Job Luokanopettajan virka (0171LO) Suomiehen kouluun Helsinki-Uusimaa Nurmijärven kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Nurmijärvi-Elinvoimaa ja elämisen tilaa Koulutuspalvelut hakee vakinaista täyttämistä varten 1.8.2016 alkaen LUOKANOPETTAJAA (virka nro 0171) Suomiehen kouluun Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaan. Haemme aktiivista, yhteistyökykyistä ja koulun kehittämisestä kiinnostunutta opettajaa. Eduksi katsotaan monipuolinen oppiaineiden hallinta ja kiinnostus opettaa yhdysluokkaa. Suomiehen koulu on vuosiluokat 1-6 käsittävä alakoulu, jossa on kuluvana lukuvuonna 14 oppilasta. Haettava luokanopettaja tulee toimimaan koulun ainoana opettajana. Luokanopettajan lisäksi koulussa työskentelee koulunkäynnin ohjaaja. Palkkaus OVTES:n mukaan. Virkaan valitun on ennen valintapäätöksen vahvistamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Virkasuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Lisätietoja tehtävästä antaa Suomiehen koulun rehtori Marjaana Mäkinen puh. 040 317 4170. Hakuaika päättyy 23.5.2016 klo 15.00. Tehtävään haetaan sähköisesti. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Olemme savuton työpaikka
Työnantajan nimi: Nurmijärven kunta
Työnantajan osoite: 05620 HYVINKÄÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A la carte kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kokki, Cantina West Suomen ensimmäinen texmex-ravintola Helsingin Cantina West palvelee asiakkaita täysin uudistuneena! Cantina Westin ruoka, palvelu, miljöö sekä markkinointi-ilme on uusittu ja modernisoitu. Uudistuksen suunnan
Ravintolakolmio-ryhmä - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Ajanvaraaja / Buukkari -
Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Ajanvaraaja / Buukkari -
Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Aputyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Onko sinulla vapaata aikaa käsissäsi? Onko kalenterissasi tyhjää helmikuun loppuun asti? Etsimme pirteitä ja reippaita aputyöntekijöitä henkilöstöravintolaan Porvooseen. Työ on vuorotyötä
StaffPoint Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Arkiturvapalveluiden myyjä -
Myyntiedustajat
mySafety on toiminut Suomessa vuodesta 2008 lähtien. Tavoitteemme on pysyä parhaana arkiturvaa tarjoavana yrityksenä, jonka pääarvot ovat asiakaspalvelussa ja asiakkaiden auttamisessa. Palveluksessamme on noin sata henkilöä
Celectus Telepalvelu Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Baaritarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme olutosaajia Pääkaupunkiseudulla sijaitseviin HOK-Elannon Oluthuoneisiin, mm. Rotterdam, Kaisla, Ølhusit ja William K:t. Hok Elannon Oluthuoneet tarjoaa asiakkailleen osaavaa, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Loviisa on viehättävä merellinen kaksikielinen kaupunki, jota leimaa pikkukaupungin idylli. Kunnan 15 peruskoulussa ja kahdessa lukiossa on noin 150 opettajaa ja 50 koulunkäynninohjaajaa. Loviisan suurimman koulun, Harjurinteen koulun,
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Iltavuorovastaava -
Myyntiedustajat
Huomio opiskelija! Etsitkö mukavia lisäansioita? Palkkaamme kolme henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen Vantaan Tikkurilaan Iltavuorovastaavaksi. Me koulutamme sinut ja huolehdimme siitä, että saat parhaat mahdolliset
Finnacta Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kauppias, pienyrittäjä -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
HelkiTrade - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Vantaan rakennustyömaalle KOKENUTTA ULKOKIRVESMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Kirvesmiehen tehtävänä rakennustyömaalla ovat monenlaiset puurakentamiseen liittyvät työt sekä
Selekta Rakennus Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakaspalveluhenkistä, oma-aloitteista, myönteisesti asennoituvaa ja joustavasta ryhmätyöstä pitävää ammattilaista sairaalasiivouksen tehtäviin. Työhön kuuluu siivoustyö, ruokahuoltoa
HUS - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Muistiluotsikoordinaattori -
Lainopilliset avustajat
Muistiliitto on valtakunnallinen muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö. Muistiliitolla on 44 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea. Haemme keskustoimistoomme Helsinkiin
Muistiliitto ry - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Yrityksemme laajentaa ja etsimme nyt uusia myyjiä mukaan tiimiimme. Toivomme työntekijöiden olevan oma-aloitteisia, positiivisia ja innokkaita tekemään töitä. Lisäksi
Tmi S.Sorsa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haluatko olla osa ONLYn huipputiimiä? ONLY Stores Finland Oy kuuluu kansainväliseen Bestseller-konserniin, jonka merkkejä ONLYn lisäksi ovat mm. JACK&JONES, VERO MODA , VILA ja PIECES. Etsimme nyt reipasta kesätyöntekijää
ONLY Stores Finland Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme nyt K-market Kivikkoon asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Vuoden 2016 parhaat kesätyöpaikat nyt jaossa. Mikäli olet ahkera, positiivinen ja omaat hyvän aseenteen työntekoon olet juuri etsimämme henkilö. Kesätyöntekijät koulutetaan työsuhteen alussa töihin,
AAA-Palvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Oman äidinkielen tuntiopettaja, kreikka -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Kallion ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Palvelupäällikkö, vastaanotot -
Muut terveydenhuollon asiantuntijat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Rahoitusasiantuntija -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan kaupungin palveluksessa on noin 10 600 ammattilaista. Heistä noin puolet työskentelee opetus- ja kasvatustehtävissä, kolmannes hoito- ja hoiva-aloilla sekä loput teknisissä tehtävissä
Vantaan kaupunki - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Rakennesuunnittelija (Uusimaa) -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Oletko rakennesuunnittelusta kiinnostunut tulevaisuuden osaaja, käytännönläheinen ja toimeen tarttuva haasteita kaipaava tekijä, joka haluaa päästä kasvamaan kilpailukykyisessä rakennusalan yrityksessä?
Amiko Vantaa Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Zipuli Oy - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haetaan kahta leikkaussairaanhoitajaa ortopediselle leikkausosastolle (OLS) Töölön sairaalan OLS:ssa hoidetaan vuosittain noin 6500 potilasta. Leikkauksista yli 80 % on päivystyksellisiä. Osastolla hoidetaan valtaosa helsinkiläisten
HUS - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Sovellusohjelmoija -
Sovellusohjelmoijat
Haemme sovellusohjelmoijaa Kehätieto on vuonna 1989 toimintansa aloittanut järjestösektorin it-palveluyritys. Toimitamme järjestöille toiminnanohjausjärjestelmiä sekä verkkosivuja (Drupal). Lisäksi tarjontaamme
Kehätieto Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Tietopalvelumyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme Espooseen kahta TIETOPALVELUMYYJÄÄ Työtehtävä sisältää tietopalveluiden myynnin ammattirakentamisen kohderyhmään. Tehtävän pääpaino on uusasiakkaiden hankinnassa ja yhteydenotto
InHunt Group Oy - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Tuoretuotetyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme asiakkaallemme elintarviketyöntekijää tuoretuotteiden käsittely- ja pakkaustehtäviin. Työkohde on uudenaikainen tuotantolaitos Espoossa julkisten kulkuyhteyksien varrella. Asiakkaamme valmistaa mm. salaatteja suurtalouksien
Alrekry Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa
Työharjoittelija -
Myyjät
Sinä ammattikoululainen tai ammattikorkeakoululainen, joka opiskelet myynti-tai markkinointialaa: Mikäli olet vailla TYÖHARJOITTELUPAIKKAA ole rohkeasti yhteydessä ja katsotaan yhdessä soveltuuko paikka sinulle työharjoittelupaikaksi.
Buusteri Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Yhteistyökoordinaattori -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
FinFami-Uusimaa ry on omaisyhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää omaisten ja perheiden hyvinvointia tilanteessa, kun perheessä tai lähipiirissä on mielenterveyden ongelmia. Haemme yhteistyökoordinaattoria kohtaamo-möteriet
FinFami ry - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Yrittäjä/ Myymäläpäällikkö -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
Haemme Erätukku yrittäjää / myymäläpäällikköä Haemme Vantaan myymäläämme vakituiseen, kokoaikaiseen työsuhteeseen myymäläpäällikköä / Erätukku yrittäjää
Erätukku Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa