Job Lehtori (EN, RU, SA) Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lehtori (EN, RU, SA)

Työnkuvaus:
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LEHTORIN määräaikainen virka Laanilan yläasteella lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavina aineina englanti, ruotsi ja saksa. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/4364/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 1.6.2016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90650 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A La Carte Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Arkkitehti -

Talonrakennuksen arkkitehdit
Haemme Kempeleen toimipisteeseemme ARKKITEHTIÄ Toimit hyvinvointirakentamisen suunnittelusta vastaavana arkkitehtinä (SAFA, rakennusarkkitehti) ja toimipaikkasi sijaitsee Kempeleessä. Vastaat suunnittelutyöstä, kun tarjoamme yksityisille
Rakennusliike Lehto Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Erityisopettaja, Kellon koulu -

Erityisopettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISOPETTAJAN määräaikainen virka Kellon koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Tehtävään haetaan yläluokkien laaja-alaista erityisopettajaa. Opetus koostuu pääasiassa matemaattisten
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tarvitsen avustajaa jokapäiväisissä toiminnoissa kotona ja kodin ulkopuolella. Ruuan laitto, siivous, peseytyminen, pukeutuminen ja vessassa käynneissä auttaminen. Töitä on noin 20 - 30 tuntia/viikko (päivä-
Lamminpää Kimmo - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

HR-/Toimistoassistentti -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Symbio on kansainvälinen IT-alan kasvuyritys, jonka tavoitteena on mahdollistaa asiakkaidemme uudet ja innovatiiviset tekniset ratkaisut. Suomessa meitä on n. 250 henkilöä ja toimimme
Symbio Finland Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Suurella intohimolla pizzan valmistukseen suhtautuvia kokkeja haussa Oulun Valkeaan avautuvaan Pizzariumiin Etsimme kahta reipasta kokkia uuteen Oulun Valkean kauppakeskukseen avautuvaan toimipisteeseemme. Tunteja vähintään 90h/3vko. Toivomme,
Royal Ravintolat Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Heti hiekkarannan vieressä sijaitseva ravintola Surffari tarjoaa monipuoliset palvelut Hiekkasärkkien parhaalla rantapaikalla. Terassilta on upea merinäköala ja ravintolalla on A-oikeudet. Haemme nyt asiakkaallemme kokkeja kesäksi
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotisiivous-yrittäjä alihankintaan -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Kempeleen
Kotirinki Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Laaja-alainen erityisopettaja 3112 -

Erityisopettajat
Pudasjärven kaupungin Hyvinvoinnin ja sivistyksen toiminta-alue julistaa haettavaksi vakituiseen virkasuhteeseen laaja-alaisen erityisopettajan tehtävän. Kelpoisuusehdot määräytyvät asetuksen 986/1998 mukaisesti. Tehtävän
Pudasjärven kaupunki - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Laboratoriohoitaja -

Laboratoriohoitajat
Haemme kolmea laboratoriohoitajaa / bioanalyytikkoa vakinaiseen toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteeseen NordLab Oulun aluelaboratorioon Erityisanalytiikan toimialueelle. Yhden toimen alkusijoituspaikkana tulee olemaan serologian laboratorio.
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä - 2016-04-29 - Pohjois-Pohjanmaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme aktiivista palveluvastaavaa siivoustyöhön Ylivieskaan. Työ on kokopäiväistä ma-pe, työ alkaa varhain aamulla. Kohteet sijaitsevat Ylivieskan keskustan tuntumassa. Työ
SOL Palvelut Oy/Haapavesi - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Liikenteenohjaaja -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme liikenteenohjaajia Pyhäjoelle. Työssä vaaditaan voimassa olevaa työturva- ja tieturvakorttia. Eduksi katstoaan mikäli sinulla on kokemusta liikenteenohjauksesta. Hae työpaikkaa soittamalla Janne
Sihti Oulu Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Iin kunnan opetuspalvelut julistaa haettavaksi ajalle 09.08.2016-25.03.2017 luokanopettajan viransijaisuus Aseman koululla. Kiinnostus alkuopetukseen katsotaan eduksi. Ylirannan koululaiset siirtyvät opiskelee Aseman koululle syksyllä 2016 kaikkiaan
Iin kunta - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorin virka -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kalajoen kaupungin hyvinvointipalveluissa julistetaan haettavaksi vakinaista täyttämistä vartren Merenojan koulun (perusopetuksen 7.-9 lkat) Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorin virka 1.8.2016 alkaen Kelpoisuusvaatimukset: Opetustoimen
Kalajoen kaupunki - 2016-03-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Mediahaastattelija -

Myyntiedustajat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava savolainen asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Kantavana teemana meillä on ollut alusta
Finnacta Oy - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa

MobilePatrol -vartija -

Vartijat
Haluamme erottua joukosta. Entä sinä? Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä hetkellä etsimme: MobilePatrol-
Securitas Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Kylmänen Food Oy on elintarvikealan perheyritys, joka toimii kolmella eri paikkakunnalla.Haemme myyjiä Oulun Kaakkurissa pian avattavaan tehtaanmyymäläämme. Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn laadukkaiden tuotteiden
Kylmänen Food Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Suomen Vaihdepalvelut Oy on vuonna 2012 perustettu yksityinen suomalainen yritys, joka tuottaa puhelinvaihdepalveluita asiakkailleen. Tuotamme asiakkaidemme käyttöön laadukkaita ja edullisia vaihdepalveluita, jotka ovat aiemmin olleet vain
Suomen Vaihdepalvelut Oy - 2016-04-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Avaamme lisää myyntiyksiköitä ja nyt haemme osaavaa ja yrittäjähenkistä myyntipäällikköä vastaamaan uuden avattavan outbound myyntiyksikön toiminnasta. Tarjoamme: -hyvän palkan, mikä
Eira Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Työpaikan kuvaus Haukiputaan tukiasumisyksikkö on Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ylläpitämä, 16-17-vuotiaiden turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Yksikössä on 40 asiakaspaikkaa. Työympäristö sijaitsee
Oulun ensi- ja turvakoti r.y. - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Palkanlaskija -

Palkanlaskijat
TietoAkseli on tulevaisuuden tilitoimisto. Yhdistämme digitaalisen taloushallinnon teknologian huomaavaiseen palveluun ihmiseltä ihmiselle. Haemme Jyväskylään tai Ouluun PALKANLASKENNAN ASIANTUNTIJAA sähköisen taloushallinnon
TietoAkseli Yhtiöt Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Palkanlaskija -

Palkanlaskijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Ouluun palkanlaskijaa tunnettuun ja menestyvään yritykseen. Työn aloitus on mahdollisimman pian ja kyseessä on kokoaikainen työ. Asiakkaamme on merkittävä infra-alan kokonaispalvelun tuottaja
Studentwork Sharper Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa

Pienlinja-auto/taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Similä Jukka / Hailuodon taksi - 2016-05-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Pizzeriatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

KP Kitkan Ky - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa

Pyöräkoneen kuljettaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Etsimme asiakkaallemme Oulun alueelle pyöräkoneen kuljettajaa kiinteistöhuollon tehtäviin määräaikaiseen työsuhteeseen. Edellytämme aikaisempaa kokemusta lumen aurauksesta ja pyöräkoneen kuljettamisesta.
Finnace Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Vianor etsii kevään sesonkiin rengasasentajia Oulun toimipisteeseen. Työ pitää sisällään mm. renkaan asennus- ja varastotyötä, asiakaspalvelua sekä siisteyden ja järjestyksen ylläpitämistä.
Vianor Oy, Oulu - 2016-03-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme kesätyöntekijää siivoustöihin. Hakijalla tulee olla ajokortti, auton saat käyttöösi tarvittaessa työnatajalta. Työ sisältää eri alueiden lomitusta, vakituisen työntekijän
Tupla-Luuta Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista tarjoilijaa Kalajoelle. Tarjoamme hyvän kesätyön monipuolisen laadukkaassa asiakasyrityksessämme. Täytä hakemus osoitteessa www.kairest.fi kohdassa ilmoittaudu työnhakijaksi Kairest
Kairest Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.

Hätälä Oy - 2016-04-26 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 4.8003787994385 sekuntia