Job Luokanopettaja Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Arvojamme ovat innovatiivisuus, kestävä kehitys sekä yhteisöllisyys. Kaupunki on turvallinen työnantaja, joka tarjoaa henkilöstölle laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja ammatillisella uralla etenemiseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä. Työyhteisöjen ilmapiiri on tutkitusti hyvä ja suurin osa henkilöstöstä suosittelisi Vantaata työnantajana myös ystävilleen. Työsuhde-etuina tarjoamme mm. palvelussuhdeasuntoja, työsuhdematkalipun sekä monipuolista vapaa-ajan toimintaa. Tehtävän kuvaus: Haemme Rajatorpan kouluun luokanopettajaa. Etsimämme opettaja on ammattitaitoinen, vastuuntuntoinen ja innostunut, monipuolinen osaaja, joka toimii aktiivisesti omaa työtään ja työtapojaan kehittäen uuden opsin hengessä. Hän on sosiaalinen ja yhteistyökykyinen, jonka vahvuusalueita ovat erityisesti liikunta ja kovien materiaalien käsityö. Rajatorpan koulu on perinteikäs, oman kylän alakoulu. Koulumme sijaitsee vehreällä, viihtyisällä ja turvallisella alueella läntisellä Vantaalla, Helsingin ja Espoon rajalla Vihdintien tuntumassa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Koulussamme on n. 250 oppilasta. Oppilaamme tulevat pääosin Rajatorpasta sekä Vapaalan ja Hämevaaran pientaloalueilta. Arvostamme työrauhaa, hyviä tapoja ja perinteitä, mutta kehitämme ja uudistamme kouluamme aktiivisesti. Teemme tiivistä yhteistyötä opetuksen suunnittelussa, joustavissa opetusjärjestelyissä ja tiimeissä. Meillä on tunnetusti hyvä työilmapiiri. Opetuskäytössämme on oppilastabletit. Wilma on käytössä kodin ja koulun sekä sisäiseen viestintään, arviointiin, pedagogisiin asiakirjoihin ja poissaolojen merkintään. Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Kelpoisuusehto: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Lisäksi edellytämme: Perehtyneisyyttä uuteen opetussuunnitelmaan. Luemme eduksi: Opettajan tietoteknisen osaamisen sekä perehtyneisyyden erityispedagogiikkaan.
Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki
Työnantajan osoite: Vapaalanpolku 13, 01650 VANTAA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Apumiehiä Tuusulaan -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakkaallemme reippaita ja oma-aloitteisia apumiehiä erilaisiin työtehtäviin. Tarjolla töitä mm. turva-auton kuljettajalle eli liikenteenohjaajalle tietyömaan yhteyteen ja myös muita apumiehen tehtäviä
Opteam Järvenpää Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
B2B Myyntineuvottelija takuupalkalla -
Muut liike-elämän asiantuntijat
Etsimme kolmea yritteliästä ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvää yritysmyyjää. Tehtävänä on ilmoitusten/ mainosten myynti netti- ja printtimediaan yritysasiakkaille puhelimitse, valmiit kohderyhmät
Eira Oy - 2016-03-14 - Helsinki-Uusimaa
Department assistant -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Huawei is a leading global information and communications technology (ICT) solutions provider. Through continuous customer-centric innovation, Huawei has established end-to-end advantages in Telecom Network Infrastructure, Application & Software,
StudentWork Sharper Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Fysioterapeutti -
Fysioterapian erityisasiantuntijat
Rekrytoimme 10 uutta ikääntyneiden fysioterapeuttia. Etsimme yhteensä 10:tä ikääntyneiden fysioterapiasta kiinnostunutta fysioterapeuttia eri toimipisteisiin Fysiokseen. Uudet fysioterapeutit pääsevät mukaan
Fysios Group Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kahvilan esimies ja salityöntekijä -
Tarjoilijat
Hei Meitä on noin kymmenen valmistamassa, myymässä ja palvelemassa asiakkaitamme pohjoishelsinkiläisessä kauppakeskuksessa. Valmistamme lähes kaiken lounasruokaa myöten itse ja olemme ylpeitä tuotteistamme. Nyt
Postres Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kehittämispäällikkö -
Terveydenhuollon johtajat
HUS-Apteekki liikelaitos tuottaa asiakkaidemme sekä potilaiden parhaaksi laadukkaita ja turvallisia lääkehuolto- ja kliinisen farmasian palveluja ammattitaitoisesti ja kustannustehokkaasti tuloksellisessa yhteistyössä erikoissairaanhoidon
HUS - 2016-03-14 - Helsinki-Uusimaa
Key Account Manager, Teollisuus -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Ahlsell on Pohjoismaiden johtava tekninen tukkukauppa. Yhtiöllä on toimintaa pohjoismaiden lisäksi myös Virossa ja Venäjällä. Ahlsell tarjoaa ammattilaisille asennus-tuotteita, koneita ja työkaluja sekä palveluita
Search & Selection - S&S Consulting Oy Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Liikuntapaikanhoitaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Liikuntavirasto, Merelliset palvelut Liikuntaviraston tavoitteena on lisätä helsinkiläisten liikuntaa. Vastuullamme ovat mm. Helsingin sisä- ja ulkoliikuntapaikat, uimarannat sekä kalastuksen, vesiliikenteen ja veneilyn edistäminen.
Helsingin kaupunki. - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Loppusiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Banssi on täydenpalvelun henkilöstötalo. Kauttamme työpaikan saa satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Uusimaa Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Haemme kokenutta LVI-ASENTAJAA Helsingin keskustaan saneeraskohteeseen. Hyvällä työntekijällä on mahdollisuus rekrytoitua asiakasyritykseen! Odotamme sinulta: - LVI-asentajan koulutusta - Kokemusta LVI-asennuksista - Voimassa
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Manager, Solar and Wind Development -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
YOUR ROLE Solar and Wind Development Unit is responsible for taking Fortum's business in renewables to gigawatt-scale. We want to grow in geographies with fundamentally attractive solar and wind conditions
Fortum Oyj - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Microsoft BizTalk / Azure -integraatioasiantuntija -
Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Integraatiotiimimme Microsoft-alueella kasvaa. Toteutamme asiakkaillemme laajoja integraatiokokonaisuuksia ja pilviratkaisuja sekä BizTalkilla että muilla teknologioilla Azuressa. Tarvitsemmekin nyt lisää integraatio-osaajia kaikkiaan
Digia Oyj - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme myyjää 30h/ vko Helsingin tavaratalon naisten jalkineet -osastolle määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 28.3.- 30.9.2016. Tehtävä sisältää paljon työskentelyä jalkineosaston varastotilassa.
Stockmann Oyj Abp - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Myymäläsiivoojia -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Spectra Yhtiöt Oy on kasvava lohjalainen perheyritys, jonka toiminnan painopisteenä on erilaisten kaupan tukipalvelujen, kuten mm. vartioinnin, siivouksen ja kierrätys- sekä ostoskärrypalveluiden, tuottaminen lähes kahdensadan
Spectra Yhtiöt Oy - 2016-03-20 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
VASKISEPÄT tekee lupauksensa mukaan - Parhaita kattoja ja kattoremontteja peltisepän "suurella sydämellä". Konesaumattujen peltikattojen kysynnän kasvaessa ja toiminnan laajentuessa haemme vastuullista asiakashankinta-
Porvoon Vaskisepät oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Myyntineuvottelija, Elisa / Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija,
Enia Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme pääkaupunkiseudulle eri kohteisiin niin keikkatyöstä kuin pidempiaikaisista työsuhteista kiinnostuneita rakennusapumiehiä Edellytyksenä on työturvallisuuskortti ja suomen kielen taito.
Lisäpalvelu Helsinki Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Rentdeal Helsinki OU - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Resurssierityislastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Vantaan varhaiskasvatus on edelläkävijä lasten hyvinvoinnin, oppimisen ja osallisuuden rakentajana. Vantaan varhaiskasvatus ja sen osaava henkilöstö on sitoutunut toiminnallaan edistämään
Vantaan kaupunki - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Ripsiteknikko, Kynsiteknikko -
Kosmetologit ym.
Heippa kaikki kauneusalan taiturit! Meillä olisi tarvetta saada lisäkäsiä tiimiimme Sunlight Nail & Lashes. Tikkurilaan ja Leppävaaraan haemme osaavaa, kokenutta ja asiakaspalvelun omaavaa ripsiteknikkoa (klassiset- &
Sunlight Nail & Lashes - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Röntgenhoitaja -
Lääketieteellisen kuvantamis- ja laitetekniikan asiantuntijat
Sädehoito-osastolla on moniammatillisen tiimin jäsenenä ulkoisen sädehoidon antamista, simulaattorityötä ja isotooppiosaston sekä kuvantamisen alueella työskentelyä
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Asentajilta edellytämme alan koulutusta ja mahdollisesti työkokemusta urakkatyömailta Olet tarkka huolellinen ja viihdyt tyossasi Odotamme sinulta myos yhteistyötaitoja luontevaa asioiden hoitamista hallitset nykyaikaiset tieto ja
ES-Projektit Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Työsuhteen ensisijainen sijoituspaikka on HYKS Psykiatrian Geropsykiatrian osasto P1. Etsimme moniammatilliseen työryhmään geropsykiatrisen hoitotyön ammattilaista! Geropsykiatrian osasto P1 on 12-paikkainen suljettu tutkimus-
HUS - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Suurtehoimuroija / villa-asentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme BC-kortin omaavaa SUURTEHOIMUROIJAA / VILLA-ASENTAJAA maa-ainesten ja materiaalien imurointiin. Työpaikka sijaitsee Järveenpään alueella. Tehtävässä selviytymisen edellytys on, ettei hakijalla ole ahtaan- tai
Eko-Expert KH Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija Vappulounaalle -
Tarjoilijat
Haemme tarjoilijoita asiakasravintoloihimme vappulounaille 1.5.2016 Jos olet ammattitaitoinen tarjoilija, niin hanki lisäansioita työskentelemällä vappulounaalla yhdessä laadukkaissa asiakasravintoloistamme. Työaika on n.
Henkilöstöpalvelu Silver Service Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtaja(rakennuslogistiikka) -
Rakennusalantyönjohtajat
Työmaapalveluja tarjoava asiakkaamme etsii kauttamme työnjohtajaa logistiikka palveluihin. Hakijalta edellytetään - Työnjohdollista kokemusta rakennuspuolelta ja rakennusalan tekninen koulutus(esim.rakennusmestari) - Rakennuslogististen
HR Yhtiöt Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Yritysmyyjä -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Undin on myynnin ja markkinoinnin osaaja jo vuodesta 1992. Olemme kasvava ja vakavarainen yritys, jonka palveluksessa on myynnin ja esimiesosaamisen huipputekijöitä. Haemme organisaatioomme yritysmyynnin osaajia. Toivomme alalta kokemusta ja
Undin Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa