Job Luokanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja

Työnkuvaus:
Opetusvirasto, Laajasalon peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten työpajatoiminta ja ruotsinkielinen päivähoito. Opetusvirastossa on noin 6400 työntekijää. Tehtävän kuvaus: Kolme luokanopettajan sijaisuutta eri luokka-asteilla. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon. Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Hakemusasiakirjat ovat julkisia, eikä niitä palauteta. Ks. laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Lisäksi edellytämme: hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tieto- ja viestintäteknologian opetustaitoja. Luemme eduksi: kaksoiskelpoisuuden tai kyvyn opettaa musiikkia sekä kokemuksen yhtenäisestä peruskoulusta. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Holmanmoisionpolku 1, 00840 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asbestipurkumies -

Muut rakennustyöntekijät
Haemme asiakkaallemme Viikin Rakennus Oy:lle kahta ammattitaitoista asbestipurkumiestä pitkäaikaiseen/vakituiseen työsuhteeseen. Työnkuva tulee sisältämään pääosin pienempiä työkohteita, joissa
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kokoaikaiseen työhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin
Buusteri Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Erittäin kokenut Cobol kehittäjä -

Ohjelmistokehittäjät
Etsimme erittäin kokenutta Cobol kehittäjää. Vaadittava osaaminen: - Expert -tason osaaminen Cobol kehityksestä - Mielellään taustaa pankki- ja finanssisektorilta Hae välittömästi, hakuprosessi on jo käynnissä!
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Farsin kielen tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Suomen Tulkkitalo hakee jatkuvasti luotettavia tulkkaus- ja käännöspalveluiden ammattilaisia useille eri kielille. Tällä hetkellä haemme erityisesti farsin kielen tulkkeja. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa, Suomen
Saba Consulting Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsimme nyt lisää asiakaspalveluhenkisiä hammashoitajia Helsinkiin ja koko pk-seudulle keikkatöihin eri kohteisiin. Olethan reipas työhöntarttuja, etkä pelkää uusiin työkohteisiin menoa. Myös välinehuolto
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-18 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa. Työtunteja on keskimäärin 100-130 h/kk, kuukausittain voi olla siis vaihteluja. Työ on kaksivuorotyötä. Työajat ovat päivävuorossa yleensä klo 8-16. Iltavuorossa työaika
Korpela Eija - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja / Personal assistant -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 37-vuotias cp-vammainen mies. Asun Vantaan Jokiniemessä. Haen kesälomasijaista henkilökohtaiselle avustajalleni. Apua tarvitsen peruskotitöissä, ruuanlaitossa, vaatehuollossa sekä kaupassakäynnissä. Apuvälineinä
Toikkanen Marko - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Järjestelmäasiantuntija -

Ohjelmistokehittäjät
Asiakkaamme Pagero on sähköisiin tilaus- ja verkkolaskupalveluihin erikoistunut yritys. Heillä on noin 120 työntekijää ja pääkonttori on Göteborgissa sekä paikalliset myyntikonttorit Tukholmassa, Oslossa,
Wippii Work Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
SEW-EURODRIVE on sähköiseen ja mekaaniseen käyttötekniikkaan erikoistunut kansainvälinen konserni, jonka palveluksessa on noin 16.000 henkilöä 48 eri maassa. Yhtiöllä on maailmanlaajuisesti 14 tuotantolaitosta
SEW Industrial Gears Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Asiakkaamme on nuori ja kasvava kotimainen rakennusalan yritys, joka toimii korjausrakentamisen parissa. Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista laatoittajaa Helsinkiin. Vaatimukset - vankkaa ammattitaitoa laatoitustyöstä - voimassa oleva työturvallisuuskortti
Suomen Henkilöstötalo - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

LEAD-markkinoija -

Myyntiedustajat
Etsimme kahta henkilöä markkinoimaan yhteistyökumppaneidemme tuotteita. Työssäsi kontaktoit tuotteistamme kiinnostuneita asiakkaita. Työskentelet viihtyisässä Vantaan Tikkurilan toimistossamme 7 tuntia päivässä.
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Espoossa on 11 suomenkielistä lukiota. Jokainen espoolainen lukio on laadukas yleislukio, jossa on lisäksi erityistehtävä, painotus tai linja. Espoon lukioissa opiskelee n. 4300 opiskelijaa. Espoon kaupunki on savuton työpaikka.
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Pohjois-Haagan ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vieremän kunnassa on haettavana kaksi luokanopettajan vakinaista virkaa 1.8.2016 alkaen. Molemmissa sijoituspaikkana on tällä hetkellä Kirkonkylän koulu. - Luokanopettajan viran (026) opettaja toimii esiopetuksen opettajana. Hakijalle
Vieremän kunta - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme kokenutta LVI-ASENTAJAA tunnetulle talotekniikan alan asiakasyrityksellemme Espooseen linjasaneerauskohteeseen. Odotamme sinulta: - LVI-asentajan koulutusta - Monipuolista kokemusta LVI-asennuksista (etenkin linjasaneerauskohteista!) - Voimassa
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Maansiirtoauton kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
S-marketissa on aina edullinen hintataso sekä laaja ja kiinnostava tuotevalikoima. Myymälät ovat siistejä, ja palvelutiskiltä voi ostaa esim. tuoretta kalaa ja grillituotteita. Ketjussa panostetaan erityisesti tuoretuotteiden
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-05-06 - Helsinki-Uusimaa

Pääkirjanpitäjä -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Etsimme Tilipaikka Oy:n kasvavaan ja ammattitaitoiseen työporukkaan ASIAKASVASTUULLISTA JA KOKENUTTA KIRJANPITÄJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen Vihdin Nummelaan. Tehtävässä
Tilipaikka Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Palveluneuvoja -

Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat
Poolia Suomi Oy Poolia on asiantuntijahenkilöstön projektityöhön, rekrytointiin ja suorahakuihin erikoistunut yritys. Toimimme seuraavilla alueilla: toimisto, taloushallinto ja rahoitus,
Poolia Suomi Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Etsimme asiakasyritystemme työmaille ahkeria rakennusmiehiä PK seudulle. Työn aloitus sopimuksen mukaan kevään 2016 aikana. Työt ovat hyvin monipuolisia rakennusalan työtehtäviä. Hakijalta odotamme, - kokemusta
HR Yhtiöt - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Haemme kokemusta omaavaa ja säännölliseen työskentelyyn pystyvää rakennustyöntekijää työmaille. Edellytämme voimassaolevaa työturvakorttia ja hyvää suomen kielen taitoa. Rakennusalan
RentCon Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Ravitsemistyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ruotsin opettaja/tuutori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Etsimme koulutuspalveluita tarjoavan yrityksemme palvelukseen ruotsin tuutoria Tuusulaan, auttamaan ylä-aste- ja lukioikäisiä oppilaita kohti parempia tuloksia. Aiempi kokemus opetustyöstä katsotaan eduksi, mutta tärkeintä
Uplus Tutoring avoin yhtiö - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
ETSITÄÄN TAIDOKKAITA TEKIJÖITÄ & HYVIÄ TYYPPEJÄ VAUHDILLA KASVAVAAN KAUNEUS- JA HYVINVOINTIHOITOLAAN HELSINKIIN Haemme Helsingin keskustassa sijaitsevaan 2014 avattuun tyylikkääseen kauneus- ja hyvinvointihoitolaan
Looks Deluxe Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Etsimme reipasta ja oma-aloitteista nuorta työntekijää kesäloman ajaksi Hyvinkään Nuorisoasuntoyhdistys ry toimii alle 30-vuotiaiden nuorten asunto-olojen ja asumisen sisältöpalveluiden kehittäjänä.
Hyvinkään Nuorisoasuntoyhdistys ry - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Tutkija/erikoistutkija -

Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Kilpailu- ja kuluttajavirastolla (KKV) on kilpailu- ja kuluttajapolitiikan käytännön toteuttajana yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä. Virasto valvoo kilpailulain ja EU:n kilpailusääntöjen
Kilpailu- ja kuluttajavirasto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Työvalmentaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Työvalmentajan työsuhde sijoittuu Vihdin Kierrätyskeskukseen.Työvalmentajan tehtävänä on valmentaa ja ohjata kierrätyskeskukseen määräaikaisessa palkkatukityösuhteessa ja työllistymistä
Vihdin kunta - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ikinuori yli 85-vuotias Original Sokos Hotel Helsinki on vilkas cityhotelli Helsingin sydämessä. Hotellissa on 203 huonetta, Fransmanni- ja Memphis-ravintolat, VIP-saunakabinetti sekä kokoustila Hamsterikabinetti. Hotellikokonaisuus houkuttelee
Sokotel Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Memphis Kamppi on moderni, rento ja hauska juoma- ja seurusteluravintola kaupungin sykkeessä, Kampin Keskuksessa. Värikäs baari ja hyväntuulinen raikas ruoka kokoavat kaupunkilaisia yhteen kellonajasta riippumatta. Memphis Bar on ravintolan
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 8.414883852005 sekuntia