Job Lehtori, kätilötyö Pohjois-Pohjanmaa Oulun ammattikorkeakoulu Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lehtori, kätilötyö

Työnkuvaus:
Lehtorin tehtävään voi kuulua opetustehtävien lisäksi tki-toimintaa yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Opetus toteutuu sekä Oulun että Oulaisten toimintaympäristöissä. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Hakijalta edellytetään vähintään kolmen vuoden työkokemusta naisten hoitotyön ja kätilötyön tehtävissä sekä hyviä valmiuksia naisten hoitotyön ja kätilötyön opettamiseen. Edellytämme lisäksi vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogisia opintoja, jotka tulee suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta. Tehtävään valittavalta edellytämme myös valmiuksia imetysohjauksen ja seksuaaliterveyden opetukseen, opiskelijatutorointiin sekä englanninkieliseen opetukseen ja monimuotoisten opetusmenetelmien käyttöön. Arvostamme kokemusta simulaatio-ohjauksen käytöstä opetuksessa, tutkimus- ja kehittämisosaamista sekä uudistus- ja kehitysmyönteisyyttä sekä tiimityötaitoja. Palvelussuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva. Palvelussuhteeseen sisältyy 4 kuukauden koeaika. Oulun ammattikorkeakoulu on reilun 8500 opiskelijan ja 640 työntekijän muodostama korkeakouluyhteisö. Toimintamme kulmakiviä ovat asiantunteva henkilöstö, laadukkaat opiskelijat ja sitoutuminen alueen elinkeinoelämän uudistamiseen. Painoalamme ovat tulevaisuuden terveys ja hyvinvointi sekä energia, luonnonvarat ja ympäristö. Kehittämiskohteemme ovat älykäs oppiminen, innovatiiviset tuotteet ja palvelut sekä yrittäjyys ja uusi liiketoiminta

Työnantajan nimi: Oulun ammattikorkeakoulu Oy

Työnantajan osoite: Kiviharjuntie 8, 90220 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aamiaiskokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Ouluun AAMIAISKOKKIA pidempiaikaiseen työtehtävään. Töitä on tarjolla säännöllisesti 60h / 3 viikon työjakso. Työvuorot sijoittuvat viikon jokaiselle päivälle ja ovat
Opteam Oulu Oy - 2016-03-25 - Pohjois-Pohjanmaa

Ajanvaraaja -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Warmin Oy on täysin uudentyylisien ikkuna- ja oviremonttien täydenpalvelun yritys. Tuotteemme ovat nousseet viime aikoina kovaan suosioon. Toimimme tällä hetkellä pohjois-pohjanmaalla
Larem Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Aluepäällikkö -

Myyntiedustajat
Kärcher GmbH on saksalainen, maailman johtava puhdistuslaitteiden valmistaja. Tuotteitamme myydään yli 120 maassa. Suomessa tytäryhtiö Kärcher Oy on toiminut vuodesta 1983 saakka. Pääkonttorimme sijaitsee Nurmijärven
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Autokuski/myymäläavustaja -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Spitec Oy on vuonna 2003 perustettu, vahvasti kasvava 100% suomalainen perheyritys, joka on rakennusalan kiinnitystekniikkaan, työkaluihin, kemikaaleihin, henkilösuojaimiin ja rakennustarvikkeisiin erikoistunut tukkuliike. Valikoimamme muodostuu
Spitec Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Auton hankinta / iltatyö -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
HOI OPISKELIJAT JA MUUT ILTATÖITÄ ETSIVÄT! Kiinnostaako työ autojen parissa, jossa on hyvät ansaintamahdollisuudet, joustavat työajat sekä huipputiimi työkavereina?
Takuullecom Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme ala-asteikäiselle pojallemme henkilökohtaista-avustajaa uimahallikäyntejä varten. Haemme avustajaksi täysi-ikäistä henkilöä, jolla kokemusta henkilökohtaisen avustajan työstä vähintään
Erkkilä Sinikka - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Synkronitalo on Oululainen uusien asumisratkaisujen toteuttamisen edelläkävijä. Rakennamme tyylikkäitä palkittuja koteja. Etismme nyt erilaisiin metallitöihin HITSAAJAA Mikäli olet alan peruskoulutuksen suorittanut ja
Synkroni Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Kahvila-apulainen -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme kahvilaamme kesäksi 2016 kahta (2) työntekijää. 1 henkilö ajalle 01.05.-31.08.16 työaika keskimäärin 35 tuntia/vko 1 henkilö ajalle 13.06.-31.07.16 työaika keskimäärin 25 tuntia/vko Ilmoitathan
Kauppahallin kahvila/Tmi Saara Viitanen - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kaivinkoneenperämies -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Kasvomuotokonsultti, yrittäjä -

Etsimme myös meikkaajia, maskeeraajia lisäbusineksen tekemiseen. Kasvomuotoihin erikoistunut konsulttiyrittäjä osaa opastaa silmälasien, kampausten ja hattujen valintaan asiakkaitaan. Yrittäjiä etsimme seuraaville paikkakunnille, Rovaniemi, Oulu, Kuusamo, Vaasa, Joensuu,
Stailamos Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Kesätyöntekijöitä -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
ABB (www.abb.fi) on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden sekä liikenne- ja infrastruktuurialojen asiakkaiden kilpailukykyä
ABB Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokkeja kesäksi, Sokos Herkku Oulu -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Sokos Herkkuun Ouluun haetaan kesän ajaksi kahta osa-aikaista KOKKIA. Tarjoamme sinulle: - monipuolisen ja vaihtelevan työn omistajien hyödyksi - huippuammattilaisista koostuvan innostuneen työryhmän - S-ryhmän ja Arinan
Osuuskauppa Arina - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Lataamotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
TYÖTEHTÄVÄT Haemme viittä lataamotyöntekijää Räjähdekeskukseen Haapajärvelle. Kaksi tehtävistä alkaa 1.11.2016 ja kolme 1.1.2017. Tehtävänhoitajat toimivat erilaisten räjähteiden
Puolustusvoimat - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Lehtori, rakennusala -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Rakennusalan ammatillisten aineiden opetus opetussuunnitelma- ja näyttötutkintoperusteisessa koulutuksessa. Lisäksi opetusta voi olla sisustusalalla ja pintakäsittelyalalla. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Leipuri - kondiittori -

Leipurit ja kondiittorit
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista ja ahkeraa leipuri-kondiittoria! Olet ulospäinsuuntautunut ja kykenevä itsenäiseen työhön ja huolehdit myös omalta osaltasi keittiön siisteydestä. Eduksi katsotaan leipuri-kondiittorin
Opteam Oulu Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja, Kellon koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Kellon koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti.
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Mekaniikkasuunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic kuuluu Euroopan johtaviin suunnittelutoimistoihin ja on merkittävä ohjelmistotalo maailmanlaajuisesti. 700 suunnittelutyön ammattilaistamme toimivat kone-, prosessi-, energia- ja laivanrakennusteollisuudessa. Ohjelmistokehityksessä
Elomatic Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiammattilainen -

Myyntiedustajat
Etsimme myynnin ammattilaista tai sellaiseksi haluavaa joukkoomme! Etsimme nyt henkilöitä jotka haluavat maksaa laskunsa myyntityöllä - puhut työksesi, kuuntelet musiikkia toimistolla ja juot talon tarjoamaa kahvia/teetä.
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Pakettiautonkuljettaja/ pakkaaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Autonkuljettajana hoidat myytävien tuotteiden jakelun pakettiautolla aamuisin Tyrnävältä Ouluun sekä omiin myyntipaikkoihin, että sopimuskauppiaille. Tuotteittemme jakelu autolla kauppiasasiakkaille on osa asiakaspalvelua
Korkalan mansikkatila - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Haemme Iin Kärkkäisen toimipisteeseemme reipasta ja ammattitaitoista parturi-kampaajaa kesälomien sijaiseksi Arvostamme: - monipuolista parturi-kampaajan ammattitaitoa, - positiivista asennetta ja asiakaspalvelutaitoa - muodin ja trendien
Tormenta Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa

Projektipäällikkö -

Rakennustoiminnan tuotantojohtajat
Greenled Oy on Suomen johtavin kokonaisvaltaisten valaistusratkaisujen toimittaja yrityksille ja julkiselle sektorille. Autamme asiakkaitamme tehostamaan heidän liiketoimintaansa tarjoamalla kestävän kehityksen valaistusratkaisuja. Yrityksen
Greenled Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haetaan Pizzerian myyjää, tarjoilijaa. Edellytetään asiakaspalvelutaitoa, asiakaspalveluhenkisyyttä ja mahdollisuutta vuorotyöhön (ilta- ja viikonloppu). Edellytyksenä on myös hygienia- ja anniskelupassi. Työ
Raahen Castello - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Sekatyöntekijä, teollisuus -

Satunnaistöiden tekijät
Teollisuuden aputyöt -mm. siivous-, puhdistu-, järjestely-, lapio- ja pienimuotoiset asennus/korjaustyöyt, Työturvallisuuskortti on välttämätön. Meillä myös koulutusmahdollisuus. Eduksi katsotaan työtehtäväkohtaisesti
Marra Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Tiskaaja -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme Ylivieskassa sijaitsevalle ravintola-alan asiakasyrityksellemme reipasta ja iloista tiskaajaa kesäksi. Työvuorot painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin. Tässä voi olla mahdollisuus myös opiskelijalle jatkaa keikkavuoroja
Vimida Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (ERO) -

Erityisopettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Jokirannan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Tehtävänä on laaja-alainen erityisopetus. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen
Oulun kaupunki - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (S2), Myllytullin koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Myllytullin koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavana aineena suomi toisena kielenä. Opettaja kuuluu koulumme kansainvälisyystiimiin ja vastaa myös
Oulun kaupunki - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-02-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Uimavalvoja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät

Rokuan Kuntoutus Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Vastaava lastenhoitaja, sijaisuus -

Lastenhoitotyöntekijät
Sievin kunnassa julistetaan haettavaksi varhaiskasvatuksen vastaavan lastenhoitajan sijaisuus 15.8.2016-31.7.2017. Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) 9§:n mukainen pätevyys.
Sievin kunta - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Yksikönjohtaja -

Opetusalan johtajat
Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus hakee Oulun seudun ammattiopiston Kontinkankaan yksikköön toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen yksikönjohtajaa. Yksikönjohtajan virkaan valittavalta edellytetään
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 1.0732440948486 sekuntia