Job Luokanopettaja Helsinki-Uusimaa Keravan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja

Työnkuvaus:
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana LUOKANOPETTAJAN VIRANSIJAISUUS (nro 047) ajalle 15.8.2016-3.6.2017. Tehtävän sijoituspaikka on Keskuskoulu. Keskuskoulu on n. 350 oppilaan perinteikäs koulu Keravan keskustassa, aivan juna-aseman läheisyydessä. Koulussamme on Keravan alakoulujen musiikkiluokat sekä kolme erityisopetuksen pienryhmää. Meillä keskitytään perustietojen ja -taitojen oppimiseen ja kannustetaan kauniiseen käyttäytymiseen. Haemme joukkoomme työstään innostunutta ja innostavaa musiikkiluokanopettajaa. Katsomme eduksi kokemuksen musiikkiluokan opettamisesta tai muuten vahvat musiikkikasvatukselliset taidot. Eduksi luemme myös pedagogisen tvt-osaamisen sekä kyvyn opettaa teknisiä töitä ja poikien liikuntaa. Arvostamme taitoa kohdata oppilas yksilönä, kykyä tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa koulun erilaisissa tilanteissa sekä ennakkoluulotonta otetta uuden opetussuunnitelman täytäntöönpanoon. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioidaan myös ei-kelpoiset hakijat. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Keravan kaupunki

Työnantajan osoite: 04200 KERAVA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja / Buukkari -

Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Scanria-konserni on toiminut jo 20 vuotta, ja palkannut
Oy Scanria Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Autonasentaja, huoltokorjaamo -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

Viking Motors Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Erikoistuva lääkäri -

Yleislääkärit
Erikoistuva lääkäri oppii hoitamaan raskauksia ja synnytyksiä, tekemään sektioita, hoitamaan gynekologisia poliklinikkapotilaita ja tekemään pientoimenpiteitä ja tutustumaan gynekologisiin leikkauksiin. Viroista
HUS - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Henkilöstöjohtajat
Etsimme etenemishaluisia esimiesharjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita luomaan pidempiaikaista uraa yrityksessämme. Meillä on kannustava työilmapiiri, pääset itse vaikuttamaan työhösi ja tuloksesi palkitaan. Yrityksemme
Tmi T.Helminen - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Försäljningschef -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Account Manager & Business Partner Description As Account Manager you will develop new relationships with businesses across Finland. You win accounts and nurture the relationships selling high quality language learning packages, blended learning,
Connectare Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Fyysikko HYKS Sädehoito-osasto -

Fyysikot ja astronomit
Työ koostuu sairaalafyysikon perustyötehtävistä: sädehoidon ja isotooppilääketieteen kehitystyöt, dosimetria, sädehoidon suunnittelu, säteilyn käytön asiantuntemus sekä konsultointi syövänhoitoon
HUS - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa. Halvaantuneen 57 vuotiaan mieshenkilön avustaminen päivittäisissä tarpeissa. Työ asiakkaan kotona Hangossa, nostoissa kattonostin, ei raskas työ. Työajat 6/7-14-21 2-vuorotyö,
Långvik Jari - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa osa-aikatyöhön, enintään 9 tuntia viikossa. Työpaikka on Tikkurilan keskustassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Työajat ovat pääsääntöisesti päiväaikana.
Piirainen Kari Matti - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Hydrauliikka- ja pneumatiikka-asentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme nyt asiakkaallemme kokenutta työntekijää HENKILÖNOSTIMIEN ja vastaavien laitteiden huoltamiseen ja korjaamiseen. Työ alkaa huhtikuussa 2016 ja sijaitsee Espoossa. Käsittelemme
Lavonia Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Johtaja -

Muut palvelualojen johtajat
Asiakkaamme, OP Ryhmä, on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässä työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja ryhmä tuottaa pankki- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle
Opset Oy. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme Helsingin kauppatorin torikahvilaamme kahvilatyöntekijää. Toivomme työntekijältä oma-aloitteisuutta, päässä laskutaitoa sekä ripeyttä toimia kiireessä. Työntekijältä toivotaan
Torin Kahvipaikka Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Kokki/Keittäjä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme reipasta, vastuuntuntoista sekä yhteistyökykyistä kokki/keittäjää, joka valmistaa lounaan arkisin kotiruokakonseptilla. Vankka kokemus ruuan valmistuksesta on välttämätön. Yhteydenotot Juha Relander,
Juclare oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Haemme lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen Liikuntapäiväkoti Touhula Fallåkeriin, Espooseen. Touhula Liikuntapäiväkodissa tarjoamme laadukasta ja virikkeellistä varhaiskasvatusta sekä viihtyisän
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haemme Virasojan koululle Kaukopään toimipisteeseen luokanopettajaa vakituiseen virkasuhteeseen alkaen 1.8.2016. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää alkukasvatuksen ja erityiskasvatuksen tuntemusta. Eduksi luetaan
Imatran kaupunki - 2016-05-02 - Etelä-Karjala

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät

Maansiirtoliike Manninen Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Markkinoinnin suunnittelija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Markkinoinnin suunnittelija Haemme taitavaa mainosten ja markkinointimateriaalien tekijää osaksi Jesper Junior - joukkuetta. Jesper Juniorilla on yli 30 vuoden kokemus lastenvaatteista. Monille asiakkaille Jesper Junior on tuttu jo toisessa
Faor Oy / Jesper Junior - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Muurari -

Muurarit ym.

Mexipal Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan kaikille tuttuja, markkinat ovat siis rajattomat! Palkkaamme nyt uusia myyjiä.
Turotim Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
HUS-Tietohallinto vastaa HUS-kuntayhtymän yhteisistä tietojärjestelmä- ja tietotekniikkapalveluista. Palveluksessamme on yli 200 IT-alan huippuammattilaista. Haemme HUS-Tietohallintoon Kehittämispalveluiden tulosyksikköön,
HUS - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Optikko -

Optometrian erityisasiantuntijat
Instru optiikka Oy on yksi Pohjois-Euroopan johtavista optisen alan vähittäismyyntiyrityksistä ja alan markkinajohtaja Suomessa ja Virossa. Instru optiikka Oy panostaa palvelun ja tuotteiden laatuun, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä
Instru optiikka Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Paloinsinööri -

Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos hakee paloinsinööriä vakituiseen virkaan 1.10.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Paloinsinöörin ensisijaisina työtehtävinä ovat
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Etsimme Helmikuussa avattavaan uuteen liikkeeseemme ja energiseen tiimiimme sopivaa parturi-kampaajaa ja hiusmuotoilijaa. Olet positiivinen, ahkera ja työmotivaatiosi on korkea. Ribella on ruotsalainen tuotemerkki, joka avaa ensimmäisen salonkinsa
Ribella - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö / korjausrakentaminen -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme asiakkaallemme Helsinkiin vakituiseen työsuhteeseen PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ! Työtehtävän kuvaus Projektipäällikkönä vastuullasi ovat monipuoliset LVI-suunnittelu - ja asiantuntijatehtävät.
Uniflex Suomi Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Lastensuojelu on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista tukea ja moniammatillista työskentelyä. Kehitämme lastensuojelua yhdessä asiakkaiden ja muiden perhepalvelujen
Espoon kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Kuljetusliike E.Tanninen Oy ( Helsinki ) - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Viestintäassistentti -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Valtiovarainministeriö (VM) on osa valtioneuvostoa. Ministeriö valmistelee hallituksen talous- ja finanssipolitiikkaa ja valtion talousarvion sekä toimii veropolitiikan asiantuntijana. VM vastaa myös rahoitusmarkkinapolitiikan
Valtiovarainministeriö - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 500 ympäri maailmaa yli 90 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin.
Restel Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.3198380470276 sekuntia