Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Haemme lastentarhanopettajaa Hepopuiston päivähoitoyksikköön kuuluvaan Heporinteen päiväkotiin. Heporinteen päiväkoti on pieni päiväkoti Vantaan Hakunilassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Päiväkodissa on kaksi ryhmää, joista toinen on kokopäiväryhmä ja toisessa ryhmässä tulee toimikaudella 2016-2017 toimimaan aamupäivisin klo 8-12 osapäiväryhmä ja iltapäivisin klo 12.30-15.00 tiistaista perjantaihin kerho. Toiminnassa painotamme lasten leikin ja leikkiympäristön merkitystä lasten kehitykseen. Pienryhmätoiminta on osa arkeamme ja tavoitteenamme on luoda ilmapiiri, jossa sekä lapsilla että aikuisilla on hyvä olla. Nyt haettavan opettajan työaika on 6 tuntia päivässä ja hän tulee työskentelemään ryhmässä, jossa aamupäivällä on osapäivähoitoa tarvitsevia lapsia ja iltapäivällä kerholaisia. Tarjoamme monipuolisen ja haasteellisen työn avoimessa ja iloisessa työyhteisössä monikulttuurisessa ympäristössä. Valittavalta opettajalta odotamme oma-aloitteisuutta, joustavuutta sekä positiivista ja innovatiiista työotetta ja elämänasennetta. Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Kelpoisuusehto: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen lastentarhanopettajan kelpoisuus.

Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki

Työnantajan osoite: Heporinne 2, 01200 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Haemme Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevaan toimistoomme omaan tiimiimme nuorekasta asiakaspalvelijaa, jonka työnkuva tulee sisältämään muun muassa työvoiman rekrytointia,
Kairest Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme kokenutta autonasentajaa Variston toimipisteessä avattuun iltahuoltoon. Edellytyksenä tehtävään on useamman vuoden kokemus henkilöautojen huolto- ja korjaustehtävistä. Toivomme hakijoilta lisäksi reipasta
Atoy Power Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Esiluokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Henkilöstöjohtajat
Etsimme etenemishaluisia esimiesharjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita luomaan pidempiaikaista uraa yrityksessämme. Meillä on kannustava työilmapiiri, pääset itse vaikuttamaan työhösi ja tuloksesi palkitaan. Yrityksemme
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Evelace jälleenmyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haemme jälleenmyyjiä seuraavien kuntien alueille: Espoo, Hanko, Helsinki, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kirkkonummi, Riihimäki, Lohja, Raasepori, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti Haluatko myydä laadukkaita
Evelace Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tarvitsen henkilökohtaisen avustajan kesälomasijaiseksi 17 päiväksi, ajankohta määräytyy myöhemmin. Liikun pyöratuolissa ja tarvitsen reippaan ihmisen avustamaan ulkoiluttamiseen. Työhön kuuluu kaupassa
Pyykkö Airi - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Huoltamotyöntekijä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme ripeää ja oma-aloitteista huoltamotyöntekijää Shell Rajamäkeen. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, kassanhoito, aseman siisteydestä huolehtiminen sekä yleiset huoltamon tehtävät. Arvostamme
DCity Stations Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Koulutuspalvelumyyjä -

Myyntiedustajat
Ebook Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen myyntipalveluyhtiö. Toteutamme yritysasiakkaille myynti- ja markkinointikampanjoita lähinnä B2B-tuotteiden ja palveluiden parissa. Työllistämme tällä hetkellä toistakymmentä
Ebook Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Uudenkaupungin sivistyspalvelukeskuksessa on haettavana vakinaista täyttämistä varten 15.8.2016 alkaen kaksi lastentarhanopettajan tehtävää sijoituspaikkoina Myllymäen päiväkoti ja Päiväkoti Satulinna.
Uudenkaupungin kaupunki - 2016-04-15 - Varsinais-Suomi

Luukkusoturi -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Pohjolan LVIturva Oy on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen omakotitalojen vesijohtoremontteihin erikoistunut yritys. Olemme nopeasti kasvava yritys, jonka huikean menestyksen takana on tyytyväiset
Pohjolan LVIturva Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rappaajat
Haemme asiakkaallemme itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä maalareita, jotka osaavat toimia rakennustyömaalla ja pienemmissä kohteissa. Edellytämme hakijoilta työturvallisuuskorttia ja reipasta asennetta. Tehtävään
Maximus Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Asiakkaamme etsii kauttamme maalareita pitkiin työsuhteisiin PK-seudulle. Kohteet ovat erilaisia sisämaalauskohteita, kuten asuntouudis- ja saneerauskohteita. Työt alkavat vaikka heti ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden
Briko Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Muuttoapulainen -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme Reippaita muuttoapulaisia Martelan palvelutuotantoon Tehtävässä toimitaan eri kohteissa pääkaupunkiseudulla. Työ on monipuolista, vauhdikasta tiimityötä jossa joka päivä on erilainen. Tunnit ja
VMP Group / Bework Oy - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Valintatalo Kauklahteen Espooseen määräaikaiseen työsuhteeseen vuosilomasijaiseksi asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät
StaffPoint Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiagentti (5 kpl) -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko positiivinen ja tuloshakuinen myyntipersoona? Nautitko asiakaspalvelutilanteista ja ongelmien ratkomisesta? Etsimme juuri nyt energisiä ja reippaita myyntineuvottelijoita asiakasyrityksellemme Helsingin Pasilaan. Myyntineuvottelijan tehtävässä
Uniflex Suomi Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme nyt uusia alue-edustajia. Olemme osa markkinoiden johtavaa kansainvälistä suoramarkkinointiyritystä, joka työllistää tällä hetkellä noin 60,000 henkilöä ympäri maailmaa. Tavoitteenamme
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Peltisepän apulainen -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Haetaan ahkeraa ja ripeää peltisepän apulaista. Edellytetään hyviä kädentaitoja, peltien asennuskokemus eduksi. Tehtävänä on toimia apurina hissikorien ja liukuportaiden vuorauksissa. Työ sopii esim.
Weldforce Oy Ltd - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Perhetyöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajien perustama yritys. Olemme välittäneet hoitoalan sijaisia vuodesta 2001 lähtien ja nykyisin kauttamme työskentelee satoja hoitoalan ammattilaisia kuukausittain. Laadukkaan hoitotyön
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Projekti- insinööri -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään
Caverion - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Projekti-insinööri / -päällikkö -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme tehokasta ja monipuolista projekti-insinööriä tai projektipäällikköä vastaamaan teollisuuden toimitusprojektista asiakkaallamme. Tehtävässä koordinoit teollisuuden projektitoimituksia asiakkaamme
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Tärkeät-Tekijät Oy on perustettu vuonna 2014. Olemme henkilöstöpalvelutalo, joka tarjoaa yrityksille monipuolisia henkilöstöratkaisuja. Jos olet motivoitunut ja halukas liittymään nuoreen sekä innostuneeseen
Tärkeät Tekijät Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Asentajalta edellytämme alan koulutusta ja mahdollisesti työkokemusta urakkatyömailta. Olet tarkka, huolellinen ja viihdyt työssäsi. Odotamme sinulta myös yhteistyötaitoja, luontevaa asioiden hoitamista, hallitset nykyaikaiset
ES-Projektit Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Raaseporin kaupunki hakee sairaanhoitajaa päihdehuollon liikkuvaan tiimiin. Olemme moniammatillinen tiimi, joka koostuu yhdestä ajanvarauksella toimivasta tiimistä (A-klinikka) ja yhdestä liikkuvasta tiimistä. Kehitämme liikkuvaa
Raseborgs stad - Raaseporin kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja PK-seudulle -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme siivoojia pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Espoo, Vantaa). Tarjolla toistaiseksi voimassa oleva työ. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Edellytetään vähintään 3 vuoden työkokemusta.
Info-Controller Oy / IC siivous - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Team leader -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Buusteri on myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija. Olemme osa Suomen suurinta telemarkkinointikonsernia TeleForce Oy:tä ja toimimme useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen. Yhteensä meitä buusterilaisia on jo yli 600. Olemme toimineet
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Televarainhankkija -

Puhelin- ym. myyjät
Amnesty International on maailmanlaajuinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on turvata ihmisoikeudet kaikille ihmisille, kaikkialla maailmassa. Riippumattomana järjestönä Amnesty
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme osaavaa ja kokenutta VARASTOMIESTÄ Työtehtäviin kuuluvat yleisimmät hommat, kuten tavaran vastaanotto, hyllytys, keräily ja pakkaus. Edellytämme: - Ammattimaista asennetta työntekoon - Kokemusta trukinajosta (sinun
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
HMSHost on kansainvälinen lentokenttien ravintolapalvelujen tuottaja, joka palvelee matkustajia ympäri maailman sekä omien että franchising -konseptien nimissä. HMSHost operoi useita toimipisteitä Helsinki-Vantaan lentokentällä,
HMSHost Finland Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Yhdistelmäkuljettajia (kasetti) -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
PolarPro Logistiikka Oy on kotimainen, henkilöstöratkaisuihin erikoistunut yritys. Toimintaperiaatteemme on tarjota laadukasta työvoimaa laadukkaisiin työtehtäviin, logistiikan, teollisuuden, toimistojen ja palvelualojen tarpeisiin.
PolarPro Logistiikka Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 11.919720888138 sekuntia