Job Luokanopettaja, Rantakylän yhtenäiskoulu Etelä-Savo Mikkelin kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haettavana on luokanopettajan virka elokuusta 2016 alkaen Rantakylän yhtenäiskoulussa. Valittavalta edellytetään luokanopettajan kelpoisuutta asetuksen 986/1998 mukaan. Edellytyksenä erikoistumisopinnot tekniseen työhön ja liikuntaan. Eduksi luetaan kiinnostus teknologian opetuskäytön kehittämiseen. Valittavalta toivotaan kiinnostusta ja monipuolista ammattitaitoa opetuksen ja koulun kehittämiseen, kehitys- ja yhteistyöhakuisuutta sekä rohkeutta tarttua uusiin asioihin. Perusopetusta tai esiopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot em. todistuksista, jotka jätetään haastattelijalle. Virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika (max. 6 kk). Virkaa haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset ja kelpoisuuden osoittava todistus. Jos tarvitset apua hakemuksen jättämisessä, soita numeroon 020 610 9527 (ma - pe klo 7-15).
Työnantajan nimi: Mikkelin kaupunki
Työnantajan osoite: 50100 MIKKELI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asentaja, työkoneet/raskaskalusto -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme Mikkelissä toimivalle asiakkaallemme monitaitoista asentajaa. Työ sisältää raskaankaluston / työkoneiden / kevyen kaluston korjaus ja huoltotoimenpiteitä sekä vesiliikenteen kaluston huoltoa sekä korjausta.
Innolink Staff Oy - 2016-05-20 - Etelä-Savo
DJ / Tiskijukka -
Juontajat, kuuluttajat ym.
Haemme dj:tä / tiskijukkaa Savon alueelle. Kokemuksellasi ei ole väliä, mutta ei siitä haittaakaan ole. Tärkeintä on hyvä asenne ja asiakaspalveluhenkisyys. Tarjoamme sinulle tasosi mukaisen perehdytyksen ja tarvittaessa
Stage Manager Finland Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Face to face -varainhankkija -
Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Haluatko olla mukana mahdollistamassa ihmisoikeudet kaikille, kaikkialla maailmassa? Halutatko tehdä työtä, jolla on todella merkitys? Haemme nyt feissareita ja tiiminvetäjiä feissauskaupunkeihimme ympäri Suomea! Töihin
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-02-18 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle miehelle kesäloman sijaiseksi. Työ tapahtuu aamupäivisin enimmäkseen avustettavan kotona. Tehtävinä pukemisessa auttaminen, aamupalan laitto, siivous, vaatehuolto,
Stark Martti - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa kehitysvammaiselle 11-vuotiaalle tytölle Heikinpohjaan. Avustajan apua tarvitaan koulupäivien jälkeen iltapäivisin ja iltaisin. Avustaja on rinnallakulkija, kannustaja ja ohjaaja arjen askareissa
Savonlinnan kaupunki - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Katsastaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille KATSASTAJKSI Savonlinnan katsastusasemalle Meillä pääset tutustumaan autoihin pintaa syvemmältä. Olet myös mukana varmistamassa, että jokainen tiellä vastaantuleva auto on turvallinen. Olethan joustava
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-03-19 - Etelä-Savo
Keittiön vuoropäällikkö/ Ravintola Pruuvi -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Pruuvi avaa ovensa jälleen remontoituna keväällä 2016. Pruuvin ruokalista vie sinut retkelle, jolla makuhermojasi hemmotellaan kansainvälisen keittotaidon virtauksilla yhdistettynä kotimaisiin makuihin, hyväksi
Osuuskauppa Suur-Savo - 2016-03-15 - Etelä-Savo
Kihlakunnansyyttäjä S11 -
Asianajajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Syyttäjälaitokseen kuuluu 11 paikallista syyttäjänvirastoa palvelutoimistoineen ympäri Suomen sekä Helsingissä sijaitseva Valtakunnansyyttäjänvirasto. Syyttäjälaitoksen palveluksessa
Itä-Suomen syyttäjänvirasto - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Lasten iltapäivätoiminnan ohjaaja -
Lähihoitajat
Mikkelin 4H-yhdistys hakee kolmea iltapäivätoiminnan ohjaajaa, 2 ohjaajaa 4,5 tuntia/päivä ja 1 ohjaaja 6 tuntia/päivä lasten iltapäivätoimintaan. Työ sijaitsee Saksanlan nuorisotalolla. Työ klo 11-16:30.
Mikkelin 4H-yhdistys ry. - 2016-06-01 - Etelä-Savo
Metsuri -
Metsurit ja metsätyöntekijät
Metsäpalvelu J.Konttinen Oy tarjoaa monipuolisia palveluja metsänomistajille, taloyhtiöille, okt ja kesämökkiläisille Savonlinnan ja lähikuntien alueella. Haemme metsuria sähkölinjaraivaus ja metsänhoitotöihin.
Metsäpalvelu J. Konttinen Oy - 2016-05-02 - Etelä-Savo
Muu metsuri tai metsätyöntekijä -
Metsurit ja metsätyöntekijät
Seila Sirkku - 2016-08-10 - Etelä-Savo
Muurari/maalari/tasoitemies -
Muurarit ym.
Antti K. Oy - 2016-02-22 - Etelä-Savo
Myyjä -
Myyjät
Sulkavan myymälä hakee MYYJÄÄ Työtehtäviisi kuuluu asiakaspalvelu- ja myyntityö sekä osallistuminen varastotyöhön. Myymälä on painottunut rakennustarvikkeiden ja rautakauppatuotteiden myyntiin.
Hankkija Oy - 2016-05-02 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija / Asiakashankkija -
Myyntiedustajat
IT-Networks Finland Oy on vahvasti kasvava Contact Center -alan yritys. Yrityksen johdolla on useiden vuosien kokemus myynti-ja markkinointi tehtävistä. Viihtyvyys ja ammattitaito ovat meille tärkeitä asioita, siksi panostamme työntekijöiden
IT-Networks Finland Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija, osa-aikatyö -
Myyntiedustajat
Onko sinulla 15-20 tuntia viikossa aikaa? Haluatko ansaita osa-aikatyössä meillä 400-1100€ kuukaudessa? Minulla on mahdollisuus palkata seitsemän ahkeran asenteen omaavaa henkilöä vähintään kesän ajaksi
Finnacta Oy - 2016-05-11 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelijoita -
Puhelin- ym. myyjät
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt päivävuoroon kaikenikäisiä
Pasastar Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Pelastakaa Lapset ry varainhankkija Pieksämäki -
Lainopilliset avustajat
Onko sinulla rohkeutta jutella tuntemattomille? Oletko sanavalmis ja innostava? Haluatko työskennellä tärkeän asian puolesta? Saatat olla hyvinkin etsimämme henkilö! Pelastakaa Lapset ry on maailman suurin poliittisesti ja
Fundraising Aid FRA Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Putkiasentaja (Pieksämäki) -
Putkiasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Pieksämäelle ammattitaitoista putkiasentajaa. Työt ovat monipuolisia putkiasennustöitä. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä
Banssi pohjoinen Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo
R-kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Mikkeliin Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-06-04 - Etelä-Savo
Sähköpäällikkö -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme sähköpäällikköä Maavoimien esikuntaan Mikkeliin. Tehtävässä toimit sähköalan ylimpänä asiantuntijana Maavoimissa. Sähköpäällikkönä vastaat sähkötarkastustoiminnasta
Puolustusvoimat - 2016-02-18 - Etelä-Savo
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Keski-Savon Hoivakehitys ry on Pieksämäellä toimiva sosiaalipsykiatrinen yhdistys, joka ylläpitää Nikulanmäen Kuntoutumiskylää, Kahvila Akseli & Elinaa, Keskipisteen tukiasuntoja sekä Psykiatrisen
Keski-Savon Hoivakehitys ry - 2016-04-21 - Etelä-Savo
Suunnittelija -
Tietokoneverkkojen erityisasiantuntijat
Haemme järjestelmäoperaattoria suunnittelijan viransijaisuuteen Johtamisjärjestelmäkeskukseen Mikkeliin ajalle 1.6.2016-31.5.2017. Järjestelmäoperaattorin tehtäviin kuuluu IT-infrastruktuurin ympärivuorokautinen
Puolustusvoimat - 2016-03-15 - Etelä-Savo
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Nyt haetaan asiakaspalveluhenkistä, itsenäiseen työskentelyyn soveltuvaa henkilöä taksinkuljettajaksi erilaisiin ajoihin eri asiakasryhmille. Toivotaan että olisi D1-ajolupa/pikkulinja-autonkuljettajanajolupa tai taksikurssi
Taksipalvelu Star Cab Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Primehotels Oy Spahotel Casino, Savonlinna Tarjoilijoita kesä-elokuun ajalle. Haemme asenteen omaavia tarjoilijoita kesäkaudelle sesonkityöhön. Best Western Spahotel Casino sijaitsee Savonlinnassa,kivenheiton etäisyydellä
Primehotels Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Tarjoilija/ Ravintola Pruuvi -
Tarjoilijat
Ravintola Pruuvi avaa ovensa jälleen remontoituna keväällä 2016. Pruuvin ruokalista vie sinut retkelle, jolla makuhermojasi hemmotellaan kansainvälisen keittotaidon virtauksilla yhdistettynä kotimaisiin makuihin, hyväksi
Osuuskauppa Suur-Savo - 2016-03-15 - Etelä-Savo
Tekninen myyjä/ varaosamyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme asiakasyrityksellemme suorarekrytointina Teknistä myyjää/ varaosamyyjää vakituiseen kokoaikaiseen työsuhteeseen Mikkeliin. Työhösi kuuluu varaosamyynnin lisäksi muun muassa töiden vastaanottoa,
Go On Yhtiöt, Mikkeli - 2016-06-27 - Etelä-Savo
Tuotantopäällikkö, elementtiteollisuus -
Rakennustoiminnan tuotantojohtajat
Asiakasyritykseni Lipa-Betoni Oy hakee kauttani Tuotantopäällikköä vakituiseen työsuhteeseen Naarajärvelle. Tehtävässä toimitaan tiiviissä yhteistyössä toimitusjohtajan kanssa. Lipa-Betoni Oy
Rekrytointi- ja resursointipalvelu JM - 2016-06-22 - Etelä-Savo