Job Lastenkodin johtaja Satakunta Sijaiskoti Sampon Paja - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastenkodin johtaja

Työnkuvaus:
Haemme lastenkodin johtajaa Sijaiskoti Sampon Pajalle. Euran Honkilahdella toimiva Sijaiskoti Sampon Paja on yksi Tasalapa Oy:n kolmesta yksiköstä. Edellytyksenä on sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkinto tai muu vastaava tutkinto, ajokortti sekä hygieniapassi. Edellytämme kokemusta henkilöstöjohtamisesta sekä lastensuojelun ja sijaishuollon vahvaa osaamista. Sampon Paja tarjoaa kodin seitsemälle huostaan otetulle, erityistä hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevalle lapselle. Lapsia hoidetaan ja kasvatetaan tiiviissä yhteistyössä heidän läheistensä ja kuntien sosiaalitoimen kanssa. Keskeisimpinä työmuotoina ovat omaohjaaja-työskentely, perhetyö, koulutyön tukeminen ja nuorten itsenäistymisprosessin tukeminen. Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan työn, työnohjaus- ja koulutusmahdollisuudet, viihtyisän työympäristön sekä reippaan työporukan. Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504 /2002) mukainen rikosrekisteriote. Valitulla on neljän kuukauden koeaika.

Työnantajan nimi: Sijaiskoti Sampon Paja

Työnantajan osoite: 27650 HONKILAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalihuollon johtajat

Maa: Suomi

Alue: Satakunta

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aluemyyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
KIINNOSTAAKO URA MEDIC 4 YOU OSAKEYHTIÖSSÄ? Medic4You Oy on työpaikkojen ensiapuvalmiuteen ja työturvallisuuteen keskittynyt yhtiö, jonka toimisto ja logistiikka sijaitsevat Jämsässä, Keski - Suomessa. Laadukkaan
Medic4You Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Asbestipurkaja -

Muut rakennustyöntekijät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu, Suomen yhdeksänneksi suurin henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Asiakas- ja Myyntineuvottelija, (Seniori Tiimiin) -

Myyjät
Palkkaamme Porin toimistoomme eri projekteihin 3 asiakasneuvottelijaa Seniori tiimiin. Työ sopii erinomaisesti esimerkiksi eläkeläisille, sillä meillä elämänkokemus katsotaan pelkästään eduksi. Meillä
Buusteri Oy, Pori - 2016-04-21 - Satakunta

Elintarviketuotannon työntekijöitä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
HR-Yhtiöt on rautainen henkilöstöpalvelualan ammattilainen sekä auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. Pitkä kokemuksemme ja monipuolinen osaamisemme takaavat oikeat tekijät oikeisiin kohteisiin. Etsimme pitkäaikaiselle
HR Yhtiöt - 2016-02-24 - Satakunta

Försäljare -

Myyjät
Etsimme myyjää NewYorkerin myymäläämme Poriin! Ovatko kehittyminen ja uudet haasteet käyttövoimasi? Jos vastasit kyllä, sopisit hyvin tiimiimme. NEW YORKER työllistää tällä hetkellä
New Yorker Finland Oy - 2016-04-21 - Satakunta

Kiinteistönvälittäjä (yrittäjä) -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Haluatko yrittäjäksi suomen näkyvimpään kiinteistönvälitysketjuun? Jos sinulla on yrittämisen polte ja haluat menestyä kanssamme, voit olla etsimämme henkilö. Aninkaisten tiimissä nautit emoyhtiön
Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme alkaviin kohteisiin kirvesmiehiä. Hakijoilta toivotaan: - Kykyä itsenäiseen/omatoimiseen työskentelyyn - Positiivista asennetta - Yhteistyökykyä - Muutaman vuoden työkokemusta - Työturvallisuuskortti
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-04-24 - Satakunta

kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme rautaisen ammattitaidon omaavaa keittiötaiteen osaajaa á la carte-ravintolaan Poriin. Arvostamme ripeyttä, täsmällisyyttä, tiimityötaitoja sekä tietysti ammattimaista otetta työhön.
VaWid-Yhtiöt Oy - 2016-03-30 - Satakunta

Korkeapainepesijöitä Deletelle -

Muut puhdistustyöntekijät
Me Deletellä emme pelkää raskasta, likaistakaan työtä. Teemme likaisesta puhtaan, vaarallisesta vaaratonta, jätteestä jälleenkäytettävää ja puramme vanhaa, jotta asiakas pääsee rakentamaan
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-18 - Satakunta

Koulunkäyntiohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Haetaan kahta koulunkäyntiohjaajaa sijoituspaikkoina Kirkonkylän koulun (alakoulu) pienryhmä ja APIP-toiminta. Pienryhmässä on pääsääntöisesti erityistä tukea saavia oppilaita. Työhön kuuluu
Pomarkun kunta - 2016-05-20 - Satakunta

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys. Tällä hetkellä meillä on 44 päiväkotia ja lisäksi tarjoamme perusopetuksen iltapäivätoimintaa. Toimin-nassamme on mukana n.2800
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-04-12 - Satakunta

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Harjavallan kaupunki ilmoittaa haettavaksi lastenhoitajan määräaikaisen toimen (043463) 1.8.2016 - 17.2.2017 väliseksi ajaksi. Lastenhoitajan tehtäviin kuuluu tehtävät Joenrannan päiväkodissa 3-5 vuotiaitten
Harjavallan kaupunki - 2016-05-11 - Satakunta

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Porin sivistystoimen virat ovat kaupunkikohtaisia. Virkojen sijoituspaikat määrätään valintapäätöksen jälkeen. Yksi luokanopettajaviroista sijoittuu Lavian yhtenäiskouluun. Kelpoisuusehtona on asetus opetustoimen
Porin kaupunki - 2016-03-05 - Satakunta

LVI-asentaja teollisuuden kunnossapitotehtäviin -

Putkiasentajat
Quant on teollisuuden kunnossapidon globaali markkinajohtaja. Olemme jo yli 25 vuoden ajan auttaneet asiakkaitamme hyödyntämään kunnossapidon koko potentiaalin. Quantin ammattilaiset erottuvat edukseen, oli kyseessä tinkimätön
Barona Teollisuus Oy - 2016-07-15 - Satakunta

Mansikan- ym. marjojen myyjä -

Kioski- ja torimyyjät

Ranta Timo - 2016-03-19 - Satakunta

Mekaniikkasuunnittelija, Karvia -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme asiakkaallemme mekaniikkasuunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen. Toivomme sinun olevan valmis ammattilainen, joka pystyy heti itsenäiseen työhön. Työ alkaa vuokratyösuhteen kautta, jonka jälkeen mahdollista
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Metsäkoneenkuljettaja/Ajokoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat

Koneurakointi Hallio Oy - 2016-05-03 - Satakunta

Myyjä -

Myyjät
Bijou Brigitte on markkinajohtaja asusteiden myynnissä Euroopassa ja yritys on toiminut menestyksekkäästi jo 50 vuotta. Etsimämme henkilö on luonteeltaan ahkera, joustava ja hyvät tiimityöskentelytaidot omaava reipas
Bijou Brigitte Oy - 2016-03-31 - Satakunta

Myyjä -

Myyjät
Haussa myyntihenkinen, edustava ja urbaani kahvin ystävä! Haluatko työskennellä kahvitaivaan kirkkaimman tähden parissa? Saatat olla etsimämme henkilö! Kaipaamme myymälätoteutuksiin supliikkeja henkilöitä,
MKTG Finland Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Nuclear Instrumentation Commissioning Engineer -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-07-15 - Satakunta

Palveluneuvoja, Kankaanpää, Noormarkku -

Yleissihteerit
Haemme asiakkaallemme Alma Media Oyj:lle palveluneuvojaa kesälomatuuraajaksi Satakuntaan, Kankaanpäähän ja Noormarkkuun. Kankaanpäällä on töitä 4 päivänä viikossa ja Merikarvialla 1 päivänä
StaffPoint Oy - 2016-05-20 - Satakunta

Prosessinhoitaja, kemianteollisuus -

Kemianteollisuuden prosessinohjaajat
Norilsk Nickel Harjavalta Oy (NNH) on monipuolinen nikkelikemikaalien ja -metallien valmistaja. NNH on modernin teknologian sekä tutkimuksen ja kehityksen johdosta yksi maailman johtavista nikkelijalostamoista. Haemme nyt tuotantoon 33 prosessinhoitajaharjoittelijaa
Norilsk Nickel Harjavalta Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme rakennusapumiehiä lyhytkestoisiin projekteihin Hakijalta edellytetään: - Hiukan kokemusta rakentamisesta - Omatoimisuutta ja itsenäistä työotetta - Positiivista asennetta - Työturvallisuuskorttia
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat

Askuresta Oy - 2016-07-15 - Satakunta

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme Kauttualla sijaitsevaan henkilöstöravintolaamme iloista, oma-aloitteista, motivoitunutta ja asiakaspalveluhenkistä ravintolatyöntekijää vakituiseen osa-aikaiseen työsuhteeseen. Vastuualueisiisi kuuluvat ravintolasalin
Antell-Ravintolat Oy - 2016-06-22 - Satakunta

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Oletko reipas asiakaspalvelija, joka tekee töitä täydellä sydämellä kiireenkin keskellä? Etsimme asiakkaallemme Poriin ja Kankaanpäähän ammattitaitoista rengasasentajaa. Hakemamme henkilö on ahkera
Kymppi Service Satakunta Oy - 2016-02-22 - Satakunta

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Keski-Porin terveysasemalla on haussa sairaanhoitajan sijaisuus 2.5.-30.8 2016 väliseksi ajaksi. Tehtäviin kuuluu hoidontarpeen arviointia, sairaanhoitajan itsenäistä sairasvastaanottoa ja avustamista. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään
Porin kaupunki - 2016-03-10 - Satakunta

Sosiaalityöntekijän viransijaisuus -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Huittisten perusturvakeskuksessa on avoinna SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISUUS ajalle 8.3.2016 - 20.1.2017, jatkuen pidempäänkin Sosiaalityöntekijä työskentelee sosiaali- ja perhepalveluissa. Toimenkuvaan kuuluu aikuisten
Huittisten kaupunki - 2016-02-15 - Satakunta

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelutehtävät myymälässämme , varastotyöt , letkuasennelmavalmistus ym. ym. Työtehtävässä suoriutumiseen sinulta vaaditaan reipasta asennetta työhön , myyntihenkisyyttä
Hydrotekniikka Oy - 2016-08-17 - Satakunta

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-06-27 - Satakunta

 
 
site syntyy 0.13695287704468 sekuntia