Job Lastentarhanopettajan sijaisuus Pohjois-Savo Siilinjärven kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettajan sijaisuus

Työnkuvaus:
Siilinjärven kunnan varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana lastentarhanopettajan sijaisuus (vakanssi 627) Päiväkoti Pilvilinnassa ajalle 1.8.2016- 2.6.2017 3-5-vuotiaitten lasten ryhmässä.. Sijaisuuteen valittavalle luetaan eduksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 7§ mukainen kelpoisuus; kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtävään on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus tai sosionomin tutkinto, johon sisältyvät 60 opintopisteen varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot. Lisäksi edellytetään oma-aloitteisuutta, joustavuutta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Työaika on 38,25 h/vko. Tehtävän täytössä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy KVTES:n ja Siilinjärven kunnan työn vaativuuden arvioinnin mukaisesti Sijaisuuteen valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Siilinjärven kunta

Työnantajan osoite: 71801 SIILINJÄRVI

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Autojulkaisumyyjä -

Myyntiedustajat
Maailman suurin Tuulilasilehden myyjä Finnacta Oy palkkaa yhden autohulluuteen sairastuneen henkilön kokopäiväiseen työsuhteeseen. Työskentelet 7 tuntia päivässä Kuopion keskustan viihtyisässä toimistossamme.
Finnacta Oy - 2016-03-30 - Pohjois-Savo

CNC-koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Brandente Oy on kuopiolainen konepaja, joka työllistää tällä hetkellä 20 alansa ammattilaista. Haemme nyt osaavaan joukkoomme ammattitaitoista CNC-koneistajaa. Hallitset jyrsintätyöt, osaat lukea piirustuksia, tehdä
Brandente Oy - 2016-02-26 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 55-vuotiaalle naiselle Kuopion Rypysuolle. Avustamista on käytännössä n. 20t/kk. Päätöksessä
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 61-vuotiaalle MS-tautia sairastavalle naiselle Kuopion Hirvilahteen (n.38km. Kuopiosta). Päivittäistä avustamista
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa 43-v pyörätuolia käyttävälle miehelle Siilinjärvelle. Avustamista tarvitaan päivittäisissä toiminnoissa mm. ruuanlaitossa, siivouksessa ja kuntoilussa sekä
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme hitsaajia Pohjois-Savon alueelle. Työsuhde on määräaikainen ja työt alkavat heti. Edellytämme hakijalta ammattitaitoa sekä voimassaolevaa työturvallisuus- ja tulityökorttia. Katsomme
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Järjestelmäasiantuntija -

Systeemisuunnittelijat
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJAA ylläpitämään, kehittämään ja tukemaan Dynamics AX-toiminnanohjausjärjestelmää sekä muita käytössämme olevia
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

Kattoasentaja (bitumieristäjä) -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Kattoasentaja (bitumieristäjä) - kattorakentaminen ja -korjaukset Kattotutka Oy on valtakunnallinen kattopalveluihin ja -tuotteisiin keskittynyt yhtiö. Toimimme sloganimme mukaisesti asiakkaidemme "Vesikaton luotettavana kumppanina"
Kattotutka Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Tarjoamme haastavia ja vastuullisia työtehtäviä sekä osaavan työyhteisön täyden tuen kehitysmyönteisessä ja viihtyisässä työympäristössä. Ponsse on jo vuosikymmenet ollut koneellisen
Ponsse Oyj - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Lähihoitajan kesätyö -

Lähihoitajat
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, Hoitotyön palveluyksikössä on haettavana lähihoitajan kesäsijaisuuksia. Hoitotyön palveluyksikkö aloitti toimintansa vuoden 2015 alussa. Hoitotyön palveluyksikön henkilöstö
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Lastentarhanopettajan sijaisuus -

Lastentarhanopettajat
Keminmaan varhaiskasvatuksessa on haettavana lastentarhanopettajan toimen (3510) sijaisuus ajalle 1.10.2016-31.7.2017 Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 7 §:n
Keminmaan kunta - 2016-09-10 - Lappi

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
KotiSun Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- ja lämpöjohtosaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset omakotitaloihin ja pienkiinteistöihin pinta-asennuksina.
KotiSun Oy - 2016-03-17 - Pohjois-Savo

Muovimaton asentaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme ainakin yhtä muovimattoasentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Hyvillä työntekijöillä on mahdollisuus pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Työt pitävät sisällään
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja (IDG) -

Myyntiedustajat
Suomen Teollisuustyökalut Oy myy työkaluja, koneita ja tarvikkeita teollisuudelle, koneyrittäjille, korjaamoille ja maataloudelle. Meillä on yli 100 esittelyautoa pohjoismaissa. Suomessa olemme toimineet vuodesta 1997. Haemme MYYNTIEDUSTAJAA
Suomen Teollisuustyökalut Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija(Oppisopimus-paikka) -

Myyntiedustajat
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava, hyvällä tavalla erilainen markkinoinnin erikoisosaaja. Toimintamme kasvaessa palkkaamme kaksi kokopäiväistä myyntineuvottelijaa uusien projektien pariin. Yrityksemme kuuluu ASML:oon ja
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Nuorempi tutkija -

Laboratoriohoitajat
The University of Eastern Finland, UEF, is one of the largest multidisciplinary universities in Finland. We offer education in nearly one hundred major subjects, and are home to approximately 15,000 students and 2,800 members of staff. We operate on three
Itä-Suomen yliopisto - 2016-04-01 - Pohjois-Savo

Parturi-kampaajia PeeÄssälle -

Kampaajat ja parturit
Haemme Parturi-kampaajia PeeÄssän toimipaikkoihin: Sokoksen Hyvä Olo-kampaamoon sekä parturi-kampaamo Rastiin Ykkösrastille. Työaika on keskimäärin 30h/viikko ja työ on määräaikainen 28.2.2017
Osuuskauppa Peeässä - 2016-07-28 - Pohjois-Savo

Projektimyyjä -

Myyntiedustajat
Haemme PROJEKTIMYYJIÄ Kuopioon Kumppanimme on luotettava, vakavarainen ja vankan kokemuksen omaava perheyritys. Haemme nyt huippumyyjiä avoimeen, dynaamiseen ja innovatiiviseen työyhteisöön. Tarjolla sinulle: -reilu ja kilpailukykyinen
HR Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 4 UUTTA TYÖTEKIJÄÄ toimistollemme Kuopioon! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Savo

Ravitsemistyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakkaallemme Kuopioon Ravitsemistyöntekijöitä Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme aktiivisia palveluvastaavia Ravitsemistyöntekijöiksi. Tehtävä on osa-aikainen / tarvittaessa kutsuttava. Työtä
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Savo

Siivooja / kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Siivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haemme siivousalasta kiinnostunutta ja ulospäin suuntautunutta siivoojaa. Työaika ajoittuu pääsääntöisesti arkipäiville ja työtä on vähintään 20h/vkossa. Lähetä vapaamuotoinen
Kuopion Siivouspalvelu Oy - 2016-03-08 - Pohjois-Savo

Siivoustyönohjaaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Tehtäviin kuuluu Pielaveden kunnan kiinteistöjen siivoustyön johtaminen sekä osallistuminen siivoustyöhön. Työsuhteen hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.
Pielaveden kunta - 2016-06-01 - Pohjois-Savo

Sijoitusneuvoja -

Rahoitus- ja sijoitusneuvojat
Alexandria on vuonna 1996 perustettu, vakavarainen, suomalainen sijoituspalvelukonserni. 20 vuoden aikana olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä, sijoittamisen ja säästämisen palveluitamme on käyttänyt
Alexandria Pankkiiriliike Oyj - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Terveydenhoitajan ja sairaanhoitajan sij., Nilakka -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon liikelaitoksen (Kysteri) Nilakan palveluyksikössä on haettavana terveydenhoitajan/sairaanhoitajan sijaisuus. Nilakan palveluyksikköön kuuluvat Tervon, Keiteleen, Pielaveden ja
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-04-19 - Pohjois-Savo

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Kuopion Reippaan Voimistelijat ry on kasvava seura, joka liikuttaa n. 1500 eri ikäistä kuopiolaista. Haemme Reippaaseen joukkoomme toimistotyöntekijää. Työhön kuuluu jäsenistön ja ryhmien ylläpitoon liittyvät
Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Tuntiopettaja (talotekniikka-ala) -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Tehtävänä on talotekniikka-alan, putkiasennus opetustehtävät. Tehtävä täytetään 1.8.2016 alkaen toistaiseksi ja sen sijoituspaikkana on Varkaus. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen
Savon koulutuskuntayhtymä - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Tutkimushaastattelija (kesätyö) -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Olemme mukana Vastuullinen Kesäduuni 2016- kampanjassa ja olemme sitoutuneet työllistämään valtakunnallisesti yhteensä 60 kesätyöntekijää. Palkkaamme Varkauden toimistoomme vielä 3 kesätyöntekijää
M&J Dynastia Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Savo

TV- ja Viihdepalvelumyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Meillä DNA:lla vallitsee nuorekas ja rento tekemisen meininki, johon kelpaa liittyä, olitpa sitten jo kannuksesi myynnin parissa ansainnut tai vasta uuden uran alkutaipaleella. Meillä sinusta kasvaa TV- ja Viihdepalvelumyyjä Päätehtäväsi
Barona Sales Services Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Varainhankkija ja tiiminvetäjä -

Lainopilliset avustajat
Suomen Punainen Risti on humanitaarista työtä tekevä kansalaisjärjestö, yksi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 189 kansallisesta yhdistyksestä. Hankimme varoja auttaaksemme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kotimaassa
Suomen Punainen Risti - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 1.0852990150452 sekuntia