Job Lastentarhanopettaja Päijät-Häme Pilke Päiväkodit Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys. Tällä hetkellä meillä on 44 päiväkotia ja lisäksi tarjoamme perusopetuksen iltapäivätoimintaa. Toiminnassamme on mukana n.2800 lasta ja meitä Pilkeläisiä n. 500. Tule mukaan kasvavaan joukkoomme tekemään laadukasta varhaiskasvatusta! Etsimme nyt lastentarhanopettajaa musiikkipainotteiseen Pilke Onnimanniin Lahden Ahtialaan. Päiväkodissa on 75 paikkaa. Toivomme sinulta vahvaa pedagogista työotetta, myönteistä ja aktiivista asennetta työhön ja musiikkikasvatukseen, hyviä vuorovaikutus-taitoja sekä kykyä kohdata lapset aidosti. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn, positiivisen työympäristön sekä tukea ja koulutusta. Yrityksessämme sinulla on mahdollisuus monipuoliseen työnkehittämiseen sekä etenemismahdollisuudet erilaisiin työtehtäviin. Kelpoisuusvaatimus tehtävään on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu-tutkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot, 60 op. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n mukainen rikos-rekisteriote. "Pilke päiväkotien tärkein tavoite on tarjota lapselle hyvä päivä - joka päivä." Toiminta rakentuu lapsen aidolle kohtaamiselle ja hänen taitojensa sekä mielenkiintonsa huomioimiselle. Loppu tuleekin sitten luonnostaan - kunhan on pilkettä silmäkulmassa." maisa.jokinen (at) pilkepaivakodit.fi, Pilke musiikkipäiväkoti Onnimanni, http://www.pilkepaivakodit.fi

Työnantajan nimi: Pilke Päiväkodit Oy

Työnantajan osoite: Vallesmanninkatu 5, 15300 LAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aluehuoltomies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme asiakkaallemme Palmia Oy:lle kahta ammattitaitoista aluehuoltomiestä Lahden alueelle vakituiseen työsuhteeseen. Aluehuoltomiehenä työskentelet asiakaskohteissamme itsenäisesti ja tehtäviisi kuuluu monipuolisia kiinteistöhuollon
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Esimiesharjoittelija -

Toimistotyön esimiehet
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Haapasaari Marketing Oy - 2016-05-22 - Päijät-Häme

Gamemaster, Pelin ohjaaja/valvoja -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat

TMB Cinema Oy - 2016-03-05 - Päijät-Häme

Haastattelija / myyjä -

Myyntiedustajat
Pohjoismainen Kirjakeskus kustantaa yrityskirjoja, joita on tällä hetkellä työn alla useilla paikkakunnilla eri puolella Suomea. Etsimme palvelukseemme Orimattila - Iitti alueelle 2 haastattelijaa / myyjää. Aikaisempaa myyntikokemusta
Pohjoismainen Ilmakuvakeskus Oy - 2016-05-03 - Päijät-Häme

Huoltoteknikko / huoltoinsinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Huoltoteknikko/ huoltoinsinööri Haemme Huoltoteknikkoa/ huoltoinsinööriä Hollolaan teollisten koneiden ja laitteiden huolto- ja käyttöönottotehtäviin. Edellytämme hakijalta: -Työhön soveltuvaa
Makron Automation Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Kirjanpitoassistentti -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Lahteen osa-aikaista kirjanpitoassistenttia määräaikaiseen kesätyösuhteeseen. Kirjanpitoassistenttina tehtäviisi kuuluu mm. osto- ja myyntireskontran sekä maksuliikenteen hoitamista ja muita avustavia
Eilakaisla Oy - 2016-03-16 - Päijät-Häme

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Päiväkoti Nurmennukka on 42-paikkainen päiväkoti jossa on kaksi 0-5v sisarusryhmää. Toinen ryhmistä on vuorohoitoryhmä, joten työ saattaa sisältää myös iltatyötä. Tehtäväsi
Isojoen kunta - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Lastentarhanopettajan tehtävät esiopetusryhmässä. Edellytämme hakijoilta innostunutta ja positiivista työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kiinnostusta lähteä toteuttamaan
Vantaan kaupunki - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Aapiskukko, päivähoitoyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Tervetuloa työskentelemään Malmi-Pukinmäki varhaiskasvatusalueelle. Sijaintimme on keskeinen ja meille on helppo tulla monesta
Helsingin kaupunki. - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Porvoon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee vakituiseen työsuhteeseen lastentarhanopettajia suomenkielisiin lapsiryhmiin 1.8.2016 alkaen seuraaviin päiväkoteihin: Gammelbackan päiväkoti, viisi lastentarhanopettajaa, tiedustelut
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Tehtävä on LASTENTARAHNOPETTAJAN TEHTÄVÄ 16.8. aloittavassa 13 lapsen esiopetusryhmässä, jossa on lisäksi 8 yli kolme vuotiasta lasta. Esiopetuksen suunnittelu, toteuttaminen, arviointi ja
Vantaan kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Sotkamon kunnan sivistyspalvelujen varhaiskasvatuksen tulosalueella Leivolan päiväkodissa on haettavana lastentarhanopettajan määräaikainen tehtävä Pörhikkien (3-6v) pienryhmässä ajalle1.8.2016 - 31.12.2016.
Sotkamon kunta - 2016-04-24 - Kainuu

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Päiväkoti Kuperkeikka hakee lastentarhanopettajaa 1.8.2016 alkaen. Työsuhteen kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 10. §:n mukainen kelpoisuus.
Korsholms kommun socialcentralen-Mustasaaren kunta - 2016-06-09 - Pohjanmaa

Metallityöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme metallityöntekijää. Edellytämme alalle soveltuvaa koulutusta, ja jonkin verran aiempaa työkokemusta alalta. Kokemusta enemmän arvostamme kuitenkin ahkeraa asennetta, kykyä nopeaan oppimiseen sekä
Amiko Lahti Oy - 2016-03-19 - Päijät-Häme

Myyjiä -

Myyjät
Haemme MYYJIÄ huhtikuussa valmistuvaan S-market Hennalaan erilaisiin osa-aikaisiin työsuhteisiin. Onko Sinulla monipuolinen kaupan alan kokemus, osaaminen ja ymmärrys kaupan työtehtävistä. Sinulla on pilkettä silmäkulmassa
Osuuskauppa Hämeenmaa - 2016-02-28 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Scander, yksi Oy ER Finland Ab:n osastoista, on puhtaiden, hygieenisten ja miellyttävien työpaikkojen luomisen asiantuntija. Kehittämämme puhdistustuotteet, ilmanpuhdistimet ja akustiset apuvälineet ovat markkinoiden tehokkaimpien
Oy ER Finland Ab - 2016-04-21 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Sinä iltatyötä etsivä, vähintään 15-vuotta täyttänyt nuori: Mikäli olet vailla lisätienestiä, ole rohkeasti yhteydessä, niin varataan sinulle haastatteluaika. Miksi meille osa-aikatöihin?
Buusteri Oy, Lahti - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Palvelukotiavustaja, Torkon Talo -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Palvelukotiavustaja, Mikeva Oy, Torkon Talo, Lahti Haemme palvelukotiavustajaa työsuhteeseen alkaen 12.9.2016 / sopimuksen mukaan. Edellytämme tutkintoa ravitsemus- ja/tai siivousalalta. Katsomme eduksi kokemuksen ja näkemyksen päihde-ja
Mikeva Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Puutarhakaupan myyjä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Etsimme iloisen joukkomme jatkoksi yhtä kokoaikaista tai kahta osa-aikaista puutarha-alan myyjää. Toivomme: -halua palvella asiakkaita, -vankkaa kasvituntemusta, -hyvää fyysistä
Vihertalo Varpula - 2016-03-15 - Päijät-Häme

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme Lahteen rakennusapulaista Työtehtävänä on toimia timpurin apulaisena pihasaneeraustyömaalla Lahdessa. Sinulla voi olla jo kokemusta rakennusalan töistä, mutta voit olla myös rakennusalan opiskelija,
HR Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Haemme asiakkaallemme rakennusbetonielementtitehtaalle raudoittajia. Edellytämme jonkin verran aiempaa kokemusta betonielementtien valmistuksesta. Hakijan tulee olla hyvässä fyysisessä kunnossa, sillä työ on ajoittain fyysisesti
Amiko Lahti Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Ruokapalveluvastaava Kilpiäisten palvelukeskukseen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Ruokapalveluvastaavan tehtävänä on vastata toimipaikkansa päivittäisistä toiminnoista kuten ruoan ja raaka-aineiden tilaamisesta ja vastaanottamisesta, ruoan valmistuksesta, erityisruokavalioista, omavalvonnasta ja asiakasyhteistyöstä.
Lahden kaupunki - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Sekatyöntekijä, teollisuus -

Satunnaistöiden tekijät
Haemme asiakasyrityksillemme vaihteleviin työtehtäviin keikkatyöntekijöitä. Työtehtäviin kuuluu monipuolisesti rakennus- ja purkupuolen tehtäviä, muutto- ja roudauskeikkoja sekä muita, pääosin
Amiko Lahti Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Sosiaaliohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen SOSIAALIOHJAAJAA peruspalvelukeskus Aavaan, lapsiperheiden sosiaalityöhön Nastolaan. Sijaisuus on ajalle 1.4. -31.12.2016. Sosiaaliohjaajan työtehtäviin kuuluvat sosiaalihuoltolain
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-08 - Päijät-Häme

Terämies -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakkaallemme vakinaiseen työsuhteeseen kokenutta terämiestä. Työpaikka sijaitsee Hollolassa. Työtehtävät: Tukkivannesahanterien terähuolto: teroitus, tyssäys
Troupex Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Varastotyöntekijöitä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Transval Henkilöstöpalvelut Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka tunnetaan monipuolisena ja luotettavana työnantajana. Henkilöstöpalvelun kautta ammattitaitoiset osaajamme työskentelevät asiakasyrityksissämme
Transval Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 5.9071500301361 sekuntia