Job Luokanopettaja Päijät-Häme Lahden kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja

Työnkuvaus:
Rakokiven koulu on noin 350 oppilaan alakoulu, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Rakokiven liikekeskuksessa. Koulun yhteydessä toimivat esiopetus ja Nastolan alueen alakoulujen pienryhmät. Käytettävissämme ovat erinomaiset urheilu- ja liikuntamahdollisuudet kävelyetäisyydellä. Haemme Rakokiven kouluun luokanopettajan viransijaista 15.8.2016-3.6.2017 väliselle ajalle. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Kelpoisuuden lisäksi arvostamme hakijan halua ja kykyä yhteistyöhön ja opetuksen kehittämiseen. Vuorovaikutustaidot, joustavuus sekä soveltuvuus työyhteisöön vaikuttavat valintapäätökseen. Toivomme valitulta valmiutta opettaa mm. käsityötä ja liikuntaa. Valinta tehdään soveltuvuuden ja kelpoisuuden perusteella. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa voimme täyttää tehtävän henkilöllä, jolta puuttuu vaadittava kelpoisuus. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Voit myös lähettää kirjallisen hakemuksen osoitteella Lahden kaupunki, kirjaamo, PL 202, 15101 Lahti. Muista mainita selkeästi hakemasi tehtävä, mikäli toimitat hakemuksen kirjaamon kautta. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Todistuksia ei tarvitse liittää hakemukseen. Viransijaisuus täytetään neljän kuukauden koeajalla. Valitun on toimitettava nähtäväksi rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Työnantajan nimi: Lahden kaupunki

Työnantajan osoite: Toritie 6, 15550 NASTOLA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aktiivinen Myyjä -

Myyjät
Tähtiremontit Oy on valtakunnallinen sisustusrakentaja. Tarjoamme vaivatonta ja laadukasta kodin remontointia kuluttajille. Toimintamme laajentuessa etsimme MYYNTIEDUSTAJAA kuluttajamyyntiin Päijät-Hämeen alueelle. Tehtävänäsi
Indone Tähtiremontit Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

Aluepäällikkö -

Tiedottajat
Kotimuuttojen, yritysmuuttojen ja ulkomaanmuuttojen ohella olemme erikoistuneet tapahtuma-, logistiikka- sekä nosto- ja haalauspalveluihin. Huolehdimme vuosittain noin 22 000 muuttoa ja noin 35 000 muuta palveluprojektia. Palveluksessamme on noin
Niemi Palvelut Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

Erikoistuva lääkäri -

Erikoislääkärit
Kiinnostaako työ Suomen kolmanneksi suurimmassa yhteispäivystyskeskuksessa? Tule meille erikoistumaan! Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen ERIKOISTUVAA LÄÄKÄRIÄ Päijät-Hämeen Ensihoito- ja
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-01 - Päijät-Häme

Jakelutyöntekijä -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Lahden Jakelut Oy kuuluu valtakunnalliseen Suomen Suoramainonta -ketjuun. Jaamme lehtiä ja mainoksia kahtena päivänä viikossa. Saatat olla etsimämme henkilö, jos pidät itsenäisestä työskentelystä
Lahden Jakelut Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Kassapäällikkö -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Kassatyöntekijä - kassapäällikkö Etsimme nyt palvelukseemme kassapäällikköä. Kassassa vastaat päivän mittaan monipuolisista kassarutiineista. Olet asiakaspalveluhenkinen, joustava, järjestelmällinen
Gigantti Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Keittiövastaava -

Tarjoilijat
Haemme KEITTIÖVASTAAVAA Lahden satamassa sijaitsevaan kesäkahvilaamme. Edellytämme sinulta aikaisempaa työkokemusta sekä erittäin oma-aloitteista ja vastuuntuntoista otetta työhön. Työnkuvaan kuuluu mm. viikoittaisen
Lammin Sahti Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Koodareita -

Sovellusohjelmoijat
Etsimme asiakkaamme puolesta Lahteen heidän kirjoille muutamaa ohjelmointitaitoista KOODARIA vakituisiin työsuhteisiin. Järjestelmän sisäistämisen jälkeen on mahdollista tehdä etätöitä. Edellytämme
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Kotipalvelumyyjä -

Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen ikkuna- ja ovipalveluyritys. Vahvistamme Lämpölux -myyntitiimiämme Lahden alueella. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan.
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

Kurdin kielen tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Kasvava yrityksemme hakee uusia ammattilaisia. Palkkaamme jatkuvasti päteviä tulkkeja ja kääntäjiä. Hae meille töihin mikäli osaat kurdin kielen sujuvasti suomen kielen lisäksi. Suomen yhteiskunnan hyvä
Suomen Tulkkauspalvelut - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Liikenneasematyöntekijä -

Myymälän esimiehet
Olet vähintään 18v., mielellään kokemusta omaava. Omaat hygieniapassin, mielellään veikkaus on tuttu, olet iloinen ja reipas ja tartut oma-aloitteisesti työtehtäviin. Työtehtäviin kuuluu mm. TAW:in
Nestime Feenix Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Liikunnanohjaaja -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Avire Oy tuottaa työikäisten toiminta- ja työkykyä tukevia palveluita yhteistyössä kuntoutujien, työnantajien, työterveyshuoltojen ja muun terveydenhuollon kanssa. Omistajamme on Miina Sillanpään Säätiö.
Avire Oy - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Logistiikka/Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme LAHTEEN reippaita ja vastuuntuntoisia varastotyöntekijöitä teollisuusympäristöön. Työtä tehdään nykyaikaisissa siisteissä tehdastiloissa. Hakijoilta odotamme aikaisempaa
CityWork Häme Oy - 2016-03-20 - Päijät-Häme

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Martinlaakson koulussa on avoinna valmistavan luokan luokanopettajan viransijaisuus. Tehtävään sisältyy valmistavan luokan opetusta 24 tuntia viikossa. Edellytämme taitavaa pedagogista osaamista. Arvostamme
Vantaan kaupunki - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana vakituinen LUOKANOPETTAJAN VIRKA (298) alkaen 1.8.2016. Tehtävän sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Kalevan koulu. Kalevan koulussa on oppilaita 1-6 luokilla. Koulussamme on
Keravan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Kirkkonummen kunnan suomenkielisessä opetustoimessa on haettavana 1.8.2016 alkaen täytettävä peruskoulun luokanopettajan virka (vuosiluokat 1-6). Virka on sijoitettu Kantvikin kouluun. Koulun opetuksessa painottuu samanaikaisopetus
Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
LUOKANOPETTAJAN VIRKA NRO 6 Muhoksen kunnan opetus- ja varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana 1.8.2016 alkaen luokanopettajan toistaiseksi voimassa oleva virka velvollisuudella opettaa teknistä työtä. Tehtävän sijoituspaikkana
Muhoksen kunta - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa

Muu puutarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haetaan reipasta ja oma-aloitteista henkilöä pensasmustikan poimijaksi. Työ sopii ulkoilmassa viihtyvälle. Työajat joustaa työtilanteen ja omien toiveiden mukaan. Oma ajoneuvo
Raininko Timo - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Myymälämyyjä DNA kauppaan -

Myyjät
Dna:n maan kattava yli viisi miljoonaa suomalaista tavoittava 3G-verkko laajenee edelleen. Dna:n 4G LTE-verkko ulottuu jo yli 40 kaupunkiin ja tavoittaa noin neljä miljoonaa Suomalaista. Dna tarjoaa ainoana operaattorina teräväpiirtokanavia
Barona Palvelut Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija / Elisan palvelumyynti -

Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Elisa Viihde Etsitkö uusia haasteita myyntityön saralla? Haluatko markkinoida tuotetta, josta on asiakkaille niin todellista hyötyä kuin iloakin ja jonka puolesta haluat siksi itsekin puhua? Enia Oy on Saunalahden
Enia Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
MYYNTIPÄÄLLIKKÖ JALOPUUTUOTTEIDEN MYYNTIIN Oy Skandinaviska Träimport Ab on Lahdessa toimiva yritys, joka on perustettu vuonna 1968. Yrityksemme on ruotsalaisen Kärnsund Wood Linkin 100 % omistama tytäryhtiö. Koko konsernin
Oy Skandinaviska Träimport Ab - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Osa-aikainen kerho-ohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Lasten Tiedekoulu (www.tiedekoulu.fi) etsii uuteen Lahden toimipisteeseen energisiä lasten kanssa työskentelystä kiinnostuneita henkilöitä vetämään lasten harrastusryhmiä iltaisin. Toivomme hakijlta kiinnostusta
Suomen Tiedekoulu - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Rakennusalan ammattilaisia -

Muut rakennustyöntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Siivoojia -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme reippaita henkilöliikenteen kuljettajia nuorekkaaseen tiimiimme asemapaikoille Pälkäne, Kangasala, Urjala, Asikkala ja Tampere. Aikaisempaa kokemusta emme edellytä. Seuraava kuljettajakurssimme alkaa jo ti 22.03.2016 eli pidäthän
Lähettipalvelu T. Mölsä Oy - 2016-03-18 - Päijät-Häme

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Orapi myy ja markkinoi erikoisliimoja, tiivisteaineita ja huoltoaerosoleja sekä teollisuuspesuaineita. Lisäksi meillä on kattava valikoima tuotteita kiinteistöjen huoltoon. Tuotteet myymme pääasiassa suoraan teollisuuden
Orapi Nordic Oy Ab - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Nordic JobCentre Oy on 20 vuotiset juuret omaava henkilöstöpalvelualan perheyritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennusalan yrityksille Pohjois-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Olemme Henkilöstöpalveluyritysten
NJC Etelä Suomi Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Viemärisaneeraaja -

Putkiasentajat
Etsimme uusia viemärisaneeraajia Olet tarvitsemamme henkilö jos - olet halukas tekemään töitä ympäri Suomea - olet nuorekas sekä halukas oppimaan uusia asioita - olet täsmällinen Eduksi katsotaan jos:
New Tube Suomi Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Yrittäjä -

Etsimme innokasta ja positiivista yrittäjää kirpputorimyymälään Lahteen. Myymälä on täysin remontoitu vuoden 2016 alussa ja valoisat ja avarat tilat ovat valmiina uudelle yrittäjälle. Kirpputorilla on hyvä maine ja valmis asiakaskunta. Tunnettuutta
Ezzy Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 8.0442349910736 sekuntia