Job Liikunan ja terveystiedon tuntiopettaja Helsinki-Uusimaa Järvenpään kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2200 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön työhyvinvointiin. Järvenpää tunnetaan laadukkaista ja monipuolisista perusopetuspalveluista. Järvenpäässä on erityiskoulu, yhdeksän alakoulua, yläkoulu, kaksi yhtenäiskoulua sekä lukio. Perusopetuksessa on tällä hetkellä noin 4000 oppilasta. Haemme Lasten ja nuorten palvelualueelle Koivusaaren kouluun liikunnan ja terveystiedon tuntiopettajaa vakinaiseen virkasuhteeseen alkaen 1.8.2016. Koivusaaren koulu on noin 400 oppilaan ja 50 aikuisen yläkoulu. Koulussamme ovat painotusaineina englanti ja liikunta. Liikunnan ja terveystiedon tiimeissä pääsee kehittämään uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta. Tehtävässä katsotaan eduksi hyvät tiimityötaidot, positiivinen sekä innostava työote. Arvostamme 2-5 vuoden työkokemusta yläkoulussa opettamisesta. Tarjoamme kiinnostavan työpaikan mukavassa työyhteisössä. Lisätietoja antaa rehtori Marja Yliniemi p. 040 315 2670, marja.yliniemi (at) jarvenpaa.fi. Hakuaika päättyy 24.03.2016 klo 15. Kelpoisuusehdot Kelpoisuusehdot määräytyvät asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista nro 986/1998 mukaisesti, ylempi korkeakoulututkinto ja peruskoulunopettajan kelpoisuus. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Palvelussuhteen ehdot Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Valinta on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Koeaika on kuusi kuukautta. Järvenpään kaupunki on savuton työpaikka.
Työnantajan nimi: Järvenpään kaupunki
Työnantajan osoite: 04400 JÄRVENPÄÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
WITRON on yksi maailman johtavista automatisoitujen materiaalivirtojen ja logistiikkajärjestelmien toimittajista. Työllistämme yli 2300 työntekijää maailmanlaajuisesti, ja
Wioss Witron On Site Services GmbH - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasvastuullinen tuottaja -
Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
ASIAKASVASTUULLINEN TUOTTAJA - interaktiiviset VR- ja visualisointiratkaisut Toimintamme kasvaa ja etsimme tiimiimme kunnianhimoista, myyntihenkistä tuottajaa vastaamaan asiakasprojekteista. Vastaat
Stereoscape Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Barnträdgårdslärare -
Lastentarhanopettajat
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Business Controller -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Ahlsell on Pohjoismaiden johtava tekninen tukkukauppa. Yhtiöllä on toimintaa pohjoismaiden lisäksi myös Virossa ja Venäjällä. Ahlsell tarjoaa ammattilaisille asennus-tuotteita,
Search & Selection - S&S Consulting Oy Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Cabin Crew -
Lentoemännät, purserit
Haemme Airpro Oy:lle lentoemäntiä ja stuertteja koulutettavaksi talvikaudelle 2016/2017. Matkustamohenkilökunnan jäsenenä vastaat lentoturvallisuudesta ja matkustajien viihtyvyydestä kansainvälisillä charter-lennoilla.
Airpro Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Elintarviketyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Erikoislääkäri HYKS Vatsakeskus Kirurgia -
Erikoislääkärit
HYKS Vatsakeskuksessa julistetaan haettavaksi vatsaelinkirurgian erikoislääkärin virka Jorvin sairaalassa. Tehtävään kuuluu avo- ja laparoskooppista vatsaelinkirurgiaa. Tehtävään sisältyy päiväkirurgista
HUS - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Hertsikan ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme keittiöosaajaa Finnairin korkeatasoisiin Loungeihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Loungien palveluntarjonnasta vastaa asiakkaamme Starfood Finland Oy. Finnairin kolme korkeatasoista Business Loungea palvelee asiakkaitaan vuoden jokaisena
StaffPoint Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Kosmetologi -
Kosmetologit ym.
Haemme kokopäivätyötä ammattitaitoiselle, oppimishaluiselle ja palveluhenkiselle kosmetologille. Kosmetologin pääasiallisina työtehtävinä tulee olemaan nykyaikaisten ihon laatua parantavien hoitojen antaminen,
Helsinki Wellness and Spa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoisia LAATOITTAJIA Sipoon Nikkilään. Työtehtäviisi kuuluu Laattamiehen työt kerrostalotyömailla. Edellytämme sinulta: - Aikaisempaa kokemusta Laattatöistä niin märkätiloissa
Job Services Finland Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Laboratory Engineer -
Kemistit
On behalf of our client, an international company, we are looking for a Laboratory Engineer to be located in Espoo. In this position you will have the opportunity to work with a research and development team of seven persons. You will make material sample
VMP Group / Vimeli Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Uudenmaan vammaispalvelusäätiö järjestää ja kehittää teemallisia loma- ja leiritoimintoja kehitysvammaisille ja autismin kirjon henkilöille. Leirit järjestetään Karjalohjalla, Pukkilan kartanossa.
Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Seure Henkilöstöpalvelut Oy on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä kaupunkien sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
Jysk Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Yrityksemme laajentaa ja etsimme nyt uusia myyjiä mukaan tiimiimme. Toivomme työntekijöiden olevan oma-aloitteisia, positiivisia ja innokkaita tekemään töitä. Lisäksi suomenkieli tulee hallita hyvin. Tarjoamme sinulle
Tmi S.Sorsa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntisihteeri -
Yleissihteerit
Etsimme nyt kasvavaan tiimiimme myyntisihteeriä edustamaan yritystämme pääsääntöisesti puhelimitse tapahtuvassa työssä. Sinä toimit äänenä koko yritykselle! Toimimme yrityksenä ict-
KT Sales & Solutions Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Palveluvastaava, taloyhtiöstrategiat -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Unelmanamme on luoda parempaa rakentamisen ja kiinteistönpidon kulttuuria. Lähdimme toteuttamaan unelmaamme ja lanseerasimme viime syksynä uuden palvelun "Taloyhtiön ABC". Palvelun avulla taloyhtiö laatii itselleen strategian;
Vahanen Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaillemme reippaita rakennusapumiehiä monipuolisiin rakennusalan työtehtäviin pääkaupunkiseudulle. Edellytämme sinulta - suomenkielentaitoa - hyvää fyysistä kuntoa - voimassa olevaa työturvakorttia
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Rakennussaneeraaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsitään vastuuntuntoista ja itsenäiseen työhön kykenevää rakennusmiestä/timpuria, jolla on kokemusta asuntojen ja toimistojen saneeraus- ja korjausrakentamisesta. Työkohteet ovat pääsääntöisesti
Veljekset Helenius Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Ryhmänjohtaja -
Tuote-esittelijät
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä ryhmänjohtajia. Ryhmänjohtajana
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Senior Specialist -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
MSD toimii paremman elämän puolesta 140 maassa. Pääyhtiömme Merck & Co., Inc:in pääkonttori sijaitsee Kenilworthissa New Jerseyssä, Yhdysvaltojen itärannikolla. Reseptilääkkeemme, rokotteemme,
Experis - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Holiday Inn on maailman tunnetuin hotelliketju, jossa on viihtyisä miljöö, asiakaskeskeiset ratkaisut ja ystävällinen palvelu kohtaavat luotettavalla tavalla. Holiday Inn -hotelleissa liikematkustajia palvelee ennakoiva, asiat
Restel Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Toimistosiivooja, Helsinki -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaallemme siivoojaa Keravalle, kyseessä on määräaikainen ja kokopäiväinen (7,5h/pvä) päivätyö. Työn aloitus on heti sopivan henkilön löydyttyä, ja töitä riittää
StaffPoint Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Toimistotyöntekijä -
Yleissihteerit
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstön vuokraukseen erikoistunut luotettava, vakavarainen Suomalainen yritys. Etsimme asiakkaallemme toimistotyöntekijää. Tekijältä toivotaan mm: - Asiakaspalvelu
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Tulkki (inguusi) -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Tulkkaus- ja käännöskeskus Professional Oy tuottaa ammatillisia ja luotettavia tulkkaus- ja käännöspalveluja monella eri kielellä. Haetaan inguusin kielen tulkkia. Edellytämme erinomaista suomen ja inguusin kielen
Tulkkaus- ja käännöskeskus Professional Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Turvallisuusvalvoja -
Vartijat
HUS-Kiinteistöt Oy on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kokonaan omistama tytäryhtiö, joka hoitaa mm. HUS:n rakennuttamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon, turvallisuuteen ja palvelussuhdeasuntoihin liittyviä tehtäviä.
HUS-Kiinteistöt Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Tutkimushaastattelija Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Mikäli etsit puhelimitse tapahtuvaa työtä,
Armada Marketing Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtaja korjausrakentaminen pääkaupunkiseutu -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava työnjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Oletko napakka ja huumorintajuinen tuleva työnjohtaja etsimässä sopivan nuorekasta yritystä ja vastuullisia työtehtäviä? Haluatko työskennellä korjausrakentamisen ja saneerauksen parissa esim. vaativissa linja-
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa