Job Lehtori (MA, FY, KE) Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LEHTORIN määräaikainen virka Länsituulen koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavina aineina matematiikka, fysiikki ja kemia vuosiluokilla 7.-9. Lisäksi tehtävään kuuluu valinnaisten tietotekniikan opetusta. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Lisäksi edellytetään soveltuvaa työkokemusta ja valmiutta opettaa tietotekniikkaa valinnaisaineena. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/4046/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 20.5.2016 klo 16.00 mennessä.
Työnantajan nimi: Oulun kaupunki
Työnantajan osoite: 90830 HAUKIPUDAS
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Automaatioinsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Primetals Technologies Finland on osa globaalia Primetals Technologies konsernia, jonka omistavat Mitsubishi-Hitachi sekä Siemens. Olemme yksi markkinajohtajista tarjoten kilpailukykyisiä teknologioita, modernisaatioita, tuotteita sekä
Primetals Technologies Finland Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
CNC-Koneistaja, Pro Estore, Nivala -
Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme metallialan asiakkaallemme Pro Estore Oy:lle Nivalaan CNC-koneistajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Esittelyä: Pro Estore Oy on luotettava kumppani, kun tarvitset koneistus-, hienomekaniikka- ja kokoonpanopalveluita. Olemme
StaffPoint Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Siikalatvan koulutoimessa julistetaan haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten ajalle 10.8.2016-3.6.2017 erityisluokanopettajan virka Pulkkilan perusopetukseen kuuluvassa Ojantakasen perhekodin opetusryhmässä.
Siikalatvan kunta - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan osa-aikaista henkilökohtaista avustajaa Haukiputaalle. Toimit alueellasi henkilökohtaisena avustajana. Avustat palvelun saajaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse,
Anonyymi työnantaja - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen perheyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan
Debora Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen ohjaaja -
Koulunkäyntiavustajat
Työtehtäviisi kuuluu kiinteistöpalvelualan opiskelijan henkilökohtainen ohjaaminen opiskelijaryhmässä sekä työssäoppimisessa työpaikoilla. Keskeistä työssäsi on opiskelijan yksilöllinen
Ammattiopisto Luovi, Oulu - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Koneurakointi Tapani Mustonen Ky - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy on yksinomaan päivittäistavarakaupan alalle vuokratyövoimaa välittävä yritys. Asiakkaisiimme kuuluvat kaikki maamme suurimmat päivittäistavarakaupan ketjut. Haemme nyt asiakkaallemme
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Kohdevastaava -
Rakennusalantyönjohtajat
Destia Oy on suomalainen infra- ja rakennusalan palveluyritys. Toteutamme toimivampaa maailmaa pala palalta rakentamalla, ylläpitämällä ja suunnittelemalla nykyaikaisia liikenne- ja teollisuusympäristöjä sekä tuottamalla
Destia Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kotipalvelumyyjä -
Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen ikkuna- ja ovipalveluyritys.Vahvistamme nyt Yliveiskan myyntitiimiämme. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisäävät suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Koulunkäynninohjaaja -
Koulunkäyntiavustajat
Koulunkäynninohjaajan toimen täyttäminen / Kirkkomännikön koulu Kirkkomännikön koulu sijaitsee Tyrnävän kunnan kirkonkylässä aivan kunnan keskustassa. Koulussa opiskelee noin 430 oppilasta luokka-asteilla
Tyrnävän kunta - 2016-04-13 - Pohjois-Pohjanmaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Värväämö etsii ammattitaitoista Hiab kuorma-auton kuljettajaa Ouluun. Kokemusta sinulle tulisi olla vähintään muutamia vuosia. Työturvallisuus- tieturvallisuuskortti ja ammattipätevyys kuorma-autolle ovat välttämättömiä.
Värväämö Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Levyseppähitsaaja -
Ohutlevysepät
Haetaan pätevää levyseppä-hitsaajaa. Työ sisältää kaikenlaisia konepajatöitä. Työssä tarvitaan piirustusten lukutaitoa, voimassa olevat hitsausluokat levylle sekä tulityö- ja työturvakortit.
Metallityö Pääaho Ky - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa
liikenneasematyöntekijä -
Huoltamotyöntekijät
Haemme joukkoomme ahkeraa ja oma-aloitteista työntekijää, joka vastaa työvuoronsa aikana keittiön toiminnasta (kotipizza, rolls ja vitriinituotteet) , myös kassa- ja veikkaus- palvelut kuuluvat työtehtäviisi. Arvostamme
Arto Hiltunen Ky - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
DNA on yhdistelmä uusinta osaamista ja vuosikymmenten kokemusta. Vaadimme toiminnaltamme mutkatonta palveluasennetta, tehokkuutta ja toimintavarmuutta. Menestystä mittaamme asiakkaiden tyytyväisyydellä. Tule MYYJÄKSI DNA Kaupalle
Barona Sales Services Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjaaja, metsäalan ammatillinen opetus -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Ammatillisen ohjaajan tehtävänä on edistää opiskelijoiden suoriutumista opinnoista avustamalla opettajaa opiskelijoiden opetus-, ohjaus- ja kasvatustehtävässä. Tehtävään
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Palvelupäällikkö -
Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Coronaria on täysin kotimainen terveys- ja hyvinvointipalveluihin erikoistunut kasvuyritys. Henkilöstöä on yli 1500 ja vuoden 2016 budjetoitu liikevaihto 111 milj. euroa. Palveluihimme kuuluvat monipuoliset terveyspalvelut perusterveydenhuollosta
Coronaria Hoitoketju Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa
Personal Trainer, yrittäjä -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Ylivieskaan uuteen kuntokeskus PUNTTIIN haetaan omalla toiminimellä toimivaa PERSONAL TRAINERia yhteistyökumppaniksi. Hakijalta edellytetään aikaisempaa työkokemusta alalta. Haku päättyy oikean henkilön löydyttyä,
Hotelli Käenpesä Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa
Postinkantaja -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Projektijohtaja, Barents Center -
Rakennustoiminnan tuotantojohtajat
Lehto (ent. Päätoimija) on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Suosiomme perustuu asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaiseen, kustannustehokkaaseen suunnitteluun ja rakentamiseen. Talousohjattu toimintamallimme
Lehto Group Oyj - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 6 uutta TYÖNTEKIJÄÄ toimistollemme Ouluun! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusalan kesätyöntekijöitä -
Talonrakentajat
Haemme Rakennusliike Lehdon Merijärven tehtaalle kesätyöntekijöitä Työtehtävät voivat olla osaamisestasi riippuen - elementtien valmistusta; mm. betonirakenteisten pohjalaattojen sekä puurunkoisten seinäelementtien
Nordic JobCentre Oy, Ylivieska - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Pohjois-Suomen alueelle työtä pelkäämättömiä, rautaisella asenteella varustettuja rakennusapumiehiä eri mittaisiin työsuhteisiin. Työmaakohteet sijaitsevat Oulussa, Rovaniemellä,
Banssi lappi Oy - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Rakennus-Avant Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Rengasasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Vianor hakee Oulun toimipaikkaan Sesonkihenkilöstöä syksyn 2016 rengassesonkiin Tule tekemään Vianorista maailman mukavin Pitstop asiakkaillemme! Haemme tekijöitä rengasasennuksiin, varastotyöhön sekä
Vianor Oy, Oulu - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Sähköasentaja/Sähköautomaatioasentaja -
Muut sähköasentajat
Etsimme metalliteollisuuden alan asiakkaallemme Ouluun ammattitaitoista sähköasentajaa/sähköautomaatioasentajaa. Työ määräaikainen ja arvioitu kesto 15-17 viikkoa. Edellytämme sinulta sähkö- tai automaatiopuolen
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Jurvelin on kehittyvä ja kasvava monialayritys, jonka keskeistä osaamista ovat pitkäjänteiset, toimivat ja tehokkaat asumisviihtyvyyteen ja kiinteistön arvon säilyttämiseen liittyvät palvelut. Haemme nyt reipasta
Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Siivooja/ tilahuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Team Leader Trainee, Fortum -
Myymälän esimiehet
Rainmaker ja Fortum ovat rakentaneet Shop-in-Shop myyntikanavaa 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat voidaan hoitaa kuntoon kätevästi hänen kauppareissulla. Haluamme olla mukana asiakkaidemme arjessa ja siksi olemme sijoittaneet
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuntiopettaja, viestintä- ja vuorovaikutus -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Vaatimuksena on viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen yhteisen tutkinnon osan kokonaisvaltainen opettaminen sekä osallistuminen Valma -koulutuksen opetukseen. Osa opetuksesta toteutetaan vankilassa. Osaamisvaatimuksena edellytämme vankkaa
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa