Job Lastensuojelualan ammattilainen Helsinki-Uusimaa Familar Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastensuojelualan ammattilainen

Työnkuvaus:
Varatie Vihdin tiimi etsii joukkoonsa lastensuojelualan tai muun vaativan hoitotyön ammattilaista tai innokasta oppijaa, jolta löytyy asennetta, tahtoa ja nöyryyttä työskennellä sekä kehittää yksikön toimintaa. Kelpoisuusehtona on ensisijaisesti sosiaali-, terveydenhuolto- tai kasvatusalan AMK-/opistotasoinen tutkinto, huomioimme myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perustutkinnon. Toivomme kokemusta lastensuojelutyöstä tai muusta vaativasta hoitotyöstä. Käytöshäiriöiden tuntemus katsotaan eduksi ohjaajaa valittaessa. Tehtävä edellyttää ammattimaista ja oma-aloitteista työotetta, pitkäjänteisyyttä, hyviä tiimityötaitoja, joustavuutta ja kykyä toimia yhteistyössä perheiden, muiden läheisten ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi työtehtävä edellyttää ajokorttia ja hygieniapassia. Työ alkaa 1.2.2016 tai sopimuksen mukaan ja kestää 31.8.2016 saakka. Työpaikka voidaan täyttää heti sopivan henkilön löytyessä. Valitun henkilön tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Familar Oy

Työnantajan osoite: Jokikunnantie 64, 03400 VIHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Administrative Assistant -

Toimistoavustajat
Administrative Assistant, Yhdysvaltain suurlähetystö / Embassy of the USA, Helsinki The U.S. Embassy in Helsinki is seeking an individual for the position of an Administrative Assistant (Foreign Military Sales) on a full time basis (40h/week)
Yhdysvaltain suurlähetystö - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaskoordinaattori -

Myyntiedustajat
Pohjolan LVIturva Oy on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen omakotitalojen vesijohtoremontteihin erikoistunut yritys. Olemme nopeasti kasvava yritys, jonka huikean menestyksen takana on tyytyväiset asiakkaat ja sitoutunut henkilöstö.
Pohjolan LVIturva oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Barnträdgårdslärare -

Lastentarhanopettajat
Opetusvirasto, Botby daghem Opetusvirasto vastaa kaupungin yleissivistävästä koulutuksesta sekä osaltaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta, työpajatoiminnasta
Helsingin kaupunki. - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Club Manager, ELIXIA Länsiväylä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ELIXIA kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kuntokeskusketjuun, SATS ELIXIAan. Visionamme on vaikuttaa merkittävästi pohjoismaalaisten terveyteen ja elämänlaatuun: ”We will make the Nordic people healthier and happier.” Haemme ELIXIA
SATS Finland Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Elämäsi Adato Oy on suomalainen yritys, joka on erikoistunut henkilökohtaiseen avun järjestämiseen yli 10 vuoden ajan. Vuonna 2006 perustimme ensimmäisen henkilökohtaista apua tuottavan yrityksemme ruotsissa. Elämäsi
Elämäsi Adato Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijä ostotiimin tilaustehtäviin -

Yleissihteerit
Tehtävän kuvaus: Espoo Talouspalvelut vastaa kaupungin taloushallinnon operatiivisesta toiminnasta, kuten kirjanpito, osto- ja myyntilaskujen käsittely sekä palkan- ja palkkiolaskenta. Haemme Espoo Talouspalvelut Osto-palvelualueen
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kotitalousompelukonemekaanikko -

Muut sähköasentajat
Haemme ammattitaitoista kotitalousompelukonemekaanikkoa. Tehtävinä - kotitalousompelukoneiden itsenäinen huolto, korjaustoiminta ja varaosien tilaaminen (myös internetin avulla) - ompelukonevaraosien varaston järjestäminen
Espoon Kone Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme asiakkaidemme työkohteisiin kokeneita ja motivoituneita LVI-asentajia. Työkohteina kerrostalojen ja liikekiinteistöjen uudistuotanto. Edellytämme: - alan ammattitutkintoa - vähintään 3 vuoden kokemusta monipuolista
Maximus Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa

Maansiirtokoneiden korjaaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiassistentti -

Yleissihteerit
Etsimme asiakasyrityksellemme MYYNTIASSISTENTTIA Tulet toimimaan myyntiryhmän tukena. Tehtäviin kuuluu myyntimateriaalien suunnittelu ja päivittäminen, asiakasrekisterin ylläpito, asiakaspalvelu ja -kontaktointi, tapaamisten sopiminen
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Bevista Oy on juomien ja elintarvikkeiden maahantuonti- ja markkinointiyritys. Edustamme juomatuotemerkkejä mm. Yhdysvalloista, Saksasta, Englannista, Brasiliasta ja Ranskasta. Yhdysvaltojen myydyimmät jäätee ja mehujuomabrändit
Bevista Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Nuorempi kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Helsingin seudulle vaihtuviin kohteisiin NUOREMPAA KIRVESMIESTÄ Haemme työmaalle aloittelevaa kirvesmiestä. Olet koulun käynyt ja sinulla on parin vuoden kokemus uudis - ja saneerauskohteista. Olet kerryttänyt kokemusta
Selekta Rakennus Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Hae mukaan leikkisään joukkoomme! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia iloisia, aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA
Leikkien Group Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Osastonylilääkäri -

Erikoislääkärit
HYKS Pää- ja kaulakeskuksessa Neurologian linjalla on haettavana neurologian osastonylilääkärin (100 %) virka päivystys- ja tehovalvonta-alueelle. Toimenkuvaan kuuluu mm. neurologisten päivystyspotilaiden hoidon koordinointi
HUS - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Personal Trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
PT BY FITNESS24SEVEN ON FITNESS24SEVENIN PT-ORGANISAATIO, joka tarjoaa laadukkaita Personal Training -palveluita alan parhaaseen hintaan. Tavoitteenamme on asiantuntemuksella ja omistautumisella auttaa ihmisiä saavuttamaan täydet voimavaransa.
PT by Fitness 24Seven Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Pizzakuski -

Avustavat keittiötyöntekijät
Pizzakuskin tehtäviin kuuluu kuljettamisen lisäksi myös kaikki muut pizzeriassa suoritettavat työtehtävät. Työ vaatii paineensietokykyä, sekä tiimityöskentelytaitoja. Hygieniapassi sekä hyvä
Pizzakungen Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusinsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Kykenet itsenäiseen työntekoon työmaalla ja hallitset tietotekniikan perustaidot. Autocadin hallinta, ruotsinkielen taito ja kosteudenmittaajan henkilösertifikaatti katsotaan eduksi. Työnkuva muodostuu monipuolisista tehtävistä
Rakennustarkastus Ratar Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme Vantaan rakennustyömaille ALOITTELEVAA RAKENNUSMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Rakennusmiehen tulee hallita lähes kaikki työmaalla tehtävät työvaiheet betonivalusta aina loppuviimeistelyihin
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Resurssiopettaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Arvojamme ovat innovatiivisuus,
Vantaan kaupunki - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Ripsiteknikko -

Kosmetologit ym.
Etsitään huolellista ja asiakaspalveluhenkistä ripsiteknikkoa vuokratuoliyrittäjäksi Style Academyn tiloihin Pikku-Huopalahteen. Ripsienpidennykset ja ripsihuolto tapahtuu raikkaissa katutason toimitiloissamme. Työt voit
Succession Group Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Siivoojia ja laitoshuoltajia -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siskon siivous on pääkaupunkiseudulla toimiva siivousalan yritys. Etsimme nyt energiseen joukkoomme Siivoojia osapäivätyöhön Espoon alueelle.. Työssäsi vastaat tilojen päivittäisestä siistimisestä.
Siskon siivous Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Muurimestari 1 kotihoito Tehtävän kuvaus: Muurimestari 1 kotihoidossa avautuu vakinainen terveydenhoitajan/sairaanhoitajan tehtävä elokuussa 2016. Sairaanhoitaja toimii kotihoidossa sairaanhoidon, terveyden
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminvetäjä -

Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia tiiminvetäjiä eri puolille Porvoota ja sen lähialueita. Etsimme henkilöitä, jotka ovat tuloshakuisia, positiivisia ja myyntihenkisiä ihmisiä. Ajokortti
Ikonen Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Haemme osapäivätyöhön toimistotyöntekijää. Tehtäviin kuuluu osto- ja myyntireskontran hoito sekä muut toimistotyöt. Työ on aluksi osapäiväistä noin 4 tuntia päivässä.
Solovia Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Vantaan ammattiopisto Varia on Vantaan kaupungin ylläpitämä nykyaikainen, monialainen ja ammatillista koulutusta järjestävä oppilaitos, joka toimii viidessä toimipisteessä eri puolilla
Vantaan kaupunki - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa

Työntömastotrukinkuljettaja -

Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

UI developer -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
We are looking for a Senior UI Developer for our customer project. Required skills: - HTML5 - JavaScript - CSS3 Koodaripalvelut.com Finland provides professional IT consultants for various customer projects. In addition to coding, our employees participate
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakkaallemme Porvooseen reipasta ja fyysisesti hyväkuntoista varastotyöntekijää kaupan keräilytehtäviin. Toivomme, että sinulla on työkokemusta varastotyöstä ja osaat ajaa trukkia (trukkikortti
VMP GROUP / Tiinaliisa Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.19510102272034 sekuntia