Job Monipalvelukeskuksen johtaja Etelä-Savo Vaalijalan kuntayhtymä - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Monipalvelukeskuksen johtaja

Työnkuvaus:
Haemme Savoset-monipalvelukeskukseen Mikkeliin 29.2.2016 kello 15.00 mennessä MONIPALVELUKESKUKSEN JOHTAJAA. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen alan tutkinto. Arvostamme käytännön kokemusta tekemiseen ja työllistymiseen liittyvistä palveluista sekä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden kohtaamisesta. Odotamme monipalvelukeskuksen johtajalta oma-aloitteisuutta, organisointikykyä ja hyviä ihmissuhdetaitoja, perehtyneisyyttä johtamiseen ja kehittämistoimintaan sekä valmiuksia palveluiden myyntiin, markkinointiin ja aktiiviseen suhdetoimintaan sidosryhmien kanssa. Tehtävän laajuus sovitaan rekrytointiprosessin yhteydessä. Työ alkaa huhtikuussa 2016 tai sopimuksen mukaan. Palkkaus on KVTES:n mukainen. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa. Odotamme ensisijaisesti hakemuksia osoitteessa http://194.111.49.235/VaalijalaXVA/?lang=fi Voit myös toimittaa hakemuksen ja CV:n ilman muita liitteitä voi myös toimittaa osoitteella Vaalijalan kuntayhtymä, Nenonpellontie 40, 76940 Nenonpelto. Kuoreen merkintä: Hakemus/ Monipalvelukeskuksen johtaja. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on kuusi kuukautta. Lisätietoja monipalvelukeskuksen johtajan tehtävästä www.vaalijala.fi/tyopaikat

Työnantajan nimi: Vaalijalan kuntayhtymä

Työnantajan osoite: Työkeskuksenkatu 2, 50170 MIKKELI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalihuollon johtajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelupäällikön äitiysloman sijaisuus -

Hotellin vastaanottovirkailijat
BEST WESTERN Spahotel Casino - kylpylä keskellä Savonlinnan kaupunkia. Spahotel Casino sijaitsee puhtaan luonnon ja sinisen Saimaan äärellä tarjoten hyvää huolenpitoa sekä monipuolisia kylpylähotelli- ja lomatoimintoja
Primehotels Oy - 2016-08-17 - Etelä-Savo

Erityisluokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Savonlinnan kaupungin koulutoimessa ilmoitetaan haettavaksi erityisluokanopettajan virka (nro 40141) 1.8.2016 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Opetus pienluokassamme 1 - 2 E (yleisopetuksen opetussuunnitelma, painopistealue kielenkehityksen erityisvaikeudet)
Savonlinnan kaupunki - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Volanen Eveliina - 2016-08-10 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme henkilökohtaista avustajaa näkövammaisille pojille mökillemme Kuvansiin. Tehtävä on avustaa näkövammaisia 13-, 12- ja 9-vuotiaita poikia heidän lomatoimissaan kesämökillä. Erityislapsen
Tulisalo Timo - 2016-04-28 - Etelä-Savo

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat

Oy Scanria Ab - 2016-03-30 - Etelä-Savo

Jätehuoltotyöntekijä -

Jätteiden kerääjät
Mäntyharjun jäteaseman hoitajan tehtävät. Talviaikaan 3 päivänä 8 h. Kesäaikaan 4-5 päivänä/viikko. Jäteasemanhoitajan tehtäviin kuuluu jäteaseman asiakaspalvelu ja neuvonta sekä
Kymenlaakson Jäte Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy on yksinomaan päivittäistavarakaupan alalle vuokratyövoimaa välittävä yritys. Asiakkaisiimme kuuluvat kaikki maamme suurimmat päivittäistavarakaupan ketjut. Haemme nyt kassa/myyjää
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-03-08 - Etelä-Savo

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

Mäntyharjun seurakunta - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt YÖPÄIVYSTÄJÄÄ/KERROSHOITAJAA ANTTOLANHOVIIN Yöpäivystäjänä/kerroshoitajana tulet toimimaan osana siivouspalvelun tiimiämme ja vastaat osaltasi asiakasyrityksemme siisteydestä ja viihtyisyydestä.
RTK-Palvelu Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Kesätyö -

Myyjät
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1 000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Etelä-Savo

kioskimyyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Onko sinulla oikeaa asennetta ja energiaa sekä kykyä työskennellä ilsenäisesti meidän Ärrällä? Haetaan reipasta ja aktiivista osa-aikaista myyjää Mertalan R-kioskille. Toimit aktiivisesti myyntityössä,
1261 Sari Saukkonen Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Suomen Nuoriso-Opiston Kannatusyhdistys ry. - 2016-05-11 - Etelä-Savo

Lastentarhanopettajia -

Lastentarhanopettajat
LASTENTARHANOPETTAJA Haemme lastentarhanopettajaa vahvistamaan päällystöämme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, Päiväkoti Lippulaivaan, Mikkeliin. Aarresaari Päiväkodeissa seikkailuja värittävät
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-02-28 - Etelä-Savo

Muu keittiö- ja ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme reippaan asenteen omaavia palvelualan osaajia tai sellaiseksi aikovia. Toivomme sinulta joustavuutta ja positiivista suhtautumista työhösi. Tarjoamme mukavan ja tiiviin työyhteisön ja -ympäristön sekä monipuolisia
Heinäveden Autopalvelu Oy/Neste Heinävesi - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Muu myyjä -

Myyjät

Oy Scanria Ab - 2016-08-17 - Etelä-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat

Oy Scanria Ab - 2016-08-17 - Etelä-Savo

Myyntineuvottelija (oppisopimus) -

Myyntiedustajat
Käynnistämme keväällä uuden koulutusjakson johon etsimme tulevia myyntineuvottelijoita oppisopimus koulutukseen merkonomin tutkintoon. Koulutuspäiviä tulee koululla olemaan n.2-3 päivää kk, muuten opetus
IT-Networks FInland Oy - 2016-05-25 - Etelä-Savo

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Olemme Kuopiolainen ikkuna -ja oviremontteihin erikoistunut yritys. Kartoitamme asiakkaiden tarpeet asikkaidemme luona ja suoritamme työt puhtaasti Avaimet Käteen-takuutyönä. Etsimme kasvavaan joukkoomme avattaville toimipisteille
Suomen Valmisremontit Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Aukaisemme toimiston Mikkeliin syksyllä 2016! Etsimme nyt Mikkeliin avattavaan toimistoon kokoaikaista, motivoitunutta ja tuloshakuista myyntipäällikköä pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Tehtäväsi on edistää
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo

Opinto-ohjaajan viransijaisuus -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Sulkavan lukio on yrittäjyyteen painottunut lukio, jossa pienet opiskeluryhmät mahdollistavat henkilökohtaisen opetuksen. Sulkavan lukiossa toimii syksyllä 2014 alkanut yrittäjyyslinja. Sulkavan lukiossa saat olla monessa mukana
Sulkavan kunta - 2016-06-04 - Etelä-Savo

Painelaitesuunnittelija -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Painelaitesuunnittelija Paikkakunta: Kuopio tai Pieksämäki Haemme painelaitesuunnittelijaa tuoteryhmäämme. Päävastuualueesi on biomassa- sekä öljy- ja kaasukattilalaitosten
KPA UNICON OY - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Päiväkodin johtaja -

Lastenhoidon johtajat
Kangasniemen sivistyslautakunta julistaa haettavaksi Kalliolan päiväkodin johtajan viran 1.9.2016 alkaen tai sopimuksen mukaisesti. Oletko sinä varhaiskasvatuksen kehittämisestä ja esimiestehtävistä kiinnostunut alan
Kangasniemen kunta - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Paras kesätyöpaikka Mikkelissä -

Puhelin- ym. myyjät
Haluatko kesän lopussa olla oman avoauton (Mersun) omistaja? Haluatko päästä ulkomaille? Haluatko ansaita kesätöissä 1700-2500€ kuukaudessa? Meillä nämä on sinulle tarjolla! Tässä on meidän
Finnacta Oy - 2016-05-18 - Etelä-Savo

Projektivastaava -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Valtakunnallinen, vammaisjärjestöjen perustama Aspa-säätiö edistää vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien yhdenvertaisuutta ja täyttä osallisuutta yhteiskunnassa, heidän oman tahtonsa kuulumista
Aspa-säätiö - 2016-03-07 - Etelä-Savo

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät

Oy Scanria Ab - 2016-08-02 - Etelä-Savo

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-05-11 - Etelä-Savo

Traktorinkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Konehuolto Niilo Liukko - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Vastaanottovirkailija, hotelli -

Hotellin vastaanottovirkailijat
Haemme tiimiimme vastaanottovirkailijaa, jolla on vähintään kahden (2) vuoden työkokemus sekä tuntemusta hotellivarausjärjestelmien käytöstä. Tehtävässä tarvitaan myös hyvää ja
Punkaharjun Luontomatkailu Oy - 2016-04-28 - Etelä-Savo

 
 
site syntyy 9.564022064209 sekuntia