Job Lastentarhanopettajia Helsinki-Uusimaa Järvenpään kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettajia

Työnkuvaus:
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuspalvelut on osa lasten ja nuorten palvelualuetta, jonka muita toimintoja ovat perusopetuspalvelut, kasvun- ja vanhemmuuden tuen sekä perhesosiaalityön palvelut. Varhaiskasvatuspalveluissa noin 400 ammattilaista hoitaa ja opettaa noin 2000 lasta. Järvenpään kaupungin Varhaiskasvatukseen haetaan Lastentarhanopettajia vakituisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin alkaen 1.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Järvenpään päiväkoteihin etsitään useita innokkaita ja työtään kehittäviä varhaiskasvatuksen osaajia, joilla on tiimityötaitoja, taitoa toimia kasvatuskumppanina sekä kykyä kuulla lasta. Järvenpään varhaiskasvatuksen käytänteitä on kehitetty usean vuoden ajan - esimerkiksi: lapset aloittavat yhteisesti sovitulla tavalla päiväkotiarjen ja liikuntahanke pienten lasten liikunnan lisäämiseksi on käynnissä. Kasvattajatiimit laativat vuosittain tiimisopimuksen ja sähköiset työtä tukevat välineet ovat arkea sujuvoittamassa. Lastentarhanopettaja toimii kasvattajatiimissä vastaten varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteuttamisesta ja kehittämisestä. Järvenpäässä halutaan varmistaa, että kukin lapsi saa hyvän varhaiskasvatuksen päiväkodista riippumatta. Seuraavan www-osoitteen takaa löytyy YouTube-video, jossa vasta kaupungissa aloittaneet lastentarhanopettajat ja varhaiskasvatuksen esimies keskustelevat Järvenpään varhaiskasvatuksen käytänteistä: https://www.youtube.com/watch?v=4vg0B7vVScg. Tarjoamme kiinnostavan työn, ammatillisen tuen työlle ja mahdollisuuden kehittää osaamistaan. Järvenpää on mukana monissa valtakunnallisissa kehittämishankkeissa, jotka mahdollistavat uusimman tutkimustiedon soveltamisen omaan työhön. Avustamme tarvittaessa vuokra-asunnon hankkimisessa. Lisätietoa lastentarhanopettajien tehtävistä antavat varhaiskasvatuksen aluepäälliköt Ulla Meriläinen puh. 040 315 2684, ulla.merilainen (at) jarvenpaa.fi (29.6.16 saakka) ja Marju Niinisalo, puh. 040 315 2656, marju.niinisalo (at) jarvenpaa.fi. Hakuaika päättyy 28.7.2016 klo 15. Kelpoisuusehdot Kasvatustieteiden kandidaatti (LTO) tai sosionomi AMK, johon sisältyy lastentarhanopettajan kelpoisuus. Kelpoisuusehdot määräytyvät lain 272/2005 ja asetuksen 608/2005 mukaisesti. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Palvelussuhteen ehdot Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Työaikana on keskimääräinen yleistyöaika. Koeaika on neljä kuukautta (kuitenkin määräaikaisissa työsuhteissa enintään puolet työsuhteen pituudesta). Järvenpään kaupunki on savuton työpaikka.

Työnantajan nimi: Järvenpään kaupunki

Työnantajan osoite: 04400 JÄRVENPÄÄ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Arkiturvapalveluiden myyjä -

Myyntiedustajat
mySafety on toiminut Suomessa vuodesta 2008 lähtien. Tavoitteemme on pysyä parhaana arkiturvaa tarjoavana yrityksenä, jonka pääarvot ovat asiakaspalvelussa ja asiakkaiden auttamisessa. Palveluksessamme on noin sata henkilöä
Celectus Telepalvelu Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Asiakkuuspäällikkö -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Kiinnostavatko sinua B2B-myynnin tehtävät? Oletko aktiivinen ja ratkaisukeskeinen myyjä etsimässä uusia haasteita? Mikäli vastasit kysymyksiin kyllä, kannattaa jatkaa
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Ilmoituskonsultti -

Myyntiedustajat
JS Suomi Oy on vakavarainen ja kasvava media-alanyritys, joka kuuluu kansainväliseen JS World Media - konserniin. Toimimme 11 Euroopan maassa ja työllistämme noin 420 työntekijää. Suomessa yritys on toiminut vuodesta 2009.
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Imu- / paineautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Infravalvoja -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Asiakasyrityksemme hakee vakituiseen työsuhteeseen Vantaalle Infravalvojaa Työssäsi vastaat osana infraryhmää hankkeiden valvontatehtävistä. Olet koulutukseltasi rakennusmestari (tiepuolen), yhdyskuntateknikko tai insinööri.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Järjestelmäasiantuntija -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Järjestelmäasiantuntijana olet osana tiimiä, joka vastaa Espoon kaupungin tietoliikennepalveluista ja -arkkitehtuurista, ml. tietoliikenneyhteydet, lähiverkko (LAN/WLAN), viestintäratkaisut sekä
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Kauppakeskustyöntekijä/siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Spectra Yhtiöt Oy on kasvava lohjalainen perheyritys, jonka toiminnan painopisteenä on erilaisten kaupan tukipalvelujen, kuten mm. vartioinnin, siivouksen ja kierrätys- sekä ostoskärrypalveluiden, tuottaminen lähes kahdensadan
Spectra Yhtiöt Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönvälittäjä/ Myyntineuvottelija -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Nurmijärven Kiinteistömaailma palkittiin vuoden 2015 ketjuyrityksenä. Kasvatammekin nyt ammattitaitoista ja tehokasta tuloksentekijäjoukkuettamme alan ammattilaisella tai tulevaisuuden lupauksella. Alan kokemus ei ole välttämättömyys,
Probitas Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Ärsyttääkö herätyskellon ääni aamuisin? Haluatko herättyäsi juoda aamukahvit rauhassa ilman kiirettä? Onko työmatkasi liian pitkä ja aikaa vievä? ja onko sinulla mahdollisuus työskennellä
A-Cuter Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Koulu / Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
SMC Palvelut Oy on erikoistunut kiinteistö, toimitilapalveluyritys- ja monialan yritys.. SUOMEN KIELEN SUULLINEN JA LUKEMISEN TAITO OLTAVA KOHTUULLINEN ASIAKKAAN VAATIMUKSESTA. SMC Palvelut Oy tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia ruokailu-, siivous-,
SMC Palvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Lakimies -

Asianajajat
Metsähallitus on luonnonvara-alan palveluja tuottava valtion liikelaitos, jolla on liiketoimintaa ja julkisia hallintotehtäviä. Valtio omistaa noin kolmanneksen Suomen maa- ja vesialueista. Me vastaamme niiden hallinnasta. Toimintamme perustana
Metsähallitus - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Latokartanon peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Haemme asiakkaallemme maalaria rivitalon ulkoseinien maalaukseen. Katsomme eduksi muutaman vuoden kokemuksen puupintojen maalaamisesta. Edellytämme työturvallisuuskorttia, luotettavuutta ja hyvää asennetta. Työ alkaa viikolla
Maximus Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Oy Scanria Ab - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Osastonlääkäri -

Erikoislääkärit
Virkaan nimitettävän osastonlääkärin tehtävänä on toimia Hyksin Tukielin- ja plastiikkakirurgian toimialan, Tukielinkirurgian linjan, Peijaksen sairaalan yksikössä, sekä tarvittaessa myös muissa
HUS - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Päätoiminen tuntiopettaja, suomi toisena kielenä -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Kannelmäen peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Palkanlaskija, HR-tehtävät -

Palkanlaskijat
Etsimme asiakkaallemme Länsi-Helsinkiin PALKANLASKIJAA kesälomasijaisuuteen. Olet kokenut palkanlaskija ja sinulla on kokemusta myös HR-tehtävistä. Olet paineensietokykyinen, tiimitaitoinen ja nopeasti oppiva reipashenkinen persoona,
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haussa rakennusapulainen Vantaalle. Työmaa sijaitsee Varpukalliontiellä ja työssäsi keräät murskatusta betonista raudat, jotta tuotteesta saadaan siistimpää. Mahdollisuus päästä käyttämään
Circulation Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja (sisäjohtoasennukset) -

Rakennussähköasentajat
Haetaan ammattitaitoista, suomenkielentaitoista sähköasentajaa tekemään saneerauksia, kaapelointia, ja kalustusta pääkaupunkiseudulle. Haetaan yrittäjäpohjalta alihankintaan tai palkataan suoraan työntekijäksi
Sähkö-Josa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

SAP XI/PI konsultti -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Haemme SAP XI / PI Konsulttia ylläpitotehtäviin asiakasprojektiimme. Vaadittava osaaminen: - Vahva SAP XI/PI ymmärrys ja osaaminen Koodaripalvelut.com Finland on vuonna 2002 perustettu konsulttiyritys. Varsinaisen koodauksen lisäksi
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme siivoojaa joukkoomme, jolla on ajokortti, auton saa meiltä. Olet oma-aloitteinen ja luotettava, eduksi on jos osaat käyttää erilaisia siivouskoneita. Kohteemme ovat Siuntio, Lohja, Nummela ja Karjaa alueella. Työ sopii
Gustun Kiinteistöhoito ja Siivous - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Timlärare i huvudsyssla, finska -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
I Raseborg har Axxell tre olika enheter - Handel och service, Teknik och hantverk samt Pedagogik, social- och hälsovård. Enheterna har verksamhet i Ekenäs och Karis. Antalet studerande omfattar ca 600 ungdomar I varje grundexamensutbildning
Axxell Utbildning Ab - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Haemme pääkaupunkiseudulla sijaitsevalle asiakasyrityksellemme positiivisen ja reippaan asenteen omaavia tuotantotyöntekijöitä pitkäkestoiseen työsuhteeseen. Työ on fyysistä teollisuuden valmistustyötä
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Työmaainsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu jäsen, ja meidät on valittu Kauppalehden menestyjäyritykseksi vuonna 2015. Olemme Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Vårdare -

Lähihoitajat
Vi söker EN VÅRDARE (befattningsnummer 1233) i deltid 20h/v till Dagtek serviceenhet/korttidsboende för barn och vuxna i Ekenäs. Anställningen inleds 19.9.2016 eller enligt överenskommelse. Vårdarna ger personlig omvårdnad
Kårkulla samkommun, - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Veroasiantuntija -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Pääkaupunkiseudulla toimiva Aval Oy tarjoaa monipuolista veroneuvontaa sekä lakiasiain- että hallintopalveluita. Konserniin kuuluu myös omaisuudenhoitoa tarjoava yksikkö.
Poolia Suomi Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Vuoromestari -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Helsingin sydämessä Ruoholahdessa, erinomaisten kulkuyhteyksien varrella sijaitseva Business Parkin ravintolaan VUOROMESTARIA Tarjoamme Sinulle tilaisuuden olla mukana toteuttamassa kansainvälisen be- ravintolakonseptin monipuolista
Sodexo Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Chico's-ravintolat tarjoavat pohjoisamerikkalaisen keittiön parhaita paloja omalla mausteellaan rennolla ja hyvällä fiiliksellä. Chico's Sellon etsimämme vuoropäällikkö on asenteeltaan ammattiylpeä, asiakaslähtöinen
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.318904876709 sekuntia