Job Lindström: Myyntipäällikkö / Luumäki Etelä-Karjala Lindström Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lindström: Myyntipäällikkö / Luumäki

Työnkuvaus:
Tekstiilipalveluyritys Lindström vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Lindströmiläisiä on noin 3000 henkeä Euroopassa ja Aasiassa. Konsernin vuoden 2015 liikevaihto oli 302 miljoonaa euroa. http://www.lindstromgroup.com/fi Haemme nyt itäisen Kaakkois-Suomen alueelle innostavaa myyntipäällikköä 13 ammattilaisen esimieheksi. Tulet ottamaan vastuullesi uusasiakashankinnan ja olemassa olevien asiakkaiden kehittämisen omalla alueellasi. Myynnin ammattilaisena kehität yksikön toimintatapoja, valmennat tiimiäsi ja autat heitä onnistumaan omassa työssään. Vaikka työsi sisältää myös raportointia ja seurantaa, olet ennen kaikkea läsnä oman tiimisi arjessa ja osallistut vahvasti erityisesti vaativimpien asiakkuuksien kehittämiseen. Toimivat konseptimme antavat sinulle mahdollisuuden pistää itsesi peliin ja näyttää omat kykysi niin myynnin kehittäjänä kuin asiakaskokemuksen rakentajana. Työpisteesi sijaitsee Luumäellä, joten toivomme, että asut lähistöllä. Lindström työpaikkana Tulet saamaan meiltä mukavan ja haasteellisen tehtävän. Koska asiakassuhteemme ovat pitkiä ja teemme töitä ihmisten kanssa, omat verkostosi tulevat entuudestaan kasvamaan. Osaamistasi tulet kartuttamaan lisää niin saatavillasi olevilla koulutuksilla kuin kollegoidesi tuella. Samalla pääset myös itse jakamaan osaamistasi muille. Vaikka olemme jo suuryritys, toimintaamme leimaa ihmisläheisyys ja perhearvot. Vakavaraisena perheyrityksenä teemme pitkäjänteistä työtä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Meillä on mahdollisuus testata ja kokeilla uusia ideoita sekä toimintamalleja. Tuloksen tekemisessä tukenasi ovat parhaat, vuosien saatossa muovautuneet toimintatavat ja hiotut konseptit sekä uudet työkaverisi. Tulet saamaan tilaa johtaa, ja omalla tontillasi olet itse vastuussa päätöksistäsi. Uskoaksemme arvostat myös matalaa hierarkiaamme sekä mutkatonta yrityskulttuuriamme. Menestymisen edellytykset Koska me lindströmiläiset näemme itsemme yritysten kumppanina, jokaisen meistä odotetaan panostavan myyntiin, kumppanuuden ja palvelukulttuurin kehittämiseen sekä korkeaan asiakastyytyväisyyteen ja -pysyvyyteen. Mielestämme tehtävässä menestyminen vaatii myös: Intohimoa myyntityöhön ja sen kehittämiseen. Kokemusta kenttämyynnin johtamisesta b-to-b -puolelta ja asiakkuuksien menestyksekkäästä kehittämisestä. Intoa, energiaa, positiivisuutta ja taitoa saattaa omat ideat sekä uudet toimintatavat osaksi arjen työskentelyä. Aitoa halua saada asioita aikaiseksi, ja löytää ratkaisuja asiakkaiden hyödyksi. Kaupallista koulutusta ja aiempaa kokemusta esimiestyöstä. Tiimisi odottaa sinusta siis omalla esimerkillä johtavaa esimiestä ja innostajaa. Valmentaen ja ohjaten luot tiimillesi edellytykset onnistua. Uskallat tehdä päätöksiä ja sanoa oman mielipiteesi. Kysymyksiä ja vastauksia Lisätietoja tehtävästä ja Lindströmistä työpaikkana antaa tulosyksikön johtaja Petri Luukkonen, p. 040 776 2145.

Työnantajan nimi: Lindström Oy

Työnantajan osoite: 54500 TAAVETTI

Työn lyhyt kuvaus: Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Farmaseutti -

Farmaseutit
Yliopiston Apteekin palveluksessa on noin 1300 henkilöä Suomessa, Virossa ja Venäjällä. Pidämme hyvää huolta henkilöstömme työkyvystä ja osaamisesta muun muassa tarjoamalla erilaisia henkilöstöetuja
Yliopiston Apteekki - 2016-08-17 - Etelä-Karjala

Grillimyyjä -

Pikaruokatyöntekijät
Tuen Grilliin haetaan kahta reipasta grillimyyjää, jotka pystyvät toimimaan myös kiireessä. Työ on luonteeltaan fyysistä, ilta- ja viikonlopputyötä. Hygieniapassi on edellytyksenä samoin alan työkokemus
Tuen Grilli Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

Huoltoasentaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Teknosafe Oy on 1981 perustettu palo- ja työturvallisuustuotteiden erikoisliike. Maahantuomme pääosan tuotteistamme ja vastaamme niiden huollosta. Palvelemme asiakkaitamme toimitiloissamme Imatralla sekä asiakaskohteissa. www.teknosafe.fi
Teknosafe Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Isännöitsijä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät

ISTO Etelä-Karjala Oy - 2016-05-13 - Etelä-Karjala

Kahvila-Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
HopLop Oy on pohjoismaiden johtava sisäseikkailupuistojen ketju. Kävijämäärillä mitattuna olemme Suomen suosituin lapsiperheiden maksullinen vierailukohde. Tällä hetkellä ketjuun kuuluu 17 sisäseikkailupuistoa
HopLop Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

KESÄTÖITÄ -

Myyntiedustajat
Haemme Lappeenrannan ydinkeskustan toimipisteeseemme MYYJIÄ kesäksi. Aiempi kaupanalan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy, Lappeenranta - 2016-03-23 - Etelä-Karjala

Kesätöitä nuorille, 6.6. - 1.7.2016 -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Lappeenrannan kaupungin teknisen toimen kadut ja ympäristö -vastuualue järjestää kesätöitä 16 - 17 -vuotiaille koululaisille 6.6. - 1.7.2016 välisenä aikana
Lappeenrannan kaupunki - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Kunnossapitoasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Kunnossapitoinsinööri (mekaaninen), Efora Oy -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Efora Oy tuottaa teollisuudelle kilpailukykyä älykkäämmällä kunnossapidolla. Toimimme yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa noin 920 ammattilaisen organisaatiolla. Tehdaskohtaisesti vastaamme asiakkaiden tuotantolinjojen
Efora Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Olemme koti - ja hoivapalveluja tuottava yritys ja etsimme joukkoomme lähihoitajaa kenellä myös muistihoitajan pätevyys. Toivomme että olet iloinen, reipas ja työstäsi innostunut. Ajokortti ja auton käyttö
Koti- ja hoivapalvelut Hyvinvointia Kotiin Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
Etsimme asiakasyrityksellemme Lappeenrantaan LEVYSEPPÄ-HITSAAJIA Työtehtäviin kuuluu keskiraskaan metallipajan monipuoliset levyseppä-hitsaajan työt puikko- ja tig menetelmillä. Odotamme hakijalta alan kokemusta ja koulutusta,
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

METSÄ- JA LUONNONHOIDON ASIAKASNEUVOJA -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Suomen metsäkeskuksen tehtävänä on metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpano ja metsätietoihin liittyvien
Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral - 2016-03-15 - Etelä-Karjala

Metsäteollisuusympäristön asiantuntijatehtävä -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Rejlers on Pohjoismainen yli 2000 asiantuntijan suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, jonka palveluksessa on Suomessa n 500 työntekijää. Tarjoamme suunnittelua, konsultointia ja turnkey-toimituksia teollisuuden, energian, rakentamisen
Rejlers Oy - 2016-06-22 - Etelä-Karjala

Muu taideaineiden opettaja -

Muut taideaineiden opettajat
Savitaipaleen kuvataidekoulu on yksityinen, Savitaipaleen kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry:n hallinnoima pieni oppilaitos, joka järjestää laajan oppimäärän mukaista kuvataiteen taiteen perusopetusta 6-18 -vuotiaille lapsille
Savitaipaleen Kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry - 2016-08-10 - Etelä-Karjala

Muuttomies -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme vahvoja, reippaita ja hyvän asiakaspalveluasenteen omaavia MUUTTOMIEHIÄ JA -NAISIA muuttotoimialan kärkeä edustavaan asiakasyritykseemme. Työtä on tarjolla keikkaluonteisesti pääosin Lappeenrannan ja Imatran
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Myyjä, Elisa / Saunalahti -

Myyjät
Myyjä, Elisa / Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija, joka
Enia Oy - 2016-06-04 - Etelä-Karjala

Myyjä -

Myyjät
Hei, haemme joukkoomme reipasta ja oma-alotteista myyjää avattavaan työ-ja terveyskenkä myymäläämme. Avaamme kaupan 1.03.2016 Työhön kuuluu: -Myyntityö -Liikkeen somistus -Puuttuvien tuotteiden tilaaminen
JENNIFER SHOES OY - 2016-02-26 - Etelä-Karjala

Myyjä Tele Finlandille, Lappeenranta -

Myyntiedustajat
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat.Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
KARTO OY on menestyvä kotimainen posti - ja onnittelukorttien, adressien sekä paketointi - ja kattaustuotteiden valmistaja ja jakelija. Suomessa ja Baltiassa toimivan ryhmän liikevaihto on 20 miljoonaa euroa. Yhtiöissä työskentelee
Karto Oy - 2016-03-10 - Etelä-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen ikkuna- ja ovipalveluyritys. Olemme markkinajohtaja omakotitalojen ikkuna- ja oviremonteissa. Vahvistamme Lämpölux -myyntitiimiämme Lappeenrannan alueella. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Myyntijohtaja -

Myynti- ja markkinointijohtajat
Liangtse Wellness Lappee etsii myyntijohtajaa. Myyntijohtaja työskentelee osana vastaanottotiimiä. Hän työskentelee koko vastaanotto- ja hierojatiimin kanssa parhaan mahdollisen myynnin saavuttamiseksi. Hän työskentelee markkinoinnin
Liangtse Wellness Lappee Oy - 2016-03-08 - Etelä-Karjala

Myyntineuvottelija (KESÄTYÖ) -

Myyntiedustajat
Haemme kesäksi vahvistusta myyntitiimiimme ja kesälomatuuraajiksi. Aiemmasta myyntikokemuksesta on etua, mutta välttämätöntä se ei ole. Koulutamme sinut ja tarjoamme valmiit työkalut menestyä työtehtävässäsi.
Buusteri Oy, Lappeenranta - 2016-06-09 - Etelä-Karjala

Palvelutiskimyyjä, kassamyyjiä, hyllyttäjiä -

Myyjät
Haemme Lappeenrantaan PALVELUTISKIMYYJIÄ, KASSAHENKILÖITÄ JA HYLLYTTÄJIÄ Haemme Lappeenrantaan palvelutiskimyyjiä, kassatyöntekijöitä ja hyllyttäjiä erilaisiin sijaisuuksiin. Edellytämme valittavalta
VMP GROUP / Fegato Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Haemme asiakkaallemme Lappeenrantaan Postinjakajaa Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme aktiivisia palveluvastaavia Postinjakajiksi. Tehtävä on osa-aikainen / tarvittaessa kutsuttava. Työtä tehdään pääsääntöisesti
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-15 - Etelä-Karjala

Prosessipuhdistuksien ammattilaisia -

Muut prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme Lassila & Tikanojalle prosessipuhdistuksen ammattilaisia teollisuuden huoltoseisokkeihin. Töitä on myös tarjolla huoltoseisokkien lisäksi muissa ympärivuotisissa prosessipuhdistusalan tehtävissä.
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Puhdistustyöntekijöitä teollisuuteen -

Jätteiden kerääjät
Me Deletellä emme pelkää raskasta, likaistakaan työtä. Teemme likaisesta puhtaan, vaarallisesta vaaratonta, jätteestä jälleenkäytettävää ja puramme vanhaa, jotta asiakas pääsee rakentamaan
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-15 - Etelä-Karjala

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Kolme Kiveä Ravintolat Oy on Lappeenrantalainen ravintolayhtiö, pyöritämme kahden erilaisen ja omalla tavalla uniikin ravintolan kokonaisuutta. Ravintoloitamme ovat Wanha Makasiini Bistro sekä Ravintola Tang Capital. Tutustu ravintoloihimme
Kolme Kiveä Ravintolat Oy - 2016-03-16 - Etelä-Karjala

Sairaan-/lähihoitajan vuorotteluvapaan sijaisuus -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Rautjärven vuodeosastolle, Simpeleelle haetaan vuorotteluvapaan sijaisuuteen ajalle 1.9.-31.12.2016 ensisijaisesti sairaanhoitajaa. Ellei TE-keskuksen vuorotteluvapaan ehdot täyttävää sairaanhoitaja sijaista ole saatavilla, niin
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-06-22 - Etelä-Karjala

Siivooja Taavettiin -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-08-02 - Etelä-Karjala

 
 
site syntyy 7.6058158874512 sekuntia