Job Lomituspalvelujohtaja Keski-Pohjanmaa Toholammin kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Toholammin paikallisyksikkö järjestää lomituspalvelut Toholammin, Lestijärven, Kannuksen ja Kokkolan kaupunkiin kuuluvien Ullavan, Kälviän ja Lohtajan alueilla 600 maatalousyrittäjälle ja 20 turkisyrittäjälle. Palveluksessamme on 110 maatalouslomittajaa. Lomituspalvelujohtaja toimii maatalousyrittäjien lomituspalvelulain tarkoittamana vastuuhenkilönä ja lomatoimen osaston osastopäällikkönä, joka vastaa oman toimialansa strategisesta ja toiminnal-lisesta kehittämisestä. Vaatimuksena virkaan on agrologin (amk) tai vastaava aikaisempi opistotasoinen tutkinto sekä tehtävään soveltuva työkokemus. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toimialan ja sen lainsäädännön sekä kunnallishallinnon hyvää tuntemusta ja näkemystä koko toimialan palveluiden kehittämisestä. Virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan kuukauden kulu-essa valinnasta. Viran täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Työnantajan nimi: Toholammin kunta
Työnantajan osoite: Lampintie 5, 69300 TOHOLAMPI
Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja metsätalouden johtajat
Maa: Suomi
Alue: Keski-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja -
Puhelinpalveluneuvojat
Meillä on vappaata tilaa vielä buukkauspuolella hyville tyypeille! JMGroove on ollut Kokkolassa viime marraskuusta lähtien, toimistot löytyy myös Rovaniemeltä, Oulusta ja Torniosta. Tehhään yhteystyötä
JMGroove Oy - 2016-05-05 - Keski-Pohjanmaa
Ajanvaraaja -
Myyntiedustajat
KESÄTYÖ AJANVARAAJA Hei sinä kesätöitä etsivä, meillä on vielä muutamia paikkoja vapaana! Oletko: a) positiivinen b) ahkera c) rahanahne d) kaikkia näitä ja enemmänkin! Loistavaa, olet juuri
JMGroove Oy - 2016-07-15 - Keski-Pohjanmaa
Ajanvaraaja -
Myyntiedustajat
KESÄTYÖ AJANVARAAJA Hei sinä kesätöitä etsivä! Oletko: a) positiivinen b) ahkera c) rahanahne d) kaikkia näitä ja enemmänkin! Loistavaa, olet juuri etsimämme tyyppi! Ajanvaraajat soittelevat kotitalouksiin
JMGroove Oy - 2016-04-21 - Keski-Pohjanmaa
Aluemyyjä /-edustaja, ruotsinkielinen K-Pohjanmaa -
Myyjät
Haemme innokasta, ahkeraa ALUEMYYJÄÄ ruotsinkieliselle Keski-Pohjanmaan alueelle. Etsimämme henkilö kykenee itsenäisesti ja tuloshakuisesti luomaan itselleen oman myyntialueen edellä mainitulle alueelle myyntipäällikkömme
Prima-rakentajat Oy - 2016-06-27 - Keski-Pohjanmaa
Asiakaspalvelun koordinaattori -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Valmistaudumme verkkokauppaan! Haemme nyt Kokkolaan pääkonttorille ASIAKASPALVELUN KOORDINAATTORIA Tehtävänä on olla mukana rakentamassa Halpa-Hallin kokonaisvaltaista asiakaspalvelua verkossa. Koordinaattori vastaa Halpa-Halli
Kokkolan Halpa-Halli Oy - 2016-08-10 - Keski-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja, Validia Asuminen Validia Asuminen (Invalidiliiton Asumispalvelut Oy) kehittää ja tuottaa korkealaatuisia asumisen ja hyvinvoinnin palveluja vammaisille ja ikääntyville ihmisille. Yhtiö tarjoaa palveluja
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Kokkolan Validia Asuminen - 2016-08-10 - Keski-Pohjanmaa
Kalusteasentaja/sisustuskirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haetaan Kalusteasentajaa / Sisustuskirvesmiestä Etsimme alan kokemuksen omaavaa henkilöä hoitamaan kalusteasennuksiamme. Työ sisältää kalusteasennuksien lisäksi joissain paikoissa myös laatoitus-, maalaus-
Jokilaakson Levy ja Kaluste Oy, Omega-keittiöt - 2016-03-18 - Keski-Pohjanmaa
Kassatyöntekijä / viikonlopputyö -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haetaan asiakaspalveluhenkistä työntekijää pizzeriaan kassatyöhön sekä keittölle mm. tiskaustyöhön. Työ on viikonlopputyötä perjantai- ja lauantai-iltaisin. Erinomainen suomen kielitaito
Kokkolan Hot Slice Pizza - 2016-08-10 - Keski-Pohjanmaa
Kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
Mahtava tilaisuus eläinrakkaalle! Nyt on elämäsi tilaisuus aloittaa unelmiesi työ ja toimia kauppiaana omassa myymälässäsi, lemmikkieläinten ja mukavien asiakkaiden parissa. Faunatar on vuodesta 1980 toiminut lemmikkieläinliike-ketju,
Eläinsoppi - Animalshop Oy / Faunatar - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Kausityöntekijä -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Kotimainen Skaala on vuonna 1956 perustettu, Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva ikkunoiden ja ovien sekä terassi- ja parvekelasitusten valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut palvelu- ja ratkaisutoimittaja.
Skaala Production Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Kesätyöntekijä -
Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Puunhankinta ja metsätalous, UPM Metsä hankkii puuraaka-aineen UPM:n tehtaille Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Valtaosan puusta hankimme Suomesta yksityismetsänomistajilta,
UPM-Kymmene Oyj - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Tiimi Hihnala Oy - 2016-04-15 - Keski-Pohjanmaa
Kylmäasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Etsimme Kokkolan toimipisteeseen KYLMÄ-/SÄHKÖASENTAJAA Oilon Scancool on yksi Suomen johtavistateollisuuskylmälaitosten ja teollisuuslämpöpumppujen toimittajista. Oilon- konsernin asiakaspalvelun käyttöönottopalvelut
Oilon Oy - 2016-06-14 - Keski-Pohjanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Kannuksen päivähoito- ja varhaiskasvatuksen tulosalueella on haettavana 2 LASTENTARHANOPETTAJAN työsuhdetta. Lastentarhanopettajien ensisijainen sijoituspaikka on Riihihovin vuoropäiväkoti, /(vuorotyö). Kelpoisuusvaatimukset
Kannuksen kaupunki - 2016-05-11 - Keski-Pohjanmaa
Myyntiedustaja/Tehtaanedustaja Kaskipuu Oy:lle -
Myyntiedustajat
Asiakkaamme Kaskipuu Oy:n toiminnan kasvaessa, etsimme heille Aluemyyjää/Tehtaanedustajaa ovi- ja ikkunamyyntiin Kokkolan seudulle Tässä se on. Tilaisuus kuulua Suomen parhaaseen myyntiorganisaatioon, jossa sinua autetaan menestymään
Barona Palvelut Oy - 2016-06-22 - Keski-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Etitään kesän ajaksi myyjiä Canal Digital- projektiimme! Meiltä saat: -15-20 euroa joka kaupasta puhtaana käteen! - myyntikoulutuksen - mukavat työkaverit ja pomot - ilimaset kahavit! Jos olet: - vähintään
JMGroove Oy - 2016-03-23 - Keski-Pohjanmaa
Ohjaaja -
Lähihoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa
Opettaja, matemaattiset aineet -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
KAUSTISEN KESKUSKOULU 7-9:N MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJAN VIRANSIJAISUUS AJALLE 12.8.2016-3.6.2017. Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti.
Kaustisen kunta - 2016-07-15 - Keski-Pohjanmaa
Perusopetuksen lehtorin virka -
Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Kannuksen kaupunki hakee PERUSOPETUKSEN OPPILAANOHJAUKSEN LEHTORIA Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998)
Kannuksen kaupunki - 2016-04-21 - Keski-Pohjanmaa
Prosessinhoitaja, metallien jalostus -
Metallien jalostuksen prosessinohjaajat
Boliden Kokkola hakee prosessinhoitajia Tehtävät Tuotanto-organisaatiomme hakee prosessinhoitajia. Prosessinhoitajat toimivat tehtaan eri osastoilla vaihtelevissa tehtävissä. Toimit osana ammattitaitoista tiimiä, jonka työt
Boliden Kokkola Oy - 2016-08-10 - Keski-Pohjanmaa
Ravintola-kahvilatyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Cafè Pit stop chez Minna on viihtyisä lounaskahvila Kokkolan keskustassa. Tarjoamme monipuolisia lounas- ja kahvilapalveluita. Uskomme itse tekemiseen ja valmistamme keittiössämme alusta alkaen lounasta, leivonnaisia sekä tilausruokia.
Lounaskahvila Minna Oy - 2016-05-15 - Keski-Pohjanmaa
Sähköasentajia -
Rakennussähköasentajat
Haemme kiinteistöpalveluihin Kokkolaan Sähköasentajia (2) Vastaat sähköjärjestelmien ja laitteiden asennus-, huolto- ja korjaustöistä. Edellytämme sinulta sähköasentajan ammatti- tai perustutkintoa,
Are Oy - 2016-02-19 - Keski-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-04 - Keski-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kannuksen kaupungin ruoka- ja puhdistuspalveluiden tulosalueella on haettavana toistaiseksi voimassa oleva siivoojan toimi. Työaika on 38,25 h/vko. Toimen ensimmäinen sijoituspaikka on KitinVapari. Kelpoisuusvaatimuksena on sellainen koulutuksella
Kannuksen kaupunki - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-05 - Keski-Pohjanmaa
Sisustuskirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme sisustustaitoista kirvesmiestä työkohteeseemme Halsualle. Työ pitää sisällään puurakenteisen omakotitalon sisäpuolen puulattioiden asennusta, väliseinien asennusta ja panelointia sekä sisustustöitä.
Pohjolan Ekotalo Oy - 2016-05-11 - Keski-Pohjanmaa
Tietotekniikan insinööri -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Kehitysinsinööri BILINE-hankkeeseen - määräaikainen tehtävä Centria-ammattikorkeakoulu hakee kehitysinsinööriä BILINE-turvallisuuteen liittyvät digitaaliset ratkaisut hankkeeseen ajalle 1.10.2016
Centria ammattikorkeakoulu Oy - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa
Tuotannon työntekijä -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan
Metsä Group - 2016-08-02 - Keski-Pohjanmaa
Uskonnon, filosofian ja psykologian tuntiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Perhon kunta julistaa haettavaksi USKONNON, FILOSOFIAN JA PSYKOLOGIAN TUNTIOPETTAJAN TEHTÄVÄN ajalle 10.8.2016 - 2.6.2018 yläkouluun ja lukioon. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Perhon kunta - 2016-03-24 - Keski-Pohjanmaa
Vastaanottovirkailija, hotelli -
Hotellin vastaanottovirkailijat
Syksyn koittaessa on aika kiittää opiskelemaan lähteviä ja etsiä joukkojemme vahvistukseksi reipasta ja joustavaa, hyvällä asenteella sekä iloisella mielellä varustettua hotellityöntekijää. Tehtävien
Wiklöf Hotel Services Ab Oy - 2016-08-02 - Keski-Pohjanmaa