Job Lehtori (EN), Ritaharjun koulu Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LEHTORIN virka Ritaharjun koulussa. Opetettavana aineena englanti. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää viroissa kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/491/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemus on toimitettava 15.2.2016 klo 16.00 mennessä.
Työnantajan nimi: Oulun kaupunki
Työnantajan osoite: 90540 OULU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvottelija -
Myyntiedustajat
Haluatko kartuttaa esiintymis- ja myyntitaitoja? Vai oletko jo myynnin ammattilainen? Haluat työn jossa voit itse vaikuttaa ansiotasoosi? Haemme asiakasyritykselle Ouluun ASIAKASNEUVOTTELIJOITA. Työtehtäviisi kuuluvat mm. myynti, markkinointi
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
B2B-myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
CNC-Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme metallialan asiakkaallemme Ouluun CNC-koneistajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Hyvälle tekijälle työtä on todennäköisesti tarjolla pidemmäksikin aikaa. Edellytämme sinulta Soveltuvaa
StaffPoint Oy - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Kone Hyrkäs Oy - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakkaan työmaille osaavaa kaivinkoneenkuljettajaa Oulun seudun työmaille. Työn suunniteltu aloitus vielä kesäkuun aikana. Tarvitset työssäsi ammattilaisen otteita ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Värväämö Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Karjanhoitaja -
Liha- ja lypsykarjan kasvattajat sekä muiden kotieläinten kasvattajat
Kaksi lypsykarjatilaa etsii yhteistä karjanhoitajaa. Toinen on robottitila ja toinen asemalypsytila. Työ pääasiassa eläinten hoitoa ja jonkinverran traktorin käyttöä.Työaika
Kauppinen Markku Tapani - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Kattoturvatuoteasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista kattoturvatuoteasentajaa. Edellytämme hakijoilta: -aiempaa kokemusta kattotöistä -kattoturvatuotteiden ja sadevesijärjestelmien tuntemusta -ahkeraa luonnetta ja hyvää asennetta
Sihti Oulu Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Keittiömestari, Rosso Oulu -
Keittiöpäälliköt
Rosso on italialainen ruokaravintola, jossa intohimona on iloinen yhdessäolo ja täydellinen pizzanautinto. Olisitko juuri sinä sopiva keittiömestari Osuuskauppa Arinan Oulun sydämelliseen Rossoon? Keittiömestarin työtehtäviin
Osuuskauppa Arina - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa
Kotimyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
Contact &Travel Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Koukkuautonkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Liikepaikkavastaava -
Myymälän esimiehet
Pohjanmaan Asemat Oy hakee liikepaikkavastaavaa Shell Pateniemeen, Kaijantie 1 Oulu. Asema työllistää 8-10 henkeä. Asemalla on kahvila, myymälä, veikkaus, autonpesu, peräkärryn vuokraus. Valitulta liikepaikkavastaavalta
Pohjanmaan Asemat Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat. Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
KENTTÄ / MESSUMYYJÄ REIPPAALLE MYYNTIMIEHELLE/ -NAISELLE MYYNTITYÖTÄ TARJOLLA Haluatko töitä? Koulutuksen myyjäksi? Vai oletko kokenut konkari? Haluatko työskennellä itsenäisesti? Oletko ihmisten parissa
Rekrytointipalvelu Highway - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntihenkilö -
Myyjät
Kesätyöt vielä hakusessa? Palkkaamme kesätyöntekijöitä myynti - ja markkinointityöhön Oulun toimistolle. Voit olla aikaisempaa työkokemusta omaava henkilö tai ihan ensimmäistä työpaikkaa
Buusteri Oy, Oulu - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
JMGroove Oy rekrytoi kokopäiväisiä myyntineuvottelijoita kanavapakettimyyntiin. Pitkäaikainen yhteistyö takaa meille ajankohtaisen ja laadukkaan tuotteen. Canal Digital Finland Oy onkin Suomen suosituin maksutv-paketti antennitalouksiin.
JMGroove Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Kantavana teemana meillä on ollut alusta
Finnacta Oy - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 6 uutta TYÖNTEKIJÄÄ toimistollemme Ouluun! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Puskukoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Barliman Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Puutarhatyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Kevät-kesäkaudelle tarjolla muutama työpaikka. Työjaksojen pituus vaihtelee 2-5 kk välillä. Työt pitää pystyä aloittamaan viimeistään huhtikuun
Siipon Puutarha - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsitkö kesätöitä? Haemme Ouluun rakennusalan asiakkaillemme reippaita, omatoimisia ja jo mielellään hieman rakennusalankokemusta omaavia rakennusapulaisia kesäksi erilaisiin työtehtäviin. Työtehtävät
Sihti Oulu Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusmaalari -
Rakennusmaalarit ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Ouluun kesäksi 2016 rapparia/tasoitetyöntekijää. Työhön kuuluu muurausta, saumausta ja rappausta pääasiassa saneerauskohteissa. Edellytämme voimassa olevaa työturvakorttia
Suomen Jobrent Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Etsimme Oulunseudun työmaille hyvä asenteista ja työtä pelkäämätöntä RAKENNUSMIESTÄ. Sinulla tulisi olla kokemusta rakennustöistä monipuolisesti vähintään viiden vuoden verran.
Värväämö Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme ahkeria, hyvät asiakaspalvelutaidot omaavia tarjoilijoita pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Tarjoilijoilta odotetaan omatoimisuutta, sekä kykyä toimia ripeästi kiireen keskellä. Edellytetään hygienia- ja
Cai Lu Oy / Kiinalainen ravintola Lucky Dragon - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Sähköverkkosuunnittelija -
Sähkötekniikan asiantuntijat
Relacomin toiminnan kasvaessa haemme kokenutta, muuttovalmista sähköverkkosuunnittelijaa Espooseen vastaamaan uusien asiakasprojektien suunnittelusta ja läpiviennistä. Työtehtävät pitävät sisällään
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Saliapulainen -
Avustavat keittiötyöntekijät
Wuhan Oy/Hai Long kiinalainen ravintola - 2016-03-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivoojan/keittiöapulaisen tehtäviin kuuluun leirikeskuksen siivous ja pyykkihuollosta vastaaminen. Lisäksi osallistuu keittiössä avustaviin tehtäviin. Hakijalta toivomme soveltuvaa ammattitutkintoa ja /tai vastaavaa työkokemuksella
Parasta Lapsille ry - 2016-04-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Telakoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Maanrakennus Similä Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuntiopettaja (BG), Terva-Toppilan koulu -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Terva-Toppilan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavina aineina maantieto ja biologia. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuntiopettaja (KO), Merikosken koulu -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Merikosken koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavana aineena kotitalous. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuotantotyöntekijä -
Muut prosessinvalvonnan asiantuntijat
Tuotantotyöntekijä Tarjoamme kahdelle aktiiviselle ja oppimishaluiselle tuotannon ja/tai painoalan tulevalle osaajalle tuotannon työntekijäpaikkoja Iin toimipisteessämme. Olet etsimämme tuotannon tuleva ammattilainen, jos
DS Smith Packaging Pakkausjaloste Oy, Ii - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa