Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päivähoitoyksikkö Kamomilla-Maarianmaa Tehtävän kuvaus: Haemme lastentarhanopettajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen päiväkoti Kamomillaan 3-5- vuotiaiden lasten ryhmään. Kamomilla on viihtyisä päiväkoti Viikin ekoalueella. Toiminnassamme painotamme Suomen ympäristökasvatusseuran Vihreä Lippu- toimintaa, yhteisöllisyyttä ja lapsuuden vaalimista. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää ennen työsuhdetta. Työttömyyden kesto lasketaan vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden ajalta. Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Tilanhoitajankaari 34, 00790 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Pihlajamäki, py Kivikko-Pihlajamäki LATOKARTANOSSA LIIKUTAAN LUONNOSSA! Latokartanon varhaiskasvatusalueella voi liikkua ja seikkailla vehreissä metsissä, jännittävillä kallioilla,
Helsingin kaupunki. - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

IV-asentaja -

Putkiasentajat
"Ajelehditko vailla työtä? Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Keittiön vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Olemme yksityistalouksille erilaisia siivous- ja kodinhoitoalan palveluja tarjoava yritys, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2002. Työllistämme noin 20 työntekijää, joista suurin osa on viihtynyt työssään yrityksessämme
Huoleton koti Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

KT-myyjä, kesätyö -

Myyjät
KT-myyjä kesätöihin, Prisma Kirkkonummi Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag hakee myyjää Prisman käyttötavaraosastolle kesätöihin ajalle 1.6-21.8 tai sopimuksen mukaan. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Laatoittaja (VTT) -

Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme asiakkaallemme monitaitoista remonttimiestä, joka pystyy tekemään laatoituksia ja vesieristyksiä. Tehtävään valitulta odotetaan 3 vuoden kokemusta huoneisto- ja kylpyhuoneremonteista, sekä voimassa olevaa
Maximus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Ma. myyjä (15 h) Espoo Espoonlahti Lippulaiva -

Myyjät
Haemme Espoon Espoonlahden Lippulaivan (2156) myymälään myyjää määräaikaiseen työsuhteeseen 1.4-15.9.2016 väliseksi ajaksi tai sopimuksen mukaan. Keskimääräinen vähimmäistyöaika
Alko Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Muuttomies -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsitkö kesäksi rentoa duunia ja reilusti rahaa? Haemme Vantaalle Tikkurilan keskustan toimipisteeseemme MYYJIÄ kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Työtehtävät Oletko myyntityötä rakastava urheilullinen tiimipelaaja? XXL etsii osa-aikaisia myyjiä sekä tuntityöntekijöitä urheilutavaratalon suksi- & pyöräosastolle. Suksi- & pyöräosaston
XXL Sports & Outdoor Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjiä -

Myyjät
Etsimme reippaita ja ammattitaitoisia MYYJIÄ työskentelemään Suomen Lähikauppa Oy:n myymälöissä (Siwat ja Valintatalot) Vihdin ja lähiseutujen alueelle. Työt sisältävät kassatyöskentelyn
StaffPoint Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haetaan myyntiedustajaa Uudenmaan alueelle. Ballantin Oy on vankalla kokemuksella toimiva nuori ja kasvava yritys.Olemme vesikattoremontteja tekevä yritys. Tarvitsemme nyt aktiivista myyntihenkilöä. Pidät ihmisten kanssa toimimisesta.
Ballantin Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Talasma Oy on Kotimainen monialayritys, jonka omistaa toimiva johto. Tarjoamme palveluitamme niin yrityksille kuin myös yksityishenkilöille. Tuotteemme ja palvelumme ovat markkinoiden terävintä kärkeä. Toimintamme kasvaessa
TALASMA OY - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Opiskelija-asiamies -

Lainopilliset avustajat
RKL hakee opiskelija-asiamiestä vastuualueena opiskelijat ja koulutus Oletko dynamiittia - etsimme räjähtävää tyyppiä vaalimaan ja kehittämään RKL:n opiskelijasceneä? Etsimämme opiskelija-asiamies
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Pakkaaja -

Pakkaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme pakkaajia elintarvikkeiden pariin Vantaalle. Työnkuvaan kuuluu erilaisten vihannesten, hedelmien ja muiden elintarvikkeiden pakkaukseen liittyvät työtehtävät. Työntekijältä edellytämme
VMP Group, Järvenpää - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Onko ruuanlaitto intohimosi? Oletko valmis laittamaan itsesi likoon ja olet aidosti rohkea, ennakkoluuloton ja oma-aloitteinen. Vahvistamme omaa ammattilaisten joukkuettamme uusilla palvelutiskin myyjillä (10-30h/vk). Odotamme valittavalta henkilöltä:
Pokela Oy Iso Omena - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Systeemisuunnittelijat
Suomalainen vuonna 1986 perustettu Atop-Tieto Oy on Suomen johtava ruoka- ja kiinteistöpalvelualan työmäärä-, kustannus- ja laadun seurannan ohjelmistojen sekä asiantuntijapalvelujen tarjoaja. Asiakkaina ovat sekä julkisen,
Atop-Tieto Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö / ratkaisuasiantuntija -

Systeemisuunnittelijat
FCG Finnish Consulting Group on Suomen suurimpia monialaisia konsulttiorganisaatioita, jonka palveluksessa on noin 750 työntekijää kotimaassa ja kansainvälisesti. Yhtiön asiakkaina on laajasti sekä julkisen että yksityisen
FCG Konsultointi Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

PUD Supervisor (Ajojärjestelyn esimies) -

Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
TNT Suomi Oy TNT on yksi maailman suurimmista pikakuljetusyrityksistä. TNT toimittaa päivittäin lähes miljoona lähetystä asiakirjoista ja tavaralähetyksistä aina
TNT Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haimme kahta myyjää myymään YAD Youth Against Drugs ry:n vuosikalneteria 2017 (ilmestyy syyskuun aikana) sekä yhdistyksen muita tuotteita. Kustannus Ampainen Oy myy yksinoikeudella YAD:n kalenteria sekä mm. tietopakettia.
Kustannus Ampiainen Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Puuseppä kokoonpanotyöhön -

Huonekalupuusepät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme tuotantotyöntekijää puutuoteteollisuuteen Sammattiin. Työssäsi pääset tekemään monipuolisesti kaikkia puusepänverstaan tehtäviä, joihin kuuluu esim. ovien ja ikkunoiden
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Requirement Specialis -

Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
Nets is one of northern Europe's leading companies for payment solutions, information services and digital security solutions, with one of the most extensive and innovative product portfolios in Europe. Our ambition is to become an even stronger partner
Oy Proselectum Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Hurtigin lastenkoti on kaksikielinen 7-paikkainen lastenkoti Kauniaisissa. Haemme tiimiimme ohjaajaa 3-vuorotyöhön. Hakijalta edellytämme sosionomin, toimintaterapeutin tai sairaanhoitajan AMK-tutkintoa tai muuta vastaavaa koulutusta. Ajokortti
Stiftelsen Hemmet för Värnlösa Barn i Grankulla - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Talousassistentti -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Autoklinikka-yhtiöt Oy on suurin Suomessa toimiva yksityinen, parhaan palvelun vauriokorjausketju. Autoklinikka suorittaa kaikkien automerkkien vauriokorjaukset nopeasti ja ammattitaidolla ja toimii yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden
Eilakaisla Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Torninosturinkuljettaja -

Nosturinkuljettajat
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimusavustaja / harjoittelija -

Tilastointi- ja matematiikka-asiantuntijat
Haemme harjoittelijaa / tutkimusavustajaa projektityöhön Harjoittelija osallistuu Kuntoutussäätiön hallinnoiman Polkuja työelämään Tempo-hankkeen projektityöhön, ESR-raportointiin ja kehittämisprojektin
Kuntoutussäätiö - Stiftelsen för Rehabilitering - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Työmaamestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Rakennus K. Karhu Oy on vuonna 2001 perustettu rakennusliike, jonka toimipaikat sijaitsevat Seinäjoella, Vaasassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä. Vuosittainen liikevaihtomme on noin 40M€. Helsingin ja uudenmaan aluetoimistomme
Rakennus K. Karhu Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Varaosamyyjä -

Myyjät
TOIMENKUVA Haemme nyt asiakasyrityksillemme eripituisiin työsuhteisiin reippaita ja oma-aloitteisia varaosamyyjiä pk-seudulle! ODOTAMME SINULTA Työssä menestyminen edellyttää hyviä asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta
VMP Group / Bework Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.6931459903717 sekuntia