Job Luokanopettajan virka Pohjois-Karjala Liperin kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettajan virka

Työnkuvaus:
Liperin kunnassa julistetaan haettavaksi luokanopettajan määräaikainen virka, ajalle 15.8.2016-3.6.2017. Viran sijoituspaikka on Ylämyllyn koulu, jossa opiskelee noin 450 oppilasta. Työskentely tapahtuu ensimmäisellä luokalla. Virkaan valitulta edellytämme kiinnostusta joustavan esi- ja alkuopetuksen toiminnan käynnistämiseen sekä ammattitaitoa musiikin opettamiseen tarvittaessa myös alakoulun ylemmillä luokilla. Alkukasvatukseen perehtyneisyys on suotavaa. Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukainen pätevyys. Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote Virassa noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen Kuntarekry-järjestelmän kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän työavain. Hakemuksia ei palauteta. Myös postitse lähetetyt hakemukset käsitellään sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä. Hakemusten postitusosoite on Liperin kunta, PL 20 83101 Liperi.

Työnantajan nimi: Liperin kunta

Työnantajan osoite: 80400 YLÄMYLLY

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Account Manager -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden
Elisa Oyj - 2016-06-14 - Pohjois-Karjala

Controller -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Broman Group Oy on suomalainen, vakavarainen ja kannattava perheyritys, joka on perustettu Joensuussa vuonna 1965. Liikevaihtomme oli viime tilikaudella 262 miljoonaa euroa ja henkilökuntamäärämme ylitti tuhannen rajan. Konsernilla
Motonet Oy - 2016-05-02 - Pohjois-Karjala

Etämyyjä/Kotimyyjä -

Myyntiedustajat
Työskentele kotona. Haemme nyt Pohjois-Karjalan maakunnan etätyötiimiimme 3-5 puhelintyöskentelyn ammattilaista, jotka vastaavat valtakunnallisesti uusista pitkäkestoisista projekteistamme. Työ alkaa heti elokuun alussa.
Thinko Positivo Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkallemme Ilomantsiin FYSIOTERAPEUTTIA keikkaluontoiseen työhön. Työpaikka sijaitsee noin 70 km Joensuusta, joten auto on välttämätön. Edellytämme fysioterapeutin koulutusta ja aiempaa työkokemusta,
Opteam Itä-Suomi Oy - 2016-05-28 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa pyörätuolia liikkumisen apuna käyttävälle miehelle Juukaan. Työ on vapaa-ajan avustamista, kuten asioinneilla ja virkistäymistoimissa avustamista, mutta voi sisältää
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Karjala

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat

HR Yhtiöt Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Karjala

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Joensuuhun monipuolista KOKKIA Työ on pääasiassa päivätyötä lounasravintolassa maanantaista perjantaihin, mutta tilauskeikkojen vuoksi työvuoroja saattaa olla myös iltaisin tai viikonloppuisin.
Opteam Itä-Suomi Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
A-Cuter Oy - 2016-03-09 - Pohjois-Karjala

Kotipalvelutyöntekijä -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Yksityinen kotipalveluyritys Hoiva ja Huolenpito Kotipiha hakee Kotipalvelutyöntekijää. Tarjoamme asiakkaillemme laadukasta, monipuolista ja luotettavaa kotipalvelua. Työhön sisältyy mm. kodin siivousta, ruuan valmistusta,
Hoiva ja Huolenpito Kotipiha Oy - 2016-03-04 - Pohjois-Karjala

Kuntayhtymän johtaja -

Opetusalan johtajat
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän hallitus on 20.5.2016 julistanut haettavaksi 13.6.2016 klo 15.00 mennessä KUNTAYHTYMÄN JOHTAJAN VIRAN Kuntayhtymän johtaja vastaa koulutuskuntayhtymän strategian kehittämisestä ja
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2016-05-22 - Pohjois-Karjala

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Karjala

Leipomotyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme Joensuussa toimivalle asiakkaallemme leipomotyöntekijöitä kesätöihin. Hakijalta vaaditaan leipomoalan koulutusta tai työkokemusta, voimassa olevaa hygieniapassia sekä valmiutta fyysiseen työhön. Työtehtävät
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy, Joensuu - 2016-03-24 - Pohjois-Karjala

Linja-autonkuljettaja -

Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Savo-Karjalan Linja Oy hakee rekrytointikoulutuksen kautta 10 henkilöä koulutettavaksi linja-autonkuljettajan tehtäviin. Kohderyhmä: Linja-autonkuljettajan työtehtäviin soveltuvat 23 vuotta täyttäneet henkilöt,
SAVO-KARJALAN LINJA OY - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja (luokanope -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja (luokanopetus, musiikki, ev.-lut. uskonto) 15.8.2016 - 31.7.2017, Tuupovaaran koulu Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Joensuun kaupunki - 2016-04-26 - Pohjois-Karjala

Määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja (ruotsi) J -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja (ruotsi) 15.8.2016 - 31.7.2017, Joensuun lyseon lukion aikuislinja Opetettavia tunteja kaksoistutkinnossa Otsolassa sekä Kymppi/lukioon valmistavassa koulutuksessa Niskalassa. Tehtävän
Joensuun kaupunki - 2016-05-30 - Pohjois-Karjala

Maataloustyöntekijä -

Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Työtehtävät ovat pääasiassa eläinten hoitotöitä ja lypsytyötä. Navetat on nykyaikaisia ja koneellistettuja, joten koneiden käytön oppiminen on
Maatila Ari Lajunen - 2016-08-02 - Pohjois-Karjala

Myyntikonsulentti -

Tuote-esittelijät
Haetaan MYYNTIKONSULENTTI/ TUOTE-ESITTELIJÄ/ PROMOOTTORI Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy on valtakunnallisesti toimiva, voimakkaasti kasvava tapahtumatoimisto. Olemme mukana messuilla, tapahtumissa ja erilaisissa kuluttajakohtaamisissa. Tarjoamme
Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy - 2016-05-05 - Pohjois-Karjala

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava, hyvällä tavalla erilainen markkinoinnin erikoisosaaja. Toimintamme kasvaessa palkkaamme kolme kokopäiväistä myyntineuvottelijaa uusien projektien pariin. Yrityksemme kuuluu ASML-liittoon
Finnacta Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Karjala

Operator II Moulding -

Kemianteollisuuden prosessityöntekijät
Phillips-Medisize tarjoaa terveydenhuoltoalan yrityksille kokonaisvaltaisia tuotesuunnittelu- ja valmistuspalveluja. Toimimme asiakaslähtöisesti ja valmistamme mm. erilaisia lääkeannostelulaitteita, terveydenhuolto- ja laboratorioalan
Medisize Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Palveluohjaaja siivoustyöhön -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme palveluohjaajaa siivoustyöhön Joensuun alueelle. Palveluohjaajan työtehtäviin kuuluu mm. laadunvalvonta, työntekijöiden perehdyttäminen, töiden järjestely sekä
SOL Palvelut Oy, Joensuu - 2016-05-15 - Pohjois-Karjala

Project Engineer -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Phillips-Medisize is a leading global outsource provider of design and manufacturing services to the medical, pharma and commercial markets. The company partners with customers, provides design and development services that accelerate speed to market
Medisize Oy - 2016-03-03 - Pohjois-Karjala

Proviisori -

Proviisorit
Haemme proviisoria Pohjois-Karjalan keskussairaalan sairaala-apteekkiin määräaikaiseen virkasuhteeseen 31.12.2016 saakka. Työ alkaa maaliskuussa 2016 tai sopimuksen mukaan. Pohjois-Karjalan keskussairaalan sairaala-apteekin asiakkaita
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ky - 2016-02-26 - Pohjois-Karjala

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Joensuuhun reipasta ja ripeää sekä jo aiempaa siivouskokemusta omaavaa rakennussiivoojaa. Työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti. Hakijoilta odotamme - aikaisempaa kokemusta siivouksesta
Banssi Itä Oy - 2016-04-27 - Pohjois-Karjala

Raskaankaluston asentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-02 - Pohjois-Karjala

Talouspäällikkö -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Talouspäällikön virka Talouspäällikkö vastaa alkuvaiheessa varhaiskasvatus- ja koulutuspalveluiden taloudellisesta suunnittelusta, ohjauksesta sekä talouden seurannasta
Joensuun kaupunki - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Itä Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Karjala

Tuotantotyöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme Outokumpuun metallityöntekijöitä. Työt pitävät sisällään monipuolia konepajatöitä kuten poraamista, sekkausta ja kierteytystä. Odotamme hakijalta aikaisempaa metallialan
HR Yhtiöt Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Karjala

Tuotepäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
FastROI Oy on vuonna 2003 perustettu joensuulainen ohjelmistoyritys, joka tuottaa toiminnanohjaus- ja asiakastietojärjestelmiä hoiva-alalle. Tällä hetkellä työllistämme lähes 50 ohjelmistoalan ammattilaista. Viime
FastROI Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Tutkimushaastattelija / asiakashankkija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu- ja markkinointiyritys. Teemme töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Etsimme Joensuuhun uuteen toimeksiantoomme 30 uutta hyvällä
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

 
 
site syntyy 5.1400678157806 sekuntia