Job Lastentarhanopettaja Pohjois-Pohjanmaa Muhoksen kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Muhoksen kunnan opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut ilmoittaa haettavaksi 15.5.2016 klo. 15.00 mennessä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen lastentarhanopettajaa 1.8.2016 alkaen. Toimen alustava sijoituspaikka työsuhteen alussa on Koivulehdon päiväkoti. Koivulehdon päiväkoti käsittää kuusi lapsiryhmää sekä avoimen varhaiskasvatuksen toiminnan. Koivulehdon päiväkodissa järjestetään myös ympärivuorokautista vuoropäivähoitoa. Haettavana oleva toimi ei sijoitu vuoropäivähoitoon. Haemme innostunutta varhaiskasvatuksen ammattilaista, joka aktiivisesti kehittää työtään ja omaa osaamistaan. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä joustavuutta työelämän tarpeisiin. Edellytämme esiopetuspätevyyttä lastentarhanopettajilta. Lastentarhaopettajan tehtävään edellytämme sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annetun lain 272/2005 § 7 mukaista kelpoisuutta. Toimissa noudatamme 4kk koeaikaa. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Valitun tulee esittää alkuperäiset opinto- ja työtodistukset ennen toimen vastaanottoa. Ennen valinnan vahvistamista on valitun esitettävä Muhoksen kunnan työterveyshuollon antama hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Hakemus tehdään ensisijaisesti Kuntarekryn (www.kuntarekry.fi) kautta. Vaihtoehtoisesti kirjalliset hakemukset, joihin tulee liittää nimikirjanote tai ansioluettelo, lähetetään osoitteella: Muhoksen kunta, Koivulehdon päiväkoti, Kaarina Parkkisenniemi, Tehtaantie 2, 91500 Muhos. Kuoreen merkintä "Lastentarhanopettajan toimi". Hakuaika päättyy perjantaina 15.5.2016 klo 15.00. Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo/ CV. Hakemuksia ei palauteta.
Työnantajan nimi: Muhoksen kunta
Työnantajan osoite: Tehtaantie 2, 91500 MUHOS
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Tukkunet Oy on monialainen maahantuonti- ja tukkuliike. Olemme voimakkaasti kasvava yritys ja kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme uusille toimialoille. Tavoitteenamme on palvella kattavalla tuotevalikoimalla
Tukkunet Oy - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Esiopetuksen tuntiopettaja -
Lastentarhanopettajat
Esiopetuksen tuntiopettajan vuorotteluvapaan sijaisuus Juho Oksan koululle ajalle 22.2.-31.5.2016. Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisen hakulomakkeen kautta. Paperimuotoinen hakemus on mahdollista toimittaa osoitteella:
Oulaisten kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Evelace jälleenmyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haemme jälleenmyyjiä seuraavien kuntien alueille: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe, Reisjärvi, Sievi,
Evelace Oy - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-05-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Installer -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Iin Konepaja Oy and IKP Service Oy belong to the IKP Group. The IKP Group specialises in the manufacture, servicing and installation of high-strength steel products, such as tanks, silos and pressure vessels,
Iin Konepaja Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Kotitalousneuvoja, hankekoordinaattori -
Maa- ja kalatalousteknikot
Pohjois-Pohjanmaan Martat ry hakee RAIMO - Ravintoa seniorin mielelle ja keholle -hankkeeseen HANKEKOORDINAATTORIA RAIMO-hankkeen aikana pilotoidaan toimintakykyä ylläpitävää ja osallisuutta edistävää neuvontaa
Pohjois-Pohjanmaan Martat ry - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Luumäen kunta - 2016-05-05 - Etelä-Karjala
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Suomen Tenava päiväkodit Oy Tenava-Pirtti Lastentarhanopettaja Suomen Tenava päiväkodit on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen erikoistunut yritys. Olemme toteuttaneet laadukasta varhaiskasvatusta vuodesta 1994 alkaen jo yli 20 vuoden
Suomen Tenava päiväkodit Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Haemme lastentarhanopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Vantaan Korsoon. Touhula Liikuntapäiväkodissa tarjoamme laadukasta ja virikkeellistä varhaiskasvatusta sekä viihtyisän päivähoitopaikan touhukkaille
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Lastentarhanopettajan vakinainen toimi Taimon päiväkodissa Tehtävään valitun henkilön on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain
Naantalin kaupunki. - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Luokanopettaja, Kaukovainion koulu -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN virka Kaukovainion koulussa. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset
Oulun kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Murskeasematyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme murskeasematyöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työtehtäviin kuuluu murskeasematyöntekijän tehtävät, pyöräkuormaajan ja kaivinkoneenkäyttö on hallittava.
Kone Hyrkäs Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Muu lukion ja peruskoulun yläluokkien opettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Toimit nuorten ja aikuisten maahanmuuttajien Suomi toisena kielenä (S2) -opettajana kansanopistossamme. Hyödynnät työssäsi aikaisempaa kokemustasi maahanmuuttajien opettajana sekä mahdollisesti laajempaa kokemustasi opetustyöstä.
Vuolle Setlementti ry - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Muu toimisto- tai laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Justiinapalvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Palkkaamme Oulun toimipisteeseemme asiakas- ja myyntineuvottelijoita vakituiseen tai halutessasi määräaikaiseen työsuhteeseen. Vakavaraisena ja AAA-luokituksen saaneena yrityksenä tarjoamme sinulle: - Pohjoimaiden suurimman kustantamon
Buusteri Oy, Oulu - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjaaja (sosiaaliala) -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias kansalaisjärjestö, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua ja tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden
Nuorten Ystävät -palvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Projektipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Asiakasyritykseni H&H puhtaudenhallinta hakee kauttani projektipäällikköä Oulun alueelle. Työ on vakituinen ja sopivan henkilön löydyttyä. Etsimme henkilöä jolla näyttöä tuloksellisesta
Rekrytointi- ja resursointipalvelu JM - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusalan työnjohtaja -
Teollisuuden työnjohtajat
Asiakkaamme LapWall Oy etsii työnjohtajaa Pyhännälle. Etsimällämme henkilöllä on kokemusta vastaavista tehtävistä. Hyvä asenne työntekoon ja hyvät yhteistyö- ja neuvottelutaidot. Työsuhde
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
AVOIMIA TYÖPAIKKOJA AH-Raktekissa! Nyt monipuolista työtä tarjolla. 2 paikkaa, rakennus- ja loppusiivouksiin, Oulu. Odotamme hakiljalta: - Hyvää fyysistä kuntoa - Ammattitaitoa - Matkustusvalmiutta - Asiakaspalvelutaitoa
AH-Raktek - 2016-02-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Sairaanhoitaja, gastrokirurgian vuodeosasto 9 -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme kahta (2) osaavaa ja työhönsä sitoutunutta sairaanhoitajaa gastrokirurgian vuodeosastolle 9. Osasto on 22-paikkainen vuodeosasto, jossa hoidetaan sekä päivystyksestä että suunnitellusti toimenpiteisiin tulevia
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Pidätkö tarkkuutta vaativasta ja itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että näet työssä kättesi jäljen? Etsimme nyt ammattitaitoista ja asiakaspalveluhenkistä siivoojaa asiakkaallemme
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Tekninen Isännöitsijä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Isännöintipalvelu Hanhisalo on toiminut Oulun talousalueella menestyksellisesti yli 30 vuoden ajan. Isännöimme lähes 100 asunto-osakeyhtiötä ja tuotamme kiinteistöjen hallintapalveluita vaativiin virasto- ja liikerakennuksiin.
Isännöintipalvelu Erkki Hanhisalo Ky - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa
Tukkumyyjä -
Myyjät
Broman Group Oy on autojen varaosa- ja tarvikemyyntiin erikoistunut konserni. Yli 1200 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa, palvellen asiakkaitaan kahden valtakunnallisen kauppaketjun - Motonetin
Motonet Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Kantavana teemana meillä on ollut alusta
Finnacta Oy - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Työterveyshoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Selänteen työterveyshuollossa on avoinna työterveyshoitajan sijaisuus ajalle 15.2.-31.8.2016. Ensisijainen työpiste on Pyhäjärven terveyskeskus, mutta tarvittessa tehtäviä voi olla myös muissa Selänteen
Peruspalvelukuntayhtymä Selänne - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Vanhempi konstaapeli -
Poliisit
TYÖPAIKKA KUVAUS Poliisin tehtävänä Suomessa on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen
Oulun poliisilaitos - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Visualisti -
Myyjät
Polarn O. Pyret on Pohjoismaiden persoonallisimpia vaatemerkkejä. Edustamme laatua, kestävyyttä, leikkimielisyyttä, lämpöä ja rentoa otetta. Vuonna 1976 perustetulla Polarn O.-Pyretillä on myymälöitä
Real Kids Oy/Polarn O. Pyret - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Ylipalomies -
Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksessa on haettavana YLIPALOMIEHEN virka läntisellä toiminta-alueella, Kiimingin paloasemalla. Ylipalomiehen tehtäviin kuuluu osallistua sammutus- ja pelastustehtäviin.
Oulun kaupunki - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa