Job Lastentarhanopettajan sijaisuus Varsinais-Suomi Laitilan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettajan sijaisuus

Työnkuvaus:
Lastentarhanopettajan sijaisuus ajalle 11.7.2016-30.6.2017. Ensisijainen sijoituspaikka on Vaahteraportin päiväkoti, vuoropäiväkotiryhmä. Työaika 38,25h, palkkaus KVTES:n mukainen. Valittavalta edellytetään lastentarhanopettajan kelpoisuutta: kasvatustieteen kandidaatin tutkintoa tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa sosionomi, amk, johon sisältyy 60 op varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneita opintoja tai muu laissa säädetty kelpoisuus. Hakijalta toivotaan kokemusta vuorotyöstä sekä työvuorojen laatimisesta. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Hakemukset tulee jättää ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta, myös paperihakemukset hyväksytään. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisessa haastattelutilanteessa. Mahdolliset paperihakemukset tulee jättää osoitteella: Laitilan kaupunki, Päivähoito, PL 25, 23801 LAITILA. Kuoreen merkintä Hakemus.

Työnantajan nimi: Laitilan kaupunki

Työnantajan osoite: 23800 LAITILA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakkuuspäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ABC-Taitoviestintä Oy on vuonna 1992 perustettu turkulainen markkinoinnin palveluyritys. Haemme asiakkuuspäällikköä myymään markkinoinnin palveluja Turun talousalueen yrityksille. Asiakkuuspäällikkönä
ABC-Taitoviestintä Oy - 2016-05-25 - Varsinais-Suomi

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja rekrytoimme motivoituneita työntekijöitä eri aloille. Olemme saavuttaneet hyvän maineen työntekijöidemme ja asiakkaidemme keskuudessa.
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy - 2016-02-22 - Varsinais-Suomi

Avustava puutarhatyöntekijä -

Avustavat puutarhatyöntekijät
Turun Toimistoapu Oy on 40 vuotta toiminut auktorisoitu henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Vuokraamme ja välitämme työvoimaa asiakkaillemme toimisto- ja palvelutehtäviin sekä teollisuuden ja rakennusalan erilaisiin
Turun Toimistoapu Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Betonituotetyöntekijä, teollisuus -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme asiakkaallemme betonityöntekijöitä elementtitehtaan eri työtehtäviin. Työtehtävät pitävät sisällään betonielementtien valmistukseen
VMP Group, Turku - 2016-07-28 - Varsinais-Suomi

CAM-ohjelmoitsija / CNC-koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
VPS Henkilöstöpalvelu Saloteam Oy on 1991 perustettu vakavarainen ja kehittyvä yritys. Henkilöstön määrä on 20. Saloteam on manuaalisten kokoonpanoratkaisujen asiantuntija, joka suunnittelee ja tuottaa ratkaisuja
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-06-01 - Varsinais-Suomi

Digital Marketing Specialist -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Introduction Progman is changing the way building design is done. Our popular MagiCAD software for Building Information Modelling (BIM) is now used by over 20 000 building design engineers in more than 55 countries. MagiCloud, our new online service,
Progman Oy - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

Elevassistent -

Koulunkäyntiavustajat
Vid det svenskspråkiga skolväsendet i Pargas stad lediganslås följande uppgift: elevassistent (bisyssla), Träsk skola, från och med 1.8.2016 tillsvidare För uppgiften som elevassistent är behörighetsvillkoren
Pargas stad/Paraisten kaupunki - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

Feissari / F2F - varainhankkija -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Onko olemassa työtä, joka on hyväksi sekä sinulle että ympäristölle? Kyllä! Hae Greenpeace telettäjäksi tai feissariksi! Feissarina työsketelet kaduilla
Greenpeace - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

Huoltamokahvilatyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Shell Oriketo etsii huoltamokahvilatyöntekijää Shell Oriketo (Vanha Tampereentie 203) hakee joukkoonsa reipasta ja työtä pelkäämätöntä kolmivuorotyöntekijää. Työ on pääasiallisesti
Restel Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Keikkasiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Haemme asiakkaallemme keikkasiivoojia vaihteleviin sijaisuuksiin Turun alueelle. Työajat sijoittuvat arkipäiviin ja ovat pääsääntöisesti päivätyötä. Keikat kestävät aina muutamasta päivästä
Suomen Henkilöstötalo - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Keittiötyöntekijä (kesätyö) -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Neste Lieto on liikenneasema, missä on noin 100-paikkainen kahvila-ravintola. Haemme kesätyöhön ruoanlaittotaitoista keittiötyöntekijää. Työ alkaa toukokuussa tai sopimuksen mukaan ja kestää noin
Lounais-Suomen Polttoaine ja Kahvilapiste Oy - 2016-02-19 - Varsinais-Suomi

Kokoonpanija -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme Turun seudulle kokoonpanotyöntekijää. Työtä tehdään Turun lähikunnassa yhdessä vuorossa siisteissä työolosuhteissa. Toivomme sinulta aikaisempaa kokemusta kokoonpanotyöstä,
Opteam Turku Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Konepäällikkö -

Laivojen konepäälliköt ja -mestarit
Haemme vakituiseen työsuhteeseen ammattitaitoista konemestaria Saaristomerelle. Hakijalta edellytetään: -hyvä motivaatio sekä vastuullinen asenne työhön -vähintään koneenhoitajan ja kansimiehen pätevyys
Ferryway Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Kosmetologi -

Kosmetologit ym.
Haemme kosmetologia vuokratuolille Kauneuskeskus Plazaan. Kauneushoitolamme sijaitsee vilkkaalla paikalla kävelykadun varrella. Tiloissamme on valmiina hoitotuoli, timanttihiontalaite ym. pienlaitteita. Meillä on myös paljon valmista asiakaskuntaa,
Tmi Mirka Kullanmäki/Kauneuskeskus Plaza - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Lapsikylävanhempi -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Lapsikylävanhempana voi toimia yksin tai puolison kanssa. Lapsikylävanhempi on sijaisvanhemman ammattinimike SOS-lapsikylätyössä. Lapsikylävanhemmat asuvat ja työskentelevät lapsikyläkodissa hoitaen kotiin
SOS-lapsikyläsäätiö - 2016-05-11 - Varsinais-Suomi

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Resurssityöntekijöitä, Verkanappulat Oy. Haemme lastenhoitajan pätevyydellä olevia resurssityöntekijöitä. Odotamme sinulta innokkuutta ja iloa työhön sekä valmiutta tarttua uusiin haasteisiin. Tarjoamme
Verkanappulat Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Haemme asiakkaallemme Turkuun siivousalan B2B-myymälään MYYJÄÄ. Työkokemusta olet kartuttanut siivousalalta jo pidempään, ja tunnet laaja-alaisesti alan tuotteet ja työvälineet. Myyjänä neuvot
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1 000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Myyntikonsulentti -

Tuote-esittelijät
Haetaan MYYNTIKONSULENTTI/ TUOTE-ESITTELIJÄ/ PROMOOTTORI Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy on valtakunnallisesti toimiva, voimakkaasti kasvava tapahtumatoimisto. Olemme mukana messuilla, tapahtumissa ja erilaisissa kuluttajakohtaamisissa. Tarjoamme
Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Osastonylilääkäri, urologia -

Erikoislääkärit
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on haettavana osastonylilääkärin virka urologian vastuualueelle Turun yliopistollisen keskussairaalan Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikan toimialueella. Tehtäviin kuuluu Tyksin urologian
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-03-19 - Varsinais-Suomi

Puhdistustyöntekijä -

Jätteiden kerääjät
Haemme reipasta ja tunnollista puhdistustyöntekijää / matalapainepesijää elintarviketeollisuuteen Lietoon. Tulet olemaan osa tiivistä ryhmää, jonka tehtävänä on elintarviketuotantotilojen ja prosessilaitteiden
Barona Teollisuus Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Quality Engineer -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
ADMARES Ltd is a visionary global company pioneering real estate solutions that incorporate techniques from marine, offshore and land construction industries to create remarkable floating villas, hotels, resorts, islands and cities. ADMARES's floating
Barona Teollisuus Oy - 2016-06-04 - Varsinais-Suomi

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Hoitokoti Villa Timantti sijaitsee Kaarinassa, Littoisissa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Villa Timantissa on 36 asukaspaikkaa ikäihmisille. Osa asukkaista on muistisairaita. Tutustu Villa Timanttiin tarkemmin www.sapcare.fi Haemme
SAP-Care Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Nappulapellon päiväkoti hakee iloista, reipasta ja touhukasta siivoojaa osa-aikatyöhön. Työaika iltapäivisin 3h (15h/vko). Jos kiinnostuit, älä aikaile vaan lähetä meille heti vapamuotoinen hakemus, niin
Verkanappulat Oy / Nappulapellon päiväkoti - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Talotekniikan sähkösuunnittelun Tiiminvetäjä -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic kuuluu Euroopan johtaviin suunnittelutoimistoihin ja on merkittävä ohjelmistotalo maailmanlaajuisesti. 700 suunnittelutyön ammattilaistamme toimivat kone-, prosessi-, energia- ja laivanrakennusteollisuudessa. Ohjelmistokehityksessä
Elomatic Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat

Filter Partner Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Biotop Oy on vuonna 1991 perustettu suomalainen bioalan maahantuontiyritys. Tällä hetkellä Biotop Oy edustaa noin kolmeakymmentä Life Science -alan yritystä useasta eri maasta. Etsimme osa-aikaiseen työsuhteeseen (noin 20
Biotop Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Tukiperhe -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ryhtyisitkö tukiperheeksi itsenäistyvälle nuorelle? Tukiperheenä / Tukiperhetyöntekijänä voi työskennellä niin perheellinen kuin yksittäinenkin henkilö. Tukiperheen tehtävänä on tukea
NMKY-Sosiaalipalvelut - 2016-03-30 - Varsinais-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi,
AAA-Palvelut Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.99760985374451 sekuntia