Job Meriradiotutkinnon vastaanottaja unspecified Viestintävirasto - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Meriradiotutkinnon vastaanottaja

Työnkuvaus:
ORGANISAATIOESITTELY Meitä on Viestintävirastossa noin 240 talouden, juridiikan ja tekniikan ammattilaista. Huolehdimme siitä, että teleoperaattorit tuottavat jokaisen ulottuville toimivia, edullisia ja turvallisia puhelin- ja internetyhteyksiä. Luomme edellytyksiä uusille langattomille palveluille. Varmistamme myös sen, että televisio näkyy, radio kuuluu ja posti toimii koko Suomessa. TYÖTEHTÄVÄT Viestintävirasto järjestää meriradioliikenteen pätevyystutkintoja eri paikkakunnilla Suomessa sekä myöntää tutkinnon hyväksytysti suorittaneille tutkintotason mukaisen meriradioliikenteen pätevyystodistuksen. Pätevyystodistukset ovat kansainvälisiä. Haemme Viestintävirastoon määräaikaista sivutoimista meriradiotutkinnon vastaanottajaa Ahvenanmaalle noin kolmeksi vuodeksi. Tehtävää jatketaan tarvittaessa. Meriradiotutkinnon vastaanottajan tehtävänä on pätevyystutkintojen vastaanottaminen, tutkintosuoritusten arviointi ja tulosten raportoiminen Viestintävirastolle sekä tutkintotehtävien laatimiseen osallistuminen. Tutkintoja vastaanotetaan pääasiassa omalla tutkintoalueella, tarpeen vaatiessa myös viikonloppuisin. Työstä maksettava palkkio määräytyy vastaanotettujen tutkintojen mukaan. Viestintävirasto kouluttaa valitut henkilöt tehtävään. Tutkinnon vastaanottaja ottaa vastaan kaikkia merenkulun radiopätevyystutkintoja, joita ovat - merenkulun Yleinen radioasemanhoitajan tutkinto (GOC) - merenkulun Rajoitettu radioasemanhoitajan tutkinto (ROC) - Avomerilaivurin radiotutkinto (LRC) - Rannikkolaivurin radiotutkinto (SRC). VAATIMUKSET Tutkinnon vastaanottajalta edellytetään GOC- ja ROC-tutkinto- ja todistustoiminnon laatukäsikirjan mukaisesti - GOC-pätevyystodistusta - syvällistä meriradioliikenteen tuntemusta - kykyä hoitaa käytännön meriradioliikennettä kaikilla GMDSS-laitteilla - pätevyystodistuksensa mukaista riittävää kielitaitoa hoitaa käytännön meriradioliikennettä suomen, ruotsin ja englannin kielillä - meriradiotoimintaa koskevien kansainvälisten vaatimusten riittävää tuntemusta (esim. radio-ohjesääntö). Lisäksi odotamme hakijalta erinomaista ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa, tehtävän kannalta riittävää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä yleisimpien toimisto-ohjelmien käyttötaitoa. Työstä maksettava palkkio määräytyy vastaanotettujen tutkintojen mukaan. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.poliisi.fi/supo. Viitenumero: 31-8-2016 Internet: https://haku.valtiolle.fi/Public/Apply.aspx?guidAssignment=7511f3d1-3716-4761-a1fa-685cc488e596 Voit liittää hakemukseesi yhden lyhyen liitteen (esim. cv). Voit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksen oheiseen osoitteeseen. Hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta. Postitse: Viestintävirasto, Kirjaamo PL 313 00181 Helsinki, Ahvenanmaalle, http://www.valtiolle.fi

Työnantajan nimi: Viestintävirasto

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Teletekniikan asiantuntijat

Maa: Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

ATK-neuvoja -

Käytön tukihenkilöt
"Etsimme asiakaspalveluhenkistä tietotekniikan asiantuntijaa Kouvolan seudulta. Työnkuvaus: Toimit valtakunnallisen teleoperaattorin toimeksiantojen perusteella, Suomen KotiDatan edustajana. Tehtäviäsi ovat mm. IT-lähituki
Keski-Suomen Kotidata Oy - 2016-07-28 - unspecified

Betonituotetyöntekijä -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Lavonia Oy on suomalainen, monipuolisia henkilöstöpalveluja tarjoava yritys, joka on toiminut alalla jo vuodesta 2008. Haemme nyt suomenkielentaitoisia betonityöntekijöitä asiakkaillemme
Lavonia Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-18 - unspecified

Hakkuu- sekä ajokoneenkuljettaja -

Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat
Hakkuu- sekä ajokoneenkuljettaja haussa. Metsä-Weljet Oy hakee ammattitaitoista, oma-aloitteista sekä itsenäiseen ja tulokselliseen työhön kykenevää hakkuukoneenkuljettajaa sekä ajokoneenkuljettajaa vakituiseen
Metsä-Weljet Ky - 2016-05-22 - unspecified

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tunnistatko itsesi: sinulla on ajokortti ja kokemusta autolla ajamisesta eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina, olet tarkka aikatauluista, järjestelmällinen, sopivasti niin joustava kuin sitoutuvakin ja tykkäät puuhailla kotiaskareita,
Ikävalko Aino - 2016-02-15 - unspecified

Henkilöstöpäällikkö -

Henkilöstöjohtajat
HENKILÖSTÖHALLINNON RAUTAINEN AMMATTILAINEN Nousujohde Raudoitus Oy on suomen suurimpiin kuuluva raudoitusliike. Toimimme pääasiassa PK-seudulla, ja kartoitamme parhaillaan kansainvälisiä markkinoita. Työllistämme
Nousujohde Raudoitus Oy - 2016-07-15 - unspecified

Kaivinkoneenkuljettaja, Vantaa -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme kaivinkoneenkuljettajia Vantaalle. Kyseessä on maanrakennustyömaa, jossa tehtävänä mm. vesijohto- ja viemärilinjojen kaivuuta. Hakemallamme henkilöllä löytyy kokemusta vastaavista tehtävistä
HR Yhtiöt Oy - 2016-05-25 - unspecified

Kiinteistöhuoltomies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Tehtäväkuvaus: Haemme ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön kykenevää kiinteistönhoitajaa kiinteistöjen ylläpitotehtäviin. Edellytämme: Edellytämme tehtävään soveltuvaa ammatillista
Kajaanin kaupunki - 2016-04-12 - unspecified

Koneenkuljettaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi länsi Oy - 2016-03-08 - unspecified

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Pirkanmaan Marttojen kotiapu tarvitsee vahvistusta tiimiinsä. Etsimme asiakkaiden luona tehtävään kotisiivoukseen reipasta, iloista, osaavaa ja aikaansaavaa työntekijää. Arvostamme jos kokemusta kotisiivouksesta hakijalta
Pirkanmaan Martat ry - 2016-05-05 - unspecified

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia Kuorma-autonkuljettajaa maansiirtoajoihin Uudellemaalle. Etsimme luohinta-, tunneli- sekä maansiirtoalalla toimivalle asiakasyrityksellemme kuorma-autonkuljettajaa. Ajoa tulee olemaan Uudenmaan alueella,
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - unspecified

Lähihoitaja -

Lähihoitajat

Kaksin Oy - 2016-02-15 - unspecified

Logistiikkatyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - unspecified

Lumityöntekijä -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Työtehtävät sisältävät erilaisia lumenluontitöitä taloyhtiöiden pihapiireissä Tuusulan ja Keravan alueilla. Sinulla on joustava ja reipas asenne työntekoa kohtaan sekä hyvä fyysinen kunto.
VMP Group, Järvenpää - 2016-02-15 - unspecified

Metsuri -

Metsurit ja metsätyöntekijät

Tmi Metsäjätkä - 2016-07-15 - unspecified

Muu kuorma-auton tai ajoneuvoyhdist. kuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Talent Center Oy - 2016-03-25 - unspecified

Muu toimisto- tai laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan toimisto- ja toimitilasiivoukseen reipasta ja tunnollista siivoojaa. Tehtäviin voi kuulua myös taitojen mukaan muita toimisto ym. tehtäviä. Työsuhde on aluksi vuoden loppuun, mutta saattaa jatkua työtilanteen mukaan
Arposuo Consulting Oy - 2016-09-10 - unspecified

Muu toimittaja -

Toimittajat
Sisällöntuottaja Oletko sujuvasanainen, rohkea ja luotettava sekä ketterän aikaansaava freelance sisällöntuottaja? Hallitsetko sisällöntuotannon kanavariippumattomasti? Ovatko digitaalisten kanavien sisällöntuotanto
Sisältömylly Oy - 2016-06-01 - unspecified

Myyjä -

Myyjät
Eliittikatot on kotien vesikattojen ja ulkoverhousten remontointiin erikoistunut yritys. Yritys on kasvanut kaikkina toimintavuosinaan, viimeisimmässä tilinpäätöksessä liikevaihto oli lähes 11 m €. Tänä vuonna
Eliittikatot Oy - 2016-02-18 - unspecified

Myyntijohtaja -

Myynti- ja markkinointijohtajat

Indeq Oy Ltd - 2016-02-15 - unspecified

Myyntikoordinaattori -

Myyntiedustajat
Nordic Esthetique Trading Oy etsii myyntiedustajia vaativaan ammattilaismyyntiin. Lanseeraamiemme korkealuokkaisten kosmetiikkatuotteiden ja muiden tunnettujen tuotemerkkiemme kysyntä on kasvussa, ja siksi haemme ammattilaistemme joukkoon uusia kasvoja
Nordic Esthetique Trading Oy - 2016-09-10 - unspecified

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Haussa koodaava data scientist, moderni monitietäjä, joka osaa visualisoida matemaattisten mallien tuottamat parametrit sekä ymmärtää ja osaa toteuttaa matemaattisia malleja. Sormi ei mene suuhun myöskään sosiaalisissa
Unikie Oy - 2016-05-05 - unspecified

Projekti-insinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Kasvamme voimakkaasti ja vahvistamme osaajajoukkoamme. Tule kanssamme rakentamaan teollisuuden parasta palveluyritystä Olkiluodon toimipisteeseen. Haemme nyt joukkoomme projekti-insinööriä. Etsimme ammattilaista jolta löytyy yhteistyötaitoja,
Empower Oy - 2016-02-15 - unspecified

Projektikoordinaattori -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme nyt asiakkaallemme RT-Interiors Oy:lle projektikoordinaattoria korjausrakentamisen, kalusteasentamisen ja sisustamisen kohteisiin vastaamaan käytännön työmaatoiminnasta. Käy katsomassa lisätietoja yrityksestä
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-05-15 - unspecified

Projektipäällikkö, tietotekniikka -

Systeemisuunnittelijat
Etsimme projektipäällikköä osaksi kasvavaa joukkoamme. Ohjelmistoliiketoimintamme on erikoistunut taloushallinnon ja asianhallinnan liiketoimintaratkaisuihin. Projektipäällikön tehtävässä odotamme sinulta
Festum Software Oy - 2016-06-27 - unspecified

Projektipäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Haemme Rauman / Uudenkaupungin seudulle PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ / KOSTEUSKARTOITTAJAA vahinkosaneeraus- ja korjausrakentamisprojekteihin Vastaat alueen saneerauskohteiden toteutuksesta alkaen kosteuskartoituksesta aina kohteen luovutukseen.
Polygon Finland Oy - 2016-02-18 - unspecified

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Kouvolan alueelle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä
R-Kioski Oy - 2016-03-10 - unspecified

Ratkaisumyyjä -

Myyjät
Oletko itsenäisesti ja tuloshakuisesti toimiva myyjä? Onko B2B-verkostosi kunnossa? Tunnetko omaksesi palvelutuotteiden tarjoamisen asiakkaille? Onhan sinulla kokemusta ratkaisutuotteiden myymisestä? Etsimme eri puolille Suomea (pääkaupunkiseutu
Konferenssi- ja Markkinointipalvelu KONFFA Oy - 2016-03-17 - unspecified

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
TUNTURIIN TALVEKSI? HAE POHJOISEEN TÖIHIN NYT! Varmista työpaikkasi Lapissa! Haemme asiakkaillemme Pohjoiseen tuntureille sekä muihin talven lomakohteisiin tarjoilijoita ja baarimikkoja. Töitä on tarjolla eri pituisina ajanjaksoina,
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - unspecified

Toimialajohtaja, rakennusalan henkilöstöpalvelut -

Henkilöstöjohtajat
Yhelp osuuskunta on yksi Suomen johtavista rekrytointi- ja palkanmaksupalveluita hoitavista yhtiöistä. Hoidamme useiden yhtiöiden rekrytointitoimintoja sekä palkanmaksupalveluita. Olemme siirtymässä merkittävän
Suomen Yhelp osuuskunta - 2016-07-28 - unspecified

Työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Työnjohtajia NCC Industry, Division Asphalt NCC on Suomen suurimpia rakennus- ja kiinteistökehitysyrityksiä sekä Pohjoismaiden suurin kiviainestuottaja ja asfalttiurakoitsija. NCC:llä on pitkä ja monipuolinen kokemus erilaisista
NCC Roads Oy - 2016-02-15 - unspecified

 
 
site syntyy 0.67361402511597 sekuntia