Job LVI-suunnittelija Päijät-Häme Vahanen Talotekniikka Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: LVI-suunnittelija

Työnkuvaus:
Haemme työkaveriksi kokenutta LVI-suunnittelijaa Vahanen-yhtiöihin kuuluvaan Vahanen Talotekniikka Oy:öön Espoon ja Lahden toimipisteisiin. Asiantuntijan tehtävänkuvaan kuuluvat pääasiassa vaativien uudis- ja saneerauskohteiden LVI-suunnittelu- ja suunnittelijavalvontatehtävät. Tehtävänkuvaa voidaan muokata henkilökohtaisten ominaisuuksien, kokemuksen tai kehittymistarpeiden ja -kiinnostusten mukaisesti muun muassa LVI-valvontaan, LVI-suunnittelun ohjaukseen, kunto- ja TDD-arvioihin sekä projektipäällikkötehtäviin. Odotamme hakijoilta soveltuvaa LVI-alan koulutusta (Ins. tai DI), vähintään 3-5 vuoden kokemusta kiinteistöjen LVI-suunnittelusta, kiinnostusta toimia asiakasrajapinnassa, ryhmätyö- ja vuorovaikutustaitoja, vastuunottoa, innostunutta asennetta sekä oma-aloitteisuutta. Edellytämme valituilta KVV- ja IV- suunnittelun A- tai AA-luokan pätevyyttä. #Välittäminen #Yhdessätekeminen #Reilumeininki Meille on tärkeää, että asiantuntijamme voivat hyvin työssään ja että voimia riittää myös vapaa-ajalle. Kiinnitämme erityistä huomiota työhyvinvointiasioihin, työergonomiaan, henkiseen kuormittumiseen ja työturvallisuuteen. Haluamme, että jokaisella työntekijällä on hyvä fiilis tulla töihin, myös maanantaina! Asiantuntijoillamme on myös halutessaan mahdollisuus osallistua Vahanen Akatemian koulutuksiin, järjestämme lähes 100 erilaista koulutustapahtumaa vuosittain. Koulutusvalikoimamme on siis varsin monipuolinen ja olemme ylpeitä siitä! Osallistumme myös säännöllisesti alan messuille ja seminaareihin. Tervetuloa työskentelemään Vahaselle ammattitaitoisten ja mukavien kollegoiden kanssa! Hakemukset ja lisätiedot Jätä hakemuksesi alla olevasta linkistä aukeavalla hakulomakkeella ja palkkatoiveesi tehtävään viimeistään sunnuntaina 17.4.2016. Lisätietoja tehtävästä antaa Vahanen Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Asko Laune, puh. 0400 495 895. Luotettavin kumppani - Yhdessä enemmän Vahanen-yhtiöt on yksi suurimmista rakennus- ja kiinteistöalan suomalaisista asiantuntijaorganisaatioista. Ponnistamme yli 60 vuoden perinteestä. Haluamme rakentaa hyvinvoivaa elinympäristöä luomalla terveitä ja kestäviä ratkaisuja yhdessä asiakkaidemme kanssa. Haluamme olla yhteistyökumppani, joka tarjoaa mahtavan asiakaskokemuksen ja on haluttu työnantaja. Välitämme ja teemme asioita yhdessä reilulla meiningillä. Tarjoamme uudisrakentamisen, korjausrakentamisen ja kiinteistöjohtamisen kokonaispalveluja, rakennusfysikaalisia asiantuntijapalveluja sekä ympäristöpalveluja.

Työnantajan nimi: Vahanen Talotekniikka Oy

Työnantajan osoite: Hämeenkatu 20, 15110 LAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Konetekniikan erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja, 2 paikkaa -

Myyjät
Tähtiremontit Oy:n kasvaessa avaamme Lahteen uuden ajanvaraus yksikön. Haemme nyt syyskuun aikana avautuvaan yksikköömme toimeliaita ja ahkeria AJANVARAAJIA. Työ tapahtuu 8.30-15.30 välisenä aikana. Aikaisempi kokemus
Indone Tähtiremontit Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Ammattimies -

Rakennussähköasentajat
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen SÄHKÖALAN AMMATTIMIESTÄ Päijät-Hämeen keskussairaalaan Teknisiin palveluihin Lahteen. Ammattimiehen tehtäviin kuuluvat sähkö- ja telejärjestelmien
Päijät-Hämeen Sos.- ja terv.huollon kuntayhtymä - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Aulaemäntä/-isäntäharjoittelija, kesätyö -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Asiakasohjaus Itäisellä lähiklinikalla, asiakkaiden ohjaus sähköisten palvelujen käyttöön, verenpaineen itsemittaukseen sekä muu palveluohjaus ja erikseen sovittavat huolto- ja avustavat tehtävät
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme

Autojulkaisumyyjä -

Myyntiedustajat
HUOMIO! Sinä, joka et löydä töitä kuljetusalalta! Haluatko tienata 1500-2500euroa kuukaudessa ? Maailman suurin Tuulilasilehden myyjä Finnacta Oy palkkaa 4 autoilusta innostunutta henkilöä kokopäiväiseen
Finnacta Oy - 2016-05-05 - Päijät-Häme

Automaatioinsinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Oletko kiinnostunut automaatiosta ja haluat kehittyä alan ammattilaiseksi? Motivoidutko haasteista ja haluat jatkuvasti oppia lisää? Academic Work etsii nyt automaatioinsinööriä Orimattilaan Orfer Oy:lle. Tämä tehtävä
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Hirsirakentaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät

Nastolan Kattorakenne Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Hitsaajia -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Tuotannon kasvaessa tarvitsemme asiakasyrityksellemme lisää ammattitaitoisia HITSAAJIA Päijät-Hämeen alueelle. Kyseessä on määräaikainen päivätyö ma-pe 7-15:30. Työt alkavat heti sopivien
CityWork Häme Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme Lahteen keittiöapulaista. Työnkuvaan kuuluu salaattien valmistaminen, salaatti- ja buffapöydästä huolehtiminen sekä keittiön siisteyteen- ja tiskaamisenn liittyvät työtehtävät.
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Kesätyöntekijä myyntipisteille, Lahti -

Myyntiedustajat
Oletko opiskelija tai oletko muuten vain kesätyön haussa? Rainmaker hakee nimittäin nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ LAHDESSA SIJAITSEVILLE MYYNTIPISTEILLE Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-09 - Päijät-Häme

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Kotieläintenhoitaja -

Liha- ja lypsykarjan kasvattajat sekä muiden kotieläinten kasvattajat

Juha Pekko - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuorma-auton kuljettaja Orica Ltd. on maailman johtava räjähdysaineiden, sytytysjärjestelmien ja niihin liittyvien palveluiden toimittaja. Suomessa vuodesta 2010 toiminut tytäryhtiö, Orica Finland Oy, pitää pääpaikkaansa
Orica Finland Oy - 2016-03-22 - Päijät-Häme

Lähihoitaja/fysioterapeutti -

Lähihoitajat
Etsimme uuteen Tuulikotiin, 30 paikkaiseen vanhusten tehostetunpalveluasumisen yksikköön lähihoitaja/fysioterapeuttia. Työajasta on 50% lähihoitajan työtä ja 50% fysioterapia työtä. Tarjoamme osaavalle, luovalle
Coronaria Hoitoketju Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Luokanopettaja (nro 103 019) -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Heinolan kaupungin opetus- ja koulutuspalveluissa on haettavana kuuden kuukauden koeajalla luokanopettajan virka toistaiseksi 1.8.2016 alkaen sijoituspaikkana palvelussuhteen alkaessa on Seminaarin koulu. (Opetustunteja voi olla myös muissa kaupungin
Heinolan kaupunki - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Rakokiven koulu on noin 350 oppilaan alakoulu, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Rakokiven liikekeskuksessa. Koulun yhteydessä toimivat esiopetus ja Nastolan alueen alakoulujen pienryhmät. Käytettävissämme
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Mikrotukihenkilö -

Käytön tukihenkilöt
Etsimme Lahdessa sijaitsevalle asiakkaallemme Service Desk - mikrotukihenkilöä kokopäiväiseen ja määräaikaiseen työsuhteeseen. Työn aloitus on mahdollisimman pian ja määräaikaisuus kestää
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-01 - Päijät-Häme

Muu suoramyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät

Oy Scanria Ab - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Papua Merchandising Oy on pitkään päivittäis- ja erikoistavarakaupan alalla toiminut, tunnettu ja luotettava myymälämarkkinoinnin osaaja. Yli 150 aktiivista työntekijäämme työskentelee päivittäin
Papua Merchandising Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Myyntikonsulentti -

Tuote-esittelijät
Haetaan MYYNTIKONSULENTTI/ TUOTE-ESITTELIJÄ/ PROMOOTTORI Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy on valtakunnallisesti toimiva, voimakkaasti kasvava tapahtumatoimisto. Olemme mukana messuilla, tapahtumissa ja erilaisissa kuluttajakohtaamisissa. Tarjoamme
Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä kenties kokonaan uutta uraa? Tule myymään digilehteä! Tässä on tilaisuutesi. Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme
Turotim Oy - 2016-05-30 - Päijät-Häme

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Myyntipäällikköä -

Myyntiedustajat
Kate-Pro Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava vesikatto- ja ulkomaalaus remontteja tekevä yritys. Olemme nyt vahvistamassa Kate-Pro -myyntitiimiämme Lahden alueella. Laadukkaat tuotteemme ja Kate-Pro avaimet käteen -palvelumme lisää
Kate-Pro Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Pankkialan moniosaaja -

Rahoitusanalyytikot
Järvi-Hämeen Osuuspankki on OP Ryhmään kuuluva, Asikkalassa, Hartolassa, Sysmässä ja Padasjoella toimiva pankki. Pankissa työskentelee tällä hetkellä 36 finanssialan ammattilaista ja sillä on 4 konttoria.
OP Osuuskunta - 2016-04-27 - Päijät-Häme

Projektikoordinaattori -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lahden Lähimmäispalvelu ry. hakee projektikoordinaattoria, joka vastaa Kiinni elämässä -hankkeen toteuttamisesta hankesuunnitelman mukaisesti ja siihen liittyvästä raportoinnista. Kiinni elämässä -hankkeen
Lahden Lähimmäispalvelu ry. - 2016-02-24 - Päijät-Häme

RST-Hitsaaja (TIG) -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Päijät-Hämeeseen RST-HITSAAJAA Tehtävänäsi on erilaiset rst-hitsaustyöt (TIG) metallituotteita valmistavassa yrityksessä. Hakijalta odotamme ammattitaitoista otetta rst-hitsaukseen
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Namikan pienryhmäkoti etsii osaavaan joukkoonsa OHJAAJAA LAHTEEN määräaikaiseen työsuhteeseen (opintovapaa). Namikan Pienryhmäkoti on yksityinen palveluntuottaja Lahdessa, joka on osa valtakunnallista Arjessa Yhtiöitä.
Namikan Pienryhmäkoti Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaalityöntekijä työskentelee palvelutarpeenarviointi-työryhmässä ja lapsiperheiden sosiaalityössä. Kelpoisuusehtona virkaan on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Heinolan kaupunki - 2016-04-01 - Päijät-Häme

Tulkki/ohjaaja -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Viittakivi Oy hakee Heinolan vastaanottokeskukseen TULKKEJA/OHJAAJIA Haemme kahta arabian/kurdin/darin kielen taitajaa ohjaajan tehtäviin Heinolan vastaanottokeskukseen. Työ vastaanottokeskuksessa on työtä kulttuurien, erilaisten ihmisten
Viittakivi Oy - 2016-02-18 - Päijät-Häme

Varastomies/Työntömastotrukinkuljettaja -

Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
SOL Henkilöstöpalvelut Oy on SOL -konsernin tytäryhtiö. SOL on kansainvälisesti toimiva suomalainen perheyritys ja työllistää yli 11 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa kaikille
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-11 - Päijät-Häme

Vuorovastaava -

Myyntiedustajat
Buusteri on myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija. Olemme osa Suomen suurinta telemarkkinointikonsernia TeleForce Oy:tä ja toimimme useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen. Yhteensä meitä buusterilaisia on jo yli 600. Olemme toimineet
Buusteri Oy, Lahti - 2016-05-11 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 0.91701602935791 sekuntia