Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Laajasuo Lasta lähellä lännessä! Haaga-Kaarelan varhaiskasvatusalue sijaitsee hyvien juna- ja bussiyhteyksien varrella Länsi-Helsingissä. Alueemme, johon kuuluvat Malminkartano, Kannelmäki, Maununneva, Hakuninmaa, Lassila, Haaga ja Kivihaka, on monimuotoinen ja monikulttuurinen. Alueella järjestetään pedagogisia foorumeita ja työyhteisöissämme on vireää pedagogisen toiminnan kehittämistä. Käytämme toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa ryhmävasua. Olemme kouluttautuneet Ihmeelliset Vuodet- menetelmän käyttämiseen ja kehittäneet luontokasvatusta mm. Metsämörri-toimintana. Arvostamme lapsen leikkiä ja leikillisiä oppimisympäristöjä. Alue on lähellä luontoa ja monipuolisia liikkumismahdollisuuksia lasten kanssa. Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja. Tehtävän kuvaus: Haemme Laajasuolle lastentarhanopettajaa 3-4 -vuotiaiden lasten ryhmään. Painotamme toiminnassamme lasten varhaiskasvatussuunnitelmiin pohjautuvaa toiminnan suunnittelua ja pienryhmätoimintaa. Hienot tilat sekä loistavat piha-alueet mahdollistavat monipuolisen toiminnan niin sisällä kuin ulkona. Odotamme sinulta, että olet työhösi sitoutuva, omaat työssä tarvittavaa joustavuutta ja ripauksen huumorintajuakin. Haluat olla mukana tarjoamassa lapsille hyvää arkea ja pienryhmätoiminta on sinulle tuttua. Et vierasta tiimityöskentelyä ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot. Odotamme hakemustasi! Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Poutunkuja 4, 00400 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Account Manager -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Igence on täyden palvelun verkkokauppatoimittaja, joka on toiminut alalla yli 18 vuotta. Yritys koostuu sähköisen kaupankäynnin ammattilaisista, joita kaikkia yhdistää sama päämäärä, auttaa asiakkaitaan
Igence Oy Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Area Manager, Paper Machine -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Stora Enso is a leading provider of renewable solutions in packaging, biomaterials, wooden constructions and paper on global markets. Our aim is to replace fossil based materials by innovating and developing new products and services based on wood and
Stora Enso Oyj - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Arvonlisäverokonsultti / Arvonlisäveroasiantuntija -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Haemme Helsingin Herttoniemeen ARVONLISÄVEROKONSULTTIA / ARVONLISÄVEROASIANTUNTIJAA Tehtäviisi kuuluu arvonlisäverokonsulttina tai arvonlisäveroasiantuntijana toimiminen Arvonlisäveropalvelut-osastolla. Pääset työskentelemään
Intrum Justitia Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas- ja Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Contact People Oy on vuonna 2006 perustettu moderni Contact Center. Toimimme pääkaupunkiseudulla sekä Turkissa ja Espanjassa. Palveluksessamme on yhteensä n. 40 vakituista tai osa-aikaista työntekijää. Haemme lisää
Contact People Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Embedded Software Designers / Specialists -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
We are currently seeking talented embedded firmware SW developers. The position can be located either in Tampere or at our headquarters in Oulu. In this position you will get challenging tasks in our embedded SW projects. The job assignments will vary
Bittium Wireless Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Energiaratkaisujen myyjä Fortumin palvelupisteelle -

Myyntiedustajat
Etsimme Fortumin myyntipisteille aktiivisia MYYJIÄ Myyntipisteet ovat uudenlainen kanava sähkön myynnissä, jotka tarjoavat asiakkaille henkilökohtaisen kontaktin sähkön myyjiin. Myyntipisteissä asiakkaat saavat
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme naiselle Pohjois-Helsinkiin (00730-alue) aurinkoista pitkäaikaista henkilökohtaista avustajaa. Tehtävänäsi on olla apuna arjen normaaleissa askareissa, kuten kodinhoidossa, asiointi käynneillä, ulkoilussa ja
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Nyt haemme urheilullista henkilökohtaista avustajaa Lepsämään. Työhön kuuluu harrastuksissa avustaminen, joita ovat mm. juoksu ja uinti. Mikäli olet reipas, urheilullinen ja vastuuntuntoinen, sinulla on palvelualtis
CityWork Uusimaa Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Hoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Itäkeskuksen palvelutalo, ryhmäkoti Kehäkukka Tehtävän kuvaus: Haemme hoitajaa Itäkeskuksen palvelutalon ryhmäkoti Kehäkukkaan vakituiseen työsuhteeseen. Ryhmäkoti Kehäkukkaan
Helsingin kaupunki - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

IV-asentaja -

Putkiasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Jalkaterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Haemme moniammatilliseen tiimiimme jalkaterapeuttia ammatinharjoittajaksi. Tarjoamme ison hoitohuoneen edustaviksi remontouduissa tiloissa keskeisellä sijainnilla Albertinkadulla. Huone vuokrataan sopivalle henkilölle kilpailukykyiseen hintaan.
Hieros Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä jatkossa Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme kattoasentajaa/ asennustyöryhmää
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Keittiöpäällikkö / keittiötoimen johtaja -

Keittiöpäälliköt
New School keittiöpäällikkö / keittiötoiminnan johtaja Etsimme kokenutta ja organisointikykyistä keittiötoimen johtajaa vakituiseen työsuhteeseen. Etsimme keittiötiimin päällikköä pitämään
Helsingin Köökki Oy / Café Köket - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Keittiövastaava/kokki -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakaspalvelutaitoista ja vastuullista keittiövastaavaa Vantaalle! Tehtäviisi kuuluu monipuoliset keittiövastaavan työt: ruoan valmistus, keittiön siisteydestä huolehtiminen, raaka-aineiden hankinta, ruokalistojen
SunUra Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Huomio, ammattitaitoinen kokki! Leijona Catering tarvitsee sinua Santahaminan varuskuntaravintolaansa. Varuskuntaravintola Ignatius toimii maanpuolustuskorkeakoulun yhteydessä ja palvelee noin 400 asiakasta päivittäin lounaalla. Lisäksi
StaffPoint Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Etsimme LASTENTARHANOPETTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 8.8. - 31.12.2016. Ensisijainen sijoituspaikka on Haltian vuoropäiväkoti. Odotamme sinulta aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta, yhteistyökykyä ja monipuolista
Janakkalan kunta - 2016-06-22 - Kanta-Häme

Lehtori, AMK, talotekniikka -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Metropolian Kiinteistö- ja talotekniikka on Suomen suurin talotekniikan kouluttaja, haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2016 alkaen talotekniikan lehtoria. Lehtorin tehtäviin kuuluvat CAD-suunnittelun ja tietomallinnuksen
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettajan virka -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Hepolan koulussa on haettavana luokanopettajan virka (0045) 1.8.2016 alkaen. Hepolan koulu sijaitsee Mäntsälässä Helsinki- Lahti moottoritien ja junaradan välittömässä tuntumassa. Opettamisesta ja kasvatuksesta
Mäntsälän kunta - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä (4 h) Vantaa Koivukylä -

Myyjät
Haluamme olla Suomen paras palveluyritys - sekä vastuullisella toiminnalla, että asiakaspalvelulla mitattuna. Tavoitteemme on myös paras työ, jossa korostuvat huippupalveluosaaminen ja asiakastarpeen mukainen tuoteosaaminen, aktiivinen
Alko Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
TULE TÖIHIN KEHITTYVÄÄN MEDIA- JA MARKKINOINTITALOON! Etsimme persoonallisia ja tuloshakuisia tilausmyyjiä vakituiseen työsuhteeseen Aller Media Oy:n omaan Call Centeriin Helsinkiin. Tehtävänäsi on myyntityö
Aller Media Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

NX-asiantuntija -

Ohjelmistokehittäjät
Barona Engineering on tekniikan rekrytointeihin erikoistunut yksikkö, joka työllistää kymmeniä asiantuntijoita asiakkailleen kuukausittain. Haemme nyt kansainväliselle asiakkaallemme Helsinkiin NX-asiantuntijaa kehitysprojektin
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusinsinööri/työturvallisuusvalvoja -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Rakennuttajatoimisto Primaplan Oy on rakentamisen asiantuntijapalveluihin erikoistunut yritys, joka valvoo asiakasyritysten ja -yhteisöjen etuja rakennushankkeiden eri vaiheissa. Haemme työturvallisuusvalvojaa korjausrakentamiskohteisiin pääkaupunkiseudulle.
Rakennuttajatoimisto Primaplan Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Olemme suomalainen henkilöstöpalveluita tarjoava yritys. Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, rekrytointi, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti
Job Services Finland Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat

Klaukkalan Sähkötyö Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Technical Product Manager -

Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat
With this position, you will have a chance to develop our big-data based analytics platform and be an integral part of our continuing success story! You will be a central part of a global Technology Unit, based in Helsinki, Finland, that operates in a
M-Brain Insight Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Työmaapäälliköitä -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme asiakkaallemme Oikeakoti Asunnoille kahta työmaapäällikköä vakituiseen työsuhteeseen vastaamaan rakennustyömaiden kokonaisvaltaisesta johtamisesta. Johdat rakennuttajan alaisuudessa kehyskunnissa sijaitsevia puurunkoisten,
StaffPoint Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Toimintamme voimakkaasti kasvaessa etsimme itsenäiseen työskentelyyn pystyvää kokenutta purkutyöpäällikköä / tarjouslaskijaa Sinulla on kokemusta purkutyö-urakoista, mielellään myös asbestipurkutöistä.
Loni Palvelut Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä keräilytehtäviin -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oriola tarjoaa palveluita terveydenhuollon toimijoille, jotka haluavat menestyä Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Oriola panostaa pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja laajaan palveluvalikoimaan kattaen lääkejakelun, terveydenhuollon
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.3622560501099 sekuntia