Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle päivähoidossa olevalle lapselle hänen kehitystään vastaavaa toimintaa yhdessä kavereiden kanssa ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksessa. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Lastentarhanopettajan tehtävä Mankkaanpuron koulun esiopetukseen liittyvässä varhaiskasvatuksessa. Työaika on 25 tuntia viikossa, noin viisi tuntia päivässä, pääsääntöisesti klo 12-17/17.30 välillä. Työajat tarkentuvat lasten hoitoaikojen mukaan. Mankkaanpuron koululla toimii kaksi esiopetusryhmää, ja iltapäivässä työskentelee kahdessa ryhmässä lisäksesi toinen lastentarhanopettaja sekä neljä lastenhoitajaa. Lapsiryhmissä osalla lapsista on valmistavaa esiopetusta suomen kielen tukemiseksi. Lastentarhanopettajana vastaat ryhmäsi pedagogiikasta yhdessä lastenhoitajien kanssa sekä yhteistyössä toisen ryhmän kanssa. Tässä on hieno mahdollisuus sinulle, joka haluat tehdä lyhyttä työpäivää iltapäiväpainotteisesti! Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) 7 §:n mukainen pätevyys. Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot, 60 op. Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavaa, lämminhenkistä työotetta. Olet valmis ottamaan vastuun lapsiryhmäsi varhaiskasvatuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Arvostamme kokemusta esiopetusikäisten lasten kanssa toimimisesta. Myös kokemus maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden kanssa toimimisesta on eduksi. Olet organisointikykyinen ja valmis kehittämään toimintaa joustavaan, yhteisölliseen suuntaan yhdessä toisen ryhmän kanssa.
Työnantajan nimi: Espoon kaupunki
Työnantajan osoite: Vanhan-Mankkaan tie 17, 02180 ESPOO
Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Autolähetti -
Moottoripyörälähetit ym.
Haemme aterialähettiä Mäntsälän kunnan alueelle jakamaan kotiaterioita ikäihmisille. Asemapaikkasi on Mäntsälässä. Työntekijältä vaaditaan B-ajoluokan ajokorttia ja reipasta asennetta. Työ
Häme Food Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Hiidenkiven peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Erityisopettaja 0313 -
Erityisopettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa haettavaksi vakinaista täyttämistä varten 9.8.2016 lukien erityisopettajan viran. Viran ensisijainen sijoituspaikka on Nummelan koulu. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen
Vihdin kunta - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haettavan työntekijän työtehtävänä on toimia Henrik Toropaisen henkilökohtaisen avustajan vuosilomasijaisena. Työtehtävin kuuluu avustaa Henrik Toropaista kodinhoitoon liittyvissä toiminnoissa, kuten ruoanlaitossa,
Henrik Toropainen - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Ilmastointiasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Espooseen ILMASTOINTIASENTAJAA Sinulla on useampi vuosi kokemusta ilmastointiasennuksista. Työtehtäviisi kuuluu ilmanvaihtojärjestelmien asentaminen ja mahdollinen huoltaminen. Kokemus putkiasennuksista ja ilmanvaihdon
Selekta Rakennus Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Iltapäiväkerhon ohjaaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Kulloon koulun ja Kullo skolanin vanhempien yhteinen yhdistys, Kulloon Iltis ry, Kullo Eftis rf on toiminut iltapäiväkerhotoiminnan järjestäjänä Kulloossa 14.8.2012 alkaen. Yhdistys järjestää iltapäiväkerhotoimintaa
Kulloon Iltis ry - Kullo Eftis rf - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Instrumenttiasentaja -
Kellosepät ja muut hienomekaanisten instrumenttien tekijät ja korjaajat
Cromax Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa
Keittiötyöntekijä kesätyöhön -
Avustavat keittiötyöntekijät
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Logoterapeuttisen hoivafilosofian mukaisesti kohtaamme asiakkaat
Mainio Vire Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Kiertävä siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Extremely Nice Job Oy - tuttavallisemmin Enjoy - hakee itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä kokkeja Hangon kesäsesonkiin, ravintola Origoon. Hakemallamme kokilla tulee olla kokemusta ac-ravintolan keittiöstä ja hyvät
Extremely Nice Job Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Tuo meille osaamisesi ja ideasi, saat paljon liikkumatilaa. Tule meille töihin. Työilmapiiri on hyvä ja toiminta perustuu laajaan vuorovaikutukseen. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus itsensä kehittämiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa
Vantaan kaupunki - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitajia -
Lähihoitajat
Esperi Hoivakoti Opri ja Oleksi on 16-paikkainen muistisairaiden hoitoon erikoistunut koti Espoon Haukilahdessa. Se tarjoaa muistisairaille ikäihmisille kodikkaat ja viihtyisät tilat, ammattitaitoisen ja osaavan henkilökunnan sekä
Esperi Care Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Oletko työtä ja tyrskyjä pelkäämätön, merirosvotaitoinen varhaiskasvatuksen ammattilainen? Haemme lastentarhanopettajaa vahvistamaan päällystöämme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen,
Päiväkoti Aarresaari Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Henkilöstöyksikkö STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle ja kasvatuskumppanuudelle. Meillä laadullisen kehittämisen
Helsingin kaupunki - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Toimi Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumis-vaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Lastentarhanopettajan
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-05-22 - Kanta-Häme
Muurari, rappari -
Muurarit ym.
Vantaan Julkisivu-Urakointi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Kirkkonummen K-Citymarketissa paikka avoinna palvelulinjaston myyjälle Etsimme joukkoomme ammattitaitosta myyjää palvelulinjastollemme (liha, kala, leipä ja kotikeittiö) osa-aikaiseen (n. 30 h/vko) työsuhteeseen. Sinulla
Porkkalan Portti Oy / K-Citymarket Kirkkonummi - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Ostoreskontran hoitaja -
Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Asiakkaamme Porvoon keskustassa etsii ostoreskontran hoitajaa elokuuksi. Kyseessä on lomatuuraus. Työ on laskujen tarkistusta, täsmäyttämistä ja reititystä. Aiempi kokemus vastaavasta on edellytys työssä onnistumiseen.
Tiinaliisa oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Palvelutyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitos, Päiväkoti Pensseli Tehtävän kuvaus: Palvelukeskus Helsingin monipalvelut etsii ammattitaitoista palvelutyöntekijää päiväkoti Pensseliin. Palvelutyöntekijänä
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Putkiasentaja -
Putkiasentajat
Haemme ammattitaitoista putkiasentajaa huoltoautoon. Työ sisältää myös päivystystä josta maksetaan erillinen korvaus. Sähköinen työmääräinjärjestelmä käytössä. Jos
ORA Yhtiöt Oy Talotekniikka - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Ravitsemistyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Siuntion kunta - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rengasasentajia (syksyn 2016 sesonkiin) -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme valtakunnalliselle rengasalalla toimivalle yritykselle oikealla asenteella töitä tekeviä ihmisiä rengasasennustöihin syksysesongin ajaksi Vantaalle. Työhön kuuluu monipuolisesti rengasvarastossa työskentelyä,
HR Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Resurssiopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Arabian peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja, teollisuus -
Muut sähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista teollisuuden sähköasentajaa Tuusulan ympäristöön. Työtehtävänä lähinnä teollisuusnostureihin liittyvät sähköasennustyöt. Työ
HR-Palvelut Oy/VMP Group - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Lastensuojelu on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista tukea ja moniammatillista työskentelyä. Kehitämme lastensuojelua yhdessä asiakkaiden ja muiden perhepalvelujen
Espoon kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Taiteellinen johtaja/koordinaattori -
Muut palvelualojen johtajat
Taiteellinen johtaja/koordinaattori Sairaalaklovnit on yhdistys, jonka kouluttamat klovnitohtorit kiertävät ilahduttamassa potilaita lastenosastoilla. Toiminta on valtakunnallista ja vakiintunutta - toimimme kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa.
Sairaalaklovnit Ry - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Välinehuoltaja HYKS -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme asiakaspalveluhenkistä, oma-aloitteista myönteisesti asennoituvaa ja joustavasta ryhmätyöstä pitävää ammattilaista sairaalan välinehuoltotehtäviin. Tehtäviin kuuluu potilaan tutkimuksessa ja
HUS - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Vuorovastaava -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pasastar Oy on Suomen suurimpia telemarkkinointiyrityksiä ja markkinoinnin suunnannäyttäjä. Yhtiö on perustettu vuonna 1987. Toimimme 22 paikkakunnalla ja työllistämme vuosittain osa- tai kokoaikaisesti yli 600 henkilöä.
Pasastar Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Vuorovastaava -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pez Media Oy on täysin suomalainen b2c sekä b2b myynnin ammattilaisyritys, joka toimii tällä hetkellä kolmella paikkakunnalla: Helsingissä, Tampereella ja Lahdessa. Tärkeitä arvojamme ovat luottamus, hyvä ilmapiiri
PEZ Media Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa