Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Yliskylä, päivähoitoyksikkö Yliskylä Kaakkoinen varhaiskasvatusalue sijaitsee Helsingin merellisessä osassa. Alueeseemme kuluvat Kulosaari, Herttoniemi, Herttoniemenranta, Roihuvuori, Tammisalo, Laajasalossa Yliskylän alue, Tahvonlahden alue, Jollas ja Santahamina. Voidaankin hyvällä omatunnolla sanoa, että meri ja ihanat ulkoilualueet ympäröivät meitä. Luonto, metsät, merenrannat ja niiden tutkiminen ovat keskeisessä osassa toimintaa ja yksi tila, jota käytämme päivittäin. Metrorata halkoo aluettamme ja mahdollistaa hyvät kulkuyhteydet syöttöliikenteen kanssa jokaiseen yksikköön. Matka sujuu nopeasti ja vaivatta erilaisille retkille kuin myös matka töihin. Kaakossa olemme erittäin koulutusmyönteisiä ja järjestämme paljon sisäistä koulutusta varhaiskasvatusfoorumien muodossa. Olemme aktiivisia osallistujia ulkoisissa koulutuksissa. Otamme mielellämme vastaan uutta osaamista ja ideoita toiminnan suunnitteluun. Tehtävän kuvaus: Lastentarhanopettajan tehtävät päiväkoti Yliskylässä. Työ alkaa 15.8.2016 Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää ennen työsuhdetta. Työttömyyden kesto lasketaan vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden ajalta. Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias. Luemme eduksi: Hyvät tiimityötaidot. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Köökarinpolku 1, 00840 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Apumies -

Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme reipasta ja omatoimista apumiestä Vantaalle. Työ on mm. tavaroiden siirtelyä ja kantoa. Työt alkavat maaliskuun 1. viikolla ja jatkuvat toukokuulle. Työmaan työkieli on suomi. Tarjoamme: - Vakavaraisen
Briko Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Lahjoitamme JOKAISELLE työntekijällemme ylimääräisen 300 euron PARAS TYÖPAIKKA 2015 - BONUKSEN palkan päälle! Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kokoaikaiseen työhön.
Buusteri Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelija -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
ASIAKASPALVELIJA Asiakaspalvelijalta vaaditaan järjestelmällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, asiakaspalveluhenkisyyttä sekä itsensä johtamisen taitoa. Asiakaspalvelijan tehtävät ovat hyvin laajat ja niihin
Kajon Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Betonipumppuautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Display -suunnittelun trainee -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haussa Display -suunnittelun trainee. Etsimme ToinenPHD:n joukkoon innostunutta, oma-aloitteista, mediasuunnittelun projektityön tulevaa osaajaa harjoitteluun kuudeksi kuukaudeksi. Tehtävät sisältävät mm. avustavaa kampanjasuunnittelua
Toinen Helsinki Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Försäljare -

Puhelin- ym. myyjät
Vi söker försäljninsagent till Helsingfors centrum. Arbetet är deltid och passar bra t.ex för studenter. Du behöver ingen tidigare arbetserfarenhet. Vi betalar 300€ STARTBONUS för alla som börjar arbetet i JULI!
Buusteri Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Graafinen suunnittelija, harjoittelija -

Graafiset ja multimediasuunnittelijat
Etsimme graafisen suunnittelun harjoittelijaa käänteentekevään joukkoomme! Me olemme palvelleet satoja brändejä, yrityksiä, yksityishenkilöitä ja yhteisöjä sekä toteuttaneet elämyksiä
Revoltti Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Porvoon seudun työhakijat ry - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Henkilönostintarkastaja -

Muut sähköasentajat
Haemme nyt asiakkaallemme henkilönostintarkastajaa vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin. Työssä vastaat henkilönostinlaitteiden käyttöönotto- ja määräaikaistarkastuksista. Henkilönostinlaitteiden
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

HIAB-nosturiautonkuljettaja -

Nosturinkuljettajat
Etsimme ahkeraa, kokemusta omaavaa yhdistelmäkuljettajaa vakituiseen työsuhteeseen rauta-automme kuljettajaksi. Olet tiimipelaaja, ajanut ennen nelivipuista nosturia (kouran kanssa), omaat ammattipätevyyden ja muutkin työssä tarvittavat
Maanrakennusliike Arno Ruusunlehti Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Kodinsiistijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan kodinsiistijää Sivinan toimipisteeseen Helsinkiin. Sivina tekee jatkuvaa viikkosiivousta ja kodinhoitoa kotitalousasiakkailleen. Kotisiivousta on tehty jo vuodesta 1998. Sivina on valtakunnallinen kotipalveluketju ja tavoitteenamme on
Sivina Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Oletko unelmaduunari? Avaamme Helsingin ytimeen täysin uudenlaisen ravintolakonseptin, ravintolan ja social clubin yhdistelmän, jossa tarjoillaan hyvää ruokaa, juomaa ja viihtymistä. Testaa sovitko paremmin palvelemaan asiakkaita
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Il Birrificio on Helsingin keskustassa toimiva ravintola, kahvila ja pienpanimo. Ravintolassamme intohimo olutta ja ruokaa kohtaan ovat vahvasti läsnä. Meny on rakennettu urbaanin eurooppalaisen ruoan ympärille ja koostuu muun muassa itse
Il Birri Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäynninohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Koulutuspalvelut hakee työsopimussuhteista KOULUNKÄYNNIN OHJAAJAA (SIV/KOUA10) sijaisuuteen ajalle 9.8.16-3.6.17 Klaukkalan kouluun Koulunkäynnin ohjaajan työaika on 24 tuntia viikossa.
Nurmijärven kunta - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kylmäkkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Keskinen kotihoitoyksikkö, Kallio 1 lähipalvelualue Tehtävän kuvaus: Haemme lähihoitajaa vakinaiseen toimeen Kallion kotihoitoon alkaen 12.9.2016 tai sopimuksen mukaan. Kotihoidossa työskennellään
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lakimies (Legal Counsel) -

Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. Luken tehtävä on tuottaa tutkittuun tietoon
Luonnonvarakeskus - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Oletko sinä etsimämme lastentarhanopettaja innovatiiviseen työyhteisöön 1.8. alkaen Tarjoamme Aurinkokiven päiväkodissa kuusi lastentarhanopettajan tehtävää suomenkielisiin ryhmiin.
Vantaan kaupunki - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Kirkkonummen kunnan suomenkielisessä opetustoimessa on haettavana määräaikainen luokanopettajan tehtävä Veikkolan koulussa ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Vahvuudeksi katsotaan kiinnostus ja osaaminen alkuopetukseen ja/tai musiikin
Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Snellman-konserni koostuu emoyhtiöstä Oy Snellman Ab ja viidestä toimialasta: Lihanjalostus, Valmisruoka, Food Service, Panini ja Eläinruoka. Snellman-konsernilla on toimintaa Suomessa ja Ruotsissa. Suurimmat toimipaikat Suomessa ovat
Snellmanin Kokkikartano Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Palveluohjaaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ohjaaja Pienryhmäkoti Ilvesmäkeen Pienryhmäkoti Ilvesmäki on Mäntsälässä toimiva lastensuojelun erityisyksikkö, joka on osa Familar Oy:n kokonaisuutta. Pienryhmäkoti Ilvesmäki tuottaa laadukkaita
Desiker-Aurinkomäki Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme lastensuojelun avopalveluiden vastaanottotiimiin sosiaalityöntekijää Tikkurilan toimintayksikköön. Yksikössämme on vastaanottotiimi ja kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiä.
Vantaan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Toimintamme laajentuessa lisäämme henkilökuntaamme palvellaksemme yhä paremmin asiakkaitamme. Haemme ammattitaitoista ja aktiivista TEKNISTÄ MYYJÄÄ hoitamaan projektimyyntiä ja avainasiakkuuksia. Tarjoamme sinulle
Intolog Vantaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Stadin ammattiopisto, tekniikka ja asennus Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta,
Helsingin kaupunki. - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtajia, Espoo -

Rakennusalantyönjohtajat
TOIMINTAMME KASVAESSA ETSIMME ESPOOSEEN TYÖNJOHTAJIA INFRAPROJEKTEIHIN Toimit työnjohtajana tunnelityömaakohteissamme. Tehtäviisi kuuluvat tunnelilouhinnan ja -lujituksen työnjohtotehtävät. Vastaat työmaan työvaiheiden
Lemminkäinen Infra Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Työvalmennusohjaaja -

Ohjelmistokehittäjät
Tehtävän kuvaus: Vantaan kaupungin työllisyyspalvelut uudistuvat ja vakiinnuttavat paikkaansa työllisyyden edistämisessä ja työllistämisen vahvistamisessa. Tervetuloa mukaan aktiiviseen joukkoomme! Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fresto Group Oy on tuore, suomalainen ruokaratkaisuja kehittävä ja tarjoava perheyritys, joka työllistää n. 300 henkilöä. Liikevaihtomme ylittää tänä vuonna 30 milj €. Tuotemerkkejämme ovat
EKA Etelä Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.93889999389648 sekuntia