Job Luokanopettaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja

Työnkuvaus:
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Opetustoimeen kuuluu 75 peruskoulua, 3 erityiskoulua ja 11 lukiota. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Etsimme joukkoomme ammatillisesti kunnianhimoista ja hyvät työyhteisötaidot omaavaa luokanopettajaa sijaisuuden ajaksi. Tehtäviin luokanopetuksen ohella kuuluu liikunnan ja ruotsin opetusta. Koulumme toimintakulttuuriin kuuluu positiivisuus, ja vahvuuspedagogiikkaa käytetään opetuksen lähtökohtana. Koulussa toteutetaan tiimiopettajuutta sekä joustavia opetusjärjestelyjä. Lähderannan koulu on n. 260 oppilaan koulu Espoon Laaksolahdessa. Koulu sijaitsee Laaksolahden urheilupuiston välittömässä läheisyydessä ja alueen monipuolisia liikuntamahdollisuuksia käytetään tehokkaasti. Koulussamme kehitetään lasten liikunnan ja leikin mahdollisuuksia koulupäivän aikana. Koulu kuuluu Liikkuva koulu -verkostoon. Oppituntien toiminnallisuus on kantavana teemana koulussamme. Koulussamme toimitaan KiVa-koulu ja Arvokas -ohjelmien periaatteiden mukaisesti. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä. Vain muodollisesti kelpoiset hakijat huomioidaan. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkistetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja kaikki siihen liittyvät osasuoritukset. Hakemuksesta pitää käydä ilmi onko tutkinto luokanopettajan koulutusohjelmasta tai muu kasvatustieteellisen alan tutkinto ja mitkä ovat sivuaineopinnot ja opintoviikkojen määrä. Jos tutkinto ei ole luokanopettajan koulutuksesta tulee hakijan merkitä muu opettajan koulutuksensa tai muut tutkintonsa mahdollisimman selkeästi sekä todistus opettajan pedagogisista opinnoista ja todistus monialaisten opintojen suorittamisesta. Ulkomailla suoritetusta tutkinnosta tulee olla Opetushallituksen antama tutkinnon tunnustamistodistus. Tehtävässä edellytetään luokanopettajan työtehtävien ohella liikunnan ja ruotsin opetusta. Arvostamme tieto- ja viestintäteknologian pedagogisia taitoja sekä halukkuutta ja kyvykkyyttä opettaa ruotsia.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Lähdesuoni 4, 02720 ESPOO

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Account Managers -

Myyntiedustajat
We are Let's Deal, part of the global Schibsted Media Group and about 7500 colleagues across 26 countries. We are entering Finnish market this spring, and are looking forward to moving in with our family members at Tori.fi in the heart of Helsinki city
Let´s Deal - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvoja puhelinpalvelukeskukseen -

Puhelinpalveluneuvojat
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on osa Mehiläinen-konsernia, joka on tunnetuin ja arvostetuin yksityinen terveys- ja sosiaalipalveluiden tuottaja Suomessa. Toimintaamme ohjaavat vahva arvopohja, korkea ammattitaito ja asiakaslähtöisyys.
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Bitumieristäjä -

Eristäjät
Haemme asiakkaallemme kokeneita ja itsenäiseen työhön kykeneviä bitumieristäjiä pääkaupunkiseudun kohteisiin. Edellytämme kokemusta monipuolisista bitumitöistä, sekä työ- ja tulityöturvallisuuskortteja.
Maximus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

C#-/.NET- kehittäjiä -

Ohjelmistokehittäjät
Teamit sähköistää asiakkaiden liiketoimintaa. Autamme asiakkaitamme määrittämään sopivimmat ja tehokkaimmat myyntikanavat sekä hyötymään sähköisistä myyntikanavista. Rakennamme
Teamit Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Handyman / muuttokoordinaattori -

Kansimiehistö ym. vesiliikenteen työntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Hotellin aamiaisapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakasyritykseemme aurinkoista hotellin aamiaisapulaista! Työtehtäviisi kuuluu hotellin aamiaistuotannossa avustaminen. Odotamme motivoitunutta asennetta, oma-aloitteisuutta sekä hygieniapassia. Edellytyksenä on myös vastuuntuntoisuus
SunUra Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

IT Analyst -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
We are looking for an IT Analyst for our customer project. You should have experience in: - Financial service industry (Business and IT) - Analysis of payment systems - Payment business processes and sytems Koodaripalvelut.com Finland provides professional
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-04-29 - Helsinki-Uusimaa

IV-asentaja -

Putkiasentajat
"Ajelehditko vailla työtä? Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo.
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijöitä -

Konetekniikan asiantuntijat
Haemme kesäksi 2016 satoja Kesätyöntekijöitä Espooseen, Naantaliin ja Porvooseen sekä muillekin toimipaikoillemme. Tarjoamme eri koulutustaustojen opiskelijoille mukaansatempaavan kesäkokemuksen ja mahdollisuuden kehittää
Neste Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme ammattitaitoista kokkia. Intialaisen ruuan tuntemus on eduksi. We are looking for cook for indian food. Työn kuvaan kuuluu lisäksi lounasruokien, a la carte- annosten sekä pizzojen valmistus, myös keittiön muut perustoiminnot,
KKMarilyn Club Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Sinipilvi on Espoon Viherlaaksossa sijaitseva Espoon kaupungin ostopalvelupäiväkoti. Päiväkodissamme on kolme lapsiryhmää, joissa jokaisessa työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa ja yksi lastenhoitaja. Työyhteisömme
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat

Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Pasilan peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
S-marketissa on aina edullinen hintataso sekä laaja ja kiinnostava tuotevalikoima. Myymälät ovat siistejä, ja palvelutiskiltä voi ostaa esim. tuoretta kalaa ja grillituotteita. Ketjussa panostetaan erityisesti tuoretuotteiden
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Myyjä, S-Market Nikkilä S-Market Nikkilä hakee myyjää vakituiseen työsuhteeseen, viikkotyöaika keskimäärin 20h/vko. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsitkö kiinnostavaa myyntityötä, jossa pääset itse vaikuttamaan työnkuvaasi ja menestymällä työssäsi sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti? Etsimme tavoitteellisia myyntiedustajia, jotka haluavat
Tmi T.Helminen - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Kirby kodinhoitojärjestelmät ovat valloittamassa Suomen markkinat ja etsimme laajentuvaan tiimiimme edustajia ympäri maata. Tarkoituksemme on löytää, kouluttaa ja ylentää ahkerat myyntineuvottelijamme aluemyyntipäälliköiksi
Up In My Head - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija valtakunnallisiin painotuotteisiin Lohjan Seudun Markkinointi Ky hakee joukkoonsa sitoutunutta myyntineuvottelijaa. Työnkuvaan kuuluvat mainostilan myynti Lohjan Seudun Markkinointi Ky:n kustantamiin kaupunkien ja kuntien palvelumuistioihin
Lohjan Seudun Markkinointi Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Netti-TV-palveluneuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNEUVOTTELIJOITA osapäivätyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin
Buusteri Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Osastonsihteeri -

Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Haemme kahta osastonsihteeriä HUS/HYKS Peijaksen sairaalan kirurgian poliklinikalle vakinaiseen työsuhteeseen. Poliklinikalla on kolmen lääketieteen erikoisalan (ortopedia, urologia ja gastrokirurgia) vastaanottotoimintaa. Poliklinikalla
HUS - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Peruskoulun kotitalouden ja matematiikan tuntiopet -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa

Projekti-insinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Asiakkaamme hakee PROJEKTI-INSINÖÖRIÄ pääkaupunkiseudulle. Vastaat omissa projekteissasi automaatiojärjestelmien käyttöönotoista ja kenttätestauksista sisältäen pienet ohjelmamuutokset. Sinulla
Amiko Vantaa Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Rengasasentaja / varastotyöntekijä -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

Vianor Oy - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Raaseporin kaupunki hakee sairaanhoitajaa päihdehuollon liikkuvaan tiimiin. Olemme moniammatillinen tiimi, joka koostuu yhdestä ajanvarauksella toimivasta tiimistä (A-klinikka) ja yhdestä liikkuvasta tiimistä. Kehitämme liikkuvaa
Raseborgs stad - Raaseporin kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Pesulatyöntekijät
Tekstiilipalveluyritys Lindström vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Lindströmiläisiä
Lindström Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija, oppisopimus -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi,
AAA-Palvelut Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava lastentarhanopettaja Montessoriin -

Lastentarhanopettajat
Helsingin Montessori-yhdistys ry. on vuodesta 1980 toiminut varhaiskasvatusjärjestö, jolla on viisi 3 - 6-vuotiaille tarkoitettua montessorileikkikoulua Helsingissä. Haemme 4.8.2016 alkavaan vakinaiseen työhön Vastaavaa lastentarhanopettajaa
Helsingin Montessori-yhdistys ry - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.63521194458008 sekuntia