Job Lehtori, showtanssi Pohjois-Pohjanmaa Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Kulttuurialan yksikkö - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lehtori, showtanssi

Työnkuvaus:
Lehtorin tehtävään sisältyvä opetus-, ohjaus-, tutkimus- ja kehitystoiminta liittyy tanssin koulutuksen perus- ja ammattiopintoihin. Keskeisiä opintokokonaisuuksia ovat mm. showtanssi, nykytanssi, jazztanssi, taiteelliset tuotannot sekä pedagogiset ja taiteelliset kehittämisprojektit. Lehtori vastaa oman ammattialueensa opetuksesta ja sen kehittämisestä. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävän hoitamisen edellyttämät taiteelliset ansiot. Taiteellista pätevyyttä arvioitaessa otetaan huomioon hakijan taiteelliset ansiot, julkaisut ja tutkinnot sekä muulla tavoin osoitettu alan teoreettinen ja käytännöllinen tuntemus. Edellytämme lisäksi 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogisia opintoja, jotka tulee suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta. Hakijalta edellytetään - Tanssialan laajaa tuntemusta ja eri tanssilajien monipuolista osaamista - Taiteellista ja pedagogista kyvykkyyttä - Hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa - Opetuskokemusta korkeakoulutasolla - Projektinhallintataitoja Luemme lisäksi eduksi kokemuksen alan kehittämistehtävistä, opiskelijoiden ohjauksesta, verkko-opetuksesta sekä monialaisesta verkostoitumisesta. Työssä vaaditaan yhteistyökykyä ja monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Hakuaika tehtävään on voimassa 21.3.2016 klo 08:00 - 3.4.2016 klo 16:00. Työpaikkahakemus täytetään ja CV jätetään sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta osoitteessa: www.oamk.fi/rekrytointi. CV:sta tulee käydä ilmi hakijan taiteelliset ansiot. Tehtävä täytetään sopimuksen mukaan tai viimeistään 1.8.2016 alkaen toistaiseksi voimassa olevana. Kyseessä on kokoaikainen tehtävä. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Avaintyönantajat AVAINTA ry:n opetusalan työehtosopimuksen (ammattikorkeakoulu) mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. Lisätietoja tehtävästä antavat koulutus- ja tki-johtaja Riitta Tötterström, puh. 050-3082924, s-posti: riitta.totterstrom (at) oamk.fi ja tanssin tiimipäällikkö Anssi Kirkonpelto, puh. 050-3765597, s-posti: anssi.kirkonpelto (at) oamk.fi. Organisaatio-/toimialakuvaus: Oulun ammattikorkeakoulu on reilun 8500 opiskelijan ja 640 työntekijän muodostama korkeakouluyhteisö. Toimintamme kulmakiviä ovat asiantunteva henkilöstö, laadukkaat opiskelijat ja sitoutuminen alueen elinkeinoelämän uudistamiseen. Painoalamme ovat tulevaisuuden terveys ja hyvinvointi sekä energia, luonnonvarat ja ympäristö. Kehittämiskohteemme ovat älykäs oppiminen, innovatiiviset tuotteet ja palvelut sekä yrittäjyys ja uusi liiketoiminta.

Työnantajan nimi:
Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Kulttuurialan yksikkö

Työnantajan osoite: Kotkantie 1, 90250 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvoja Kalajoen Meriluontokeskus -

Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Pohjanmaan luontopalvelut hakee ASIAKASNEUVOJAA Kalajoen Meriluontokeskukseen, ajalle 27.6. - 26.9.2016 Nuorten työllistämiseen tarkoitetun erillisrahoituksen ehtojen mukaisesti hakijan on oltava työttömäksi työnhakijaksi
Metsähallitus - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakaspäällikkö -

Myyntiedustajat
Suomen Vaihdepalvelut Oy on vuonna 2012 perustettu yksityinen suomalainen yritys, joka tuottaa puhelinvaihdepalveluita asiakkailleen. Tuotamme asiakkaidemme käyttöön laadukkaita ja edullisia vaihdepalveluita, jotka ovat aiemmin olleet vain
Suomen Vaihdepalvelut Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Automaatiosuunnittelija -

Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Haemme asiakkaallemme Kivioja Engineering Oy:lle AUTOMAATIOSUUNNITTELIJAA vakituiseen työsuhteeseen. Kivioja Engineering Oy suunnittelee, myy ja valmistaa korkean automaatioasteen omaavia, tehokkaita puuntyöstökoneita pääasiassa
StaffPoint Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa

Automation Expert -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Mipro on turvallisuuteen ja ympäristötekniikkaan erikoistunut asiantuntijayritys. Kehitämme ja toimitamme kokonaisvaltaisia järjestelmäratkaisuja rautatie- ja metroliikenteen ja teollisuuden turvallisuuden hallintaan sekä
Mipro Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Copywriter -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme omatoimista ja työtä pelkäämätöntä dokumentoinnin osaajaa dynaamiseen joukkoomme. Sinulla ei tarvitse olla rautaista kokemusta dokumentoinnista, kunhan sinulla on innokkuutta opetella uusia asioita ja menetelmiä.
Enhancell Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa kuulovammaiselle naiselle Ouluun. Työnantajalla on pyörätuoli liikkumisen apuvälineenä. Työ on vapaa-ajan avustamista, ja sisältää muun muassa tapahtumissa,
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Johtava sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Siikalatvan kunta julistaa haettavaksi JOHTAVAN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN viran. 1.1.2017 alkaen Siikalatvan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa Mehiläinen ryhmittymä. Haemme palvelukseemme johtavaa sosiaalityöntekijää,
Siikalatvan kunta - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Kattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Haemme Oulun seudun työmaille asiakasyritykselle KATTOTYÖNTEKIJÖITÄ kesäkaudelle. Edellytämme hakijoilta erinomaista suomen kielen taitoa, hyvää työmoraalia, ahkeraa työskentelyä ja halua toimia tiimissä.
Värväämö Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa

Kenttäinsinööri, Hilti Suomi Oy -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Hilti-konserni on alallaan johtava rakennusteollisuuden ammattilaisille koneita, laitteita ja järjestelmiä kehittävä ja markkinoiva kansainvälinen yritys. Hilti toimii 120 maassa ja sen palveluksessa on n. 22 000 työntekijää.
Empore Oy - 2016-04-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotisiivous-yrittäjä alihankintaan -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Tyrnävän
Kotirinki Oy - 2016-07-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Koulunkäyntiavustaja/apip-ohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Siikalatvan kunnan koulutoimessa julistetaan haettavaksi: Määräaikaista täyttämistä varten Piippolassa Pentti Haanpään kouluila ajalla 10.8.2016.-03.06.2017 koulunkäyntiavustajan/aamu- ja iltapäivätoiminnan
Siikalatvan kunta - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa

Kuorma-autonkuljettaja (maansiirto ja puutavara) -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa

Lännenratsastuskouluyrittäjä -

Oulun Hietasaaren Ponipiha etsii lännenratsastukseen erikoistunutta yrittäjää. Jos olet ahkera ja innostunut hevososaaja, tässä on mahdollisuutesi luoda itsellesi tuottava työpaikka. Hietasaaren Ponipiha on menestyvä yritys, jolla on valmiina laaja asiakaskunta
Hietasaaren Ponipiha T:mi - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa

LVI-asentaja -

Putkiasentajat

Kemin Lämpöeristys Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Monitoimikoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat

Peltolan Metsä ja Marja - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Tule osaksi uutta ja innovatiivista Vakuuttava.fi-konseptia. Vakuuttava.fi on Reweb Oy:n omistama palvelu, joka on lanseerattu kesällä 2016. Etsimme myyntihenkisiä ja kunnianhimoisia yrittäjiä ympäri Suomen. Kyseessä
Reweb Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme omalla toiminimellä toimivaa myyntiedustajaa Oulun- Pohjois- Suomen alueelle, meille käy myös laskutuspalvelu(esim Ukko.fi) mikäli toiminimeä ei ole. Meillä on asiakkaana päivittäistavara ja rautakauppaketjut.
Akro Mats & Matting Oy - 2016-04-16 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntihaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme AAA-Palveluille myyntihaastattelijoita, osa-aikaisiin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin. Työ sopii erinomaisesti opiskelijalle tai välivuotta viettävälle. Iälläsi tai aikaisemmalla työkokemuksella ei niinkään
Lammervo & Torikka Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Osastonjohtaja -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Raahen kirjaston ilmapiiri on innostunut ja uutta luova. Palveluja kehitämme asiakaslähtöisesti uusia toimintamalleja luoden. Kirjasto on tärkeä osa kaupungin kulttuuritoimintaa. Raahen kaupungin sivistyspalvelukeskus hakee kirjaston
Raahen kaupunki - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

GLO beauty bar - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Puutarhatyöt, hautausmaat, kesätyö -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Kuusamon seurakunta hakee kesätyöntekijöitä puutarhatöihin. Tehtävinä on mm. haravointia, kukkapenkkien laittoa, nurmikon leikkausta. Edellytämme kiinnostusta puutarhatöihin.
Kuusamon seurakunta - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Osuuskauppasi tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. Omistajien palveluita täydentämään avasimme lokakuussa 2009 Oulun ydinkeskustaan Vanha Paloaseman historialliseen vuonna 1922 valmistuneeseen suojeltuun
Osuuskauppa Arina - 2016-02-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Ruokamyyjä -

Myyjät
Haen ruokakojumyyjää Kalajoen Hiekkasärkille 23.6. - 25.6.2016 väliselle ajalle. Työhön kuuluu ruokamyynti ja asiakaspalvelu. Työntekijän tulee olla reipas ja sosiaalinen. Pikaiset yhteydenotot sähköpostitse:
Ateriapalvelu Rakkaz - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme Mehiläinen Ouluun SAIRAANHOITAJAA Pääset työssäsi käyttämään tieto- ja taito-osaamistasi monipuolisesti sekä kehittämään omaa työtäsi. Työhön kuuluu asiakaspalvelun
Mehiläinen Oy, Oulu - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa

Sisustusmyyjä/huonekalumyyjä -

Myyjät
Asko on toiminut Suomessa vuodesta 1918 lähtien. Asko on suomalaisen kodinsisustamisen tunnetuin ja luotetuin tuotemerkki. Askossa on laatutietoiselle kodin sisustajalle kilpailukykyinen mallisto sekä alan aktiivisin ja luotettavin palvelu.
Kesko Oyj - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifikoidut tuotteet sekä ainutlaatuisen menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu vuoden
Trendintekijät Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 0.51213002204895 sekuntia