Job Luokanopettaja, Kaukovainion koulu Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja, Kaukovainion koulu

Työnkuvaus:
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Kaukovainion koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2521/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 18.4.2016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90250 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asennuspäällikkö -

Rakennusalantyönjohtajat
Lämpölux on valtakunnallinen, nopeasti kasvava saneerausmarkkinoilla toimiva ikkuna- ja ovipalveluyritys. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden nykyinen
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-05-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Asiakaspalvelija lipunmyyntiin ja välinevuokraamoo -

Myyjät
Hiihtokeskus Iso-Syöte on kansainvälinen perhehiihtokeskus, joka sijaitsee Suomen eteläisimmällä tunturialueella. Etsimme kaudelle 2016-2017 työntekijöitä lipunmyyntiin ja välinevuokraamoon. Työtehtäviisi
Hiihtokeskus Iso-Syöte Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Ateria- ja puhdistuspalveluohjaaja -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ateria- ja puhdistuspalveluohjaaja toimii ateria- ja pudistuspalveluiden palvelualueella ohjaajana, perehdyttää, opastaa ja ohjaa työntekijöitä. Työtehtäviin kuuluu lisäksi toimistotehtäviä. Tarvittaessa
Kempeleen kunta - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Elementtityöntekijä -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme elementintekijöitä kesätöihin kesä-elokuulle. Työhön kuuluu puurakenteisten elementtien valmistaminen modernissa elementtitehtaassa. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää rakennusmiehen
Jukkatalo Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa

Face to face -varainhankkija -

Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Haluatko olla mukana mahdollistamassa ihmisoikeudet kaikille, kaikkialla maailmassa? Halutatko tehdä työtä, jolla on todella merkitys? Haemme nyt feissareita ja tiiminvetäjiä feissauskaupunkeihimme ympäri Suomea! Töihin
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-05-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Face to face -varainhankkija -

Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Haluatko olla mukana mahdollistamassa ihmisoikeudet kaikille, kaikkialla maailmassa? Halutatko tehdä työtä, jolla on todella merkitys? Haemme nyt feissareita ja tiiminvetäjiä feissauskaupunkeihimme ympäri Suomea! Töihin
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Berglund Kristiina - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Java-ohjelmistokehittäjä -

Ohjelmistokehittäjät
ALTE Group on vuonna 1969 perustettu, yli 350 henkeä työllistävä insinööritoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Hyvinkäällä, Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Seinäjoella, Jyväskylässä
ALTE OY - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Tähtitornin Kahvilan toiminta, joka pitää sisällään kaikki kahvilan pyörittämiseen ja käynnistämiseen liittyvät työt, kuten asiakaspalvelua, siivousta, jäätelöpallojen pyörittämistä,
Nispero Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Kööki Co.Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Oulunkaaren kuntayhtymä/ Pudasjärven vanhuspalvelut/ 1 lähihoitajan toimi Haku päättyy 1.5.2016 klo 16 Oulunkaaren kuntayhtymä, Pudasjärven vanhuspalvelut hakee 1 lähihoitajaa vanhuspalveluihin toistaiseksi voimassa
Oulunkaaren kuntayhtymä - 2016-04-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä Change-myymälään, osa-aikainen -

Myyjät
Myyjä Change-myymälään (Zeppelin, Oulu) Onko laadukas ja asiakkaan tarpeet huomioiva asiakaspalvelu sinulle kaikki kaikessa? Inspiroidutko tavoitteellisesta tekemisestä, hyvistä myyntituloksista ja erinomaisesta asiakaskokemuksesta?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä / Myyntiedustaja / Yrittäjä -

Myyntiedustajat
Kiinnostavatko joustavat työajat? Haluatko itse vaikuttaa palkkaasi? Kiinnostaako monipuolinen myyntikoulutus? Tarvitsetko kenties uuden alun elämällesi? Haaveiletko yrittäjyydestä? Meillä Naikon Oy:ssä saattaa olla
Naikon Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Med+eco Finland Med+eco Finland on ensiapu- ja hyvinvointituotteita maahantuova, markkinoiva ja myyvä yritys. Edustamme kansainvälisesti arvostettuja tuotemerkkejä sekä omaa suomalaista brändiä. Haemme nyt energiseen tiimiimme
CreatEnergy Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Hae nyt mukaan leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia iloisia, aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään opettavaisia lelujaan ja pelejään Leikkien-kutsuilla.
Leikkien Group Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Palveluneuvoja, Haukipudas -

Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Maa- ja vesirakentamiseen erikoistunut yhteistyökumppanimme etsii kauttamme ammattitaitoisia PUTKIASENTAJIA Pyhäjoelle Hanhikiven työmaalle. Tehtäviisi kuuluvat vesirakentamisen putkitustehtävät. Työ on projektiluonteinen
Barona Rakennus Oy, Oulu - 2016-04-13 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakasyrityksillemme reippaita Rakennussiivoojia monipuolisiin työtehtäviin. Edellytämme hakijalta: -reipasta työasennetta -aikaisempaa kokemusta rakennussiivoojan tehtävistä -kykyä itsenäiseen työskentelyyn
Sihti Oulu Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Remonttimyyjä / kattoremonttiasiantuntija -

Myyjät
Eliittikatot on kotien vesikattojen ja ulkoverhousten remontointiin erikoistunut yritys. Yritys on kasvanut kaikkina toimintavuosinaan: viimeisimmässä tilinpäätöksessä liikevaihto oli lähes 11 m € ja uusin tilivuosi
Eliittikatot Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Pohjanmaa

Remonttireiska -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme pitkäaikaiselle yhteistyökumppanillemme kahta remonttireiskaa erilaisiin oma-, pari- ja rivitalojen sisäpuolen saneerauskohteisiin. Ammattitaitoiselle moniosaajalle on näillä näkymin tiedossa töitä varmuudella
Sihti Oulu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Tarvitsemme kokeneita sisustuskirvesmiehiä Oulun seudulle asiakkaamme työmaalle. Tarvitset vankan kokemuksen sisäpuolen töistä. Olet tarkka kädentaitaja ja sinulla on kova työmoraali. Sinulla tulee olla myös sujuva
Värväämö Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijä, Haukiputaan hyvinvointikeskus -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haettavana on SOSIAALITYÖNTEKIJÄN vakinainen virka Haukiputaan hyvinvointikeskuksen lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Haukiputaan perhepalvelukeskuksessa toimii sosiaalityöntekijän lisäksi psykologi ja psykiatrinen sairaanhoitaja.
Oulun kaupunki - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tule tekemään työtä nuorekkaaseen ja kehittyvään Limingan kuntaan. Limingan kunnassa on haettavana sosiaalityöntekijän virka 14.2.2016 klo 23.59 mennessä. Sosiaalityöntekijän työhön kuuluu
Limingan kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Test Automation Developer -

Ohjelmistokehittäjät
In Oulu (Finland), EB Automotive offers interesting positions in the development of test automation infrastructure for infotainment systems as TEST AUTOMATION DEVELOPER EB is one of the main players in automotive infotainment software development. Infotainment
Elektrobit Automotive Finland Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (AI, S2, PS), Merikosken lukio -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Merikosken lukiossa ja Oulun aikuislukiossa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavat aineet äidinkieli ja kirjallisuus, suomi toisena kielenä ja psykologia.
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Tutkintasihteeri -

Yleissihteerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Poliisin tehtävänä Suomessa on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen
Oulun poliisilaitos - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Vartija -

Vartijat
Haluamme tehdä yhteiskunnasta turvallisemman. Entä sinä? Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä hetkellä
Securitas Oy - 2016-05-25 - Pohjois-Pohjanmaa

Yritysneuvottelija -

Myyntiedustajat
Etsimme suoraan työsuhteeseen asiakkaallemme Oulun keskustaan YRITYSNEUVOTTELIJOITA. Asiakkaamme on vakavarainen ja pitkään alalla toiminut yhteyspalvelualan huippuosaaja, jolla on omat laadukkaat- ja kilpailukykyiset tuotteet. Asiakkaamme
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 6.61656498909 sekuntia