyden osittavat todistukset sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Lisäksi vakinaisiin työsuhteisiin valittujen tulee toimittaa ennen toimen vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Työsuhteissa noudatetaan lain mukaista koeaikaa.
Työnantajan nimi: Raahen kaupunki
Työnantajan osoite: Sovionkatu 9, 92100 RAAHE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Automekaanikko -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme taitavaa ja oma-aloitteista automekaanikkoa. Työ on aluksi keikkaluonteista, mutta hyvälle ja ammattitaitoiselle tekijälle töitä riittää varmasti enemmänkin. Hakijoilta odotamme automekaanikon
Opteam Oulu Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Controller -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
CONTROLLER Haemme nopeasti kasvavaan yhtiöömme kokenutta Controlleria edelleen vahvistamaan asemaamme yhtenä Suomen johtavana alan yrityksenä. Toimipaikkasi on Oulu. Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Tehtävässä
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa
Erikoislääkärin virka -
Erikoislääkärit
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on haettavana erikoislääkärin virka kardiologian vastuualueella. Erikoislääkärin virkaan kuuluu seniorilääkärin toimenkuva kardiologian osastolla. Työtehtävät
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Fysiikan opettaja/tuutori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Uplus Yksityisopetus on koulutuspalveluita tarjoava yritys. Tavoitteemme on auttaa ja motivoida kaiken ikäisiä oppijoita pääsemään tavoitteisiinsa. Tarjoamme yksityisopetusta kaikissa oppiaineissa, opetamme opiskelutekniikkaa
Uplus Tutoring avoin yhtiö - 2016-03-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Fysioterapeutti -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Terveyskeskuksen fysioterapeutin tehtävät PPKY Selänteen/ Reisjärven terveyskeskuksen kuntoutuksessa 1.4.2016 alkaen. Tehtäviin kuuluvat vuodeosaston potilaiden kuntoutus, lääkinnälisen kuntoutuksen tehtävät,
Peruspalvelukuntayhtymä Selänne - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Reippautta, oma-aloitteisuutta jne. omaava monitoimi-ihminen saa vakinaisen paikan henkilökohtaisena avustajana nykyisen aloittaessa opinnot syksyllä. Olen pyörätuolilla liikkuva 65-v. nainen, joka tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä
Perälä Helena - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haetaan ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa, työkohteet Siikajoki-Kalajoki välillä. Toivotaan kokemusta ajoneuvonosturin käytöstä. Ota pikaisesti yhteyttä puhelimitse sillä paikka täytetään heti
Maanrakennus J. Kulojärvi Ky - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenperämies -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tmi Alican Simsek - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Lounas kokkia. Ravintolassa tarjoillaan ma-pe lounas seisovasta pöydästä. Työtehtäviin kuuluvat lounas sekä ala-carta. Toivomme sinulta .aiempaa kokemusta vastaavista tehtävissä .kykyä työskennellä
Local ravintola Espanja - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kone-, mekaniikka- ja teräsrakennesuunnittelija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
ALTE Group on vuonna 1969 perustettu, yli 350 henkeä työllistävä insinööritoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Hyvinkäällä, Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Seinäjoella, Jyväskylässä
ALTE OY - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia sosiaali- ja hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Logoterapeuttisen hoivafilosofian mukaisesti kohtaamme
Mainio Vire Oy - 2016-04-13 - Pohjois-Pohjanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme LÄHIHOITAJIA eripituisiin ja määräaikaisiin sijaisuuksiin vanhusten asumispalveluihin. Asumispalvelumme Hoivakoti Pieni Pelakuu sijaitsee Kempeleen Haapamaalla. Lisätietoja www.odl.fi. Työnantajana Hoivakoti Pieni
ODL Hoivapalvelut Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Lihanleikkaaja -
Teurastajat, kalankäsittelijät ym.
Haemme vakavaraiselle pohjoissuomalaiselle asiakasyrityksellemme sesonkiajaksi Oulun lääniin LIHANLEIKKAAJAA. Etsimämme henkilö kykenee itsenäiseen työhön, mutta tulee toimeen osana porukkaa. Sinulla on ammattitaitoinen
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Liikenteenohjaaja -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Työtahti Oy on oululainen henkilöstöpalvelualan yritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja rekrytointipalveluihin. Tarjoamme eri puolilla Suomea kumppaneillemme joustavasti ja ketterästi yhteistyökumppanin
Työtahti Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
JS Matkat Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Metsäkoneenkuljettaja -
Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat
Keto Forest Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Prime Sales Oy on oululainen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella. Vakavarainen ja innovatiivinen yrityksemme työllistää valtakunnallisesti 65 henkilöä. Meille
Prime Sales Oy - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ohjaajan tehtävänä on ohjata ja tukea opiskelijoiden oppimista oppilaitoksessa sekä oppilaitoksen ulkopuolisissa asiakastyökohteissa. Ohjaaja seuraa ja pyrkii aktiivisesti edistämään opiskelijoiden opintojen etenemistä.
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Palvelumyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Palveluvastaava -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme palveluvastaavaa siivoustyöhön Oulun keskustaan. Työ on vakituinen ja osa-aikainen. Työaika on ma-pe klo 6:00 - 7:30, viikkotuntimäärän ollessa 7,5 h / vko. Työ alkaa
SOL Palvelut Oy, Oulu - 2016-02-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Pesulatyöntekijä, ekstraaja -
Pesulatyöntekijät
Tekstiilipalveluyritys Lindström vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Lindströmiläisiä
Lindström Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennuttaja -
Linja-asentajat ja -korjaajat
DNA:n Tekniikka / Radioverkot hakee Ouluun rakennuttajaa. Rakennuttajan tehtäviin kuuluu laitetilojen- ja mastojen toteuttaminen omalla toimialueella Pohjois-Suomessa sekä vastuu laitetiloihin ja mastoihin liittyvästä huoltotoiminnasta.
DNA Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Sokeri-Jussin Kievari Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolapäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Rax buffet (www.rax.fi) on buffetperiaatteella toimiva ravintolaketju. Toimipaikkoja on tällä hetkellä 26 kappaletta ympäri Suomea. Haemme Rax Ideapark Ouluun tulosvastuullista ravintolapäällikköä. Työtehtäviin
Restel Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Sähkösuunnittelija -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
PLANORA OY on oululainen energiatekniikkaan ja teollisuussuunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto. Kahdenkymmenen kolmen toimintavuoden aikana yrityksen henkilöstömäärä on kasvanut yli kolmeenkymmeneenviiteen ja
Planora Oy - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ylilääkäri, virka -
Erikoislääkärit
Visalan sairaalassa on 94 sairaansijaa ja viisi eri osastoa, joista kaksi akuuttiosastoa, psykogeriatrinen osasto ja kaksi kuntoutusosastoa. Akuuttipsykiatrisia potilaita hoidetaan Kala- ja Pyhäjokilaakson alueelta ja psykogeriatrisia ja kuntoutuspotilaita
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa