Job Luokanopettaja, Laivakankaan koulu Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja, Laivakankaan koulu

Työnkuvaus:
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJA määräaikainen virka Laivakankaan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Perehtyneisyys tieto- ja viestintäteknologiaan (TVT) sekä kokemus TVT:n hyödyntämisestä ja kehittämisestä opetuksessa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/3466/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 3.52016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90940 JÄÄLI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiantuntija, työvoimakoulutus -

Työnvälittäjät
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinopalvelut(TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään
Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

CNC-koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
PK-Tekniikka Oy on vuonna 1993 perustettu, Pattijoella ja Raahessa toimiva konepajatuotteita valmistava ja suunnitteleva yritys. Erikoisuutenamme ovat asiakkaiden luona tapahtuvat koneistukset, asennukset, suunnittelu, huolto ja korjaukset. Lisätietoja
PK-Tekniikka Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Construction Structure Engineer -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Elementti-/Betonituotetyöntekijä, teollisuus -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-03-30 - Pohjois-Pohjanmaa

Elementtityöntekijä -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme nyt asiakasyrityksemme toimeksiannosta reippaita mekaanisen metsäteollisuuden tuotantotyöntekijöitä kokoonpanotehtäviin Raaheen. Työt ovat erilaisia tuotannon työtehtäviä. Tehtävät eivät
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Fysioterapeutin tehtävät. Neurologinen-, tules-, työikäisten ja ikääntyvien fysioterapia, hieronta, kotikäynnit. Oman auton käyttö välttämätön. FysioLaiffin toimintayksiköt sijaitsevat
Muhoksen Lääkintävoimistelu Oy / FysioLaiffi - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Ikkunamyyjä -

Myyntiedustajat
Voittajajoukkueemme kasvaa! Markkinajohtaja Inwido on toimialan kannattavin yritys päämarkkina-alueellaan Pohjoismaissa. Koko Inwido-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 550 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 3400.
Inwido Finland Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Kliinisen opettaja, lastentautioppi -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
KLIINISEN OPETTAJAN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Kliinisen opettajan tehtävä, lastentautioppi, neljän vuoden määräajaksi Tehtävään kuuluvat vastuut Tehtävän ala on lastentautioppi.
Oulun Yliopisto - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja, Hönttämäen koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN virka Hönttämäen koulussa. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat
Oulun kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja, Jakun koulu -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Jakun koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti.
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Lvi/putkisto-suunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
ALTE Group on vuonna 1969 perustettu, yli 350 henkeä työllistävä insinööritoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Hyvinkäällä, Raahessa, Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä.
ALTE OY - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.

Maalausliike HJP Verstas Oy - 2016-04-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksillemme Maanrakennusmiehiä Oulun seudulle. Edellytämme hakijalta: -kokemusta alalta -työturvallisuuskorttia sekä tieturvallisuuskorttia -tasolaserin käyttötaitoa -hyvää fyysistä kuntoa
Sihti Oulu Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä/asiakasneuvoja -

Myyjät
Fressi Heikinkatu Oulussa etsii vahvistusta myyntitiimiinsä! Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi on maan johtava kotimainen liikuntakeskusketju. Kuluneen 35 vuoden aikana Fressi on laajentunut nykyiseen mittaansa, 18 virkeään keskukseen
Fysioline Fressi Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä, Elisa / Saunalahti (3 paikkaa) -

Puhelin- ym. myyjät
Etsitkö uusia tuulia työelämääsi?
 Me etsimme Sinua. Enia Oy on yksi Suomen suurimmista telemarkkinointi - yrityksistä ja Elisa Oyj:n tytäryhtiö. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä
Enia Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Prime Sales Oy on valtakunnallinen myyntiorganisaatio ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa, Seinäjoella sekä Torniossa. Palveluihimme kuuluvat telemarkkinointi, buukkauspalvelut sekä markkinatutkimukset. Meille on myönnetty
Prime Sales Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Suomen 16100 Oy on kotimainen, valtakunnallinen ja vakavarainen yritys. Tuotamme tietopalveluita pääasiassa yrityksille ja yhteisöille. Olemme tutkitusti Suomen edullisin yhteyspalvelu. Toimintamme kasvaessa meillä on paikka avoinna
Suomen 16100 Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ohjaaja, Mikeva Oy, Valokki, Pudasjärvi Haemme ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 14.3.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Edellytämme ohjaajan työtehtävään vähintään lähihoitajan
Mikeva Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Ontelolaatta/Betonituotetyöntekijä, teollisuus -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Perusopetuksen lehtorin virka (0196) -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Kempeleen kunnassa on haettavana perusopetuksen lehtorin virka (0196), opetettavina aineina englanti ja ruotsi, ensisijainen sijoituspaikka Ylikylän yhtenäiskoulu. Arvostamme kokemusta tiimityöstä ja yhtenäisen perusopetuksen
Kempeleen kunta - 2016-03-05 - Pohjois-Pohjanmaa

Projektimyyjä -

Myynti- ja markkinointijohtajat
PROJEKTIMYYJÄ Tietoa yrityksestä Salvos on Suomen suurin Valmismökkien, -saunojen ja -aittojen toimittaja - hirsirakentamisen "Henry Ford". Salvos rakentaa kaikki rakennukset ja mökkimoduulit tehtaassa sisätiloissa.
Salvos Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Oulun rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden kantaminen.
Selekta Rakennus Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme joukkoomme tarjoilijaa. Työtunteja viikossa noin 40. Hygieniapassi vaaditaan. Iloista asennetta ja kykyä oppia uutta. Kokemus ravintola-alan töistä katsotaan eduksi, mutta jos asenne on kohdallaan, se ei ole välttämätöntä.
Makujen Kiina Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Research Assistant (diploma worker) position -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Faculty of Technology, Energy and Environmental Engineering Research Assistant (diploma worker) position We are looking for a research assistant to carry out their diploma work (M.Sc.(Tech.) thesis) in frames of a Northern Periphery and Arctic Programme
Oulun Yliopisto - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Medivida on suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyritys, jonka pääasiakkaita ovat kunnat, kuntayhtymät ja yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt koko Suomen alueella. Visiomme on parantaa ja tehostaa suomalaisen
MediVida Care Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuotantotyöntekijää -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme puusepän teollisuuteen maalauslinjalle tuotantotyöntekijää, jonka tehtävänä on kitata ja viimeistellä tuotteet. Työ on päivävuoroa/ 2-vuorotyötä. Edellytämme sinulta
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Vielä mahtuu mukaan mukavaan porukkaan! AAA-Palvelut Oy laajensi toimintaansa ja avasi uuden toimiston Oulun keskustaan. Tuomme mukanamme Asennetta, Ammattitaitoa ja Ansioita! Ole nopea ja varmista paikkasi menestyvässä tiimissä! 3
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Yksikön päällikkö -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Esperi avaa Kuusamoon uuden ikääntyneiden hoivakodin toukokuussa 2016. Hoivakoti Lauttalampeen tulee kaksi 15-paikkaista ryhmäkotia. Ryhmäkodeissa on yhteensä 30 asukashuonetta ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa tarvitseville
Esperi Care Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 9.3762249946594 sekuntia