Job Lentokonehuoltoaliupseeri Keski-Suomi Puolustusvoimat - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lentokonehuoltoaliupseeri

Työnkuvaus:
Haemme määräaikaiseen aliupseerin virkaan (5 v) lentokonehuoltoaliupseeria Ilmasotakouluun Tikkakoskelle. Tehtävänhoitaja osallistuu Hawk-lentokoneen käyttö- ja määräaikaishuoltoihin. Huoltoa tehdään tarvittaessa myös varatukikohdissa. Työhön kuuluu Hawk-lentokoneiden huoltotason 1 laitevaihtoja, vikakorjauksia ja huoltotöitä. Lentokonehuoltoaliupseeri myös kouluttaa, ohjaa ja valvoo varusmiesapumekaanikkoja. Työskentelyolosuhteet ovat haastavat, sillä noin puolet on ulkotyötä sisältäen melualtistusta. Lisäksi tehtävässä työskennellään paljon sisätiloissa joissa olosuhteet voivat olla myös puutteelliset. ODOTUKSET Puolustusvoimien virkaan nimitettävältä vaaditaan, että hän on Suomen kansalainen ja täyttää yleiset kelpoisuusvaatimukset valtion virkaan. Sen lisäksi, mitä yleisestä kelpoisuudesta valtion virkaan muualla laissa säädetään, Puolustusvoimien virkaan nimitettävältä vaaditaan tehtävien edellyttämää luotettavuutta. Puolustusvoimien sotilasvirkaan nimitettävältä vaaditaan myös, että hän on suorittanut Suomen Puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa joko asevelvollisuuden aseellisessa palveluksessa tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja että hän on terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva. Tehtävän edellyttämä riittävä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä. Joukko-osasto (vast), johon henkilö on hakeutumassa, järjestää hakijalle 12 min juoksutestin. Cooperin testissä on saavutettava vähintään tyydyttävä tulos sotilashenkilöstölle ikäluokittain ja sukupuolittain määritetyn taulukon mukaisesti. Hakijalta odotamme toisen asteen koulutusta (ammatillinen peruskoulutus tai lukio) ja suoritettua aliupseerikoulutusta lentoteknisellä linjalla tai reservin upseerin koulutuksen Ilmavoimien reserviupseerikurssin lentoteknillisellä linjalla. Niiltä hakijoilta, jotka ovat suorittaneet AUK/RUK:n jollain muulla linjalla, odotetaan lentokoneasentajan tutkintoa tai muuta soveltuvaa teknillistä koulutusta. Tehtävässä edellytetään sujuvaa englannin kielen taitoa, joka testataan tasokokeella juoksutestin läpäisseille hakijoille. Eduksi luetaan kelpuutukset huollettavalle lentokonekalustolle (Hawk). Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä, hyvää fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä. Työssä edellytetään englannin kielen taitoa. EDUT - tutkitusti hyvä työilmapiiri - tukea oman osaamisen kehittämiseen laajan täydennyskoulutustarjonnan sekä systemaattisen tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla - joustavuutta työaikoihin - erinomaiset liikuntamahdollisuudet - virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön - tuettu työpaikkaruokailu. Viitenumero: 27-160-2016

Työnantajan nimi: Puolustusvoimat

Työnantajan osoite: 41161 TIKKAKOSKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Aliupseerit

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Franchising-yrittäjä -

PANCHO VILLA HAKEE UUSIA, INNOKKAITA RAVINTOLAYRITTÄJIÄ! Pancho Villa on täysin suomalainen meksikolaisen ruoan ravintolakonsepti, joka laajenee ympäri Suomen muutaman ravintolan vuosivauhtia. Ensimmäinen Pancho Villa - ravintola avattiin Tampereella v. 2001 ja ketjun 24. ravintola
Frantrain Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Fysioterapeutti/hieroja -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Etsitään fysioterapeutti/hierojaa. Työ on manuaalipainotteista fysioterapiaa. TULES-asiakkaita fysioterapia lähetteellä ja hieronta-asiakkaita ilman lähetettä. Yksilöhoitoja uudessa Carismakorttelissa ja tarvittaessa
Fysikaalinen Hoitolaitos Markus Linna. - 2016-05-13 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja/ lähihoitaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Vetrea-konserni on Itä-Suomen johtava ja voimakkaasti kehittyvä yksityinen hyvinvointipalvelujen tuottaja. Yhtiö tarjoaa laadukkaita ja asiantuntevia hoiva-, asumis- ja kuntoutuspalveluja sekä kotihoidon ratkaisuja. Konserni toimii
Vetrea Terveys Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Huoltopäällikkö -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme huoltopäällikköä vastaamaan liikkeemme jälkimarkkinointitoiminnoista sekä toimimaan tiiviissä yhteistyössä myynnin kanssa. Tehtävän hoitaminen edellyttää alan vankkaa kokemusta, esimieskokemusta
Veljekset Laakkonen Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-04-19 - Keski-Suomi

Keikkasiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Kesätyöntekijöitä -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Jyvässeudun 4H-yhdistys kesätyöllistää vuosittain noin 30 nuorta Jyväskylän alueella erilaisiin työtehtäviin. Työnkuvat vaihtelevat asiakaspalvelutyöstä viheralaan ja huoltoasemahommista kunnossapidon
Jyvässeudun 4H-yhdistys ry - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Kesätyöntekijöitä turvallisuusalan tehtäviin -

Vartijat
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ turvallisuuspalveluihin Jyväskylän seudulle. Yleisimpiä kesätyötehtäviä turvallisuusalalla ovat muun muassa aulavartiointi, piirivartiointi, paikallisvartiointi sekä
ISS Palvelut Oy - 2016-03-09 - Keski-Suomi

Koulutus- ja valmennusasiantuntija -

Koulutussuunnittelijat ym.
Oletko huomannut saman kuin me: yritykset eivät hyödynnä kaupallisia mahdollisuuksiaan ja henkilöstönsä osaamista täysimääräisesti? Innostutko mahdollisuudesta auttaa niitä kasvamaan täyteen
CreaMentors Oy - 2016-06-04 - Keski-Suomi

Lähihoitajan toimi -

Lähihoitajat
Jämsän kaupungin sosiaali-ja terveystoimessa vammaispalveluiden tulosalueella Kuhmoisten asuntolassa (kehitysvammaisten autettua asumista) on haettavana yksi (1) lähihoitajan toimi 10.4.2016 klo 15 mennessä. Lähihoitaja toimii
Jämsän kaupunki - 2016-03-25 - Keski-Suomi

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetuspalveluissa on haettavana luokanopettajan määräaikainen virka ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Viran sijoituspaikka on 1.8.2016 toimintansa aloittava Koulunmäen yhtenäiskoulu ja tehtävänä ensimmäinen luokka-aste.
Äänekosken kaupunki - 2016-04-19 - Keski-Suomi

Muu ohjelmisto- , sovellustyön erityisasiantuntija -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Stresstech Group develops and manufactures measuring equipment and automation for residual stress testing and quality control of manufacturing processes. Our solutions are based on X-ray diffraction, Barkhausen noise, and hole drilling technologies. We
Stresstech Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Muu puu- ja sahatavaran prosessityöntekijä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Haemme Multialle kesätyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen 30.5. - 12.8.2016 ajalle. Työ on kaksiosainen ja alkukesästä vastaat prosessin yhden
Multian Saha Oy - 2016-04-19 - Keski-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Toiminnan kasvaessa etsimme nyt Keski-Suomen alueelle myyntiedustajia. Pokas Oy on ikkuna ja ovi-remontteihin erikoistunut kotimainen yritys. Työllistämme tällähetkellä n. 25 ikkuna ja ovi-ammattilaista ja tarvitsemme lisää
Pokas Oy - 2016-03-18 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarjolla hyväpalkkainen kesätyö, jonne on aina kiva tulla töihin! Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita
Kareta Oy - 2016-05-11 - Keski-Suomi

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Haluatko uusia haasteita? Oletko kyllästynyt työskentelemään yksin? Haluatko nauttia ison liikkeen eduista ja fiiliksestä? Tule asiakaspiirisi kanssa jakamaan kampaamotoiminnan arkipäivä nauttien isomman liikkeen yritystoimintaasi
Studio Aki Korpinen Oy - 2016-03-16 - Keski-Suomi

Polttoleikkaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme yhteistyöyrityksellemme Jyväskylään POLTTOLEIKKAAJAA Työtehtäviin kuuluu metallin leikkaaminen kaasupillillä. Eduksi katsotaan hitsaustaito, luokkien voimassa olo ei ole välttämätöntä.
Selekta Industry Oy - 2016-03-25 - Keski-Suomi

Psykologi, terveydenhoito ja kuntoutus -

Psykologit
Vervessä ohjaamme ihmisiä työelämään. Asiakkaitamme ovat nuoret, joita autamme opiskelujen ja työelämän alkuun, sekä aikuiset, jotka tarvitsevat tukea työssä jaksamiseen tai jotka etsivät
KK-VERVE Oy, Jyväskylä - 2016-05-20 - Keski-Suomi

Putkasiivooja sunnuntaille -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-03-23 - Keski-Suomi

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Jyväskylän rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Jyväskylän rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-20 - Keski-Suomi

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-08 - Keski-Suomi

Ständimyyjä, Energiapiste, Jyväskylä -

Myyntiedustajat
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä? Pidät esillä olemisesta. Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Celectuksen
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Jyvässeudun Taksiautot Oy - 2016-05-05 - Keski-Suomi

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Jyvässeudun Taksiautot Oy - 2016-05-20 - Keski-Suomi

Trukinkuljettaja -

Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat

KPS Kuljetus Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Työmaamestari, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
VRP Rakennuspalvelut Oy on vakaa suomalainen rakennusliike. Erityisosaamistamme ovat vaativa korjausrakentaminen, teollisuus- ja liiketilarakentaminen, KVR-urakointi ja oma asuntotuotanto. Etsimme VRP Keski-Suomi Oy:n työmaille Työmaamestareita
VRP Keski-Suomi Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 24.136252164841 sekuntia