Job Liikunnanohjaaja Etelä-Savo Juvan kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme sivistystoimeen liikunnanohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteeseen. Tehtävä täytetään 3.10.2016 tai sopimuksen mukaan. Liikunnanohjaajan tehtävään kuuluu vastuu kunnan liikuntapalveluiden ja Vesiliikuntakeskus Sampolan toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä. Tehtävään sisältyy myös tapahtumien järjestämistä, liikunnanohjausta, uinninvalvontaa ja uimaopetusta sekä nuorisotoimen ohjaustehtäviä. Tehtävän kelpoisuusehdot ovat soveltuva liikunta-alan alempi korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi opistoasteinen tutkinto ja riittävä työkokemus. Lisäksi edellytyksenä ovat Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton hyväksymät uinninvalvojan ja uimaopettajan koulutukset. Arvostamme kokemusta erilaisten liikuntaryhmien ohjauksesta, asiakaspalvelutaitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä viestintä-, organisointi- ja työnsuunnittelutaitoa. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Työsuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. Tehtävä sisältää ilta- ja viikonlopputyötä. Työ edellyttää oman auton käyttöä. Tehtävässä noudatetaan yleistyöaikaa 38,25 h/vko. Paikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukset voi toimittaa myös postitse osoitteeseen Juvan kunta, Sivistystoimi, PL 28, 51901 JUVA. Kuoreen merkintä: Liikunnanohjaaja. Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta. Myös postitse lähetetyt hakemukset tallennetaan Kuntarekry-järjestelmään käsittelyä varten.
Työnantajan nimi: Juvan kunta
Työnantajan osoite: Juvantie 13, 51900 JUVA
Työn lyhyt kuvaus: Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alihankintaompelija -
Vaateteollisuuden ompelijat
Eurokangas on vähittäis- ja projektimyynnissä toimiva, 70-vuotias, vakavarainen konserni ja Suomen markkinajohtaja verho-, sisustus- ja vaatetuskankaiden myyjänä. Nyt haemme menestyvään joukkoomme Mikkelissä toimivaa
Eurokangas Oy - 2016-08-17 - Etelä-Savo
Asiakashankkija,osa-aikatyö -
Myyntiedustajat
Palkkaamme nyt kahdeksan osa-aikaista työtä tarvitsevaa vakituiseen työsuhteeseen. Työ soveltuu erinomaisesti esimerkiksi opiskelun oheen. Voit työskennellä aamu- tai iltavuorossa tilanteesi mukaan. Osa-aikaiset myyntineuvottelijamme
Finnacta Oy - 2016-04-27 - Etelä-Savo
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Tarjolla hyväpalkkainen kesätyö, jonne on aina kiva tulla töihin! Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita
Kareta Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Pitkänen Senja - 2016-05-28 - Etelä-Savo
Huippumyyjä -
Vakuutusalan asiamiehet
OP-Pohjola on Suomen suurin finanssiryhmä. Se tarjoaa asiakkailleen maan kattavimman ja monipuolisimman pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden. OP-Pohjola-ryhmässä työskentelee yli 12000 pankki- ja vakuutusalan ammattilaista.
Eilakaisla Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Ilmoitusmyyjä -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-08-17 - Etelä-Savo
Kehitysvammahuollon esimiehen sijaisuus -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme Juvalle vammaistyöhön kehitysvammahuollon esimiehen sijaista aluksi aj. 1.9.2016 - 31.12.2016. Juva on osa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymää 1.1.2017 alkaen, jolloin myös viransijaisuudessa voi
Juvan kunta - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Keikkahomma apumiehenä -
Muut muualla luokittelemattomat
Etsimme asiakkaallemme Heinävedelle apumiestä ilmastointihuoltohommiin. Työsuhde on keikkaluontoinen ja kesto on noin 1 viikon. Arvostamme jos Sinulla pysyy porakone käsissäsi, osaat käyttää sitä ja sinulla
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-02-18 - Etelä-Savo
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme tiimiimme reippaita ja asiakaspalveluhenkisiä kokkeja kesän ajaksi. Edellytämme ajokorttia, anniskelupassia sekä kykyä työskennellä tarvittaessa myös yksin. Kielitaito katsotaan eduksi. Tarjoamme monipuolisen
Kyyhkylän Kartano Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Hoivakoti Rebekka on elokuussa 2015 valmistunut asumispalveluyksikkö, joka tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikääntyneille ja muistisairaille. Hoivakodissa on kaksi 15-paikkaista ryhmäkotia, joissa on yhteensä 30 asukashuonetta.
Esperi Care Oy - 2016-02-18 - Etelä-Savo
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Luona Oy operoi tällä hetkellä useita turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia Uudellamaalla maahanmuuttoviraston toimeksiannosta. Etsimme nyt Vapaa-ajan/liikunnan ohjaajaa Hyvinkäälle sijaitsemaamme vastaanottokeskukseen, vetämään
Luona Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Haemme menestykselliseen tiimiimme lisää huippuosaajia ohjaamaan suosittuja ryhmävalmennuksia. Valmentajan tehtävänä on ohjata valmiin konseptin pohjalta kokonaisvaltaisia ryhmävalmennuksia sekä suunnitella ja toteuttaa
Funky Fit Oy - 2016-08-17 - Lappi
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Oletko asiakaspalvelun ammattilainen, tieliikenteen taitaja sekä positiivisesti periksiantamaton persoona ? Hyvä, etsimme juuri sinua ! Kajon Oy on vuonna 1997 perustettu, Suomen suurin henkilöliikenteeseen erikoistunut yhtiö. Toimintamme
Kajon Oy - 2016-07-28 - Etelä-Savo
Lukion lehtori (matematiikka), Mikkelin lukio -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on lukion lehtorin virka elokuusta 2016 alkaen Mikkelin lukiossa. Opetettavana aineena matematiikka. Virkasuhteen alkaessa tehtävä painottuu lyhyen matematiikan opetukseen. Valittavalta edellytetään asetuksen 986/1998 mukainen
Mikkelin kaupunki - 2016-02-28 - Etelä-Savo
Maataloustyöntekijä -
Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Etsimme koneenkäyttötaitoista maataloustyöntekijää. Edellytämme kokemusta siirtonurmen viljelykoneiden käytöstä sekä erityisesti täysautomaattisen
JÄRVIKYLÄN KARTANO - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Metallialan työntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme monipuolista metallialan osaajaa asiakasyritykseemme Pieksämäelle! Työnkuvaan kuuluvat erilaiset metallialan hitsaus- ja koneistustehtävät sekä teollisuuden kunnossapitotehtävät. Arvostamme oma-aloitteista
Bovallius Palvelut Oy - 2016-03-23 - Etelä-Savo
Muu myyjä -
Myyjät
Infonor Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Muu ravintola- tai suurtaloustyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Järvi-Saimaan Palvelut Oy hakee kesäloman sijaista Juvakodin keskuskeittiöön. Keittiö valmistaa ateriat päiväkoteihin, palvelutaloihin, terveyskeskukseen ja ateriapalveluun. Keittiö vastaa myös ruokala ja kahvila
Järvi-Saimaan Palvelut Oy - 2016-04-01 - Etelä-Savo
Myymälänhoitaja -
Myymälän esimiehet
Etsimme Taito Shop Savonlinnaan myymälänhoitajaa, joka vastaa koko yksikön toiminnasta. Tehtäviin kuuluu yksikön esimiestyöt, asiakaspalvelu ja erilaiset markkinointi- ja organisointitehtävät. Odotamme hakijalta
Taito Itä-Suomi ry - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-05-28 - Etelä-Savo
Ohjelmistoasiantuntija -
Käytön tukihenkilöt
Kaupan alan ohjelmistoasiantuntija Työskentelet asiakasrajapinnassa vaihtelevissa ohjelmistotukeen liittyvissä tehtävissä. Tehtävät sisältävät ohjelmistotukea puhelimitse ja verkossa, ohjelmistokoulutuksia,
Mediamaestro Oy - 2016-05-22 - Etelä-Savo
Palveluohjaajan viransijaisuus -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme Juvalle vanhustyöhön seniorineuvontaan palveluohjaajan viransijaista aj. 4.7.2016 - 07.06.2017 ja mahdollisesti pidempäänkin. Viran kelpoisuusehtona on sosionomin tai geronomin amk-tutkinto (asetus 752/2005). Työtehtäviin
Juvan kunta - 2016-04-26 - Etelä-Savo
Postinjakaja -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
EST Henkilöstöpalvelut välittää henkilöstöä ravintoloihin ja tapahtumiin. Etsimme asiakkaidemme tarpeisiin sopivaa henkilöstöä ja tarjoamme alan ammattilaisille mahdollisuuden työllistyä.
Etelä-Savon Turvallisuuspalvelut Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Röntgenhoitaja, kesäsijainen -
Lääketieteellisen kuvantamis- ja laitetekniikan asiantuntijat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon
Suomen Terveystalo Oy - 2016-03-23 - Etelä-Savo
Sisustustarvikemyyjä -
Myyjät
Haetaan kahta sisustustarvikemyyjää, toinen kesätyöntekijäksi (3-4 kk) ja toinen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työaika minimissään 30 h/viikko. Etsimme alan ammattilaista, jolla on jo kokemusta
Värilinja Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Torimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Pajunen Mika - 2016-05-30 - Etelä-Savo
Ukrainan tulkki -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Etsimme ukrainan tulkkia. Hakijoilta edellytämme kokemusta tulkkauksesta ja/tai soveltuvaa koulutusta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Suomen yhteiskunnan hyvä tuntemus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa ovat tärkeät
Global Service Finland Oy - 2016-05-13 - Etelä-Savo
Ympäristönsuojelun asiantuntija -
Kemistit
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Yrittäjä -
Etsitään itsenäistä yrittäjää Kotisavun kiertävään savustuspisteeseen. Myyntituotteina paikanpäällä savustettu kirjolohifilee sekä muikku, sesongin mukaan myös muut kalat. Yrittäjä määrittelee itse omat myyntipaikkansa
B-Vision Oy - 2016-04-15 - Etelä-Savo